tiistai 30. heinäkuuta 2013

Qstock 2013: Teinihelvetistä itään

Viime viikonloppuna olin elämäni ensimmäistä kertaa Qstockissa! Itse asiassa en ole aiemmin käynyt lainkaan kesäfestareilla, mikä on kuulemma tylsän ja huonon ihmisen merkki. Myönnän olevani laiska musiikin seuraamisen suhteen, ja vielä laiskempi matkustelija. Silti olin viime vuonna  jo varaamassa lippuja tapahtumaan pienessä kahdenkympin kriisissäni. Tuolloin kavereiden vähäinen innostus sai minut hylkäämään ajatuksen, mutta tänä keväänä ajatus alkoi jälleen muhia mielessäni. Festareilla majoittuminen on sitä paitsi naurettavan helppoa, koska kämppäni sijaitsee noin kilometrin päässä Kuusisaaresta. Niinpä minä, Joni, Pekka ja Harri varasimme ylihintaiset liput viikonloppua varten ja lähdimme tutustumaan Oulun festarimeininkiin!

Perjantai 26.7.


Aurinko paistoi ja fiilis oli korkealla kaahatessamme Kemijärveltä kohti Oulua. Qstockin nettisivut kertoivat, että festarit olivat saavuttamassa kävijäennätyksensä, paikalle odotettiin peräti 30 000 ihmistä. Onneksi olimme hankkineet liput ennakkoon, muuten olisi saattanut vituttaa! Lievän ylinopeuden ansiosta saavuimme Ouluun vielä iltapäivän puolella, joten kittasimme hetken aikaa kaljaa kämpilläni ennen kuin painelimme kohti Kuusisaarta.




Alueen lähistölle saapuessamme meitä tervehti Michael Monroen rokkaava määkiminen ja aivan tyrmäävä ihmismäärä. En ole nähnyt missään niin paljon porukkaa samassa paikassa, mikä tietysti myös vähäisestä matkustelustani. Festarialuetta ympäröi aidattu eteisalue, jossa porukka norkoili päissään ja vietti aikaansa ennen varsinaiselle alueelle loikkaamista. Vielä tätä ulompana oli ns. teinihelvetti, toisin sanoen Kuusisaaresta keskustaan ulottuva alue täynnä ihmisiä, jotka olivat tulleet nauttimaan festaritunnelmasta ilman lippuja. Joka tapauksessa Oulu oli tupaten täynnä örvellystä ja musiikkia. Mikäpä sen mukavampaa!




Perjantaina kävimme oikeastaan vain muutamalla keikalla, koska paikalla ei soinut mitään kiksejä aiheuttavaa. Haahuilimme ympäri festarialuetta ja kuuntelimme muun muassa Anna Puuta, Von Hertzen Brothersia ja Stigiä ja mitä milloinkin sattui esiintymään. Aloimme kuitenkin illan hämärtyessä olla jo aika kännissä, joten suunnistimme kaupungille baareilemaan Ollin, Mikealin, Juhon ja yllätysvisiitille saapuneen Jarin kanssa. Taistelimme tiemme läpi teinihelvetin yhdeksän tason (jonka aikana Harri törmäsi varmaan komppanialliseen inttikavereitaan) ja vietimme hauskan (joskin hämärän) illan Oulun yöelämässä. Kummallista kyllä, pääsimme jopa sisään Nelivitoseen. Ja selvisimme ehjin nahoin takaisin 17 neliön solukämppääni, jossa infernaalinen ölinämme säikäytti kämppikseni pahanpäiväisesti! :D





 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lauantai 27.7.


Lauantain valjetessa olin vitunmoisessa darrassa. Päätäni jomotti ja viinan ajattelukin sai vatsani heittämään voltteja. Buranan voimalla onnistuin kuitenkin kampeamaan itseni liikkeelle, ja valuin muiden mukana takaisin festarialueelle. Porukkaa oli liikkeellä vielä enemmän kuin perjantaina (uskomatonta mutta totta). Maa oli täynnä tyhjiä pulloja, roskia sekä öliseviä ihmisiä. Niinpä tunsin oloni zombileffan päähenkilöksi. En tosin ollut ihan varma olinko itsekin muuttumassa zombiksi.

Haloo Helsinki!
Aika pian oloni kuitenkin koheni, ja pääsimme nauttimaan lauantain keikoista kaikessa rauhassa. En nyt ala selittämään kaikkea seikkaperäisesti, sillä tästä postauksesta tulee muutenkin ihan liian massiivinen. Päivä kului keikkoja kierrellessä ja rannalla loikoillessa. Illan odotetuin juttu oli tietenkin Haloo Helsingin esiintyminen, jota pääsimme ihailemaan tosi hyviltä paikoilta. Fiilis oli korkealla oikeastaan koko päivän, vaikka en edes juonut tippaakaan. Yhdentoista aikaan illalla siirryimme lopulta autuaammille metsästysmaille, koska edessä oli enää yhdentekevä HIMpuloiden keikka. Minä pakenin Ollin kämpille viettämään leppoisan mötköä iltaa, muut säntäsivät jälleen baareihin. Hulluja nuo nykynuoret!

Tietenkin parin tunnin päästä alkoi suunnaton ukkosmyrsky, jota pääsin ihailemaan aitiopaikalta Ollin parvekkeelta. Näky tosin menetti osan majesteetillisuudestaan, kun tajusimme trooppisen Jurassic Park -sateen liikkuvan suoraan meitä kohti... Mutta eipä se lopulta ollutkaan yhtään kamalaa! Talsiessani Tuirasta Alppilaan lämpimän vesisateen laskeutuessa ylleni saatoin vain myhäillä itsekseni ja fiilistellä. Kyllä kesä on vuodenajoista parhain! Pekka ja Joni pistivät kyllä minuakin paremmaksi, jätkät nimittäin JUOKSIVAT yli neljä kilometriä keskustasta meikäläisen kämpille vesisateessa! Pitäisin tuota melkoisena urheilusuorituksena, elleivät tyypit olisi siinä välissä noukkineet mättösafkaa Turtlesista. Harri seikkaili kämpilleni vasta aamuyöstä, kun me muut jo kuorsasimme tajuttomina. Ilmeisesti kaikki olivat valmiita nakkaamaan kymppikaupalla rahaa tiskiin saadakseen baarista pari kaljaa, mutta kukaan ei halunnut maksaa taksikyydistä kämpille... Prioriteetit ovat ainakin kohdallaan. :D



Mitä viikonlopusta sitten jäi käteen? Hyviä keikkoja, huonoja keikkoja, paljon kaljoittelua, hauskaa sekoilua yöelämässä, melkoisesti käveltyjä kilometrejä, tolkuttomasti ihmisten seassa pujottelua, kipeä lovi lompakkoon... ja ennen kaikkea hauskoja muistoja, joita voi sitten kelailla harmaana kolmikymppisenä vaarina. Jos rahaa ja aikaa riittää myös ensi kesänä, saatan hyvinkin ottaa uusiksi! Tälle kesälle taisin kuitenkin saada ihan tarpeeksi ison annoksen Cheekkiä ja Jukka Poikaa.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Omituisia opuksia


Kun on kesätöissä kirjastossa, tulee väkisinkin törmänneeksi kaikenlaiseen kummalliseen. Siis KUMMALLISEEN. Olen toki viihteen ja kulttuurin suurkuluttaja, mutta makuni ulottuu vain kapealle alueelle. Kiinnostukseni kohteet ovat ikäiselleni miespuoliselle henkilölle tavalliset: Katselen elokuvia, pelaan konsolipelejä ja luen sarjakuvien lisäksi vain muutamaa itseäni kiinnostavaa aikakauslehteä. Kirjojen lukemisen suhteen olen ennätyksellisen laiska. Siksi en ole osannut kuvitellakaan, mitä kaikkea kirjaston uumenista saattaakaan paljastua.


Hevoskirjat


Lastenkirjaosastosta itsestään voisi kirjoittaa vaikka tusinan verran blogimerkintöjä, mutta eniten hupia olen saanut revittyä hevoskirjoista. En ole tutustunut yhdenkään sisältöön, mutta jo nimet aiheuttavat spontaania repeilyä: "Pappilan ponitytöt ja rokkiromanssi", "Nummelan ponitalli: Kauhujen yön ritari" (Mahtaakohan liittyä Batmanin seikkailuihin?), "Nummelan Ponitalli ja käärmekiven lumous" (fantasiaheppoja?), "Kaukana hevosten maa",  "Paluu ponisaarelle"... Tahattoman koomiset kansitaiteet kruunaavat kaiken! Eikä näitä teoksia ole tusinaa tai kahta, vaan tyttöjen heppakirjoja löytyy varmaan kolme hyllyrivillistä! Melkein kaikki ovat vieläpä samalta tekijältä: Merja Jalo on suoltanut näitä merkkiteoksia liukuhihnalta.

Ilmeisesti heppatytöillä riittää ruualla leikkimisen lisäksi aikaa lukemiseen. Minä pysyn edelleen aatteideni takana: Polle on parhaimmillaan sämpylän välissä. Jiihaa!



Käsityökirjat


Peruskoulun puolelta ainoastaan käsityötunnit vetävät traumaattisuudessaan vertoja liikuntatunneille. En ymmärrä, mikä pikkutarkassa näpertämisessä jaksaa kiehtoa. On näköjään silti olemassa ihmisiä, jotka väsäävät käsitöitä vapaaehtoisesti ja vieläpä pläräävät aiheeseen liittyviä kirjoja. Omituisena nörttinä en voi kritisoida toisten harrastuksia, mutta käsitöihin liittyvien kirjojen määrä on silti pöyristyttävä.

Kaikkein pöhköintä on se, kuinka pikkutarkasti eri kategoriat on rajattu: Muun muassa seuraaville aloille löytyy omat karsinansa: ompelu, kirjonta, neuletyöt, solmukirjat, kankaanpainanta, silkkimaalaus, lasimaalaus, virkkaus ja nypläys. NYPLÄYS?! Nauraisin ellen olisi näin mykistynyt.

Pakko tosin myöntää, että tässä kirjassa on asennetta. :D


Erikoislehdet


"Pelaaja", "Pelit", "Episodi" ja "Empire". Siinä ne aikakauslehdet, joita harrastusteni puolesta seuraan. (Kuinka yllättävää!) Yhteen aiheeseen erikoistuneet lehdet tarjoavat kohderyhmälleen kallisarvoista tietoa, mutta jättävät kaikki muut kylmäksi. Ja nykyään joka ikiselle ilmiölle löytyy oma makasiininsa.

"Koti ja puutarha" sekä "Suuri käsityölehti" ovat vielä aika kesyjä tapauksia. Kun lehtiosastoa silmäilee tarkemmin, löytyy hyllyiltä sellaisia läpysköjä kuin "Suomalainen postimerkkilehti" sekä "Pienoismalli", jotka taatusti vetoavat kellareissa asuviin erakkoihin. Muita hyviä ovat "Palkkatyöläinen "(Tämän lehden sisältö ei varmaan tule ikinä koskemaan minua), "Suomen ilmailuhistoriallinen lehti", hilpeä kaksikko "Parkinson" ja "Syöpä", "Hanuri" (joka EI käsittele julkkisten takamuksia) sekä ehdoton suosikkini "Maito ja me". Jätän jokaisen mielikuvituksen varaan, millaisia artikkeleita nämä lehdet pitävät sisällään. Odottelen vielä purkan jauhamiselle ja nenän kaivamiselle omistettuja erikoislehtiä.



Eiköhän siinä ollut tarpeeksi mittava pintaraapaisu kirjaston omalaatuiseen tarjontaan. Enkä edes maininnut runoja tai nuorten vampyyrikirjoja. Huh huh, ainakin kirjastossa työskentely sivistää!

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Retroluolasto: StarWing (SNES)

Retroluolaston toinen jakso on nyt ihmisten nähtävillä. Tässä episodissa sukelletaan jälleen Super Nintendon syövereihin. Star Fox on eräs pisimpään fanittamistani pelisarjoista, joten tartun tähän peliin kädet täristen ja kuolanoro suupielestä valuen. Mutta kestääkö nykyajan kultasilmä tällaista palikkasirkusta? onko Starwng pelkkä muinaismuisto, vai vieläkö tähtihävittäjän puikoissa jaksaa roikkua? Miksi avaruuden eläimet sössöttävät saksaa? Katsomalla saatat löytää vastauksia edellä mainittuihin kysymyksiin.





Olen jälleen kohtuullisen tyytyväinen tuotokseeni. Jaksojen rakenne hakee kuitenkin vielä hieman suuntaansa. Edellisestä jaksosta sain sellaista palautetta, että meemipelleilyt pitäisi jättää pois. Tässä jaksossa tein juuri siten, mutta jakso tuntuu välillä liian kuivalta omaan makuuni... Pitää etsiä hyvä keskitie ja pysyä sillä. :)  Videoni on kuitenkin tehty aika pienelle, peleistä kiinnostuneelle yleisölle, joten ehkä minun ei kannata stressata liikaa näistä videoprojekteista. Pitäisi vaan antaa mennä ja tehdä mitä huvittaa.

torstai 18. heinäkuuta 2013

Animal Crossing New Leafin arvostelu.

Uusimmassa videoarvostelussa ei edes tapeta ketään. Mitä helv...



Joku saattaakin muistaa, että vuosi sitten höpisin DS:n Animal Crossingin ihmeellisyydestä. Koska Nintendon näppärä sarja nappasi minut kertaheitolla mukaansa, oli uusin osa suorastaan pakko-ostos. Höpisin kameralle jo melkein kaksi viikkoa sitten, mutta työrauhan puutteen takia sain editoitua arvion vasta nyt. Ääneni on videolla ärsyttävän käheä, luultavasti koska edellisenä iltana oli aika villi meininki Kemijärven yöelämässä, hah hah!

Uusi retroluolaston jakso ilmestyy aika varmasti vielä tällä viikolla. Tarkoituksena olisi tehdä kaksi jaksoa kuukaudessa, ja siihen päälle tavallisia arvioita sekä satunnaista pelaamista... Ja ehkä joskus uusavutonta kokkaustakin, kunhan inspiraatio iskee.

Ainakin kesällä pysyn aikataulussa, mutta saa nähdä miten syksyn kiireet verottavat kallisarvoista vapaa-aikaani. Ainakin lokakuussa tulee olemaan suoranainen uutuuspelien tulva, jota odotan kauhunsekaisella innolla. Viime vuosi oli pelien suhteen lievä pettymys, mutta tänä vuonna jo kaksi Zeldaa, uusi Sonic sekä kuudes Pokémon-sukupolvi ajavat minut kii... *krhm* lapsenomaiseen intoon.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Kesäni kirjastotätinä

"Kuka vittu jaksaa tehä töitä kesällä?" - Tuomas Kumpula, 13 vee

Arvostan vapaa-aikaa varmasti vielä enemmän kuin ihmiset keskimäärin. Suomalaisten anaalista revittyyn ajatteluun kuuluu se, että aina pitäisi olla jotain hyödyllistä tekemistä. Ilman tehokasta ajankäyttöä ei vapaa-ajasta saa nauttia... Tai ainakaan myöntää nauttivansa. Mutta eikö olekin paljon mukavampaa vain röhnöttää koneen ääressä ja selata nettiä? Tai säästää koko ilta videopeleihin uppoutumiseen? Vielä muutama vuosi sitten olisin mielihyvin pyhittänyt vaikka koko kesäloman tuollaiselle miellyttävälle vetelehtimiselle. Työnteko kesällä oli vain pakollinen paha, jota oli otettava saadakseen massia. Ja välttääkseni muiden paheksuntaa.

Ehkä kyse on sitten jonkinlaisesta kypsymisestä, mutta nykyään kesätyö maistuu! Tietenkin yksi syy tähän on se, että vietin suurimman osan touko- ja kesäkuusta ilman sen tarkempia aikatauluja. Niinpä kuuden viikon mittainen harjoitteluduuni Kemijärven kirjastossa tuntuu suorastaan freshiltä vaihtelulta. Ja eihän se rahan tienaaminenkaan ole yhtään hullumpaa vaihtelua ainaiseen köyhänä kärvistelyyn verrattuna! Ei näillä hommilla pääse rikastumaan, mutta opintotuen se voittaa aika kevyesti.

Parin viikon jälkeen olen aika tyytyväinen työnkuvaani. Mikäpä voittaisi siistin sisätyön kirjallisuuden parissa? Päivät kuluvat pitkälti tiskin takana istuessa, mutta eivät suinkaan ole niin yksitoikkoisen tylsiä kuin äiti etukäteen pelotteli. Asiakaspalvelukin on kivaa, kirjastossa ei nimittäin ravaa samanlaisia einareita kuin vaikkapa ruokakaupoissa.

Tiskillä päivtystämisen lisäksi olen hyllyttänyt kirjoja, poistanut niitä tietokannasta, tuhonnut niitä satamäärin puukolla (hyvää stressinpurkua), etsinyt lehtileikkeitä, repinyt verhot alas ja ylipäätään duunaillut kaikkea pientä. Kahdeksan tunnin työpäivät kuluvat noin puolet nopeammin kuin viime kesän museoduunissa, joka ajoi minut tylsyydellään mökkihöperyyden partaalle. Täällä tekemistä on juuri sopivasti, mutta samalla työtaakka ei ylly liian hektiseksi. Tämänkin päivityksen olen kirjoittanut iltapäivän mittaan tiskin takana, höh höh!

Tässä tulee melkein mieleen, että mieluummin menisin töihin kirjastoon kuin opiskelisin työttömäksi maisteriksi tai pyrkisin toimittajaksi. Hmph.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Retroluolasto: Killer Instinct (SNES)

Viikko sitten lupailemani retroblästäyksen ensimmäinen jakso on tässä. Retroluolastossa keskityn vanhojen konsoli- ja tietokonepelien muisteluun. (Maailman omaperäisin idea?) Ajatus on pyörinyt mielessäni jo pidemmän aikaa, joten en voinut enää vastustaa kiusausta. Vihaisen valittamisen sijaan pyrin esittelemään ja käsittelemään pelejä mahdollisimman rehdisti.

Ensimmäiseksi uhrikseni valitsin tappelupeli Killer Instinctin, joka on aivan viime aikoina muuttunut jälleen ajankohtaiseksi peliksi. Synkkä ja väkivaltainen Killer Instinct hurmasi aikanaan kolealla olemuksellaan, mutta riittääkö siinä enää vetovoimaa muuhun kuin museokäyttöön? 



Alun perin pelkäsin, että tästä jaksosta saattaisi tulla liian tavanomainen (tylsä faktaluettelo), mutta olen oikeastaan varsin tyytyväinen lopputulokseen. Tarkoituksena olisi tosiaan tehdä tällaisia pätkiä myöhemmin lisää, ja muistakin kuin Super Nintendon nimikkeistä.  Seuraava jakso saattaa hyvällä tuurilla ilmestyä jo tämän kuukauden aikana. Sitä ennen pitäisi kuitenkin arvioida maailman miehekkäin peli, jonka pariin olen viime aikoina jumiutunut pelottavan tehokkaasti...

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Peli-ilta: Super Smash Bros. Melee (osa 2)

 

Jos edellisessä videossa sain häpeillä pelitaitojani, tällä kertaa minulle ei jää mitään selittelyn varaa. Melee-illan toinen osa on netissä ihmisten katseltavana, ja meininki on vielä edellistäkin osaa kreisimpää! Komea kolmikkomme nujakoi mörssärihahmoilla pelin laajimmassa kentässä ja ratkaisee nokkimisjärjestyksensä Final Destinationin tasaisella tantereella. Raivareilta, selittelyiltä ja teknisiltä häiriöiltä ei vältytty tälläkään kertaa. Ja joku huono häviäjä saattaa repiä rynnäkkökiväärinkin esiin sohvan vierestä...

 Seuraava video on sitten jotain aivan muuta. Yritän saada sen ilmoille mahdollisimman pian, mutta tänä viikonloppuna sosiaalinen elämä estänee minua jumittumasta tietokoneen ääreen. :D Kukapa olisi uskonut että Kemijärvellä voi olla väkeä!

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Super Nintendo, kaunis harmaa laatikkoni

Jumaloin retropelejä. Vanhoissa peleissä on omanlaistaan tunnelmaa ja fiilistä, jota ei voi saavuttaa nykyajan ison budjetin multimediaelämyksillä, Toisinaan on mukavaa lyödä vanha peli tulille ja nauttia yksinkertaisemmista ajoista. Vuoden vaihteen tienoilla ostin Harrilta kahdeksanbittisen Nintendon, jonka avulla olen päässyt sukeltamaan 80-luvun kultaisiin vuosiin. Nyt oli kuitenkin korkea aika siirtyä sukupolven verran eteenpäin. Mikäpä olisikaan äijempi laite kuin Super Nintendo Entertainment System (SNES), tuo lamavuosien pelastaja!




Super Nintendo on jäänyt omalta osaltani ansaittua vähemmälle huomiolle. Tietenkin yksi syy on se, että laite julkaistiin kaksi vuotta ennen syntymääni. Aloitin pelaamisen vasta aivan yhdeksänkymmentäluvun lopulla Playstationin ja Nintendo 64:n parissa. Toisekseen täällä Suomessa Super Nintendo ei ollut samanlainen jokaisesta perheestä löytyvä yleiskonsoli kuin edeltäjänsä (NES). Niinpä en päässyt lapsenakaan tutustumaan siihen niin hyvin kuin olisin halunnut. Suurin osa Super Nintendo-kokemuksistani on peräisin aivan viime vuosilta.

Ajatus rakkineen hankinnasta on muhinut mielessäni jo pidemmän aikaa, mutta lopullinen tekosyy ilmestyi vasta reilu kuukausi sitten. Tuolloin löysin kirppikseltä kymmenellä eurolla Killer Instinct -tappelupelin kyseiselle laitteelle. Kun olin saanut pelikasetin kätösiini, oli minulla mainio tekosyy hankkia itse konsoli. Tämä on vähän kuin ostaisi ensin halvalla bensaa ja päättäisi sitten ostaa auton. Mutta eipä väliä, ainakin minulla on nyt uusi (vai sanoisinko wanha) lelu!
 

Super Nintendo on herkullinen pala historiaa. Se edustaa klassista aikakautta, jolloin pelit olivat pääsääntöisesti kaksiulotteisia, piipittävällä musiikilla varustettuja lasten juttuja. Kuitenkin edeltäjiinsä verrattuna Super Nintendo on paljon helpommin lähestyttävä laite. Pelien ulkoasu on aivan kuin toiselta planeetalta verrattuna NES:n rosoisen ripuliseen sotkuun. Tietenkin nykyajan HD-resoluutiolla hemmoteltu pelaaja voi itkeä, että myös Super Nintendolla pelit ovat sietämättömän suttuisia... Mutta tuollaiset kultasilmät pitäisi muiluttaa ja karkottaa vuorille!



Super Nintendon ohjain saattaa hyvinkin olla historian paras. Olen aivan tosissani. Nappeja ei ollut vielä naurettavan paljoa, vaan juuri sopivasti kaksiulotteisissa peleissä liikkumiseen. Lisäksi pehmeän pyöreä muotoilu hellii kätösiä pitkienkin pelisessioiden aikana. Kämmeniini nousee rakkoja, kun vain ajattelenkin alkuperäisen NES:n kantikasta pädiä. Vaikka se onkin itsessään ikoninen ilmestys, on Super Nintendon ohjain aivan toiselta planeetalta mukavuutensa suhteen.

No miten olen viettänyt aikaani tämän itseni ikäisen superkonsolin äärellä? Tietysti pelaten klassikkopelejä, kuten Killer Instinctiä (joka on yksinpelinä turhauttava mutta kahdestaan loistava). Eniten pelitunteja on kuitenkin kadonnut Super Mario All-Starsin parissa. Marion mahtia ei voita mikään, oli kyseessä mikä laite tahansa! Tulevaisuudessa olen aikeissa hankkia vielä lisää pelejä laitteelle. Ihka ensimmäinen Star Fox (StarWing) olisi ainakin listallani.



Ja saattaa hyvinkin olla, että väsään näistä peleistä piakkoin myös retrovideoita youtubeen. Tiedän, etteivät retroarvostelut ole mikään maailman omaperäisin asia netin ihmemaassa, mutta ainakin itse katselen niitä mielelläni. Pitää nyt tarkastella, mihin rajallinen aikani riittää. Kahdeksan tunnin työpäivät ja koukuttavien pelien valtava määrä eivät ole se yhdistelmä, jolla syntyisi eniten videomateriaalia. :D