keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Videoarvostelu - Primal Carnage



Maaliskuisessa fiilistelyssäni kerroin, kuinka innostunut olin Primal Carnage -hirmuliskoräiskinnästä. Tuolloin lupailin tekeväni "pian" jonkinlaisen arvosteluvideon. Kaksi kuukautta myöhemmin tämä yhdeksänminuuttinen pätkä on valmis ja postattu youtubeen. Nauttikaa ja kärsikää!

Tämän kuun blogipostauksia silmäillessä käy aika selväksi, että toukokuu on ollut hirmuliskojen kuukausi. Ehkä kesäkuussa olisi uusien kujeiden aika!

tiistai 28. toukokuuta 2013

Toukokuun ostoksia

Hauppauge HD PVR


Kunnon videokaapparin hankinta on ollut listallani jo varsin pitkään. Tietokoneella videoiden tallentaminen pelitilanteista on aika simppeliä ja ilmaista, mutta konsoleiden kohdalla asia on aivan toisin. Tämän vuoksi suurin osa videoarvosteluistani on tehty tietokonepeleistä, ja konsolipelien kohdalla kuvanlaatu on ollut ghettomaista kakkendaalia. Nyt asiaan tulee muutos, sillä ostin huuto.netistä vähän käytetyn videokaapparin sadan euron hintaan! Satanen ei ole vähävaraiselle opiskelijalle mikään pieni summa, mutta normaalisti tällainen täyttä teräväpiirtoa taltioiva vekotin kustantaisi tuplasti enemmän.

Olen jo nyt vakuuttunut investointini järkevyydestä. Hauppauge on maineensa veroinen kuvanlaadun ja helppokäyttöisyyden suhteen. Itse asiassa tuo viimeksi postaamani video, eli Ollin ja meikäläisen kaksintaistelu Warpath Jurassic Parkissa, oli kuvattu Hauppaugen avulla. Tietysti noin vanhan ja ruman pelin kohdalla HD-tason kaappari ei pääse oikeuksiinsa. Tästä kaapparista ilmetyi äskettäin uudempi ja pienempi versio, mutta siinä on yksi iso ongelma: Tallentaminen hoituu ainoastaan HDMI-portin kautta. Tässä mallissa on komponenttiliitännät sekä (kuvassakin näkyvä) komposiittipaikka, jonka avulla voin tallentaa kuvaa ikivanhoistakin pelikoneista.

Jatkossa uusi pikku leluni kuitenkin mahdollistaa sen, että voin postailla youtubeen videoita tiheämmällä tahdilla ja paremmalla laadulla. Jee jee!


Halo 4 Special Edition mikälie Xbox 360 Wireless Controller




Bling Bling! Tällainen kaunotar tarttui matkaani Anttilan avajaismyynneistä 29 euron hintaan! Uusi ohjain on kuvioitu Halo 4:n mukaan. Yleensä en pahemmin välitä läpinäkyvistä kuorista pelikonsoleiden tai tarvikkeiden päällä, mutta tässä tapauksessa jälki on aika tyylikästä. Kolean ulkonäön lisäksi pädistä löytyy uudistettu ristiohjain. Boksin ristiohjain on perinteisesti ollut kiikkerä laatta, jolla ei käytännössä voi pelata mitään. Tämän uudistetun mekanismin avulla kiikkerän ristiohjaimen voi niksauttaa niin, että se muistuttaa tavallista nelisuuntaista mallia, jollainen  löytyy esimerkiksi Nintendon ohjaimista. Otan tämän uudistuksen vastaan avosylin, mutta ikävä kyllä tuntuma ei ole vieläkään aivan kohdillaan. Ristiohjain on nyt liian korkea ja jäykkä ollakseen vertailukelpoinen kilpailevien konsolien ohjainten kanssa.

Ristiohjainta lukuunottamatta Xbox 360:n pädi on kyllä oma suosikkini kaikista pelilaitteista. Erinomaisen tuntoinen kädessä ja juuri sopivan kokoinen. Ja nyt vieläpä sopivan hintainen!

lauantai 25. toukokuuta 2013

Videoblogi: Sotapolulla Jurassic Parkissa

Mitä hemmettiä, kolme videopäivitystä putkeen? Sanotaanko vaikka, että viime aikoina minulla on ollut rutkasti aikaa väsäillä videoita, koska enää ei tarvitse ravata päivittäin luennoilla! Olen oikeastaan tehnyt kymmenen päivän sisällä neljä videota, koska yhden postasin Pelaajaboardien youtube-kanavalle. Kyseessä on siis viime kuun lopulla järjestetyn Oulumiitti 2:n koostevideo, ja sen voi nähdä tästä.

Mutta Itse aiheeseen: Lapsena Playstation 1:llä oli yksi suorastaan rakastettava tappelupeli. Siinä oli upeat grafiikat ja timanttinen pelattavuus, joka sai minut liimaantumaan kuvaruudun ääreen ilomielin. Mätimme Pekan kanssa tätä teosta monena kauniina iltapäivänä, yhdistyiväthän pelissä DINOSAURUKSET ja VERISET LOPETUSLIIKKEET. Pelin nimi oli Warpath: Jurassic Park.

Erehdyin muistelemaan Oulumiitti 2:ssa tätä PS1:n unohtumatonta klassikkoa. Vastaukseksi sain räkäisen naurunremakan sekä pään pudistelua. Pelihän oli kuulemma huonoudessaan samalla tasolla Superman 64:n kanssa! En voinut uskoa tätä väitettä todeksi, joten päätin hankkia Warpathin itselleni huutonetistä. Sainkin sen kokoelmiini pelkillä postikuluilla, ilmeisesti aiemmalla omistajalla ei ollut tätä tekelettä kohtaan rakkautta. Eilen sitten oli aika palata dinosauruspuistoon Ollin kanssa. Voi jeesus.



Olen edelleen sitä mieltä, ettei peli ole mikään pahimman laatuinen pökäle. Vanha se kyllä on, ja kankea kuin mikä. Osittain juuri tämän vanhahtavan kökköyden vuoksi se jaksoi huvittaa usean matsin ajan. Mutta samalla tuli kyllä mieleen, että kyllä sitä on lapsena tyytynyt vähään.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Uusavutonta kokkausta: Valtavat Jättihampurilaiset!


Tämän kesän ensimmäinen kokkausvideoni on tehty lihaa säästelemättä. Teimme pahasti gonahtaneen Harrin kanssa ihan tajuttomia jättihampurilaisia!  Nämä makunystyröitä hellivät ja verisuonia tukkivat kaloripommit kelpaavat kenelle tahansa. Paitsi ehkä kasvissyöjille.

Varoitan, että nämä purilaiset ovat ihan oikeasti VALTAVIA. Tämä murean pihvin ja uunituoreen sämpylän pyhä liitto pitää jopa suuriruokaisen ja täysikasvuisen miehen kylläisenä ainakin puoli vuorokautta. En ota vastuuta tukkeutuneista sepelvaltimoista!

Ainekset:


Sämpylät (Taikinaa tulee ihan tolkuttomasti)

                             Vettä 5 dl
       Sämpyläjauhoja n.12 -13 dl
                             Kuivahiivaa 1 pussi
                             Sokeria n. 1 – 2 dl tai siirappia 1 dl
                          
Suolaa  2tl  
                             Öljyä    n. 2rkl


Pihvit:

                             Jauhelihaa 400g
                             Kermaviiliä 1 purkki (200g)
                             Sipulikeittojauhetta 1 pussi
       Korppujauhoja n. 1 dl
                             Kananmuna 1kpl
                             Suolaa
                             Mausteita, kuten mustapippuria, valkosipuli(jauhetta), sipulia jos haluat

Lisukkeita:

                             Juustoa
                             Amerikkalaista pekonia 1 pkt (170g)
                             Salaattia, tomaattia, kurkkua… Mitä ikinä haluatkaan!
                             Hampurilaiskastiketta tai majoneesia… Ketsuppikin käy!


Valmistukseen avuksi:

                             Kaljaa 1 – 2 tölkkiä (ei pakollinen, mutta tekee höpöä)
                             Gonahtanut alikersantti (Ei välttämätön, mutta sangen hyödyllinen)



Valmistus:

 

Pekonien paiston voi suorittaa missä vaiheessa tahansa. Sen voi tehdä vaikka ensiksi, kuten videolla. Pannulle ei tarvitse nakata rasvaa, pekonin kyllä paistuvat omassakin rasvassaan. Pekoneja kannattaa paistella miedolla lämmöllä, ettei paistinpannulla odota räjähdyskraatteri.

Sämpyläpaketin sivussa on ohje, jolla voi valmistaa 24 pientä sämpylää. Kahta jättihampurilaista varten tarvitaan vain puolet tästä. Itse teimme tuollaisen ison taikinan, josta puolet jäi jemmaan tulevaisuutta varten.

Lämmitä puoli litraa vettä kädenlämpöiseksi ja sekoita siihen kuivahiivat. Tämän jälkeen lisää sokerit sekä noin puolet jauhoista. Vatkaa kuin yksinäisenä perjantai-iltana konsanaan! Lisää loput jauhot tasaisesti, ja sekoittele samalla. Taikina alkaa muuttua kiinteäksi, ja jossain vaiheessa kannattaa siirtyä veivaamaan sitä käsin. Lisää jauhoja niin kauan, että taikinaklöntti on kiinteä, eikä tartu kovin pahasti käsiin tai kulhon reunoihin.

Pistä taikina nousemaan liinan alle. Tässä välissä on hyvä alkaa tehdä pihvejä. Tai paistaa pekoneita. Tai juoda kaljaa. Muista myös laittaa uuni lämpenemään noin 200 asteeseen!

Ota kulho, ja nakkaa sinne kermaviili sekä sipulikeittojauhe. Sekoita ne. Tämän jälkeen lisää jauhelihat, korppujauhot, kananmuna sekä mausteet. Sekoita ja mäskää mahdollisimman hienojakoiseksi klöntiksi.

Juo kaljaa.

Kurkista sämpylätaikinaa, sen pitäisi olla tässä vaiheessa jo noussut. Nakkaa pöydälle vähän jauhoja ja heitä taikina siihen. Jaa se kahtia ja pistä toinen puoli talteen tulevia kokkailuja varten. Jaa vielä jäljelle jäänyt taikina kahtia, ja pyörittele niistä kaksi sämpylää. Älä murehdi jos ne eivät vaikuta jättimäisiltä, ne kyllä turpoavat uunissa!

Siitä puheen ollen, nakkaa sämpylät uuniin. Koska ne ovat aika isoja palleroita, ei 10 minuuttia riitä. 15 -18 minuuttia olisi lähempänä totuutta. Nyt onkin hyvä aika paistaa jauhelihapihvit.
Kostuta hieman käsiäsi kylmässä vedessä ja muotoile jauhelihamassasta kaksi valtavaa pihviä. Ne ovat niin isoja, että pannulle mahtuu kerrallaan vain yksi. Paista pihvit paistinpannulla, äläkä hätäile. Pihvit ovat sen verran paksuja, että keskus voi jäädä raa’aksi jos niitä flippailee liian nopsaan. Painavia lätysköjä kannattaa käsitellä kahden paistinlastan avulla, etteivät ne halkeile.

Pihvien kypsentyessä voi juoda kal… Siis valmistella lisukkeet, kuten tomaatit ja muut rehut. Siinä ei kauaa nokka tuhise. Jos kaikki meni kuten pitää, toinen pihvi on kokonaan paistunut samalla, kun sämpylät ovat valmiita. Kun otat leivät uunista, kannattaa ne halkaista heti. Jos sisällä on vielä taikinaa, pistä ne vielä uuniin hetkeksi. Muussa tapauksessa kaikki on kunnossa, ja voit keskittyä purilaisen kasaamiseen!

Hyvää ruokahalua! 


tiistai 14. toukokuuta 2013

Far Cry 3: Blood Dragon - videoarvostelu


Uusin videoarvosteluni valmistui melko vikkelästi! Tänä aamuna kirjoitin itselleni ranskalaiset viivat peliin liittyen, ja tuntia myöhemmin olinkin jo vuodattanut tunteeni kameralle. Iltapäivä ja alkuilta menivätkin sitten editoinnin parissa (No okei, kävin onneksi nauttimassa ulkoilmasta, ennen kuin sää muuttui myrskyiseksi.) Olen varsin tyytyväinen tähän uusimpaan pätkään, etenkin koska sain sen kestämään alle seitsemän minuuttia! On sanoinkuvaamattoman työlästä editoida melkein viidentoista minuutin mittaisia arvioita.

Toivottavasti tekin pidätte pätkästä. Minulla on jo muutama idea tulevien videoiden suhteen, ainakin kokkauspätkiä pitäisi tehdä piakkoin. Olen tehnyt vasta kaksi, vaikka avuton ruoanlaitto kameran edessä on tajuttoman hauskaa!

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

ROAR! Jurassic Park 3D!


Olisi hauska tietää tarkasti, kuinka monta kertaa olen elämäni aikana nähnyt Jurassic Parkin. Lapsena tämä tietokonetehosteilla kuorrutettu tieteisspektaakkeli pyöri VHS-nauhurissa miltei viikoittain. Modernin geeniteknologian avulla kloonatut hirmuliskot olivat niin kiehtova ajatus, että pentuna oikeasti toivoin Jurassic Parkin joskus käyvän toteen. Ikävä kyllä armon vuonna 2013 tämä(kään) visio ei ole yhtään lähempänä toteutumista kuin lapsuudessani. Dinosaurusten täyttämää eläinpuistoa odotellessa voimme aina palata ensimmäisen Jurassic Parkin pariin.

On tavallaan vaikea uskoa, että Jurassic Park on kaksikymmentä vuotta vanha elokuva. Massiivisella budjetilla toteutettu leffa toimi erikoistehosteiden virstanpylväänä, vain muutama vuosi myöhemmin joka toisessa elokuvassa oli digitaalisia örkkejä. Jälkiviisaasti tarkasteltuna 90-luvun lopun tieteiselokuvat kärsivät usein siitä, että tehosteet näyttivät teennäisiltä ja muovisilta. Jurassic Parkissa jättiläisliskot oli kuitenkin tehty huolella, ja useimmissa lähikuvissa käytettiin vielä fyysisiä tehosteita ja mekaanisia malleja. Tämän vuoksi raina on kestänyt aikaa hämmästyttävän hyvin verrattuna moniin jäljittelijöihinsä. Miksei nykyään käytetä enää melkein koskaan tällaisia luovia ratkaisuja? Ai niin, koska digitaalisten efektien ylikäyttö on niin helppoa ja edullista. Jälleen kerran vanhat elokuvat toimivat todisteena siitä, että rajoitteet lisäävät luovuutta ja helppous altistaa laiskuudelle.

Aivoni laukkaavat tänään tuntemattomille teille, joten palataanpa itse filmin pariin. Jurassic Parkin 20-vuotisjuhlan kunniaksi alkuperäinen elokuva päätettiin tuoda takaisin elokuvateattereihin. Mikäpä sen parempaa, koska Jurassic Park on juuri sellainen elämys, joka hyötyy jättimäisestä valkokankaasta ja muhkeista äänistä. Tällä kertaa elokuva on tosin muokattu täysin kolmiulotteiseksi, mikä saattaa haitata kaikkein vanhoillisimpia katsojia. Itse pidän 3D-elokuvista, ja käännös oli tehty ammattitaitoisesti.



Varsinainen ensi-ilta oli perjantaina toukokuun 10. päivänä, mutta sain onnekseni varattua itselleni paikan kutsuvierasnäytökseen kahta päivää aikaisemmin. Kiitokset Suomalaiselle kirjakaupalle tästä mahdollisuudesta! Käppäilimme Ollin kanssa saliin, nakkasimme 3D-lasit naamaan ja valmistauduimme kohtaamaan nostalgian hyökyaallon!

Oli aivan unohtumaton kokemus nähdä eräs lapsuuteni lempielokuvista isolla kankaalla. Käytännössä naamallani oli pöhkö virnistys koko kahden tunnin ajan. Kaikki oli juuri kuten aina ennenkin, mutta samalla kokemus oli täysin toisenlainen. Erityisesti äänimaailma löi minut ällikällä. Kun Brachiosaurus pamautti koko satatonnisen kehonsa tantereeseen, jysäys todellakin tuntui persauksissa! Myös Tyrannosauruksen ikoninen karjunta ja raptorien petolintumaiset kiljunnat saivat toimintakohtaukset tuntumaan paljon aiempaa intensiivisemmiltä. Hyvänä puolena 3D:tä lukuunottamatta yksityiskohtia ei ollut lähdetty muuttamaan, vaan elokuva on pikku virheitään myöten juuri sellainen kuin aina ennenkin. Olisin varmasti huomannut pienimmätkin poikkeavuudet, sen verran tutusta materiaalista on kyse.

Ikä tuo mukanaan kriittistä näkökykyä, ja aikuisen silmin Jurassic Park on hölmömpi, kliseisempi ja ysärimpi kokemus kuin etukäteen muistin.Virheiden ja epäjohdonmukaisuuksien löytäminen ei ole vaikeaa, ja lapsinäyttelijät saivat minut ajoittain vääntelehtimään penkilläni. On myös otettava huomioon, että paleontologisilta yksityiskohdiltaan elokuva ei ole enää aivan ajan tasalla. Silti oli hyvä huomata, että useat pienet yksityiskohdat juonessa avautuivat minulle nyt paremmin kuin tenavana. Osaan myös arvostaa tapaa, jolla leffa ripottelee dinosaurukset katsojan nähtäväksi pikku hiljaa ja tyylitajuisesti. Lapsena en pitänyt tästä lainkaan, vaan halusin nähdä kaikki hirmuliskot välittömästi.

Jurassic Park 3D:n katsomista on helppo suositella sekä vanhoille faneille että uusille yleisöille. Naavaparrat saavat pyyhkiä virnettä kasvoiltaan tuntikausia leffan jälkeen, ja untuvikkojen käsiin ojennetaan aito pala elokuvahistoriaa. Elokuvallisten ansioidensa puolesta Jurassic Park on varma 3/5, mutta henkilökohtaisena elämyksenä se ansaitsee täydet 5/5. Sitä katsoessani voin olla tyytyväinen siitä, että olen yhdeksänkymmentäluvun lapsi.

Ps. Kävin katsomassa leffan myös perjantaina Pekan kanssa. Ehkä nyt saa riittää ainakin vuosikymmeneksi!

torstai 9. toukokuuta 2013

Viime aikoina pelattua: Bioshock Infinite

Bioshock Infinite on ollut kaupoissa jo jonkin aikaa, ja itsekin pelasin sen läpi jo melkein kolme viikkoa sitten. Tämä pariin kertaan myöhästynyt, vahvasti juonipainotteinen räiskintä oli kenties koko kevään odotetuin peli. Ei siis minun mielestäni, mutta yleensä ottaen. Tietokoneeni jaksaisi helposti pyörittää tätä kaunokaista, mutta päädyin silti ostamaan Xbox 360 -version. Taisin vain haluta saada uuden pelikotelon tuonne boksipelien sekaan. Jos tämä ei ole erinomainen valintaperuste, ei sitten mikään!

Olin ennakkoon välttynyt kaikenlaisilta spoilauksilta, koska en ole suoraan sanottuna ajatellut ikinä ostavani Infiniteä. Bioshock-sarja oli minulle entuudestaan tuntematon, joten en jaksanut kiinnostua trailereista ynnä muusta ennakkohypestä. Tiesin etukäteen vain sen, mitä olin kuvista nähnyt, arvosteluista lukenut sekä kavereiltani kuullut. Juuri Pekka minut lopulta tarttumaan Infiniteen, tuo hullu mies kahlasi pelin läpi kaksi kertaa peräkkäin ja puhui siitä kuin se olisi hänen lapsensa. Enää en ihmettele, miksi.


Olin ensi alkuun vähän järkyttynyt pelin ulkoasusta. Minusta on tullut liialliselle PC-pelaamiselle altistumisen myötä kamala kultasilmä. "Rumat tekstuurit, hidas ruudunpäivitysnopeus, vää vää vää!" Kuitenkin näkökulmani muuttui, kun olin päässyt hetken aikaa käppäilemään Columbian taivaallisen kauniilla kaduilla. Silmäni tottuivat pieneen roroisuuteen todella nopeasti, ja aloin kliseisesti ilmaistuna "nähdä metsän puilta". Parhaimmillaan peli näyttää liikkuvalta taideteokselta. Tässä ollaan aika kaukana tavanomaisesta "juokse aavikolla, juokse New Yorkissa" -meiningistä. Kun nykyajan pelikonsolit tarjoavat mahdollisuuksia vaikka millaisiin ympäristöihin, miksi niin useassa pelissä ravataan vieläkin varastorakennuksissa? Enemmän tällaista mielikuvituksen lentoa, kiitos!

Sunnuntaina ahmin yli puolet pelistä. Maanantai-iltana tykisin sen läpi. Toisin sanoen läpäisin kampanjan kahdelta istumalta, mutta yhteensä aikaa kului noin kymmenen tunnin verran. Tämä kertoo omaa kieltään pelin vetovoimasta! Taustatarinassa riitti potkua, ja maailman pikku yksityiskohtiin oli kiinnitetty huomiota niin paljon, että voin vain nostaa hattua. Lineaarinen kenttärakenne ei haitannut, koska ränni on niin leveä, että kertaakaan ei tuntunut kuin minua olisi revitty väkisin kohti seuraavaa tulitaistelua. Mukana oli juuri sopivasta omaan tahtiin käppäilyä ja vihamielistä välienselvittelyä.

Juoni oli räiskintäpelien mittapuulla todella hyvä, vaikka joitain laiskuuksia huomasinkin. En nyt spoilaa mitään yksityiskohtia, mutta päähenkilö Booker menetti pelin aikana tajuntansa varmaan viisi kertaa. Onhan se kätevää, että aina voi pyörtyä, kun pitää vaihtaa ympäristöä juonen vuoksi. Lopun lähestyessä meininki yltyi niin hämäräksi, että olin väkisinkin innoissani ja hämmästynyt. Sitten varsinainen loppu iski todella äkillisesti, ja suuri twisti sai minut raapimaan päätäni ja hakemaan selityksiä netin syövereistä. Ainakin loppuratkaisu sekä kiinnosti että yllätti, eikä ollut saman luokan ripulinen pieru kuin Mass Effect 3:n päätös. Olisin silti kaivannut jotain astetta maanläheisempää.


Nyt tekisi mieleni ostaa kaksi edellistäkin Bioshockia. Tämähän on suorastaan legendaarisen hyvää kamaa!

maanantai 6. toukokuuta 2013

Tämän kevään Lumia

Voin onnekseni todeta, että olen viimeinkin siirtynyt tälle vuosikymmenelle, taskustani löytyy nimittäin tätä nykyä älypuhelin! Sain äidiltä syntymäpäivälahjaksi Nokia Lumia 620:n. Tältä siis tuntuu elää tulevaisuudessa!

Tätä ennen minulla oli kahden ja puolen vuoden ajan hyvin halpa nokialainen, jossa oli kyllä kosketusnäyttö. Se oli kuitenkin kuppainen teiniluuri, joka jaksoi hädin tuskin pyörittää omaa käyttöliittymäänsä ja oli muutenkin vaikea vehje. Höttöisyydestään huolimatta se palveli minua armeijassa ja arjessa. Pari kuukautta sitten se sanoi lopulta riks raks ja poks kohdattuaan kivisten portaiden mahdin. Nyyh.

Lumia 620 on Lumia-tuoteperheen edullisemmasta päästä. Tämä kahden ja puolen sadan luuri on hintaansa nähden erittäin kova vehje, osittain koska siinä on kalliimmista malleista tuttu nopea prosessori. Sovellukset rullaavat vinhasti ja Windows 8 on mielestäni näppärän helpposelkoinen käyttöliittymä kännykässä. Olen nauttinut esimerkiksi Spotifyn ja Netflixin tarjoamista elämyksistä junaa odotellessa ja kävelyllä käydessäni!

Junassa lojumisesta puheen ollen: Kävin viikonloppuna Kemijärvellä moikkaamassa kavereitani ja elämässä pari päivää ilmaiseksi vanhempien kämpillä. Mikäpä sen mukavampaa! Tietysti yksi hyvä tekosyy oli myös jääkiekon MM-kisat. Kovimmat kisastudiot pidettiin perinteisesti Harrin kämpillä, kuten aina! Kirjoitin jo viime vuonna siitä, kuinka kiekon maailmanmestaruuskisat ovat salainen paheeni. Normaalisti kun urheilun seuraaminen on yhtä mielenkiintoista kuin mainos-tv:n tuijottaminen, mutta lätkä jaksaa viihdyttää jopa kaltaistani vätystä.

Yllättäen huomaan, että pelkkä maajoukkueiden mittelö ei enää riitä täyttämään kiekonnälkääni. Vanhempieni kämpillä näkyi uuden Sonera koti-TV:n ansiosta myös NHL-otteluita. NHL on pienen kaukalon ja fyysisen pelin ansiosta siistiä seurattavaa! Pitää kai rajoittaa tätä intoilua, ennen kuin muutun tuulitakkiin ja Anaheim Ducks -lippikseen pukeutuvaksi kiekkomongoloidiksi!

Okei, nyt pitäisi vielä löytää voimia taistella loput tentit läpi ja kirjoittaa kaksitoista sivua luentopäiväkirjaa. Kiirettä siis pitää, etenkin kun pelihylly suorastaan pursuaa pelejä, joita haluan päästä pelaamaan!

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Vappuviikon vilinää (ja kaljapullojen kilinää)

Uskomatonta mutta totta, viimeisen viikon ajan minulla on ollut aika paljon elämää peliluolani ulkopuolella! Eniten aikaani on vienyt akateemisen maailman odotetuin juhla, vappu. Kaiken järjen mukaan vappua juhlittaisiin vain aattona, mutta opiskelijoilla pippalot kestävät noin kymmenen päivää. Viimeisen viikon aikana olen juopotellut... Ei kun nautiskellut etanolijuomia keskiviikkona, perjantaina, maanantaina ja tiistaina. Maksani uhkasi muuttaa kohta pois, mutta onneksi vappu on vain kerran vuodessa, ja selviydyin siitä ehjin nahoin! Nyt ajattelinkin palauttaa laiffini tasapainoon viettämällä toukokuun juomalakossa. (Paitsi jos Suomi voittaisi jääkiekon maailmanmestaruuden, mikä ei tule tapahtumaan.)

Vapun kunniaksi pääsin viimeinkin korkkaamaan virallisesti omat yliopistohaalarini! En ole jaksanut hankkia itselleni mitään ylihintaisia haalarimerkkejä, joten kuosini on jokseenkin paljaan näköinen. Asiaa ei auta se, että haalarini ovat vaatimattomasti XXL-kokoa. En jaksanut aikoinaan sovitella eri kokoja, vaan laiskana päädyin tilaamaan mahdollisimman isot lökäpöksyt. Lopputuloksena lahkeet lepattavat kolmekymmentä senttimetriä kantapäideni alla, ja näytän kummalliselta violetilta Michelin-mieheltä. Noh, ainakin voin tarpeen tullen sammahtaa rauhassa ojaan ja käyttää liikasuuria haalareitani telttana!

Haalareissa baariin meneminen voi muuten olla pahimmillaan hasardia hommaa. Kaiken maailman keski-ikäiset miehet tulevat noin vain juttelemaan ja kyselemään, kun näkevät yliopistohaalareihin pukeutuneita nuoria ryyppäämässä. Efekti on hieman sama (joskaan ei yhtä paha) kuin jos kapakkaan astelisi varusmiespuvussa. Ainakaan kukaan ei ole tullut haastamaan riitaa, mutta tuntemattomien ihmisten tapaaminen on silti aina yhtä ahdistava kokemus.

Kuva otettu uudella Nokia Lumia 620-luurillani. <3 br="">


Vappuaattona satoi tietenkin vettä, vaikka kaikkina edellisinä päivinä oli ollut erittäin siedettävä keli. Mikäpä kuvaisikaan paremmin lähestyvää kesää, kuin kolea kurakeli ja tihkusade! Franzenin patsaan lakituksen jälkeen oli vuorossa perinteinen vappukulkue, jossa päihtyneet opiskelijat talsivat Oulun keskustan halki näyttävässä, satojen metrien mittaisessa jonossa. Kävi kyllä vähän sääliksi niitä kiireisiä autoilijoita, jotka joutuivat odottamaan ohikulkuamme. Marssi päättyi Ainolan puistoon, jossa pääsimme parin tunnin odottelun jälkeen todistamaan teekkareiden uittoa. Toisin sanoen teekkarifuksit pulahtivat yksi kerrallaan hyiseen ja mutaiseen veteen samalla, kun lukemattomat vahingoniloiset katsojat hurrasivat ja taputtivat rannalla. Humanistina saatoin vain ihailla teekkarien kuolemaa halveksuvaa rohkeutta ja aivot sulattavaa typeryyttä!