sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Pakollinen joulupäivitys



Pahoittelen, etten ole päivittänyt blogia pieneen ikuisuuteen. Syytän tästä joulua. Lomalla on ollut niin runsaasti aikaa vain lötköillä, pelata ja katsella tv-sarjoja, ettei mieleeni ole juolahtanutkaan käydä Luolastossa… Toisaalta, eipä minulla nytkään ole mielessäni mitään sen erikoisempaa aihetta, joten voisin vain esitellä joululahjojani. Eihän niitä paljoa ole, mutta laatu ainakin on kohdillaan. :)



Keesi

Ei varsinaisesti mikään joululahja, mutta päätin sitten leikata itselleni leveähkön irokeesin. Pelkkä kalju päänahka alkoi tuntua niin arkiselta, että minun tulee aktiivisesti etsiä uusia keinoja näyttää naurettavalta. Ikävänä puolena tummat hiukseni kasvavat sen verran vauhdikkaasti, että keesiä pitää siistiä muutaman viikon välein. Todennäköisesti leikkaan sen kokonaan pois ennen pitkää.

 

 

 

Pari hupparia 

Äiti ei oikein keksinyt, kumpi huppari näyttäisi paremmalta, joten osti kummankin. Sangen nohevaa toimintaa!

 

 

 

 

 

 

 

Joululahjalippuja (4kpl)

Olen tänä vuonna ravannut elokuvissa sen verran tiheään tahtiin (katsoin muuten Hobitin jo toisen kerran), että tämä lahja taisi olla itsestäänselvyys. Ilmaisliput Finnkinoon lämmittävät opiskelijan mieltä kylminä talvipäivinä!

 

 

 

 

 

 

 

Star Wars: Return of the Jedi –kahvimuki sekä peltiboksi

Kävin toissapäivänä Pekan, Harrin ja Jonin kanssa pyörähtämässä Rovaniemellä.  Anttilassa tämä tajuttoman komea paketti varasti huomioni täysin. Se kutsui minua seireenin lailla, ja orastavasta rahapulasta huolimatta nörttimäiset käteni kietoutuivat sen ympärille. Onpahan ainakin poikkeuksellisen komea muki!




Luke näyttää aika tympääntyneeltä, mutta kai se on ymmärrettävää, kun oma sisko roikkuu kaulassa kiinni pelkissä bikineissä. That's some fucked up shit, yo.

 

Super Mario Galaxy (Wii)

Kymmenen vuotta sitten sain joululahjaksi GameCuben ja Super Mario Sunshinen. Tämän kunniaksi päätin hankkia joululahjapeliksi Super Mario Galaxyn. Wiin kolmiulotteinen Mariohyppely vetää aivot juuri sopivasti solmuun. Joulupäivänä pelasin melkein yhdeksän tuntia, ja tapaninpäivänä seikkailu oli jo läpäisty. Vieläkin olisi muutama vaikein tähti keräämättä, mutta ei minulla taida riittää sisu sellaiseen urakkaan. (Melekoinen nössykkä!)



Saa nähdä, oliko tämä nyt vuoden viimeinen päivitys. Viimeistään tammikuun ensimmäisinä päivinä ajattelin kuitenkin postailla tänne mietteitä vuoden 2012 parhaista peleistä tai jotain vastaavaa.

perjantai 21. joulukuuta 2012

Viime aikoina pelattua: Iltahämärän prinsessa

Hyvää tuomiopäivää kaikille! Tänä vuonna nimipäiväni kuluukin sitten sienipilviä tähystellessä... Nääh, oikeasti poden tällä hetkellä kamalaa flunssaa, joten tuomiopäivän pasuunansoitto kuuluu vain sieraimistani. Olen nyt viettänyt jo viikon Kemijärvellä, ja minulla on ollut yltäkylläisesti aikaa rentoutumiseen ja flunssan potemiseen. Rentoutumisella tarkoitan tietenkin pelaamista.

Twilight Princess - Rakastettuni!


Nykyään sana Twilight tuo välittömästi mieleen vampyyrit, ihmissudet ja vähän turhan nätit pojat. Twilight -saaga on mielestäni todella nolo ja kiusallinen ilmiö, ja sen fanikanta on poikkeuksellisen vastenmielistä sorttia. Mutta unohdetaanpa nämä oksettavat vampyyrihullutukset! Minun nuoruudessani (eli pari vuotta sitten) Twilightilla tarkoitettiin GameCuben ja Wiin erinomaista Zelda-peliä! Toisaalta tässäkin tapauksessa päähenkilö on androgyyni teinipoika, joka muuttuu aika ajoin sudeksi... Ei mennä liian syvälle tähän asiaan!

Link, maskuliininen sankari minihameessa ja sukkahousuissaan.

Twilight Princess esiteltiin kesällä 2004, jolloin suurin piirtein huusin onnesta nähdessäni ensimmäiset trailerit. Tavattoman komea grafiikka, synkeä tunnelma ja elämää suurempi musiikki nostattivat odotukseni kattoon. Tämä tulisi olemaan lapsellisesta maineesta kärsivän Nintendon vastaisku! Nykyään on hassua, että tuollaisilla asioilla olisi mitään väliä, mutta ala-asteella nyt ei ainakaan saanut pelata mitään lapsellista! Oi sitä vittuilun määrää, joka seurasi jos joku myönsi pelaavansa Pokémonia tai Mariota... Hienoja aikoja! Vaikka ihailenkin sarjakuvamaista grafiikkaa, olin vakuuttunut siitä, että vähän kypsempi ulkoasu ja tuolloin muodikas synkistely olisivat Zeldalle hyväksi.


Kului vuosi, ja Twilight Princess myöhästeli. Loppuvuodeksi 2005 kaavailtu julkaisu vaihtuikin huhtikuuksi 2006. Odottelin tästä elämäni parasta syntymäpäivälahjaa, mutta Nintendo potkaisikin minua mieluummin kasseille. Jokaisen myöhästymisen myötä odotukseni vain kasvoivat. En ole ikinä aikaisemmin tai tämän jälkeen odottanut peliä samanlaisella intohimolla. Twilight Princess julkaistiin lopulta jouluksi 2006, ja GameCube lisäksi tuolloin uutuuttaan kiiltelevä Wii sai oman versionsa. Itse päätin köyhimyksenä "tyytyä" GameCuben versioon, enkä joutunut katumaan. Twilight Princess on tavattoman hyvä toimintaseikkailupeli, johon liittyy lukemattomia muistoja. Seikkailu kasvoi suorastaan eeppisiin mittasuhteisiin, kun ensimmäinen läpipeluu vei minulta miltei 60 tuntia. Paras joululahja ikinä.

Olen palannut pelin pariin vuosien mittaan moneen kertaan. Aina se jaksaa viehättää, vaikka kaikki onkin tuttua huttua. Tosin on pakko myöntää, että pelkkä ajatuskin vuohien paimentamisesta tai puumiekalla sohimisesta saa verenpaineeni nousemaan. Olen tainnut pelata ne alun tylsät kohtaukset aika monta kertaa siskon lasten mieliksi. :)


Uudemman kerran


Kuusi vuotta myöhemmin kroonisesta rahapulasta kärsivä opiskelija T. Kumpula kävelee ruokakauppaan. Hän on nyt vaikean valinnan edessä: Ostaako nuudeleita ja tonnikalaa VAI Wii-version kuusi vuotta vanhasta pelistä, jonka hän tuntee jo läpikotaisin?

No eihän se ollut oikeasti mikään valintatilanne! Kaappasin Zeldan kainaloon ja nauroin rääkäisesti kotimatkalla. Vietänhän muutenkin joulun Kemijärvellä, jossa ruoka on ilmaista! :D

Nyt olenkin sitten virittäytynyt joulutunnelmaan Twilight Princessin avulla. Kerrassaan maaginen teos se on edelleen, ei voi muuta sanoa! Wiillä pelatessa olen kuitenkin koko ajan aivan sekaisin, sillä kaikki on peilikuvana GameCube-versioon nähden. Kuvittele, jos aamulla heräisit kämpästäsi, ja kaikki onkin peilikuvana entiseen nähden! Siinähän ajautuisi ihan sekaisin eikä tietäisi miten päin sitä pitäisi olla. Lisäksi miekan heiluttelu Wiimotea sätkyttelemällä on... Tuota... Perseestä. Mutta valoisana puolena jousipyssyllä ammuskelu sujuu ihailtavan näppärästi Wiin ohjaimella.

Alkaa vähän vaikuttaa siltä, että maailma säästyy tänäänkin vääjäämättömältä tuholta. Ehkä minulla on siis aikaa pelata Twilight Princess läpi vielä kertaalleen. Ainakin nämä muutama joulua edeltävä päivä sujuvat sutjakkaasti, kun ne voi viettää Hyrulessa seikkaillen!




perjantai 14. joulukuuta 2012

Videoblogi: Uusavutonta kokkausta - Jouluinen juoma!



Lähestyvän joulun kunniaksi päätän jälleen nolata itseni keittiön puolella. Tällä kertaa luvassa on talvisiin tunnelmiin soveltuva lämmin juoma, joka reseptin mukaan on kahvia, mutta käytännössä kaakaota. Lienee sanomattakin selvää, että jo pelkkä kaakaon keittäminen osoittautuu tällaiselle tunarille kovaksi haasteksi! Meneekö koko homma pipareiksi vai tarttuuko keitokseeni ripaus joulun taikaa? Katso itse!


JOULUINEN VAAHTOKARKKIKAHVIKAAKAOJUOMATSYDEEMIHOMMELI


Raaka-aineet:


1 dl kuohukermaa
3 dl maitoa
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 rkl Dansukker Luomuruokosokeria
1 tl pikakahvijauhetta ripaus Dansukker Vaniljasokeria
ripaus kanelia Pinnalle:
Kermavaahtoa tai vaahtokarkkeja (Pitää olla melkoinen tonttu jos tyytyy vain toiseen)




Ohjeet:


1. Mittaa kasariin kerma, maito, kaakaojauhe, luomuruokosokeri ja pikakahvijauhe.

2. Kiehauta. Mausta vaniljasokerilla ja ripauksella kanelia. Pieni määrä kanelia antaa juomaan jouluisen vivahteen, joten älä unohda sitä!

3. Laita pinnalle kermavaahtoa, muutama vaahtokarkki tai pyöräytä pinnalle vaikkapa jäätelöpallo!

Tarjoa heti! Äläkä kaada kahvia näppikselle! ;)

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Paluu Keski-Maahan

Olen varmasti joskus aiemminkin mainostanut, että  Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogia on ehkä parasta, mitä fantasian saralla on tämän vuosituhannen puolella ilmestynyt. Olen katsonut leffat normaaleina ja pidennettyinä versioina niin monta kertaa, että muistan ne ulkoa. Siksi melkeinpä kuolin riemusta kuullessani Peter Jacksonin todellakin tekevän filmatisointia Hobitista, tuosta Tolkienin pikku satukirjasta, joka pohjustaa Sormusten herran tapahtumia! Aluksi tästä mitättömästä lärpäkkeestä suunniteltiin kaksiosaista elokuvaa, mutta lopulta projekti päätettiin venyttää kokonaiseksi trilogiaksi! Mitä ihmettä? Noh, puolentoista vuoden varovaisen odottelun jälkeen tärkeä hetki viimeinkin koitti viime yönä. Painelin keskiyön aikoihin Finnkinoon katselemaan Hobitti: Odottamatonta matkaa ensimmäisten joukossa. Aulassa käveli vastaan useampikin suippokorvainen haltianeito (osa tosin näytti enemmän örkeiltä) ja jopa Gandalf kunnioitti ensi-iltaa läsnäolollaan. Tunnelma oli siis asiaankuuluvan nörttimäinen!

8D


Koska arvostan teknologiaa ja silmänkarkkia, päätin katsoa elokuvan upouudessa HFR (High Frame Rate) 3D-esityksessä. Hobitti on kuvattu huippulaadukkailla 3D-videokameroilla, jotka tallentavat 48 kuvaa sekunnissa. Normaalisti elokuvat pyörivät 24 kuvan sekuntinopeudella, mikä on jäänne muinaisilta filmikelojen aikakaudelta. Esimerkiksi useat videopelit pyörivät joko 30 tai 60 kuvaa sekunnissa, ja eron huomaa. Mitä tiheämmin kuva vaihtuu, sitä sulavammalta liike näyttää. Siksi olinkin etukäteen innoissani uudesta teknologiasta. Jackson lupasi sen tekevän kolmiulotteisesta kuvasta helpommin seurattavan.

Ensimmäinen reaktioni olikin ihmetys. Parin 3D-trailerin jälkeen silmieni eteen iskeytyi Lionsgaten karjuva leijonalogo. Kuva oli niin pöyristyttävän sulava, että eron normaalin huomasi heti! Tämän jälkeen päästiin itse elokuvan pariin, ja hämmästykseni vain lisääntyi. Ensimmäiseen viiteen minuuttiin en oikeasti osannut sanoa, pidinkö HFR-näytöksestä vai en! Hobitti ei näyttänyt niinkään elokuvalta, vaan etenkin alussa tuntui, kuin olisin katsellut näytelmää lähietäisyydeltä. Siinähän ne kääpiöiksi pukeutuneet heput juoksevat edessäni... Toisaalta sulava liike näytti perhanan kivalta, mutta se vei elokuvamaista tunnelmaa pois melkoisesti. Tuntui kuin olisin tuijottanut ikkunasta ulos! Sitten erikoistehosteita vilisevissä toimintakohtauksissa näytti, kuin katsoisin tolkuttoman kaunista videopeliä... Tiivistettynä voisi siis todeta, että Hobitti näytti kaikelta muulta, paitsi elokuvalta! Leffan edetessä en kuitenkaan enää todellakaan ajatellut koko asiaa, vaan silmäni tottuivat, ja pääsin nauttimaan itse sisällöstä.

Niin tosiaan, oli siinä se elokuvakin!


Sisällön määrä minua etukäteen juuri eniten huoletti. Hobitin venyttäminen kolmeksi suurelokuvaksi on hieman kuin ottaisi jonkin Nalle Puh -kirjan ja vääntäisi siitä yhdeksäntuntisen minisarjan. Juoneltaan kirja on melko yksinkertainen, ja tunnelmaltaan Sormusten herraa kepeämpi. Jackson on kuitenkin päättänyt tehdä Hobitista todellisen jatkon Sormusten herralle, joten tunnelma on sopivan synkkä, ja mukaan on heitetty enemmän viittauksia tuleviin tapahtumiin. Tarkoituksena on selvästi ollut näiden tarinoiden tiukempi sitominen toisiinsa, ja mielestäni se toimii yllättävän hyvin.

Toisaalta kestoa tällä ensimmäiselläkin elokuvalla oli aivan liikaa (2h 45min). Ensimmäinen tunti kuluu Konnussa heiluessa, ja muutenkin odottamaton matka lähtee käyntiin varsin verkkaisesti. Tolkien-fania tällainen yksityiskohtiin panostaminen ja mehustelu ei varmasti haittaa, mutta vähemmän perehtynyt katsoja saattaa alkaa vilkuilla kelloa kesken esityksen. Puolitoista tuntia olisi riittänyt ihan hyvin.

Kokonaisuutena Odottamaton matka oli juuri sellainen kuin odotinkin. Sormusten herran hengessä tehty hyvä fantasiaelokuva, joka tosin kesti liian kauan ja loppui silti kesken. Ikävänä puolena örkit oli tehty tietokoneella, ja ne näyttivätkin huonommilta kuin Sormusten herrassa. Lisäksi mukana oli nuorempaan yleisöön vetoavaa slapstick-komiikkaa, jolle en suostunut edes hymähtämään hyväksyvästi. Toisaalta kaltaiselleni Sormusten herra-fanille luvassa on herkullista sisältöä! Jo pelkkä Keski-Maan näkeminen kolmiulotteisena oli upea kokemus. Lisäksi eeppiset musiikit saivat kylmät väreet kulkemaan selkääni pitkin useampaankin otteeseen!

Nyt jatkoa pitääkin sitten odottaa jälleen vuosi... ADSFJDSHKGFDGHGPÅRSEUHGJ!

tiistai 4. joulukuuta 2012

Joulukuun angstia. Ja aidosti painavaa asiaa.

Sydäntäni riipaisee lukea edellistä blogipäivitystäni. Olin niin aidosti onnellinen uuden television hankinnasta! Kieltämättä tämä rotisko oli hyvä ja mukava töllötin, mutta onneani ei kestänyt kauaa. Eilen illalla, pitkällisen tenttiin pänttäämisen jälkeen (oikeasti!) rojahdin sängylle, käynnistin television ja ryhdyin pelaamaan Sonic Generationsia. Eteeni avautuu kliinisen valkoinen aloitusruutu, mutta jokin on pielessä: Näytön poikki kulkee pystysuunnassa punainen viiva.

Kylmä kuohahdus kulkee kehoni läpi.

vittujen kevät!
Vaihdan kanavaa ja kuvan tulolähdettä, mutta viiva on siinä edelleen. Kyseessä ei siis ole vika kaapelissa tai konsolissa, vaan itse televisioruudussa. Pikselit ovat palaneet (toisin sanoen kuolleet) paikoilleen, eikä asialle voi tehdä mitään. Ei ole lainkaan harvinaista, että LCD-näytöissä on pari kuollutta pikseliä siellä täällä. Yleensä niitä ei edes huomaa, sillä ne uppoavat miljoonien pikseleiden sekaan. Tällainen satojen peräkkäisten kuolleiden pikseleiden jana kuitenkin häiritsee katseluelämystä pahasti. Se on kuin hiekanmuru silmässä. Sinänsä mitätön, mutta tavattoman ärsyttävä ongelma. Elämäni on pilalla.

Totta kai televisio menee takuun piikkiin, koska kyseessä on valmistusvika. Minun pitää kuitenkin lähettää koko hökötys takaisin Prisman Verkkokauppaan, ja sitten he lähettävät minulle uuden. Tähän menee aikaa, etenkin kun joulu on jo ovella ja posti matelee. Huoh! Onneksi minulla on sentään uskollinen 3DS, jolla pelailla. Ja löytyyhän tuo vanha pikku telkku myös, mutta ei sitä kehtaa enää edes vilkaista, kun on tottunut laadukkaaseen täysteräväpiirtoon.


Kokeisiinlukutaktiikkani voisi kaivat hiomista. :D


Sitten aidosti vakavampiin huolenaiheisiin: En saa millään aloitettua laihdutusta! Ouluun muuton jälkeen painoni nousi uskomattomalla tahdilla. Elin siinä harhassa, ettei parissa viikossa voisi lihoa. Päivät menivät juopottelun ja pikaruokaloihin tutustumisen merkeissä. Lokakuussa mainitsin lihoneeni parissa viikossa neljä kiloa. Hurja tahti, mutta tämä oli vasta alkua. Kuukautta myöhemmin painoni oli jo 73kg. Se on 11 kiloa enemmän kuin tänne muuttaessani. Eikä kyse todellakaan ole lihasmassasta, vaan ihan puhtaasta läskistä. Poskeni lerpattavat, miestissit tekivät comebackin ja vatsalihakset katosivat makkaran alle. Minua harmittaa ja hävettää, sillä tämä kaikki on omaa syytäni. Jokainen laihdutusyritykseni on päättynyt järkyttävään mässäilykohtaukseen, joka sitten vie innon koko hommasta. Olen toki onnistunut pitämään painoni samana jo yli kuukauden, mutta suoraan sanottuna haluaisin sen matalammaksi. Neljä viikkoa sitten päätin, että jouluun mennessä painaisin enää alle 70. Se ei enää onnistu mitenkään, vaikka olisi voinut onnistua, jos minulla olisi yhtään selkärankaa jäljellä.

Minun pitää oikeasti ryhdistäytyä, mutta se tuntuu niin hankalalta täällä Oulussa. Repsahtamisen riski on paljon suurempi, kun herkkuja saa vuorokauden ympäri kaupasta kuin kaupasta, eikä kukaan ole estämässä minua tai seuraamassa syömistäni. Lisäksi nämä lukuisat epäonnistuneet yritykset ovat vain laskeneet mielialaani ja päättäväisyyttäni. Tänä viikonloppuna viaton suklaapatukan ostaminen aiheutti pahan morkkiksen, ja päätyi sitten tolkuttomaan repsahdukseen, johon kuului esimerkiksi kilo karkkia ja jättiannos kebabia. Aika vitun noloa ja tyhmää.

Nyt aion kuitenkin onnistua! Pitäkää minulle peukkuja, ettei minun tarvitse enää ikinä inhota omaa saamattomuuttani. Tuntuu kyllä hyvältä avautua tästä tällä tavalla blogissa, koska olen pyöritellyt tätä asiaa mielessäni jo kuukausikaupalla. Toivottavasti ensi kerralla minulla on jotain iloisempaa kerrottavaa, ettei Viimeinen luolasto muutu joksikin keski-ikäisten yksinhuoltajaäitien laihdutusblogiksi!

perjantai 30. marraskuuta 2012

Uusi televisio, viimeinkin!


Jo viiden vuoden ajan olen pelaillut pääasiassa 22 tuumaisella HD Ready-telkulla. Joskus muinoin jo tämä näennäistä teräväpiirtoa tarjonnut kapistus oli kuuminta hottia, mutta etenkin viime vuosina pikkuruisen ruudun tihrustaminen on käynyt hermoille. Nykyajan pelit eivät päässeet täysiin oikeuksiinsa vanhalla telkkarilla, jossa oli vieläpä kamalan harmaat värisävyt. Hyi hyi hyi! Päivitykselle siis oli tosiaan tarvetta, ja tässä se on kaikessa komeudessaan!

Eipä tämä Philipsin telkkukaan mikään valtava ole. Kokoa löytyy pikku solukämppääni sopivasti 32 tuuman verran. Ero edelliseen on kuitenkin kuin yöllä ja päivällä! Isomman näytön ja paremman resoluution lisäksi värisyvyys ja tummien sävyjen toisto ovat kuin toiselta planeetalta. Huokaisin ilosta, kun silmäni lepäsivät ensimmäistä kertaa Halo 4:n parissa uudelta näytöltä.

Nyt olen köyhä, mutta onnellinen. Elämä hymyilee. :)

lauantai 24. marraskuuta 2012

Ihan ketun kova Star Fox Adventures -retroarvostelu!

 

Viime keväänä, heti hankittuani videokameran, mieleeni juolahti tehdä jonkinlainen arvostelu tai jälkifiilistely Star Fox Adventuresista. Kyseessä on nimittäin eräs muistorikkaimmista videopeleistä, mitä olen pelannut. Kymmenenvuotiaalle pikkunörtille se oli vaikuttava kokemus, joka muokkasi pelimakuani peruuttamattomasti. Adventuresilla on suuri fanikunta, mutta myös paljon vihaajia. Siksi se onkin herkullinen peli käsiteltäväksi.

Kuvasin matskua jo maaliskuussa, mutta käytännössä olin liian kädetön editoidakseni näin kunnianhimoista ja pitkää videota vielä silloin. Tajusin kuitenkin muutama päivä takaperin, että Adventures täytti juuri kymmenen vuotta! Mikäpä olisikaan parempi tekosyy kaivaa vanhat videopätkät ja käsikirjoituksen raato kiintolevyn perukoilta, ja saattaa homma loppuun!

Tavallisiin videoblogeihini verrattuna tämä retromuistelma on vähän huolellisemmin laadittu ja editoitu. Toivottavasti en nyt vaikuta liikaa joltain wannabe Angry Video Game Nerdiltä. Tarkoituksena on kuitenkin ennen kaikkea kertoa itse pelistä, ei heitellä irtovitsejä sinne tänne. Paljon jäi muuten sanomatta, voisin jutella Adventuresista vaikka tunnin. Tai päivän. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että ylipäätään sain videon tehtyä. Näiden pätkien teko muuttuu aina vain hauskemmaksi, ja lopputuloskin on mielestäni oikein hyvä omilla standardeillani. Toivottavasti tykkäätte!


keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Lautapelit ovat rautaa!

Eilen pääsin viimeinkin toteuttamaan erään ikuisuusprojekteistani. Keräsin nimittäin rohkeuteni ja käppäilin CRYO:n peli-iltaan! CRYO on Oulun yliopiston roolipelikerho, jonka toimintaan kuuluu roolipelien sekä erilaisten lautapelien pelaaminen. Liityin kyseiseen kerhoon jo syyskuussa, opiskelujen ensimmäisinä päivinä, mutta tähän asti olen keksinyt mitä mielikuvituksellisimpia tekosyitä kotona kykkimiseen. Antin ja parin muun CRYOlaisen pitkällisen painostuksen ansiosta lupauduin kuitenkin näyttämään naamani peli-illassa. Tulisin vähän katsomaan meininkiä ja ihmettelemään tarjontaa.

Vaikka olenkin videopelien aktiiviharrastaja, ovat tietoni lautapeleistä jokseenkin mitättömät. Kokemukseni rajoittuvat pitkälti lapsuuden aikaisiin Afrikan tähti- ja Kimble-sessioihin. Näitä nyt ei voi pitää edes oikeina peleinä. Star Wars-lisenssillä varustettu Naboon valloitus taitaa olla lähin kosketukseni todelliseen, muutakin kuin tuuria vaativaan lautapeliin. Olen kuitenkin tietoinen siitä, että lautapelit ovat todellista hardcore-harrastusta puhtaimmillaan. Monimutkaisimmat pelit kestävät tuntitolkulla (pelilaudan, korttien ja figuurien asettelu saattaa viedä itsessään tunnin), ja ne vaativat satumaisen lykyn lisäksi strategista ajattelukykyä, pikäjänteisyyttä ja ennakointia. Hyllyillä notkuvat, toinen toistaan komeammat pelipaketit houkuttelevat minua aina, kun käyn pyörähtämässä Fantasiapelit-liikkeessä. Kumpa vain tajuaisin  niistä jotakin!


Nopan nakkelua Keski-Maassa


Noh, eilen saavuin yliopiston Aulakahvilan eteen neljän maissa, jolloin paikalle oli kerääntynyt jo melkoisesti CRYOlaisia. Onnekseni bongasin Antin välittömästi, enkä jäänyt kahvilan aulaan seisomaan kuin joku vammainen poro junanraiteille. Antti oli pelikaverinsa Jeren kanssa pystyttämässä jonkinlaista Taru sormusten herrasta-teemaista pelilautaa. Mahtavaa! Jo pelkkä massiivisen Keski-Maa -pelilaudan sekä tolkuttoman figuuriarmeijan näkeminen sai veden herahtamaan kielelleni!

Peli on nimeltään Lord of the Rings: War of the Ring. Tämä raskas strategiapeli on ilmeisesti alan harrastajien keskuudessa varsin suosittu, eikä mikään ihme! Sanaa "eeppinen"käytetään nykyään ihan liikaa ja ihan väärissä paikoissa, mutta War of the Ring on todellakin eeppinen ilmestys. Jotain kertoo kai se, että pelkkä peruspaketti sisältää yli 200 pikku hahmofiguuria, ainakin tusinan verran eri noppia sekä sadoittain kortteja. Huh huh! Ohjekirjakin oli varmaan paksumpi kuin Tolkienin Hobitti-kirja. Oli kai sanomattakin selvää, että tämä olisi liian vaativa peli kaltaiselleni aloittelijalle. Onneksi Pekka ja joku-tyyppi-jonka-nimeä-en-millään-saa-päähäni tulivat paikalle, ja neljän pelaajan taistelu Keski-Maan kohtalosta saattoi alkaa. Tolkien-fanina tämän koitoksen seuraaminen oli erittäin viihdyttävää.


Se on... iso!
War of the Ring kuvaa nimensä mukaisesti kirjoista tuttua sormusten sotaa. Osapuolia on kaksi, eli vapaat kansat sekä kahden tornin liittouma. Yleensä peliä siis pelataan kahdestaan, mutta myös nelinpeli on mahdollista. Tällöin vapailla kansoilla on kaksi johtajaa, ja pahan puolen pelaajista toinen ohjailee Sauronin, toinen Sarumanin armeijoita. Sanoinko pahan puolen? Anteeksi, tarkoitin tietysti väärinymmärretyn! Pekka teki selväksi, että Sauron ei halua sotaa. Hän vain puolustaa alueitaan vapaiden kansojen terrorilta. Lisäksi alati paheneva väestönkasvu ajaa tämän örkkiarmeijat kohti ihmisten kaupunkeja ja linnoituksia... Voi Sauron parkaa. :'D



Vaikka en täysin tajunnutkaan mielettömän monimutkaisia sääntöjä, aloin ymmärtää pelin kulkua jo pelkästään seuraamalla. Luonteeltaan War of the Ring on aika epäsymmetrinen. Pahiksilla... Väärinymmärretyillä on melkoinen etulyöntiasema taisteluissa, mutta taitavasti pelaamalla myös vapailla kansoilla on mahdollisuus voittoon. Sormuksen saattue matkaa kohti Mordoria samalla, kun taistelu levittäytyy ympäri mannerta, ja yhä useampi rotu liittyy mukaan konfliktiin. Mukaan mahtuu yllättäviä käänteitä ja suuria tunteita. Lautapelien paras puoli on selvästikin se tunne, kun pääsee lätkäisemään pöytään jonkin vittumaisen kortin ja nauramaan räkäisesti vastapäässä istuvalle kaverille. Levoton läppä lensi jatkuvasti, ja aika kului kuin huomaamatta. Itse päätin lähteä paikalta puoli kahdeksan maissa, pelin ollessa vielä kesken. Neljän pelaajan sekä War of the Ringin raskaan luonteen vuoksi matsista muodostui melkoinen maratoni.


Kiinnostus heräsi


Tänään aamun luentojen välissä ehdin utelemaan Antilta matsin lopputuloksesta. Tämä totesi Sauronin joukkojen voittaneen, kuten etukäteen arvelimmekin. Vaikka yksi ninjamainen entti onnistuikin salamurhaamaan Sarumanin, kykeni Sauron lopulta korruptoimaan sormuksenviejän, ja peli päättyi siihen.
 
1. Mitä vittua?
2. Mahtavaa!

Nyt mieleni tekisi opetella pelaamaan jotain lautapeliä! Konsolipeleihin verrattuna ne tarjoavat aivan toisenlaista ajanvietettä. Ne tarjoavat sellaisia elämyksiä, jotka eivät digitaalisessa muodossa ihan helposti onnistu (kuten huijaamista, ha ha ha!). Kaipaisin kuitenkin jotain yhteistyöhön perustuvaa tekelettä, koska minulta puuttuu kilpailunhalu melkein kokonaan. Mielessäni on pyörinyt Gears of War: the Board Gamen ostaminen. Se olisi varmaan luonnollisin valinta videopelaajan ensimmäiseksi lautapeliksi, vaikka 70 euron hintalappu herättääkin kauhua. Ainoa ongelma on se, löydänkö tarpeeksi porukkaa, jonka kanssa sitä pelaisin? Tietysti on CRYO, mutta mielelläni pelaisin jotain ihan vain omilla kämpilläni, tuttujen kavereiden kanssa... Muuten en uskalla siihen ropojani törsätä.


tiistai 13. marraskuuta 2012

Halo 4 Arvostelu / Videoblogi

Minulla oli jälleen kerran liikaa vapaa-aikaa, joten päädyin purkamaan Halo 4:ään liittyviä tunteitani kameran edessä. Nauttikaa. :)

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Marraskuun suuret Science Fiction -orgiat



HALO… HALO? HALO!!!


Tiistai alkoi tuskallisen odottelun merkeissä. Aamun luentojen jälkeen pinkaisin välittömästi paikalliseen pelikauppaan, ja noukin sieltä ennakkoon tilaamani Halo 4:n. Kerroin jo ennakkofiiliksiäni peliin liittyen kesäkuussa, jolloin linkitin myös pelin trailerin blogiini. Sanotaanko vaikka, että Halo 4:n julkaisu on Xboxin omistajien keskuudessa odotetumpi ja merkittävämpi tapahtuma kuin Jeesuksen toinen tuleminen. Matkalla pelikaupasta kotiin kipaisin kebabilla, ja samalla kirosin itseni alimpaan helvettiin. Tällä viikolla minun piti oikeasti aloittaa se laihduttaminen, mutta eipä näköjään onnistunut… 


Warthog-jeepin Radio-ohjattava pienoismalli. Jokaisen Halofanin unelma.
Murheeni kuitenkin katosivat sen sileän tien, kun sain laardiperseeni istutettua pelituoliin. Halo 4:n levy sisään konsoliin, ohjain käteen ja peli käyntiin! Olen tänä vuonna pelannut toinen toistaan parempia pelejä, mutta Halo 4 löi minut silti ällikällä. Heti alusta asti kaikki oli kohdillaan. Tunnelma, ulkoasu, musiikki sekä ennen kaikkea rautainen pelattavuus… Tämä on parasta Haloa ikinä! Paukutin koko yksinpelin tarinan läpi yhdeltä istumalta, jos vartin hengähdystaukoa ei lasketa mukaan. En muista koskaan läpäisseeni uutta peliä kerralla, mutta nyt kävi näin! Seitsemän tunnin pelisessio oli sellaista nirvanaa, että arki ja tunnit katosivat. Lopun jälkeen olo oli kuin voittajalla, mieleni teki vain nakata vaikeusaste korkeammaksi ja kokeilla uudestaan. Olen kai tulossa pöpiksi!


 



LOOPER


Loppuviikko kului Halon moninpelisirkuksen merkeissä, mutta lauantaina sain sentään tehtyä jotain muutakin. Käppäilin kulttuuritalo Valvelle, jossa OMAKE (Oulun anime- ja mangakerho) piti piirustusmiittiään. Kaksi tuntia kului kuin siivillä erilaisen töhertelyn ja jutustelun merkeissä. Samalla huomasin, että yritän sitten piirtää mitä tahansa, lopputulos muistuttaa aina joko 
                a.) perverssiä avaruusmatelijaa. 
                           b.) söpöä hyönteistä
En sitten tiedä mitä tämä kertoo psyykestäni. Ai niin, tämä tietenkin vahvistaa epäilyksiäni pöpiksi tulemisesta!

Miitin jälkeen suunnistin GameStopin kautta Finnkinoon. Minulla oli käyttämättä vielä yksi vapaalippu, joten kävin katsomassa kehutun sci-fitoimintaleffan nimeltä Looper. Olen jo aikaisemmin hämmästellyt, kuinka hyvä elokuvavuosi tämä on ollut. Looper vain vahvistaa tätä tunnetta, se nimittäin saattaa hyvinkin olla paras aikamatkustuselokuva sitten Terminator 2:n… Käykäähän katsomassa! Vaikka aikamatkailu pistäisikin aivosi solmuun, pelastaa Bruce Willisin karisma kaiken. Katselunautintoani himmensi tosin yksi seikka: Äänet olivat ihan liian kovalla! Tämä ilmiö on vaivannut etenkin Finnkinon teattereita. Miksi vitussa ne äänet pitää laittaa niin kovalle, että korvissa humisee kaksi tuntia lopputekstien jälkeenkin? Aina kun joku laukaisi leffan aikana aseensa, pelkäsin saavani kuulovaurion.

Minulla on tällä hetkellä työn alla noin kymmenen yliopistoprojektia, joiden deadline on jouluna. Olen vakavasti harkinnut, että jotkin niistä voisi suorittaa pois alta jo reilusti etukäteen. Näin säästäisin hermojani tulevaisuudessa ja lopputuloskin olisi parempi.
Toisaalta Halo 4 ei pelaa itse itseään. Guild Wars 2:sta puhumattakaan.
Huoh! :D

maanantai 5. marraskuuta 2012

Viikonlopun häröilyä

Viikonloput ovat elämän suola. Tuskallisen pänttäämisen ja luennoilla maleksimisen vastapainona loppuviikko kuluu yleensä rentoutumisen ja levon merkeissä. Noh, viime viikonvaihde oli kuitenkin mukavan toiminnantäyteinen! Varjopuolena univelkani vain kasautuivat entisestään, mutta eipä sillä ole juurikaan merkitystä.

Perjantai


Pekka päätti jälleen kerran saapua vierailemaan kämpilläni. Jos intissä on jotain kätevää, niin ilmaiset lomakyyditykset! Matka Sodankylästä Ouluun ei nimittäin olisi normaalisti mikään maailman edullisin. Mikä parasta, myös Olli sattui olemaan Oulussa samaan aikaan! Laadimme nopeasti kolmivaiheisen toimintasuunnitelman, johon kuului matka linja-autoasemalta LIDLiin, sieltä minun kämppääni kittaamaan kaljaa, mitä seurasi pikamarssi keskustaan baarikierrokselle. Tarkoituksena oli aluksi kömytä läpi monta eri baaria, mutta päädyimmekin viettämään koko illan Kaarlenholvissa. Viime kerralla paikka oli niin täynnä, ettemme kehdanneet Pekan kanssa edes poiketa siellä. Nytkin jouduimme odottamaan pienen ikuisuuden, mutta jonotus tihkusateessa kannatti. Paikassa oli hyvää musiikkia ja paljon silmänkarkkia humalaiselle humanistille. Lopuksi tallustimme takaisin kämpilleni, jossa Olli sammahti keskelle lattiaa. Auts.


Lauantai


Lauantain valjetessa saatoin tuntea, kuinka pikku kääpiöt hakkasivat kalloni sisäpintaa terävillä hakuillaan. Pelkäsin kokevani elämäni krapulan, mutta onneksi lasillinen vettä teki ihmeitä. Yritin hiippailla tietokoneen ääreen, mutta neliytimisen koneen kehräys herätti Ollin ja Pekan saman tien. Saman tien lähti käyntiin mahtavat muistelmat edellisen illan seikkailuista ja mokailuista. Nämä jälkikäteen suoriteteut salapoliisitutkimukset ovat mielestäni ehdottomasti baari-iltojen paras puoli.

Kun kävimme kaupassa hakemassa ruokaa, odotti meitä vittumainen yllätys. Kaupat eivät olleetkaan auki pyhäinpäivänä. Nälkäkuoleman uhatessa lähdimme jälleen kaupungille etsimään jotain ruokapaikkaa. Minulla oli mielessä jokin perinteinen, paistinrasvan katkuinen mättölä, mutta Olli sai meidät revittyä oikeaan kiinalaiseen ravintolaan, Hai Longiin. Katselin  ruokalistaa ja etenkin hintoja naama norsunvituilla, mutta suostuin kuitenkin kokeilemaan. Fiksuna valintana päädyimme lounasbuffettiin, jotta saisimme maistaa vähän kaikkea.

Ruoka oli HyyYyYväääääÄÄääÄääÄäähhH! Söin varmaan kolme kottikärryllistä sapuskaa. Kääryleitä, uppopaistettuja katkarapujuttuja, miljoona tonnia riisiä, sushia, salaatteja, patonkia... Pelkkä ajatus saa veden herahtamaan kielelle ja vatsan sekaisin! Mikä parasta, meinasin vahingossa hukuttaa annokseni wasabiin. En tajunnut, että tuo vihreä mönjä oli todellisuudessa kuolettavan tulista kastiketta suoraan helvetistä. Onneksi Ollin ja Pekan kauhistuneet ilmeet varoittivat minua ajoissa.

Ilta huipentui uusimman Bondin katsomiseen. Olin jo etukäteen kuullut kehuja Skyfallin tasokkudesta, mutta silti elokuva onnistui yllättämään minut täysin. En ala nyt arvioimaan leffaa sen tarkemmin, koska tekstiä on jo nyt enemmän kuin tarpeeksi. Kuitenkin Skyfall osoittautui yllättävän älykkääksi ja hyvin ohjatuksi toimintaelokuvaksi. Mikä parasta, mukana oli paria edellistä leffaa enemmän viittauksia sarjan rikkaaseen historiaan. Bond-henkisyys oli tavoitettu paremmin kuin osasin toivoa. Fuck Yeah!

Ai niin, kämpille paluun jälkeen katsoimme Pekan kanssa vielä Amazing Spidermanin. Sekin oli tosi hyvä. Ihan hämmästyttää, kuinka paljon laadukkaita elokuvia tänä vuonna onkaan ilmestynyt. En muista, milloin viimeksi olisin nähnyt vastaavaa huippuleffojen vyöryä!

Sunnuntai


Pekka lähti junalla Kemppaan, ja minä jäin Ouluun pelaamaan Guild Wars 2:ta. Siinäpä se. :D



Tällaisen viikonlopun jälkeen paluu arkeen oli vähän vaisu, mutta ei hätää. Huomenna nimittäin ilmestyy peli, jota olen odottanut jo viisi vuotta. Kun maailmanhistorian luento päättyy, sinkoudun salamannopeasti GameTowniin noutamaan Halo 4:n hyppysiini! Siitä tuleekin lisää tekstiä tulevaisuudessa...

torstai 1. marraskuuta 2012

Mikki Hiiri kaukaisessa galaksissa



Tuiki tavallinen tiistai-ilta. Grindaan Guild Wars kakkosta, käväisen iltakävelyllä, syön iltapalaa ja istahdan takaisin koneen ääreen. Avaan rutiininomaisesti Firefoxin ja ryhdyn selaamaan pelaajalehti.comin  etusivua. Sitten silmiini osuu uutinen otsikolla ”Disney ostaa Star Wars –brändiä hallinnoivan Lucasfilmin”.

MITÄ?!

Klikkaan uutisen auki ja silmäilen sen läpi nopeasti.

” The Walt Disney Company ostaa Lucasfilmin itselleen 4,05 miljardilla dollarilla eli noin kolmella miljardilla eurolla. Yhtiö ilmoitti aikeistaan myöhään tiistai-iltana Suomen aikaa.
Hankinnan myötä Disneyn omistukseen päätyvät kaikki Lucasfilmin osaset. Sen lisäksi siis että Tähtien sodan oikeudet ja arvostetut ääni- ja erikoistehosteosastot päätyvät yhtiölle, kuuluu sille nyt myös muun muassa pelistudio LucasArts ja sen useat pelioikeudet aina Star Wars -teoksista Monkey Islandiin.”

Hienoa! Ehkä nyt nähdään viimeinkin jatko-osia joillekin rakastamilleni Star Wars -peleille, kuten BattleFrontille ja Rogue Squadronille.  Jatkan uutisen lukemista ja pohdin, miltä BattleFront III voisi näyttää seuraavan sukupolven pelikonsoleilla.

”Elokuvapuolella ainakin tapahtuu jo suuria asioita. Disney on luvannut tuovansa Star Wars: Episode 7 -elokuvan ensi-iltaan vuonna 2015. Täyspitkiä Star Wars -elokuvia on myös tarkoitus nähdä näillä näkymin joka toinen tai kolmas vuosi.”

Tässä vaiheessa sydämeni jättää pari lyöntiä välistä. Luen edellisen kappaleen uudestaan.

Star Wars Episodi VII.

!!!!!!!!!!!!!!!!!

KYLLLLLLLLLLLLLLLLLÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄH!!!

Okei, pakko hengittää. Nyt ei saa hyperventiloida.

Olen ollut koko pienen ikäni Star Wars –fanipoika. Tutustuin sarjaan vasta Episodi I:n myötä vuonna 1999, mutta avaruussaagasta muodostui minulle pian loputon palvonnan kohde. Tähtien sodan rikas, mielikuvituksellinen ja näyttävä maailma on kiehtonut minua yhtä lailla alakoululaisena kuin aikuisenakin. Erityisesti pidän alkuperäisestä trilogiasta, mutta en menisi haukkumaan uudempaakaan kolmikkoa. Kaikilla kuudella elokuvalla on minulle suunnaton nostalgia-arvo, ja tulen pelaamaan näiden elokuvien pariin aina tulevaisuudessakin. 

Ja nyt niitä tulee lisää. Melkein itken onnesta!

En voi vieläkään täysin uskoa, että George Lucas päätti myydä kenties maailman suurimman viihdebrändin Walt Disney Companylle. Mies on kiistatta Star Warsin isä ja LucasFilmin keulakuva, mutta olen onnellinen, ettei hän ole enää sarjan puikoissa. Jo vuosikymmenien ajan muut kirjailijat, käsikirjoittajat ja pelintekijät ovat luoneet parempaa Star Warsia kuin oheistuotteista saaduissa rahoissa kylpevä Lucas. Vaikka rakastankin Star Warsin episodeja I-III, tuntui Lucas jossain määrin kadottaneen kosketuksensa sarjaan.

Olen luottavainen sen suhteen, että Disneyllä on kaikki edellytykset luoda hyviä Tähtien sota –elokuvia. Vielä en tiedä, mihin kohtaan kaanonia Episodi VII sijoittuu, tai nähdäänkö ainuttakaan edellisten elokuvien tähdistä cameorooleissa. Tärkeintä lienee kuitenkin se, että elokuvia yleensä tehdään. Episodi III ilmestyi vuonna 2005, ja siitä lähtien olen toivonut näkeväni vielä joskus lisää tätä upeaa avaruusoopperaa. Odottavan aika on pitkä, joten toivottavasti lopputulos miellyttää. Muuten saattaa tulla itku.

Ai niin! Pääni räjähti kun tajusin, että prinsessa Leia on nyt periaatteessa Disney-prinsessa. Voi vittu. :D