maanantai 30. joulukuuta 2013

Retroluolasto: EarthBound!



Tässä se on, vuoden viimeinen Retroluolasto-jakso! Aiheena erittäin hyväksi haukuttu EarthBound, jota olen halunnut pelata jo yli vuosikymmenen ajan. Melkein kymmenen minuutin mittainen video paljastaa, oliko odotus aiheellista, vai paljastuiko arkistojen kätköistä pelkkä vanhentunut maitopurkki.

 

EarthBound on kuin tehty meikäläiselle! Sinänsä hassua, sillä en ole ikinä sen kummemmin välittänyt roolipeleistä. Final Fantasyt jäävät yleensä jo muutaman kymmenen minuutin jälkeen unohduksiin, ja länsimaisista roolipeleistä maistuvat ainoastaan ne kaikkein toimintapainotteisimmat. Selkeästi minulla on kuitenkin sydämessäni heikko kohta tällaisille nykymaailmaan sijoittuville ja vuoropohjaisille japsiropelluksille! Pokémonit iskevät vauvaan ja vaariin, ja samoin teki EarthBound. Tosin täysin erilaisista syistä. Pokémon –peleissä juoni on yhdentekevä, ja nerokkaat taistelut vievät pääroolin. EarthBoundissa taistelut ovat vähän puuduttavaa pullaa, jota mussutetaan silloin kun juoni ei muuten etene.

Mutta tosiaan, video kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tuon jälkeen olen päässyt jälleen eteenpäin, pelituntejakin on kellossa kunnioitettavat 26 kappaletta. Vielä olisi matkaa Giygasin pieksemiseen, mutta en aio turhaan kiirehtiä. Matka on tällaisen pelin kohdalla tärkeämpi kuin päämäärä. Pitäisi kenties jostain taikoa Mother 3:n ROM sekä siihen tehdyt englanninkielinen käännös. Tekisi nimittäin mieli kokeilla, millainen kokemus se on tähään ensimmäiseen verrattuna. Tällaisia pelejä saisi olla enemmän!

Nyt menen viettämään uuttavuotta Jonin mökille Leville. Nähdään jälleen ensi vuonna!

torstai 26. joulukuuta 2013

Joulu tuli, joulu meni... On ollu kivaa. :D

Pahoittelen, etten ole vaivautunut kirjoittelemaan tänne juuri mitään kymmeneen päivään! Mutta joulu on erinomaista aikaa kotopuolessa rentoutumiseen, joten en jaksa sen suuremmin stressata blogin ylläpidosta ennen vuodenvaihdetta. Seuraava Retroluolasto-jakso ilmestyy sentään viimeistään uutenavuotena, ja edellisestä infosta poiketen se koskeekin EarthBoundia, ei suinkaan A Link to the Pastia.

 Hauskaa lomaa kaikille blogini lukijoille (vai sanoisinko kummallekin kahdelle). Toivottavasti teidänkin jouluunne kuului ähky ja ihmisten seurasta nautiskelu. :)

tiistai 17. joulukuuta 2013

Retroluolasto: Bushido Blade!

Hitto, että minulla on ollut kiire! Tämäkin jakso on ollut työn alla jo melkein kolmen viikon ajan, mutta sain sen kasaan vasta viikonlopun jälkeen. Usean luentotentin, puhe-esityksen, kotiprojektin ja kirjatentin sekä IGN Suomeen kirjoittaman arvostelun lisäksi pitäisi löytää aikaa videoille, pelaamiselle ja vieläpä sosiaaliselle elämälle. Onneksi olen suoriutunut kaikesta edellä mainitusta enemmän tai vähemmän kunniakkaasti.



Bushido Bladesta on ehtinyt muodostua parin peli-illan aikana yksi suosikkitappelupeleistäni. Kuvasimme itse asiassa Harrin kanssa yli puolen tunnin edestä kaksinkamppailua Bushidon äärellä, ja se oli valehtelematta hauskinta perseilyä vähään aikaan! Mutta tietenkin tekninen ongelma päätti ryhtyä riivaamaan meikäläistä. Kaapattu pelikuva nimittäin skippailee parissa kohdassa, ja ääni jää jokaisen lataustauon aikana hieman jälkeen. Niinpä reaktioiden ajoittaminen pelikuvan ja -äänien kanssa on melkein mahdoton projekti. Pitää nyt katsoa, josko saisin pelastettua sieltä pari pätkää, sen verran kovaa vääntöä oli!

Lähden huomenna viettämään joulua Kemijärvelle, ja olen luonnollisesti aivan täpinöissäni hyvin ansaitusta lomasta. Mutta ei hätää! Retroluolaston vuoden viimeinen jakso ilmestyy vielä... Öööh... Joulun jälkeisinä päivinä. Aiheena kyseisessä episodissa on kevyesti maailman parhaaksi peliksi kehuttu The Legend of Zelda: A Link to the Past. En itse tietenkään itse ole tätä mieltä, mutta katsotaan ehtiikö mieleni muuttua, kun koluan kyseisen seikkailun ensimmäistä kertaa alusta loppuun.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Hobitti: Smaugin täyttämä teatteri

Kunnon haltiakorvaisena puoliörkkinä en voinut vastustaa kiusausta: Kun vuorokausi vaihtui viime tiistaista keskiviikoksi, istuin tukevasti Finnkinon ykkössalissa 3D-lasit naamalla! Jo viime vuonna kävin tutustumassa Hobitin ensimmäiseen osaan heti ensi-iltayönä, ja tykkäsin kokemuksesta kohtuu paljon.Elokuvan katsominen on tuplasti tavallista hauskempaa, kun leffateatteri on täynnä asialle omistautuneita fantasianörttejä ja fanityttöjä. Ja niin kävi nytkin: Aina kun joku leffan hahmo sanoi tai teki jotain etäisesti siistiä tai hauskaa, kuului vasemmalta puoleltani ihastuksen huokauksia ja tyttömäistä kikatusta. Minua tämä ei ainakaan haitannut!

Olli päätti vähän taiteilla elokuvan jälkeen. Ei helvetti!


Odotukseni Smaugin autioittamaa maata kohtaan olivat varovaisen toiveikkaat. Tietysti halusin ennen kaikkea nähdä, miltä punainen lohikäärme Smaug tulisi näyttämään (ja ennen kaikkea kuulostamaan). En kuitenkaan ollut aivan supervaikuttunut siitä, kuinka hitaasti ensimmäinen osa tuntui etenevän kirjaan nähtynä, ja pelkäsin saman venytetyn linjan jatkuvan. Onneksi jatko-osassa sattuu ja tapahtuu! Heti ensimmäisten hetkien aikana tuntui hyvältä palata Keski-Maahan. Seuraavat kaksi ja puoli tuntia rullasivat erittäin hyvin, kokemus oli ison osan ajasta Sormusten Herran tasolla.

Erityisen maininnan ansaitsee leffan loppupuolisko, kun suunnattoman kokoinen Smaug varastaa koko shown. Tämä on taatusti komein lohikäärme, mitä elokuvien historiassa on nähty! Otuksen suunnittelu on kaikin puolin onnistunutta kasvoista hännän päähän. Erityisen vaikuttavaa oli nähdä, miten otuksen suun liikkeet näyttivät luonnollisilta tämän puhuessa. Ja se puhe... Benedict Cumberbatchin möreääkin möreämpi murahtelu on ilmiömäistä kuunneltavaa. Smaug on siinäkin mielessä harvinaislaatuinen elokuvahirviö, että otus tuntuu pelottavalta ja uhkaavalta vielä sen jälkeen kun yleisö on nähnyt sen kunnolla.  Smaugin viimeiset sanat elokuvan lopussa saavat meikäläisen odottamaan Hobitin päätösosaa housut kermassa.

Muutenkin leffassa riitti nähtävää. Järvikaupunki oli kuin jokin "Norjan Venetsia", ja metsähaltioiden alueetkin ihastuttivat. Osa hahmoista pääsi tällä kertaa paremmin oikeuksiinsa, alan viimein muistaa kääpiöiden nimet ja kasvot ulkoa. Toisaalta Bilbo ja etenkin Gandalf jäivät tällä kertaa hieman taka-alalle tarinan rattaiden pyöriessä. Legolasin paluu toimi, koska hahmo on tässä vaiheessa vielä ylimielinen ja häijy haltiaprinssi, eikä samanlainen kultapoika kuin Sormusten Herrassa. Toisaalta Kili-kääpiön ja tyhjästä temmatun Tauriel -halitan välinen Disney-romanssi oli aika nolo. Miksi tuhansien vuosien ikäinen haltianainen muka olisi niin pinnallinen, että ihastuu ensimmäiseen tapaamaansa kääpiöön? Noh, mitäpä minä asiasta tietäisin.

Joka tapauksessa Smaugin autioittama maa oli niin hyvä elämys, että kävin katsomassa sen lauantaina uudemman kerran Lapin miesten kanssa. Kyllähän se maittoi toisellakin kerralla erittäin hyvin, mutta Smaugin odotus oli tuplasti tuskallisempaa. Kolmatta kertaa en sentään viitsi leffalipusta maksaa, nyt kiintiöni on täytetty vähäksi aikaa. Jään odottelemaan trilogian päätöstä malttamattomana. Jos se onnistuu jatkamaan samanlaisella fiiliksellä kuin tämä, olen enemmän kuin tyytyväinen!

maanantai 9. joulukuuta 2013

Leffassa katsottua: Gravity

Veronpalautusten saapumisen jälkeen kykenen jälleen tyydyttämään hedonistisia tarpeitani leffateattereissa. Perjantaina yritin parhaani mukaan vältellä ensi viikon tentteihin lukemista, joten pyörähdin Finnkinossa katsomassa kovasti kehutun Gravityn. Perjantai-illan 3D-esitys maksoi peräti 14 euroa, mikä on aivan naurettava määrä yhdestä elokuvasta. Mutta Gravity oli toisaalta sellainen leffa, että se on pakko nähdä isolta kankaalta ja kunnon äänten kera. Mitäpä en maksaisi tuollaisesta audiovisuaalisesta herkusta!



Gravityn alku oli ehkä parasta mitä olen vähään aikaan valkokankaalla todistanut. Ensimmäisten sekuntien aikana elokuva valistaa katsojaa parilla painostavalla faktalla avaruuteen liittyen.  

"Avaruudessa ei ole ääntä.
Siellä ei ole ilmanpainetta. 
Eikä siellä ole happea. 
Elämä avaruudessa on mahdotonta."

Näiden sanojen iskostuessa tajunnan sopukoihin taustamusiikki kasvaa miltei sietämättömäksi mylvinnäksi, kunnes yhtäkkiä on aivan hiljaista. Kuva panoroi hiljalleen avaruudessa kelluvaan Maapalloon ja näky on suurin piirtein kaunein mitä olen ikinä nähnyt.

Sitten George Clooney leijailee kuvaruutuun avaruuspuvussa ja kertoo vitsin. Voi helvetti.

Mutta ei Gravity sentään tuohon kaadu. Kun pääsin yli siitä tosiseikasta että George Clooney "näyttelee" elokuvassa jälleen kerran omaa itseään, käänsin keskittymiseni elokuvan muihin ansioihin. Tarina kertoo Sandra Bullockin esittämästä muijasta, joka on muutaman muun astronautin kanssa korjaamassa maata kiertävää satelliittia. Kun venäläiset ampuvat ohjuksilla oman satelliittinsa romuksi, aiheuttaa tämä suunnattoman ketjureaktion. Tuhoutuvista laitteista irtoavat palaset syöksyvät stratosfäärin halki valtavalla vauhdilla tuhoten suurin piirtein kaiken tieltään. Siis hieman kuin avaruusromusta koostuva tsunami. Ei lainkaan hullumpi lähtökohta avaruuteen sijoittuvalle katastrofielokuvalle.



Elokuvan ensimmäinen vartti on kuvattu niin mestarillisesti, että haluaisin katsoa pelkästään sen useampaan otteeseen. Rauhallinen alkupätkä, jossa hahmot lähinnä juttelevat keskenään, näyttää siltä kuin se olisi kuvattu yhdellä otolla painottomassa tilassa. Näin ei tietenkään ole, mutta illuusio on vakuuttava. Sitten kaikki menee luonnollisesti vituilleen, mistä seuraa Sandran ja Clooneyn epätoivoinen selviytymistaistelu maata kiertävällä radalla.

Ajatus siitä, että joutuisi ajelehtimaan painottomaan, hapettomaan ja miltei äärettömään avaruuteen on todella puistattava. Elokuvan ensimmäinen puolikas mehustelee oikein kivasti tällä ajatuksella. Leffa on taatusti täynnä tieteellisiä epätarkkuuksia ja mahdottomuuksia, mutta kaltaiselleni tavikselle realismin illuusio on tarpeeksi vakuuttava. Toinen puolisko pilaa kuitenkin tunnelmaa todella rankalla kädellä. Pakomatka avaruudesta muuttuu Hollywood-kliseiden sekamelskaksi. Hahmot selittävät kaikki tuntemuksensa ääneen ja Bullock ulisee traagista menneisyyttään. Vielä kun loppuun saadaan pari äärityperää stunttia ja yliluonnollista vihjailua, taantuu mahdollinen merkkiteos vain ihan hyväksi leffaksi.

Suosittelisin silti Gravityn katselua elokuvateattereissa. Ihan vain siksi, että se on niin näyttävä ja kiehtova elämys. Olen nyt pyöritellyt elokuvaa mielessäni useamman päivän ajan, ja haluan ehdottomasti katsoa sen uudestaan. Ainakin ensimmäisen puolikkaan!


lauantai 7. joulukuuta 2013

Super Mario 3D World -arvostelu

Tässä se nyt olisi: Super Mario 3D Worldin arvostelu! Pistin sen sen pihalle eilen itsenäisyyspäivän kunniaksi. Mikäpä sopisi paremmin itsenäisyyspäivän tunnelmaan kuin japanilainen videopeli, jonka pääosassa on italianamerikkalainen putkimies Sienivaltakunnasta? No ei mikään!



Väänsin tämän arvion kasaan hypernopeudella. Ostin pelin keskiviikkona, ja video oli Youtubessa ihmisten ihasteltavana alle kaksi vuorokautta myöhemmin. Tämä ei kuitenkaan kerro siitä, että olisin vain kiirehtinyt munat vaahdossa. Oikeasti ehdin pelata peliä aika runsaasti parin päivän aikana, ja videoiden editointi alkaa sujua jo rutiinilla. Tekisi vain mieli arvioida enemmänkin pelejä, mutta juuri tällä hetkellä ei ilmesty oikein mitään itseäni kiinnostavaa... Ei ainakaan Xbox 360:lle tai Wii U:lle. Pitäisi varmaan ostaa PS4 joskus ensi vuonna, että pääsen arvioimaan muutakin kuin Nintendon yksinoikeuspelejä tai kaiken maailman tasoloikkia.

Pakko silti vielä sanoa, että 3D World on yksi viime vuosien parhaista peleistä! Jopa Mario-hyppelyiden mittapuulla se erottuu edukseen hyvän fiiliksensä ansiosta. Nintendo pystyy ylittämään itsensä silloin kun oikein tosissaan yrittää. Harmi vain, että nyt pitää keksiä jotain muuta pelattavaa joulua varten. Sonic Lost World oli jäätävää paskaa, Zeldan ehdin jo kokea ja pian myös tämä uusi Mario on tahkottu täydellisesti läpi. Pakko keksiä jotain muuta, millä pääsen hemmottelemaan itseäni joulunjälkeisinä päivinä!

torstai 5. joulukuuta 2013

Veronpalautukset hyötykäyttöön!

En ole ikinä elämäni aikana ollut yhtä vähävarainen köyhimys kuin tänä syksynä. Ilman opintolainaa ei voi elää... Paitsi jos kävisi opiskelujen ohella töissä, mutta siitähän ei tulisi mitään. Niinpä tämä syksy on mennyt nuudelia syödessä ja vanhemmilta kerjätessä, kun massit eivät tahtoneet riittää elämisen lisäksi mihinkään kivaan. Kun tilillä kilisee muutama kymppi rahaa, ei sillä pahemmin käydä leffassa tai ostella pelejä. Niinpä etenkin parin viime viikon aikana on alkanut suoraan sanottuna vituttaa tämä jatkuva köyhäily.

Mutta niin saapui tämä maaginen päivä, joulukuun neljäs! Tilille pamahti opintotuen lisäksi yli neljäsataa euroa veronpalautuksia! Tämä massimäärä tuli siitä hyvästä, kun toissa keväänä työskentelin lukiolla kouluavustajana työmarkkinatuella. Vaikka työmarkkinatuki onkin pelkkiä pikkuhiluja, peritään siitä veroa peräti 20 prosenttia. Niinpä palautuksia tuli ihan kivasti kerralla.

Lähdin tietysti heti ensiksi kaupungille noukkimaan pari peliä. (Minkäs sitä pelaaja luonteelleen mahtaa!) Super Mario 3D World on kutkutellut meikäläisen mielikuvitusta melkoisesti jo viimeisen kuukauden aikana. Sinänsä hassua, sillä putkimiehen moninpelattava kolmedeeseikkailu ei kiinnostanut vielä kesällä oikeastaan lainkaan. Mutta kun arvostelut ylistivät sitä uskomattomaksi tekeleeksi ja fanit suurin piirtein ejakuloivat pelin päälle, oli minunkin pakko noukkia se matkaani.

Lisäksi olin jo ennakkoon tilannut CDON.comista paketin, jonka kävin noutamassa samalla reissulla. Paketista paljastui viime kevään miehekkäin räiskyttely Gears of War: Judgement. Tämä testosteronilla ja suolenpätkillä kuorrutettu elämys toiminee hyvänä vastapainona kaiken maailman Nintendo-peleille. Lisäksi paketista löytyi alla olevassa kuvassakin esiintyvä haulikko-ohjain Wiille. Sen ohessa tuli jokin metsästyspeli jota en tosipelaajana kehdannut edes kuvaan asetella. Ajatuskin moisen roskan kokeilusta pistää minut voimaan pahoin, mutta saattaahan siitä huumorimielessä saada jotain irti. Köyhän junttipelin sijaan haulikko pääsee oikeuksiinsa Resident Evil: Darkside Chroniclesin parissa. Sen olin hankkinut pelihyllyni koristeeksi jo kuukausia sitten, mutta en kehdannut koskea siihen ennen kunnollisen ohjaimen hommaamista.



Ensimmäisenä pelitykseen pääsi silti 3D World... Ja kyseinen sessio kesti sitten melkein 7 tuntia! Hakkasin pääjuonen siis läpi yhdeltä istumalta, mikä on todella harvinaista minulta. Tässä taitaakin olla seuraavan videoarvostelun paikka, yritän taikoa sen valmiiksi mahdollisimman pian. Sanotaanko vaikka, että 3D World on välittömästi eräs kaikkien aikojen suosikkitasoloikistani! Vaatii melkoisia taikatemppuja, jotta pystyy erottumaan edukseen niinkin tasaisen laadukkaassa sarjassa kuin Mario. Mutta jotenkin 3D World iskee napakymppiin jokaisella osa-alueella! Juuri kun luulee nähneensä kaiken, eteen heitetään jotain uutta ja uskomatonta. Lisäksi peli on kaunis ja musiikeiltaan ilmiömäinen... Okei, kerron lisää arvostelussa!

Mariomaratonin jälkeen olin aika fiiliksissä, ja päätin kokeilla vielä pikaisesti haulikkoa. Lelumainen pikkuohjain toimi erinomaisesti Resident Evilin kanssa, mutta massiivisen pelinirvanan jälkeen rosoinen Wii-peli ei jaksanut innostaa enää kauaa. Parin kentän jälkeen laskin aseen käsistäni ja päätin lopettaa pelaamisen tältä illalta. Niinpä etsin kännykän kouraani ja tsekkasin uusimman tekstarin. Se oli isältä:

"Joulupukki laittoi tilillesi joululahjarahaa."

AWWWWWWWWWWWWWW YYYYYYYEEEEEEEAAAAAAAHHHHHHHH!

lauantai 30. marraskuuta 2013

Joulusesonki vituttaa jo nyt

Illat pimenee ja ulkona on saatanan kylmä. Tästä voimme päätellä joulun lähestyvän! Mutta ennen lunta ja kaamosta asian voi nähdä siitä yksinkertaisesta seikasta, että ostoskeskukset ja supermarketit täyttyvät etovasta joulumarkkinoinnista. Yleensä tämä tapahtuu joskus marraskuun puolivälissä, jolloin imelät joululaulujen pop-versiot porautuvat korvista sisään ja kauppojen sisustus muuttuu punasävyiseksi. Vähemmästäkin tekisi mieli kuristaa joku.

Minulla ei ole mitään joulua vastaan, päinvastoin se on mielestäni eräs vuoden kohokohdista. Viime hetken shoppailut, perheen kanssa bondailu, ruoka ja tietysti välipäivien laiskottelu pistävät aina mielialan korkealle. Mutta miksi  jouluun pitäisi alkaa valmistautua marraskuun puolella? Minulle joulu alkaa pari päivää ennen aattoa ja loppuu joskus uudenvuoden aikoihin kun voi keskittyä dokaamiseen. Tuon reilun viikon ajan jaksan mielelläni fiilistellä joulutunnelmaa ja ehkä jopa kuunnella niitä vitun joululauluja joka kaupassa. Mutta pakko se vain on sanoa, että tänä vuonna olen kyllästynyt koko juhlaan jo nyt. Ennen joulukuuta. Uskomatonta.

Kämppäni lähistöllä on LIDL-myymälä, jossa aika usein käyn noukkimassa sapuskaa. Marraskuun kymmenentenä päivänä (jolloin pyhäinpäivästä oli kulunut reilu viikko) kassalta sai joulukalentereita sekä jouluteemaisia muovipusseja. En voinut uskoa koko hommaa todeksi. Ja nyt yli viikon ajan joka ikisessä kaupassa on vallinnut hillitön joulumania. Tuntuu kuin koko paska alkaisi joka vuosi aikaisemmin, tai sitten olen vain ollut ennen sokea. Nyt olisi mielestäni sopiva aika alkaa fiilistellä tätä mahtavaa juhlaa, mutta marraskuu ampuu jo hieman yli. Vähän kuin jotain vappua alettaisiin fiilistellä maaliskuun puolella.

Mutta koko homman kruunu on se, että joulukoristeet ja muu tunnelmointi usein jatkuu aivan loppiaiseen saakka! En ymmärrä mitä tällä yritetään saavuttaa. Viimeistään vuodenvaihteen jälkeen pelkkä ajatuskin tontuista tai joulupukista tai poroista alkaa etoa, mutta joulukoristeet pysyvät silti niin kauan kuin mahdollista. Varmasti ostareissa jo pohditaan, voisiko joulumarkkinointia jatkaa vielä viikolla tai parilla. Maltan tuskin odottaa, kuinka kymmenen vuoden päästä joulusesonki starttaa koulujen alkaessa ja päättyy laskiaisen tienoilla. Vittujen kevät!

Mutta varmasti uskoni jouluun palautuu viimeistään siinä vaiheessa, kun oikea juhla saapuu, olenhan sen verran sentimentaalinen yksilö. Ehkä juuri sen takia tämä joulun inflaatio pistää vituttamaan. Joulu on vain kerran vuodessa, mutta ei sen tarvitse kestää kahta kuukautta sentään.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Retroluolasto: Donkey Kong Country

Uusin Retroluolaston jakso on järjestysnumeroltaan peräti kymmenes, joten sen kunniaksi päätin muistella jotain itselleni tärkeää peliä. Mikäpä olisikaan sopinut paremmin kuin Donkey Kong Country, tuo kaikkien rakastama ysäriklassikko?



Pakko myöntää jo tässä vaiheessa, etten lapsena pelannut peliä Super Nintendolla, eihän meidän vaatimattomassa lappilaisperheessä sellaisia ollut. Sen sijaan muistan mättäneeni peliä apinan raivolla tietokoneen emulaattorilla kuin mikäkin piraatti! En tuolloin ajatellut sen olevan mitenkään laitonta, nautin vain Super Nintendon sekä Megadriven parhaista peleistä ilman huolen häivää! Ja jos Donkey Kong Country tuntuu vaikealta, kokeilkaapa pelata sitä tietokoneen näppäimistöllä! Saatoinpa keksiä pari uutta kirosanaa samalla kun paukutin näppäimistöä ja katselin gorillan lentoa rotkoon...

Ne olivat hyviä aikoja.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Luennot ovat töhertelyä varten: Part 2


Huhtikuun tienoilla esittelin hieman, millaisia kammotuksia piirtelen luennoilla vihkon sivuille. Kaivoin juuri esille joukon luentolehtiöitä viime keväältä ja tältä syksyltä ja päätin samalla napata pari uutta otosta blogia varten. Pahoittelen kökköä kuvanlaatua. En osaa vieläkään piirtää, mutta saan näiden töhertämisestä loputtomasti viihdettä tylsinä aamuina ja iltapäivinä! On myös mukavaa huomata, että akateeminen maailma ei ole tehnyt minusta ainakaan yhtään kypsempää.:D


Tieteen filosofian muistiinpanot tiivistettynä. En vain ymmärrä.
Krapula-aamuna piirreyn lokin ilme kertoo kaiken oleellisen.
  
Tästä kuvasta on varmasti ihan vitusti hyötyä pänttäämiseen. Tuo sovinistinen Minna Cunt -kommentti olisi pitänyt sensuroida.
Öööh... Kuvan mustekala ei liity oikeastaan mihinkään.
Tämä ruttunaama tuijottaa minua aina tuomitsevasti kun avaan utopiahistorian muistiinpanot. Pelottavaa.
>:] 
Crash Bandicootista tuttu lihansyöjäkasvi. En kyllä menisi vannomaan yksityiskohtien olevan oikein.

Ruotsin tentti. Vähemmästäkin tulee laksatiivisia oireita. :D

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Matkaan, Ryhmä X!



Meikäläisellä on ollut viime aikoina melkoisesti kiireitä, joten blogi  on jälleen päässyt taantumaan videoiden postauspaikaksi. Yritän kuitenkin lähitulevaisuudessa potkia itseäni palleille ja kirjoitella tänne taas aktiivisemmin. Minulla pyörii vähän väliä mielessäni kaiken maailman pikkujuttuja mistä kirjoitella, mutta sitten unohdan aloittaa.

Nyt kuitenkin tarjoilen uusimman videoblogaukseni, joka on itse asiassa kuvattu melkein kolme kuukautta sitten! Kyseessä on siis lievästi sanottuna levoton X-Men –kolikkopelin läpipeluu Ollin kanssa. Koska koko sessio oli melkein 50 minuuttia pitkä, päätin leikata siitä tällaisen tiiviimmän ja hauskemman koosteen. Siis hauskemman siinä tapauksessa, että jatkuvat puujalkavitsit sekä armoton kohellus eivät aiheuta nenäverenvuotoa. Tällä kertaa sentään vittu-sanan hokeminen jäi tavallista vähemmälle, mikä lienee pienoinen saavutus. Pelaamisella on ärsyttävä tapa kaventaa sanavarastoa, hih hih!

Pidemmittä puheitta, tässä olisi uusin pelivideo. Nauttikaa. Retroluolastoa pitäisi tulla viikon päästä, mutta en vielä aivan varma, minkä jakson teen seuraavaksi… Valinta on vaikeaa.




Ps. Tässä olisi myös kanavani uusi videoesittely, joka näkyy automaattisesti tilaamattomille käyttäjille. Alun perin sen piti olla vain alkupuolen minuutin mittainen montaasi, mutta päätin lisätä leppoisamman lopun ihan vain varmuuden vuoksi. Pelkkä alku on nimittäin sen verran rokkenrollia, ettei se paukutus oikein vastaa kanavan todellista nörttimäisyyttä. Olen itse asiassa todella tyytyväinen tähän luomukseen, koska en ikinä editoi tällaisia musiikkipainotteisia pätkiä.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Retroluolasto: Aliens Versus Predator


 

Meikä on ollu Alien -leffojen fanipoika jo ihan skidistä lähtien. Sinänsä vähän hassua, koska elokuvasarja tunnetaan synkästä ja lohduttomasta tunnelmastaan sekä tietysti verisyydestään. Mutta siitä huolimatta pääsin kattelemaan näitä tieteiselokuvien merkkiteoksia jo varhaisella iällä. MTV3:n lauantai-actionit olivat silloin parasta kamaa ikinä, ja joskus Alienit saapuivat sinne peräkkäisinä viikonloppuina. Sen jälkeen en ole saanut tarpeekseni näistä luonnonoikuista. Predator ykkösen puolestaan olen katsonut varmaan puolen kymmentä kertaa ihan vain Arskan takia, mutta muuten kyseinen sarja ei ole minulle yhtä tärkeä.

Joka tapauksessa näiden kahden tieteissarjan naittaminen keskenään oli täydellinen idea. Vähän kuin pistäisi yhteen suklaan ja pekonin. Tai kossun ja Batteryn. Tai dinosaurukset ja jättiläisrobotit. Tai... Ymmärsitte varmaan. Ostin tämän vanhan Aliens Versus Predatorin joskus monta vuotta sitten Steamista ihan vain siksi, että näin ikivanha peli pyöri jopa läppärillä mukisematta. Tuolloin en ihan kauheasti lämmennyt vaikealle ja kömpelölle räiskintäpelille, mutta nyt osasin asennoitua oikealla masokistisuudella. Tekisi melkein mieleni kokeilla sitä vuonna 2010 ilmestynyttä uusinta AvP -peliä, vaikka sitä haukutaankin kamalaksi pökäleeksi.

Nyt väitöskirjaa lukemaan. Videon editointi on hauska harrastus, ja parhaimmillaan se toimii kätevänä harhautuksena opiskelujen suhteen. Pitäisi vielä keskittyä kurssien suorittamiseen muutamien viikkojen ajan, ennen kuin pääsen nollaamaan aivoni joululomalla. Sitä odotellessa!

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Tosimiesten leikkikentällä


Hei ihmiset! minulla on ilmoitusluontoista asiaa niille kahdelle sielulle, jotka seuraavat videoitani Youtuben puolella. Liityin eilen The Real Men's Playgroundiin, eli suomalaiseen pelisisältöä suoltavaan nettiyhteisöön! TRMP:n sivuilta voi lukaista tarkemmat kuvaukset kaikesta mitä tämä hurja joukko duunailee, mutta lyhyesti sanottuna kymmenistä tekijöistä koostuva kaarti väsää arvosteluja, blogeja, videoita ja podcastia ynnä muuta mukavaa ihmisten ihasteltavaksi. Myös striimailu on TRMP:n erikoisalaa.

Spämmäsin TRMP:lle jo joskus kesällä ja ehdotin, että voisin taikoa heille retroaiheisen peliohjelman. Homma kuitenkin unohtui, koska tyyppien (varovaisen kiinnostunut) vastaus hukkui hotmailin roskapostilaariin kuukauden päiviksi. :D Sen jälkeen aloin vääntää Retroluolastoa omin päin netin syövereihin. Nyt kahdeksan valmiin jakson jälkeen päätin mennä nolona koputtelemaan ovelle ja kysymään, että vieläkö kelpaisi. Pikaisten neuvottelujen jälkeen homma oli sillä selvä: Uudet jaksot tulevat näkyviin myös TRMP:n etusivulla. Jee jee!

Tässä on muuten sekin hieno puoli, että TRMP:n jäsenenä voin tarvittaessa osallistua muun miehistön mukana vaikkapa podcastiin tai striimeihin. Etenkin striimaaminen kiinnostaisi meikäläistä kovasti. Olen toki ollut Jarin wingmanina höpisemässä samalla kun äijä pelasi, mutta oman striimin pitämistä en ole ikinä kokeillut. Meikäläisellä on kuitenkin käytössäni kaikki tarvittava teknologia, joten ehkä uskaltaudun joskus tulevaisuudessa striimailemaan joko omalla profiilillani tai The Real Men's Playgroundin riveissä. Sitten itse kukin pääsee ihastelemaan suorassa lähetyksessä, kuinka kädetön pelaaja todellisuudessa olen.

Päätän tämän pikku ilmoituksen sanomalla, että uusi Retroluolaston jakso ilmestyy maanantai-iltana tai viimeistään tiistaina. Viime viikon megaflunssa ja opiskelukiireeni viivästyttivät jakson ilmestymistä parilla päivällä, kun en voinut tukkoisena turista kameralle. Mutta eipä mitään hätää, uutta kamaa on tulossa. Ensi perjantaina olisi vuorossa jo peräti neljän Oulumiitti, eli siitäkin tulee lapsilta kiellettyä videomateriaalia tämän kuun aikana.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Tavallaan jokainen on surullinen


Marraskuu on jälleen täällä, ja samalla perinteinen alakuloisuus hiippailee mieleeni. Ei siis mikään maailmaa kaatava masennus tai syvästi lamaannuttava epätoivo, vaan kaamoksesta johtuva ahdistus, joka on vain tarvottava läpi. Loppusyksyn angsti on vaivannut meikäläistä oikeastaan joka ikisenä syksynä sen jälkeen kun kasvoin teiniksi. Kai siihen on osasyyllinen tämä jatkuva pimeys, epämiellyttävä kylmyys ja lumettoman maan ruskeus. Ainakaan Oulun harmaat kadut ja ainainen tuuli eivät paranna mielialaa. Tai rahan puute. Tai opiskelupaineet. Elämän pikku epämiellyttävyydet tuntuvat aina kasaantuvan harteilleni syksyn mittaan, kunnes joululomalla pääsen rentoutumaan ja unohtamaan turhat murheet.

Tänä syksynä minulla on kyllä ihan oikeaa syytä apeuteen. Ukkini nimittäin menehtyi muutama viikko sitten syöpään. Niinpä viime viikonloppu meni hautajaisten merkeissä. Niin uskomattomalta kuin se saattaakin kuulostaa, nämä olivat ensimmäiset hautajaiset joihin olen osallistunut. No, tarkasti ottaen kävin armeija-aikana sankarihautajaisissa, mutta se poikkesi aika paljon oman läheisen kuolemasta. Koko juttu sai minut miettimään, kuinka erikoiseen aikaan olen syntynyt. Yli kahteen vuosikymmeneen kukaan lähiomaiseni ei ollut heittänyt henkeään… Ennen tätä syksyä. Melkoinen onni elää näin pumpulissa.


En ala tässä yleisessä blogissa mainostamaan läheisteni elämää liian yksityiskohtaisesti, mutta ukkini oli melkoinen äijä! Laivallaan seilannut musikaalinen partasuti kelpaisi roolimalliksi kenelle tahansa. Erityisen hyvin ukista jäi mieleen tämän terve suhtautuminen elämään. Jopa näennäisesti kyynisten heittojen takaa paljastui aina pilkettä silmäkulmassa, ja äijän juttuja kuunteli mielellään. Suomalaisen miehen tapaan hän osasi myös olla jääräpäinen kaveri, jolla riitti kaiken maailman projekteja. Vielä reilu kaksi vuotta sitten autoin häntä rakentamaan mummilaan uuden rannan. Ukki toimi koko mittavan rakennusprojektin työnjohtajana neuvoen ja tehden samalla paljon töitä itse. syöpää sairastava vanha mies rehki sellaisella tarmolla ja itsevarmuudella, että se veti kaltaiseni uusavuttoman nuoren sanattomaksi. Betonista valettu lopputulos on edelleen nähtävissä järven äärellä. 

Ukin kuolema ei ollut äkillinen tai odottamaton, vaan pitkän sairauden ikävä lopputulos. Siitä huolimatta poismeno tuntuu nopealta, koska ukki ei alistunut sairaudelle tai maannut vuositolkulla vuodepotilaana. Hän eli täyttä elämää aivan kesän loppuun saakka, jolloin syöpä viimein sai yliotteen. Kuolema siis tuntuu iskeneen vähän takavasemmalta, eikä minulla ollut etukäteen paljoa aikaa asian sulatteluun. Onneksi mies ei sentään joutunut viettämään vanhoja päiviään jossain vanhainkodissa toimettomana. En olisi koskaan voinut kuvitella häntä sellaiseen paikkaan.
 
Kaikki nämä ajatukset myllersivät mielessäni ennen hautajaisia. Myönnän hieman jännittäneeni, kuinka tilaisuus sujuisi. Ukin menetys oli nimittäin iso isku koko suvulle. Iskisikö joukkohysteria tai murtuisiko mummi suruunsa? Sitten hautajaispäivä koitti, ja kaikki sujui yllättävän kauniisti. Toki tunnelma oli surumielinen ja haikea, mutta mitään kärsimysnäytelmää siitä ei onneksi muodostunut. Itse en kyyneleitä vuodattanut, mutta en tietenkään ollut mikään välinpitämätön jääpala. Sukulaiset ja läheiset olivat mukana kunnioittamassa ukin muistoa, kirkkoon saapui mahtava määrä ihmisiä. Vanhalla miehellä siis riitti ystäviä! Mikä parasta, juuri tuona päivänä maahan oli satanut lunta, eikä kaikki ollut niin masentavan ruskeaa kuin alussa valittelin. 

Suruadresseja lähetettiin peräti 81 kappaletta!

Hautajaiset ovat nyt ohi ja elämä jatkuu. Vaikka ukin menetys saakin minut surumieliseksi, ei alakuloisuuteen kannata jäädä vellomaan. Joulu, uusi vuosi ja kevät koittavat kuten aina ennenkin. Ennen pitkää suru vaihtuu nostalgiseen kaipuuseen, kun ukin kuoleman sijaan päällimmäisenä mielessä on tämän monivaiheinen ja pitkähkö elämä.

Hyvästi ukki, sinua tullaan kaipaamaan!

tiistai 29. lokakuuta 2013

Retroluolasto: Metal Slug!

Sain kuin sainkin väännettyä toisen Retroluolasto-episodin lokakuun aikana! Tämä peli ei todellakaan ole kasvissyöjille tai sivareille tarkoitettu: Metal Slugin armottomassa maailmassa kiistat ratkaistaan nimittäin raudalla ja verellä. Niinpä kiskaisin rambohuivin otsalle, konepistoolin kainalooni  ja lähdin sotimaan tämän klassisen kolikkopelin parissa. Mutta tuliko saalistajasta saalis ja kestääkö nykyajan vellihousun pää tätä haastavaa kokemusta? Katso ja ylläty!



Tämän jakson tekeminen oli mukavan nopeaa. "Jouduin" tahkoamaan pelin useaan otteeseen, mutta se oli sen arvoista. Erityisen kivalta Metal Slugin mättäminen tuntui kaksinpelinä (Kiitokset Harrille). Ehdimme yhden iltapäivän aikana kahlata läpi erään toisenkin pelin, josta teen jakson piakkoin. Tekee höpöä, kun saa kerrankin pelattua pelejä saman sohvan äärellä. Aivan kuten ennen vanhaan, jolloin koulupäivän jälkeen paettiin kaverin kämpille mättämään jotain hyvää tai vähemmän hyvää peliä! Nykyään tuollainen on luksusta, joka pitää suunnitella reilusti etukäteen.

lauantai 26. lokakuuta 2013

Halloween lähestyy, olen valmis!

On tavallaan sääli, ettei halloween ole vieläkään lyönyt itseään kunnolla läpi täällä Suomessa. Rapakon takana tämä kalmainen markkinajuhla jyllää melkoisen tehokkaasti, ja on melkinpä kuin toinen joulu. Talot koristellaan kauhuteeman mukaisesti, kurpitsalyhdyt hehkuvat ja skidit pyörivät ympäriinsä siisteissä kauhukostyymeissä kerjäten karkkia. Täällä Pohjan perukoilla halloweenin lähestyminen näkyy lähinnä siinä, että parista krääsäkaupasta saa halutessaan ostaa luurankonaamareita. Aika laimeaa!

Mitä siis kaltaiseni popkulttuurista kiinnostunut eurooppalaisjätkä voi tehdä juhlistaakseen halloweenia? Ei paljon muuta kuin virittäytyä oikeaan tunnelmaan. Parhaiten tämä onnistuu joko pelaamalla kauhupelejä tai katselemalla kauhuleffoja. Veri ja suolenpätkät eivät minua hetkauta, suorastaan nautin hyvin tehdyistä teurastustehosteista. Sittä huolimatta myönnän olevani ihan kamala vellihousu, kun puhutaan oikeasti pelottavista elokuvista ja -peleistä.Kenties eläydyn vähän liikaa, sillä vääntelehdin penkilläni ja säikyn suorastaan nolostuttavan helposti. Etenkin pelien parissa olen aivan riekaleina, koska epäonnistuminen tarkoittaa sitä, että pelihahmo oikeasti voi kuolla milloin tahansa. Siksi nautin mieluiten verisistä kauhuleffoista ja jätän aidosti pelottavat teokset muiden huoleksi.

Eilen vietin taas iltaa Harrin ja Pekan kanssa, ja päätettiin siinä samalla katsoa halloweenin kunniaksi Texasin moottorisahamurhaajan. Emme suinkaan sitä alkuperäistä klassikkoa, vaan vuoden 2003 uusintaversion. Se oli mielestäni reilusti mainettaan parempi leffa, nautin katseluelämyksestä melkoisesti. Ahdistava tunnelma, hyvät tuotantoarvot ja irtoraajoja vilisevät moottorisahatapot tekivät höpöä. Ja ehkä koko leffan parhaasta roolisuorituksesta vastasi R. Lee Ermey, tuo Full Metal Jacketista tuttu äijä, joka jälleen kerran veti roolinsa hullunkiilto silmissään. Moottorisahamurhaajan jälkimainingeissa mulkaisimme vielä vuoden 2007 uusintaversion Halloweenista. Mikäpä sen sopivampaa? Ylipitkä ja laimea raina sisälsi niin isoja juoniaukkoja, että sellaisista mahtuisi ratsastamaan läpi intiannorsulla. Ei ihan jäätävää kakkaa, mutta moottorisahamurhaajaan verrattuna
kokonaisuus jäi vaatimattomaksi.

Nyt on vielä pari päivää ennen virallista halloweenia, joten tarkoituksena olisi katsella seuraavien iltojen aikana lisää kauhuleffoja. Dawn of the Dead nyt ainakin, kenties jopa Kauna. Epäilen tosin, että jälkimmäinen saa minut huutamaan ja itkemään kuin pikkutyttö. :D Jos joku blogini stalkkaaja tietää lisää halloweeniin sopivia leffoja, ottaisin ehdotuksia mielihyvin vastaan kommenteissa.