keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Viime aikoina katseltua: Räyhä-Ralf!

Kävin aurinkoisen keskiviikon kunniaksi katsomassa Räyhä-Ralfin eli sivistyneistön kielellä Wreck-It Ralphin. Kolmiulotteinen päivänäytös oli suomenkielinen, mutta en antanut tämän häiritä elämystäni. Disneyn elokuvat kun tulee muutenkin katsottua mielihyvin suomidubeilla. Oli aika bädäss-fiilis istua valtavassa, monisataapaikkaisessa elokuvasalissa, joka oli miltei tyhjä. Eipähän tarvinnut kärsiä vieressä supattavista teineistä tai koko ajan kiljuvista kakaroista.



Leffa oli todella hyvä! Tiesin jo etukäteen tykkääväni videopelimaailmaan sijoittuvasta animaatiosta, mutta en osannut odottaa näin suurella sydämellä laadittua teosta. Suurimman osan ajasta kuljetaan jopa Pixar-tasolla! Videopelifanina bongasin taustalta jatkuvasti kaikkea hauskaa. Räiskintäpelistä karannut sivuhahmo kävelee aivottomasti seinää vasten. Jukka Rasilan näyttelemä (!!!) Ruy huutaa shoryukenit heti elokuvan alussa. Karkkimaan kuninkaan holvi avautuu, kun siihen näpyttää Konami-koodin. Taustalla vilisee oikeita kolikkopelejä Turtlesista Asteroidsiin. Lisäksi moni videopelihahmo tekee pelissä cameioita, kuten Sonic ja Bowser. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, ja missasin varmasti monta viittausta. Silti suorastaan hypin penkillä aina kun huomasin jotain siistiä!

Pelkkiin videopeliviittauksiin ei tarvitse tyytyä, vaan leffa pursuaa huumoria. Erään sivuhenkilön "traaginen taustatarina" sai minut nauramaan melkein kuset housussa! Tietysti nykyajan tietokoneanimaatioille tyypillinen ADHD-vauhti iskee välillä kasvoille. Hahmot heiluvat ja huutavat ja mesoavat jatkuvasti. Ilmeisesti nykyajan lastenohjelmissa ja -elokuvissa kaikki kommunikointi tapahtuu huutamalla. "Tässä on sun auto" "OU JEEE TÄÄ AUTO ON TOSI IHKU JEE JEE AUTOOOOOOO!! ULIULIULI" Tämä ei ole pelkästään tämän elokuvan ongelma, vaan varsin yleistä kaikissa nykyajan lastenleffoissa.

Toisaalta elokuva seuraa orjallisesti joitain Disneyn pinttyneimpiä kliseitä. Miksi näissä leffoissa pitää olla permanenttitussilla alleviivattu opetus, joka vieläpä taotaan jäänaskalilla aivolohkojen väliin? Tarinan teema on se, että ihminen ei synny pahikseksi, vaan voi aina muuttua. Tätä sitten vatvotaan niin moneen otteeseen, että sisäsiittoisimmatkin pennut ymmärtävät sen. Lisää mikkihiirikliseitä: Tarinan keskiössä oleva pikkutyttö on glitchaileva ja siksi poikkeava ja syrjitty yksilö videopelimaailmassa. Oppiiko hän kenties elämään tämän ongelman kanssa? Näyttääkö hän kaikille pystyvänsä siihen mihin muutkin? No tavallaan, mutta lopussa hän tietysti paranee. Ongelma ratkaistu! Muistakaa lapset, jos oikein uskotte itseenne, voitte parantua synnynnäisistä sairauksista!
Ja tietysti konnalle käy kalpaten. Tuleeko kenellekään mieleen Disneyn elokuvaa, jossa itsekäs pahis ei kuolisi?

Leffan ainoa suvantokohta koittaa, kun koittaa aivan liian monesta elokuvasta tuttu "juonenkäänne": Tämä on niin itsestään selvä, etten jaksa laskea sitä edes spoileriksi "Yhyy, päähenkilöt eivät enää pidäkään toisistaan kamalan väärinkäsityksen takia. Seuraavat 10 minuuttia he viettävät mököttäen, kunnes ymmärtävät tehneensä virheen, palaavat toistensa luo, antavat toisilleen anteeksi ja SITTEN tekevät sen, mitä olivat alun perinkin tekemässä." Voi elämän kevät! En olekaan nähnyt tällaista juonenkulun pysäyttävää rakennetta yhdessäkään elokuvassa ennen tätä... Huoh.

Tästä kirjoituksesta tulikin yllättäen kamala itkuvirsi. Ongelmien metsästys johtuu kuitenkin siitä, että näitä vinkumisen aiheita lukuunottamatta kyseessä on ensiluokkainen raina! Animaatio pudottaa leuan lattiaan, juoni ei ole yhtään hullumpi, ja peliteemaa käsitellään kunnioittaen. Kokonaisuutena Räyhä-Ralf oli oivaltava, näyttävä ja kaikenikäisille sopiva elokuva. Mikä tärkeintä, se on tehty aidosta rakkaudesta videopeleihin.

1 kommentti:

  1. Tämä leffa kyllä kiinnostaa. Pidän videopeleistä ja yleisesti ottaen myös Disney-leffoista. Mielestäni on kuitenkin käsittämätöntä, miten rajatusti elokuvan alkuperäiskielistä versiota Suomessa näytetään. Kotikaupungissani Vaasassa sitä ei esimerkiksi mene ollenkaan.

    Vaikka suomenkielinen dubbaus on Disney-leffoissa perinteisesti ollut varsin tasokasta, on dubbaus silti tietyllä tapaa jonkin toisen tahon tulkinta alkuperäisestä asiasta, vähän niin kuin kirjan käännös. Dubbauksessa dialogia joudutaan vieläpä muokkaamaan hahmojen suun liikkeisiin sopivaksi, mikä saattaa pahimmassa tapauksessa johtaa suurinkiin muutoksiin vuorosanoissa. Tästä syystä suosin melkeinpä aina alkuperäistä versiota, vaikka myönnänkin nostalgiahuuruissa katsovani edelleen useita Disney-leffoja myös suomeksi puhuttuina.

    Eipä siinä, näillä näkymin olen suuntaamassa Helsinkiin asti tätä pätkää tapittamaan. Yritän pitää odotukset maltillisina, vaikka uskonkin pitäväni leffasta kovasti. Mainitsemiesi kliseiden raivostuttavuudesta olen kyllä samaa mieltä, mutta mikäli leffa on rakkaudella ja ammattitaidolla toteutettu, uskon voivani antaa ne anteeksi.

    VastaaPoista