keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Fleda

Rakastan irokeesia, mutta sen ylläpito on todellinen piikki lihassani. Kaljuksi kynityt sivut kasvavat umpeen reilussa viikossa, ja ennen pitkää pääni on jälleen hiuksista mustana! Tähän mennessä olen antanut hiusteni leikkuun jonkun varmakätisen ja luotettavan tyypin (lue: Harrin) huolehdittavaksi. Tänään kuitenkin tajusin, ettei minulla oikein ollut ketään nakitettavaksi parturin pestiin. En kehtaa kysyä puolituttuja kämppiksiäni avuksi, eikä tällaisilla tulipalopakkasilla jaksa kävellä kenenkään oikean kaverin kämpille. Noh, näköjään jotkin asiat on vain tehtävä itse! Hiusleikkuri käteen, peili toiseen, ja sitten menoksi! 

Vhou. Vhoo-ou! Vhoooohohoooou!!!

Hiusten ajelu omatoimisesti on vähän kuin heittäisi tikkaa vasemmalla kädellä... Paitsi että siinä on samalla itse maalitauluna! Melko kuumottavaa hakuammuntaa se on joka tapauksessa. Melkein kahdenkymmenen minuutin äherryksen ja tuskan jälkeen homma oli kuitenkin hoidettu. Yhden pikku failin onnistuin toistaiseksi huomaamaan, mutta päällisin puolin keesini näyttäisi edelleen ihan asialliselta. Ja ehtiihän sitä ensi kerralla sitten siistiä vähän tarkemmin, kun käyn jälleen Kemijärvellä! Pääasia lienee nyt se, että sivut ovat lyhyellä sängellä ja raja suhteellisen suorassa.

Historian opiskelijana voin vain ihmetellä, miten Amerikan alkuperäisasukkaat onnistuivat leikkaamaan itselleen irokeesit ilman leikkuria tai höylää. :0


Mission accomplished!



Kävin muuten eilen illalla katsomassa Quentin Tarantinon Django Unchained -elokuvan ennakkonäytöksessä. Ajattelin perjantaihin mennessä vuodattaa mietteitäni tuosta pätkästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti