maanantai 28. tammikuuta 2013

Disneyn kahdeksanbittistä taikuutta

Ulkona on kylmää ja hämärää, ja Oulun ihana ilmasto nakkelee räntää vaakasuoraan kasvoille. Mitä teen? Onneksi television alla loikoilee lukuisia eri vaihtoehtoja koleiden tammikuisten vapaapäivien viettoon! Xbox 360:n teräväpiirtoinen grafiikkatykitys saa toisinaan väistyä wanhojen laitteiden tieltä. Wiin Virtual Console on erinomainen keksintö, jonka kautta klassikkopelejä voi pelailla vaivattomasti ja suhteellisen edullisesti nykyajan laitteilla. On kuitenkin sääli, että valikoimasta uupuu melkoinen määrä vanhoja merkkiteoksia. Siksi onkin hyvä, että minulta löytyy nykyään alkuperäinen NES kaikessa kuninkaallisessa harmaudessaan.
 
Ta-da-da-daaaaaaah!

Nykyään tuntuu hassulta, kuinka Disneyn lisenssipelit voisivat muka olla oikeasti konsolinsa parhaimmistoa. Totta se on, esimerkiksi Ankronikka -piirrettyn perustuva DuckTales pyörii melkeinpä poikkeuksetta rakastetuimpien NES-pelien listoilla! Aiemmin omat kokemukseni tästä pelistä liittyivät vain legendaarisen hienoihin musiikkeihin, joita olen Youtuben kautta kuunnellut. Kuinka elektroninen piipitys voikaan olla näin lumoavaa!

Itse pelikään ei ole yhtään hullumpi. Ensimmäisenä silmiini osuu ilahduttava näky: Alkuvalikossa komeilee vaikeustason valinta! Tämä oli taatusti harvinaista herkkua aikana, jolloin pelien läpäisyyn sai nähdä enemmän vaivaa kuin lääkikseen pääsemiseen. Itse pelattavuuskin on hassun hauskaa. Roope Ankka loikkii kävelykeppinsä kanssa ympäri maapalloa (ja avaruutta) keräillen aarteita ja listien kaikki tielleen tulevat tyypit saadakseen omaisuutensa takaisin! Kentätkään eivät ole yksinkertaisia esteratoja, vaan moneen suuntaan aukeavia sokkeloita, joista löytyy salaisia alueita ja runsaasti keräiltävää. Ne saa jopa pelata haluamassaan järjestyksessä, mistä pidin kovasti.

Läpäisyyn ei ensimmäisellä yrittämällä mennyt kuin tunti, ja eilen toinen läpipeluu hoitui 34 minuutissa. Tästä huolimatta DuckTales on mitä parhain peli kahdeksanbittiselle Nintendolle. On melkoinen harmi, ettei jatko-osaa tehty NES:lle, vaan alkuperäiselle Game Boylle. Tämä tarkoittaa, että kaltaiseni ankkafanin on joko tyydyttävä tähän tai ostettava itselleen vanha Game Boy.

Ei taida jäädä epäselväksi, kumpaan vaihtoehtoon päädyn.


Chip & Dalea en ole vielä pelaillut, mutta kuulemani mukaan se on varsin mukava kaksinpeli. Ainakin Harri muisteli pelailleensa sitä penskana innoissaan. Ehkäpä palaamme asian pariin ensi viikonloppuna, kun vierailen jälleen Kemijärvellä. :D



3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Mahtava homma! Suosittelen joskus kokeilemaan DuckTalesia, on nimittäin kova kokemus. :D

      Poista
  2. Kyllä 8-bittiseltä löytyy Duck Tales 2. Ja on muuten sekin hyvä peli!

    VastaaPoista