tiistai 18. kesäkuuta 2013

Viime aikoina pelattua: Pokémon White 2



Viime yönä Lapin erämaassa kaikuivat tavallistakin eläimellisemmät äänet. Jääkarhujen ja saamelaisten välisten painiotteluiden sijaan meteli oli peräisin DS:ni syövereistä. Läpäisin viimeinkin Pokémon White 2:n, ja nousin jälleen kerran Kaikkien aikojen suurimmaksi Pokémon-mestariksi (tm). On kummallista, kuinka sama vanha kaava jaksaa koukuttaa vuodesta toiseen. Vaikka pelit eivät ole vuosikausiin muuttuneet oikein mihinkään suuntaan, pelaan niitä aivan yhtä mielelläni kuin joskus muinoin.

Asiaan perehtymättömille Pokémonista tulee helposti mieleen se lapsille suunnattu televisiosarja, mutta pelaajat tietävät, missä brändin suosio todella piilee. Pokémon-RPG:t ovat nimittäin aitoja japanilaisia roolipelikokemuksia, joissa riittää syvyyttä tusinan normipelin verran. Jokainen osa myy miljoonia kappaleita, eivätkä syyttä. Parhaimmillaan ja pahimmillaan eri pokémonien keräämisestä kasvaa todellinen pakkomielle. Yritäppä siinä sitten selitellä professorille, että silmäpussit ja luennoilla nuokkuminen johtuvat yöhön venyneistä Pokémon-sessioista. Haha!


Tällä kertaa näin jopa hieman vaivaa taskuhirviöiden kouluttamiseen. Ennen kuin kohtasin pahamaineisen eliittinelikon sekä itse mestarin, kulutin pari junamatkaa otusteni kehittämiseen. Vaikka aivoton tasojen hinkkaaminen olikin ajoittain pitkäveteistä puuhaa, loppupeleissä hyvin treenattu tiimini luutusi vastustajilla lattiaa. Olen niin ylpeä! Kunpa joskus jaksaisin nähdä opiskelun eteen yhtä paljon vaivaa.

Pelaan taskuhirviöpelit läpi aina samalla tyylillä, eli pikku hiljaa vuoden mittaan. Nyt olin kyllä kuukausitolkulla edellä aikataulustani, koska seuraavien pelien julkaisuun on yli neljä kuukautta aikaa. Noh, eipähän hupi pelkkään läpäisyyn lopu. Melkein 46 tunnin seikkailun jälkeen White 2:ssa riittää nähtävää ja koettavaa vielä kymmenien lisätuntien edestä. Ikään kuin minulla olisi mitään parempaa tekemistä kesän mittaan...

Takaa vuorten huippujen... Etsin aina vaan...


5 kommenttia:

  1. Muistan aina kuinka hulluna odotin Pokemon Rubya ja Sapphirea, joidenka takia hommasin GBA SP:n. Siitä on nyt 10 vuotta joka tuntuu uskomattoman pitkältä ajalta.

    Viimeisin Pokemon pelini oli viime vuonna hommattu Platinum, josta en nauttinut oikeastaan yhtään. Peli oli turhankin tuttu ja enkä ensimmäistä kertaa historiassa saanut koottua mieleistä Pokemon-tiimiä itselleni.

    Ajan puutteen vuoksi on jäänyt Black & Whitet jatko-osineen kokematta. Jotenkin pelottaa, että eivätkö pelit enää iskekään vaan oliko Platinum vain kehno peli?

    3DS:lle ilmestyvät uudet Pokemonit voisin vaikka julkaisussa hommata, kun pelit ovat ainakin ulkoasullisesti kokeneet kovan muodonmuutoksen. Haluan vielä testata, iskevätkö pokemonit meikäläiseen edelleen, sillä Platinumin pelaaminen tuntui vain työltä.

    Rakastan Pokemoneja yli kaiken ja yksi kaikkien aikojen peleistä ja kokemuksista on ehdottomasti Pokemon Gold. Peli oli hämmentävästi monipuolisempi kuin uudemmat Ruby & Sapphire.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kyllä pidin Platinumista todella paljon, vaikka kierrätys haisikin pahasti. Johtunee osittain siitä, että pikku vaihtokauppojen ansiosta sain jo alussa matkaani Charmanderin ja Squirtlen. Suosikkini sarjasta on varmaan SoulSilver, joka on juurikin Goldin ja Silverin uusintaversio DS:lle. Vanhat taskuhirviöt ovat ne kaikkein koleimmat ja rakkaimmat.

      Mutta X:ää odottelen itsekin innolla. 3DS:n myötä peli näyttäisi ottavan oikeita harppauksia eteenpäin. Toivottavasti emme joudu pettymään. :)

      Poista
  2. Voisitko paljastaa mitä taskuhirviöitä tarttui mukaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki! Läpäisyn jälkeen Hall of Fame näytti tältä:

      Serperior lvl. 61 (Smaug)
      Lucario lvl. 62 (Jerome)
      Espeon lvl. 61 (Palantir)
      Zoroark lvl. 60
      Braviary lvl. 60 (Komali)
      Darmanitan lvl. 63 (Spartacus)

      Käytin tarkoituksella erilaista tiimiä kuin ensimmäisessä Whitessa. Lisäksi ison osan ajasta minulla oli mukanani legendaarinen Keldeo, jonka olin käynyt hakemassa lataustapahtumasta Oulussa. Se olikin melko mahtava otus, mutta jätin sen pois lopullisesta tiimistä, koska en halunnut "huijata" käyttämällä legendaarisen tason hirviötä.

      Poista
  3. 150 ainakin niitä on!!! eiku hetkonen...

    VastaaPoista