perjantai 30. marraskuuta 2012

Uusi televisio, viimeinkin!


Jo viiden vuoden ajan olen pelaillut pääasiassa 22 tuumaisella HD Ready-telkulla. Joskus muinoin jo tämä näennäistä teräväpiirtoa tarjonnut kapistus oli kuuminta hottia, mutta etenkin viime vuosina pikkuruisen ruudun tihrustaminen on käynyt hermoille. Nykyajan pelit eivät päässeet täysiin oikeuksiinsa vanhalla telkkarilla, jossa oli vieläpä kamalan harmaat värisävyt. Hyi hyi hyi! Päivitykselle siis oli tosiaan tarvetta, ja tässä se on kaikessa komeudessaan!

Eipä tämä Philipsin telkkukaan mikään valtava ole. Kokoa löytyy pikku solukämppääni sopivasti 32 tuuman verran. Ero edelliseen on kuitenkin kuin yöllä ja päivällä! Isomman näytön ja paremman resoluution lisäksi värisyvyys ja tummien sävyjen toisto ovat kuin toiselta planeetalta. Huokaisin ilosta, kun silmäni lepäsivät ensimmäistä kertaa Halo 4:n parissa uudelta näytöltä.

Nyt olen köyhä, mutta onnellinen. Elämä hymyilee. :)

lauantai 24. marraskuuta 2012

Ihan ketun kova Star Fox Adventures -retroarvostelu!

 

Viime keväänä, heti hankittuani videokameran, mieleeni juolahti tehdä jonkinlainen arvostelu tai jälkifiilistely Star Fox Adventuresista. Kyseessä on nimittäin eräs muistorikkaimmista videopeleistä, mitä olen pelannut. Kymmenenvuotiaalle pikkunörtille se oli vaikuttava kokemus, joka muokkasi pelimakuani peruuttamattomasti. Adventuresilla on suuri fanikunta, mutta myös paljon vihaajia. Siksi se onkin herkullinen peli käsiteltäväksi.

Kuvasin matskua jo maaliskuussa, mutta käytännössä olin liian kädetön editoidakseni näin kunnianhimoista ja pitkää videota vielä silloin. Tajusin kuitenkin muutama päivä takaperin, että Adventures täytti juuri kymmenen vuotta! Mikäpä olisikaan parempi tekosyy kaivaa vanhat videopätkät ja käsikirjoituksen raato kiintolevyn perukoilta, ja saattaa homma loppuun!

Tavallisiin videoblogeihini verrattuna tämä retromuistelma on vähän huolellisemmin laadittu ja editoitu. Toivottavasti en nyt vaikuta liikaa joltain wannabe Angry Video Game Nerdiltä. Tarkoituksena on kuitenkin ennen kaikkea kertoa itse pelistä, ei heitellä irtovitsejä sinne tänne. Paljon jäi muuten sanomatta, voisin jutella Adventuresista vaikka tunnin. Tai päivän. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että ylipäätään sain videon tehtyä. Näiden pätkien teko muuttuu aina vain hauskemmaksi, ja lopputuloskin on mielestäni oikein hyvä omilla standardeillani. Toivottavasti tykkäätte!


keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Lautapelit ovat rautaa!

Eilen pääsin viimeinkin toteuttamaan erään ikuisuusprojekteistani. Keräsin nimittäin rohkeuteni ja käppäilin CRYO:n peli-iltaan! CRYO on Oulun yliopiston roolipelikerho, jonka toimintaan kuuluu roolipelien sekä erilaisten lautapelien pelaaminen. Liityin kyseiseen kerhoon jo syyskuussa, opiskelujen ensimmäisinä päivinä, mutta tähän asti olen keksinyt mitä mielikuvituksellisimpia tekosyitä kotona kykkimiseen. Antin ja parin muun CRYOlaisen pitkällisen painostuksen ansiosta lupauduin kuitenkin näyttämään naamani peli-illassa. Tulisin vähän katsomaan meininkiä ja ihmettelemään tarjontaa.

Vaikka olenkin videopelien aktiiviharrastaja, ovat tietoni lautapeleistä jokseenkin mitättömät. Kokemukseni rajoittuvat pitkälti lapsuuden aikaisiin Afrikan tähti- ja Kimble-sessioihin. Näitä nyt ei voi pitää edes oikeina peleinä. Star Wars-lisenssillä varustettu Naboon valloitus taitaa olla lähin kosketukseni todelliseen, muutakin kuin tuuria vaativaan lautapeliin. Olen kuitenkin tietoinen siitä, että lautapelit ovat todellista hardcore-harrastusta puhtaimmillaan. Monimutkaisimmat pelit kestävät tuntitolkulla (pelilaudan, korttien ja figuurien asettelu saattaa viedä itsessään tunnin), ja ne vaativat satumaisen lykyn lisäksi strategista ajattelukykyä, pikäjänteisyyttä ja ennakointia. Hyllyillä notkuvat, toinen toistaan komeammat pelipaketit houkuttelevat minua aina, kun käyn pyörähtämässä Fantasiapelit-liikkeessä. Kumpa vain tajuaisin  niistä jotakin!


Nopan nakkelua Keski-Maassa


Noh, eilen saavuin yliopiston Aulakahvilan eteen neljän maissa, jolloin paikalle oli kerääntynyt jo melkoisesti CRYOlaisia. Onnekseni bongasin Antin välittömästi, enkä jäänyt kahvilan aulaan seisomaan kuin joku vammainen poro junanraiteille. Antti oli pelikaverinsa Jeren kanssa pystyttämässä jonkinlaista Taru sormusten herrasta-teemaista pelilautaa. Mahtavaa! Jo pelkkä massiivisen Keski-Maa -pelilaudan sekä tolkuttoman figuuriarmeijan näkeminen sai veden herahtamaan kielelleni!

Peli on nimeltään Lord of the Rings: War of the Ring. Tämä raskas strategiapeli on ilmeisesti alan harrastajien keskuudessa varsin suosittu, eikä mikään ihme! Sanaa "eeppinen"käytetään nykyään ihan liikaa ja ihan väärissä paikoissa, mutta War of the Ring on todellakin eeppinen ilmestys. Jotain kertoo kai se, että pelkkä peruspaketti sisältää yli 200 pikku hahmofiguuria, ainakin tusinan verran eri noppia sekä sadoittain kortteja. Huh huh! Ohjekirjakin oli varmaan paksumpi kuin Tolkienin Hobitti-kirja. Oli kai sanomattakin selvää, että tämä olisi liian vaativa peli kaltaiselleni aloittelijalle. Onneksi Pekka ja joku-tyyppi-jonka-nimeä-en-millään-saa-päähäni tulivat paikalle, ja neljän pelaajan taistelu Keski-Maan kohtalosta saattoi alkaa. Tolkien-fanina tämän koitoksen seuraaminen oli erittäin viihdyttävää.


Se on... iso!
War of the Ring kuvaa nimensä mukaisesti kirjoista tuttua sormusten sotaa. Osapuolia on kaksi, eli vapaat kansat sekä kahden tornin liittouma. Yleensä peliä siis pelataan kahdestaan, mutta myös nelinpeli on mahdollista. Tällöin vapailla kansoilla on kaksi johtajaa, ja pahan puolen pelaajista toinen ohjailee Sauronin, toinen Sarumanin armeijoita. Sanoinko pahan puolen? Anteeksi, tarkoitin tietysti väärinymmärretyn! Pekka teki selväksi, että Sauron ei halua sotaa. Hän vain puolustaa alueitaan vapaiden kansojen terrorilta. Lisäksi alati paheneva väestönkasvu ajaa tämän örkkiarmeijat kohti ihmisten kaupunkeja ja linnoituksia... Voi Sauron parkaa. :'D



Vaikka en täysin tajunnutkaan mielettömän monimutkaisia sääntöjä, aloin ymmärtää pelin kulkua jo pelkästään seuraamalla. Luonteeltaan War of the Ring on aika epäsymmetrinen. Pahiksilla... Väärinymmärretyillä on melkoinen etulyöntiasema taisteluissa, mutta taitavasti pelaamalla myös vapailla kansoilla on mahdollisuus voittoon. Sormuksen saattue matkaa kohti Mordoria samalla, kun taistelu levittäytyy ympäri mannerta, ja yhä useampi rotu liittyy mukaan konfliktiin. Mukaan mahtuu yllättäviä käänteitä ja suuria tunteita. Lautapelien paras puoli on selvästikin se tunne, kun pääsee lätkäisemään pöytään jonkin vittumaisen kortin ja nauramaan räkäisesti vastapäässä istuvalle kaverille. Levoton läppä lensi jatkuvasti, ja aika kului kuin huomaamatta. Itse päätin lähteä paikalta puoli kahdeksan maissa, pelin ollessa vielä kesken. Neljän pelaajan sekä War of the Ringin raskaan luonteen vuoksi matsista muodostui melkoinen maratoni.


Kiinnostus heräsi


Tänään aamun luentojen välissä ehdin utelemaan Antilta matsin lopputuloksesta. Tämä totesi Sauronin joukkojen voittaneen, kuten etukäteen arvelimmekin. Vaikka yksi ninjamainen entti onnistuikin salamurhaamaan Sarumanin, kykeni Sauron lopulta korruptoimaan sormuksenviejän, ja peli päättyi siihen.
 
1. Mitä vittua?
2. Mahtavaa!

Nyt mieleni tekisi opetella pelaamaan jotain lautapeliä! Konsolipeleihin verrattuna ne tarjoavat aivan toisenlaista ajanvietettä. Ne tarjoavat sellaisia elämyksiä, jotka eivät digitaalisessa muodossa ihan helposti onnistu (kuten huijaamista, ha ha ha!). Kaipaisin kuitenkin jotain yhteistyöhön perustuvaa tekelettä, koska minulta puuttuu kilpailunhalu melkein kokonaan. Mielessäni on pyörinyt Gears of War: the Board Gamen ostaminen. Se olisi varmaan luonnollisin valinta videopelaajan ensimmäiseksi lautapeliksi, vaikka 70 euron hintalappu herättääkin kauhua. Ainoa ongelma on se, löydänkö tarpeeksi porukkaa, jonka kanssa sitä pelaisin? Tietysti on CRYO, mutta mielelläni pelaisin jotain ihan vain omilla kämpilläni, tuttujen kavereiden kanssa... Muuten en uskalla siihen ropojani törsätä.


tiistai 13. marraskuuta 2012

Halo 4 Arvostelu / Videoblogi

Minulla oli jälleen kerran liikaa vapaa-aikaa, joten päädyin purkamaan Halo 4:ään liittyviä tunteitani kameran edessä. Nauttikaa. :)

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Marraskuun suuret Science Fiction -orgiat



HALO… HALO? HALO!!!


Tiistai alkoi tuskallisen odottelun merkeissä. Aamun luentojen jälkeen pinkaisin välittömästi paikalliseen pelikauppaan, ja noukin sieltä ennakkoon tilaamani Halo 4:n. Kerroin jo ennakkofiiliksiäni peliin liittyen kesäkuussa, jolloin linkitin myös pelin trailerin blogiini. Sanotaanko vaikka, että Halo 4:n julkaisu on Xboxin omistajien keskuudessa odotetumpi ja merkittävämpi tapahtuma kuin Jeesuksen toinen tuleminen. Matkalla pelikaupasta kotiin kipaisin kebabilla, ja samalla kirosin itseni alimpaan helvettiin. Tällä viikolla minun piti oikeasti aloittaa se laihduttaminen, mutta eipä näköjään onnistunut… 


Warthog-jeepin Radio-ohjattava pienoismalli. Jokaisen Halofanin unelma.
Murheeni kuitenkin katosivat sen sileän tien, kun sain laardiperseeni istutettua pelituoliin. Halo 4:n levy sisään konsoliin, ohjain käteen ja peli käyntiin! Olen tänä vuonna pelannut toinen toistaan parempia pelejä, mutta Halo 4 löi minut silti ällikällä. Heti alusta asti kaikki oli kohdillaan. Tunnelma, ulkoasu, musiikki sekä ennen kaikkea rautainen pelattavuus… Tämä on parasta Haloa ikinä! Paukutin koko yksinpelin tarinan läpi yhdeltä istumalta, jos vartin hengähdystaukoa ei lasketa mukaan. En muista koskaan läpäisseeni uutta peliä kerralla, mutta nyt kävi näin! Seitsemän tunnin pelisessio oli sellaista nirvanaa, että arki ja tunnit katosivat. Lopun jälkeen olo oli kuin voittajalla, mieleni teki vain nakata vaikeusaste korkeammaksi ja kokeilla uudestaan. Olen kai tulossa pöpiksi!


 



LOOPER


Loppuviikko kului Halon moninpelisirkuksen merkeissä, mutta lauantaina sain sentään tehtyä jotain muutakin. Käppäilin kulttuuritalo Valvelle, jossa OMAKE (Oulun anime- ja mangakerho) piti piirustusmiittiään. Kaksi tuntia kului kuin siivillä erilaisen töhertelyn ja jutustelun merkeissä. Samalla huomasin, että yritän sitten piirtää mitä tahansa, lopputulos muistuttaa aina joko 
                a.) perverssiä avaruusmatelijaa. 
                           b.) söpöä hyönteistä
En sitten tiedä mitä tämä kertoo psyykestäni. Ai niin, tämä tietenkin vahvistaa epäilyksiäni pöpiksi tulemisesta!

Miitin jälkeen suunnistin GameStopin kautta Finnkinoon. Minulla oli käyttämättä vielä yksi vapaalippu, joten kävin katsomassa kehutun sci-fitoimintaleffan nimeltä Looper. Olen jo aikaisemmin hämmästellyt, kuinka hyvä elokuvavuosi tämä on ollut. Looper vain vahvistaa tätä tunnetta, se nimittäin saattaa hyvinkin olla paras aikamatkustuselokuva sitten Terminator 2:n… Käykäähän katsomassa! Vaikka aikamatkailu pistäisikin aivosi solmuun, pelastaa Bruce Willisin karisma kaiken. Katselunautintoani himmensi tosin yksi seikka: Äänet olivat ihan liian kovalla! Tämä ilmiö on vaivannut etenkin Finnkinon teattereita. Miksi vitussa ne äänet pitää laittaa niin kovalle, että korvissa humisee kaksi tuntia lopputekstien jälkeenkin? Aina kun joku laukaisi leffan aikana aseensa, pelkäsin saavani kuulovaurion.

Minulla on tällä hetkellä työn alla noin kymmenen yliopistoprojektia, joiden deadline on jouluna. Olen vakavasti harkinnut, että jotkin niistä voisi suorittaa pois alta jo reilusti etukäteen. Näin säästäisin hermojani tulevaisuudessa ja lopputuloskin olisi parempi.
Toisaalta Halo 4 ei pelaa itse itseään. Guild Wars 2:sta puhumattakaan.
Huoh! :D

maanantai 5. marraskuuta 2012

Viikonlopun häröilyä

Viikonloput ovat elämän suola. Tuskallisen pänttäämisen ja luennoilla maleksimisen vastapainona loppuviikko kuluu yleensä rentoutumisen ja levon merkeissä. Noh, viime viikonvaihde oli kuitenkin mukavan toiminnantäyteinen! Varjopuolena univelkani vain kasautuivat entisestään, mutta eipä sillä ole juurikaan merkitystä.

Perjantai


Pekka päätti jälleen kerran saapua vierailemaan kämpilläni. Jos intissä on jotain kätevää, niin ilmaiset lomakyyditykset! Matka Sodankylästä Ouluun ei nimittäin olisi normaalisti mikään maailman edullisin. Mikä parasta, myös Olli sattui olemaan Oulussa samaan aikaan! Laadimme nopeasti kolmivaiheisen toimintasuunnitelman, johon kuului matka linja-autoasemalta LIDLiin, sieltä minun kämppääni kittaamaan kaljaa, mitä seurasi pikamarssi keskustaan baarikierrokselle. Tarkoituksena oli aluksi kömytä läpi monta eri baaria, mutta päädyimmekin viettämään koko illan Kaarlenholvissa. Viime kerralla paikka oli niin täynnä, ettemme kehdanneet Pekan kanssa edes poiketa siellä. Nytkin jouduimme odottamaan pienen ikuisuuden, mutta jonotus tihkusateessa kannatti. Paikassa oli hyvää musiikkia ja paljon silmänkarkkia humalaiselle humanistille. Lopuksi tallustimme takaisin kämpilleni, jossa Olli sammahti keskelle lattiaa. Auts.


Lauantai


Lauantain valjetessa saatoin tuntea, kuinka pikku kääpiöt hakkasivat kalloni sisäpintaa terävillä hakuillaan. Pelkäsin kokevani elämäni krapulan, mutta onneksi lasillinen vettä teki ihmeitä. Yritin hiippailla tietokoneen ääreen, mutta neliytimisen koneen kehräys herätti Ollin ja Pekan saman tien. Saman tien lähti käyntiin mahtavat muistelmat edellisen illan seikkailuista ja mokailuista. Nämä jälkikäteen suoriteteut salapoliisitutkimukset ovat mielestäni ehdottomasti baari-iltojen paras puoli.

Kun kävimme kaupassa hakemassa ruokaa, odotti meitä vittumainen yllätys. Kaupat eivät olleetkaan auki pyhäinpäivänä. Nälkäkuoleman uhatessa lähdimme jälleen kaupungille etsimään jotain ruokapaikkaa. Minulla oli mielessä jokin perinteinen, paistinrasvan katkuinen mättölä, mutta Olli sai meidät revittyä oikeaan kiinalaiseen ravintolaan, Hai Longiin. Katselin  ruokalistaa ja etenkin hintoja naama norsunvituilla, mutta suostuin kuitenkin kokeilemaan. Fiksuna valintana päädyimme lounasbuffettiin, jotta saisimme maistaa vähän kaikkea.

Ruoka oli HyyYyYväääääÄÄääÄääÄäähhH! Söin varmaan kolme kottikärryllistä sapuskaa. Kääryleitä, uppopaistettuja katkarapujuttuja, miljoona tonnia riisiä, sushia, salaatteja, patonkia... Pelkkä ajatus saa veden herahtamaan kielelle ja vatsan sekaisin! Mikä parasta, meinasin vahingossa hukuttaa annokseni wasabiin. En tajunnut, että tuo vihreä mönjä oli todellisuudessa kuolettavan tulista kastiketta suoraan helvetistä. Onneksi Ollin ja Pekan kauhistuneet ilmeet varoittivat minua ajoissa.

Ilta huipentui uusimman Bondin katsomiseen. Olin jo etukäteen kuullut kehuja Skyfallin tasokkudesta, mutta silti elokuva onnistui yllättämään minut täysin. En ala nyt arvioimaan leffaa sen tarkemmin, koska tekstiä on jo nyt enemmän kuin tarpeeksi. Kuitenkin Skyfall osoittautui yllättävän älykkääksi ja hyvin ohjatuksi toimintaelokuvaksi. Mikä parasta, mukana oli paria edellistä leffaa enemmän viittauksia sarjan rikkaaseen historiaan. Bond-henkisyys oli tavoitettu paremmin kuin osasin toivoa. Fuck Yeah!

Ai niin, kämpille paluun jälkeen katsoimme Pekan kanssa vielä Amazing Spidermanin. Sekin oli tosi hyvä. Ihan hämmästyttää, kuinka paljon laadukkaita elokuvia tänä vuonna onkaan ilmestynyt. En muista, milloin viimeksi olisin nähnyt vastaavaa huippuleffojen vyöryä!

Sunnuntai


Pekka lähti junalla Kemppaan, ja minä jäin Ouluun pelaamaan Guild Wars 2:ta. Siinäpä se. :D



Tällaisen viikonlopun jälkeen paluu arkeen oli vähän vaisu, mutta ei hätää. Huomenna nimittäin ilmestyy peli, jota olen odottanut jo viisi vuotta. Kun maailmanhistorian luento päättyy, sinkoudun salamannopeasti GameTowniin noutamaan Halo 4:n hyppysiini! Siitä tuleekin lisää tekstiä tulevaisuudessa...

torstai 1. marraskuuta 2012

Mikki Hiiri kaukaisessa galaksissa



Tuiki tavallinen tiistai-ilta. Grindaan Guild Wars kakkosta, käväisen iltakävelyllä, syön iltapalaa ja istahdan takaisin koneen ääreen. Avaan rutiininomaisesti Firefoxin ja ryhdyn selaamaan pelaajalehti.comin  etusivua. Sitten silmiini osuu uutinen otsikolla ”Disney ostaa Star Wars –brändiä hallinnoivan Lucasfilmin”.

MITÄ?!

Klikkaan uutisen auki ja silmäilen sen läpi nopeasti.

” The Walt Disney Company ostaa Lucasfilmin itselleen 4,05 miljardilla dollarilla eli noin kolmella miljardilla eurolla. Yhtiö ilmoitti aikeistaan myöhään tiistai-iltana Suomen aikaa.
Hankinnan myötä Disneyn omistukseen päätyvät kaikki Lucasfilmin osaset. Sen lisäksi siis että Tähtien sodan oikeudet ja arvostetut ääni- ja erikoistehosteosastot päätyvät yhtiölle, kuuluu sille nyt myös muun muassa pelistudio LucasArts ja sen useat pelioikeudet aina Star Wars -teoksista Monkey Islandiin.”

Hienoa! Ehkä nyt nähdään viimeinkin jatko-osia joillekin rakastamilleni Star Wars -peleille, kuten BattleFrontille ja Rogue Squadronille.  Jatkan uutisen lukemista ja pohdin, miltä BattleFront III voisi näyttää seuraavan sukupolven pelikonsoleilla.

”Elokuvapuolella ainakin tapahtuu jo suuria asioita. Disney on luvannut tuovansa Star Wars: Episode 7 -elokuvan ensi-iltaan vuonna 2015. Täyspitkiä Star Wars -elokuvia on myös tarkoitus nähdä näillä näkymin joka toinen tai kolmas vuosi.”

Tässä vaiheessa sydämeni jättää pari lyöntiä välistä. Luen edellisen kappaleen uudestaan.

Star Wars Episodi VII.

!!!!!!!!!!!!!!!!!

KYLLLLLLLLLLLLLLLLLÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄH!!!

Okei, pakko hengittää. Nyt ei saa hyperventiloida.

Olen ollut koko pienen ikäni Star Wars –fanipoika. Tutustuin sarjaan vasta Episodi I:n myötä vuonna 1999, mutta avaruussaagasta muodostui minulle pian loputon palvonnan kohde. Tähtien sodan rikas, mielikuvituksellinen ja näyttävä maailma on kiehtonut minua yhtä lailla alakoululaisena kuin aikuisenakin. Erityisesti pidän alkuperäisestä trilogiasta, mutta en menisi haukkumaan uudempaakaan kolmikkoa. Kaikilla kuudella elokuvalla on minulle suunnaton nostalgia-arvo, ja tulen pelaamaan näiden elokuvien pariin aina tulevaisuudessakin. 

Ja nyt niitä tulee lisää. Melkein itken onnesta!

En voi vieläkään täysin uskoa, että George Lucas päätti myydä kenties maailman suurimman viihdebrändin Walt Disney Companylle. Mies on kiistatta Star Warsin isä ja LucasFilmin keulakuva, mutta olen onnellinen, ettei hän ole enää sarjan puikoissa. Jo vuosikymmenien ajan muut kirjailijat, käsikirjoittajat ja pelintekijät ovat luoneet parempaa Star Warsia kuin oheistuotteista saaduissa rahoissa kylpevä Lucas. Vaikka rakastankin Star Warsin episodeja I-III, tuntui Lucas jossain määrin kadottaneen kosketuksensa sarjaan.

Olen luottavainen sen suhteen, että Disneyllä on kaikki edellytykset luoda hyviä Tähtien sota –elokuvia. Vielä en tiedä, mihin kohtaan kaanonia Episodi VII sijoittuu, tai nähdäänkö ainuttakaan edellisten elokuvien tähdistä cameorooleissa. Tärkeintä lienee kuitenkin se, että elokuvia yleensä tehdään. Episodi III ilmestyi vuonna 2005, ja siitä lähtien olen toivonut näkeväni vielä joskus lisää tätä upeaa avaruusoopperaa. Odottavan aika on pitkä, joten toivottavasti lopputulos miellyttää. Muuten saattaa tulla itku.

Ai niin! Pääni räjähti kun tajusin, että prinsessa Leia on nyt periaatteessa Disney-prinsessa. Voi vittu. :D