torstai 10. tammikuuta 2013

Förbannad vare den dag på vilken jag föddes!

Enpä olisi uskonut, että angstaisin vielä kaksikymmentävuotiaana pakkoruotsista. Tässä sitä kuitenkin ollaan, selailen yläasteikäisille tarkoitettuja opetussivuja ja yritän parhaani mukaan opetella perussanastoa. Huomenna nimittäin on ensimmäiseen kunnon luentokertaan liittyvä lähtötasotesti. Se olisi parasta läpäistä, sillä muuten joudun suorittamaan vielä lisää "tukiopetusta". Ajatuskin nostaa niskakarvat pystyyn.

Ihmisillä on yleinen harhaluulo siitä, että minulla olisi hyvä kielitaito. Tahtoisin kuitenkin korjata tätä käsitystä: Olen erinomainen englannin taitaja, mutta länsinaapurimme mongerrus on minulle käsittämätöntä. Tästä saan tosin syyttää itseäni, kun en teini-ikäisenä paneutunut ruotsin opiskeluun kyllin tarmokkaasti. Lukiossa suoritin pakolliset viisi kurssia mahdollisimman nopeasti pois alta, ja lopuksi nauroin räkäisesti. Nyt se on ohi! Opettaja tosin totesi kylmäkiskoisesti, että yliopistossa ruotsin opiskelua olisi sitten luvassa lisää. Enpä lukion toisena vuonna osannut ajatellakaan mitään yliopistoa. Olin vain niin tyytyväinen itseeni ja seiskan keskiarvoon.

Se oli keväällä 2010.

Nyt vähän puistattaa, kun kertailen pahasti ruosteisia ruotsinkielen taitojani. Kielioppi muistuu mieleeni ihan hyvin, mutta paljonpa silläkin tekee ilman sanastoa. Kevään mittaan näitä luentoja on joka keskiviikko ja perjantai. PERJANTAI! Kärsimykseni näyttäisi saavan suorastaan raamatulliset mittasuhteet, kun perjantainakin pitää vääntäytyä opistolle mutisemaan ruotsia. Ei kai tässä auta muu kuin kestää tämä rääkki kuin mies!

Jaag haar en hund... Öööö...

Vittu.

2 kommenttia:

  1. Ruotsi.. Tuo toinen äidinkieli jota ei tee mieli puhua periaatteestakaan:) Onko sulla muuten missään mitään juttua tuosta sun painonpudotuksesta? Olisi mielenkiintoista jos kertoisit siitä???

    VastaaPoista
  2. Onneksi tuo lähtötasotesti osoittautui odotettua helpommaksi. Saatan selvitä hengissä!

    Sain tämän pahamaineisen painonpudotusoperaation kunnolla aloitettua vasta joulun jälkeen, mutta nyt näyttäisi hyvältä. En ole puntarilla käynyt viikkokausiin, mutta selvästi homma etenee. Varmaankin kuun vaiheessa olisi hyvä katsoa missä mennään. :D

    VastaaPoista