tiistai 27. elokuuta 2013

Tuskaa ja tissejä: Tomb Raider



Tätä kirjoittaessani televisioni ruudulla pyörivät uusimman Tomb Raiderin lopputekstit. Ja ovat pyörineet varmaan viisitoista minuuttia, pelin kehitykseen on osallistunut näköjään aivan tajuton määrä ihmisiä. Kyllähän sen tietysti huomaa, kun katsoo tuota laajaa ja kauniiksi hiottua kokonaisuutta.


Jos joku lukee blogiani tietämättä mitään Tomb Raiderista, voisin heittää tähän hyvin pikaisen kertauksen. Ensimmäinen Tomb Raider -peli julkaistiin vuonna 1996. Siinä ohjattiin pistooleilla aseistautunutta arkeologia, joka koluaa muinaisia hautaholveja, temppeleitä ynnä muita mystisiä ympäristöjä. Siis pitkälti Indiana Jones-meininkiä, mutta yhdellä erolla: Päähenkilö Lara Croft on nimensä mukaisesti NAINEN. Ja vieläpä isoilla... Luonteenpiirteillä varustettu nainen. Vahva sankaritar, hyvä pelattavuus ja Laran suunnattomat... Hyppelytaidot tekivät pelistä välittömän menestyksen. Lara Croftista tuli popkulttuuri-ikoni, ja jatko-osia ilmestyi tasaiseen tahtiin.


2000-luvulla sarjan pelit alkoivat mennä aina vain enemmän perseelleen, kunnes muutama vuosi takaperin sarja palasi taas kunnian kentille. Aika vain oli ajanut kepeän seikkailun ohi, joten Tomb Raider päätettiin lopulta aloittaa kokonaan uudelleen. Tämän vuoden alussa ilmestynyt uusi Tomb Raider on tavattoman synkkä toimintapeli, joka kertoo kaikkien rakastaman sankarittaren alkuperäistarinan. Kuinka tavallisesta arkeologista tuli pistooleilla räiskivä amatsonisoturi? Mihin katosi viaton seikkailu? Uudessa pelissä veri lentää ja kaikki kärsivät kuin Passion of the Christissa konsanaan.

Tomb Raider alkaa, kun nuori Lara haaksirikkoutuu Tyynellä valtamerellä sijaitsevalle saarelle retkikuntansa mukana. Ennen pitkää asiat alkavat mennä entistäkin oudompaan suuntaan. Saaren asukkaat kaappaavat Laran tovereita, palvovat epämääräistä kulttia ja ovat ylipäätään ikäviä ihmisiä. Niinpä Laran on kasvettava todelliseksi sankariksi, pelastettava ystävänsä ja keksittävä samalla jokin keino paeta saarelta. Tästä alkaa mittava seikkailu, jossa iso osa ajasta kuluu saarella seikkaillen,  kallioilla kiipeillen ja vihollisia ammuskellen. Tarinan edetessä Lara saa mukaansa aina vain parempia aseita. Lopun häämöttäessä heiveröinen tyttönen kantaa aina mukanaan jousipyssyä, haulikkoa, kivääriä ja pistoolia sekä lukuisia apuvälineitä. Huh huh! 

Perus tiistai


Ostin Lara Croftin synkeän rebootin jo huhtikuussa, mutta vapun jälkeen peli vain jäi kesken. Kun on pitänyt pari kuukautta taukoa jostain pelistä, on hyvin vaikeaa enää hypätä takaisin sen pariin. Eilen kuitenkin päätin jälleen heittää pelilevyn Xboxin sisään. Olin jo tyystin unohtanut kontrollit ja monia muita pieniä yksityiskohtia, mutta jo puolen tunnin pelailun jälkeen ihmettelin, kuinka olin saattanut jättää pelin kesken. Eihän Tomb Raider mikään maailman kovin peli ole, mutta silti jokin siinä viehättää meikäläistä syvästi. Eikä se jokin ole pelkästään Laran peppu. Ympäristöissä kiipeily, täpärät tilanteet ja jousipyssyn kanssa hiippailu jaksoivat kiinnostaa loppuun saakka. Vihamielisellä saarella seikkailu toi mieleeni LOST -sarjan pelkästään hyvässä mielessä.

Huonoja puoliahan kokemuksesta toki löytää vaikka kuinka, jos niitä alkaa etsiä. Tomb Raiderin ylilyöty synkistely, väkivalta ja vakavuus ainoastaan etäännyttivät minua kokemuksesta. Kun Lara saa turpaansa joka ikisessä käänteessä (pornomaisen ähinän ja ulinan kera) alkaa koko "synkkä ja traaginen juoni" vaikuttaa surkuhupaisan itsetarkoitukselliselta. Juoni on tietenkin epäuskottava, mikä ei sinänsä ole huono asia. Typeränkin tarinan voi kertoa näennäisen uskottavasti. Tomb Raiderissa hahmojen reaktiot saaren tapahtumiin ovat kuitenkin luonnottomia ja teennäisiä. Lara itsessään on oikein siedettävä, kiitos hyvän ääninäyttelyn. Kaikki tämän ympärille kyhätyt sivuhahmot ovatkin sitten yhtä persoonallisia kuin joukko pahvilaatikoita. Yhdellä luonteenpiirteellä varustetut hahmot eivät herätä tunteita suuntaan tai toiseen. Ja pelillisenä miinuksena on toki vihollisten yletön määrä loppupuolella. Viehättävä arkeologimme ehtii teurastaa parin päivän aikana pienen kylän verran jengiä tieltään. Toki ihminen tekee mitä vain selviytyäkseen, mutta pelin lopussa Lara on syyllistynyt suoranaiseen kansanmurhaan.

Vaikka yllä mainitut puutteet ovat aika isoja ongelmia tarinapohjaisessa toimintapelissä, olen valmis antamaan ne anteeksi. Laralla seikkailu on pelattavuudeltaan ensiluokkaisen sulavaa ja jopa jännittävää puuhaa. Suurelta saarelta löytyy monipuolisia maisemia, ja kätketäänpä alueille kaikenlaisia salaisuuksia. Odotan innolla Tomb Raiderin uusia jatko-osia. Kenties niissä tajuttaisiin vetää sitä angstista synkkyysmittaria pykälän verran alaspäin.

Nyt oikeasti.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Retroluolastossa kilpikonnavoimaa (PERKELE)

 

Retroilu on parempaa kuin seksi. Uusinta Retroluolasto-jaksoa varten pelailin näitä kahdeksanbittisen Nintendon tunnetuimpia Turtles-pelejä. Aluksi tarkoituksena oli käsitellä videossa ainoastaan tuota ensimmäistä, mutta lopputulos olisi ollut vähän liian lyhyt ja negatiivinen. Niinpä ostin esille myös Turtles II: The Arcade Gamen. Ja sehän on noin kaksi kertaa parempi tekele, jota pelaa edelleen ihan mielellään. Ainakin parin kaljan jälkeen.

Hitto, pitäisikin hankkia jostain ne NES:n myöhemmätkin Turtles-pelit, etenkin Manhattan Project. Parin seuraavan jakson aiheet on kuitenkin jo lyöty lukkoon, enkä ole ihan hetkeen palaamassa NES:n pariin. Matelijoista ei kuitenkaan päästä eroon vielä seuraavassakaan jaksossa...

Tässä kuussa blogipäivitykseni ovat liittyneet enimmäkseen videoihini... Lupaan jo ensi viikolla ryhdistäytyä kirjoitettujen blogimerkintöjen suhteen. Olen nimittäin viime aikoina jopa tehnyt kaikenlaista enemmän tai vähemmän jännää, mistä tekisi mieli kirjoitella tänne! Syksy tuo elämään uusia tuulia joka vuosi, mikä on aina tervetullutta. Tietenkin yksi syy on se, että tämä kesälomani on jatkunut jo niin naurettavan pitkään. Odotan oikeasti innoissani sitä, että pääsen jälleen opiskelun makuun. Ja sillä maulla tarkoitan ihan oikeasti muutakin kuin halvan punaviinin makua krapula-aamuna... :D

tiistai 20. elokuuta 2013

Halo 4 Kaksintaistelu: Hyeenankakkasämpylät



 

Videoarvosteluiden ja retroluolaston välissä on rentoa pistää ilmoille vähän kevyempääkin videota. Tällä kertaa luvassa on uusi kaksintaistelupätkä, jonka nauhoittelimme Ollin kanssa viime lauantaina. Kokosin yli 40 minuutin mittaisesta väännöstä alle vartin mittaisen, sopivan tiiviin koosteen. Onneksi olemme Ollin kanssa hyviä ystäviä, muuten tällainen perseily voisi pistää kyrsimään aivan olan takaa! Mukana on paljon vitun halpamaista tappoa puoliin ja toisiin, sekä varsin perinteistä huutoa, itkua, pelleilyä ja selittelyä. Tällä kertaa Olli tarjosi myös lopussa kiehtovaa faktatietoa hyeenan kakasta. Katso ja hämmästy.

Pitää muuten vähän valittaa nykyajan räiskintäpeleistä! Toivoisin, että nykyajan räiskinnöissä olisi enemmän pikkukarttoja. Yleensä kentät tuntuvat olevan 8 - 16 pelaajan temmellyskenttiä, jolloin kaksinpelissä aikaa kuluu tyhjään juoksenteluun. Ennen vanhaan vielä arvostettiin maanalaisia bunkkereita ja muita kompakteja karttoja, eikä jokaisen alueen tarvinnut olla Lapin läänin kokoinen dynaaminen taistelutanner. Halossa kenttien koko vielä menettelee, mutta samaa ei voi sanoa monista muista peleistä. Ehkä olen sitten ainoa ihminen maan päällä, joka edelleen arvostaa saman koneen ääressä pelamista enemmän kuin netissä räiskyttelyä... Mielestäni henkilökohtainen välienselvittely kaverin kanssa maistuu ainakin tuplasti makeammalta kuin kirkuvien penskojen ownailu Xbox Livessä. 

Ei sikäli että näillä taidoilla ketään ownailisin. :D Hah hah!

lauantai 17. elokuuta 2013

Tämän viikon pikku ilonaiheet



Huh! Onpas tässä ollut mainio viikko! Videoarvostelun jälkeen en olekaan ehtinyt kirjoitella blogiin mitään ihmeellisempää. Pidän tässä pienen kertauksen viime aikojen kuulumisista.

Mökki

Meillä on ollut Tohmon hyypiöiden kanssa jo muutaman kesän ajan perinteenä viettää kaljantäyteinen viikonloppu Harrin mökillä. Tänä vuonna näytti pahasti siltä, ettei aikataulujen sovitus vain onnistu, mutta maanantaina tilaisuus sitten koitti. Mikä parasta, Ollikin pamahti matkaamme. Sen kummempia selittelemättä ajattelin nakata tähän pari valittua kuvaa tästä kesän finaalina toimineesta kolmen päivän reissusta. Klikkaamalla niistä saa jotain selvääkin. Ja osaa niistä ei todellakaan voi selittää...











Oulu

Tostaina pääsin vihdoinkin palaamaan tänne etelän lämmössä paistattelevaan, elämää sykkivään, väkimäärältään ylittämättömään, pakokaasulta haisevaan, sääskistä vapaaseen, alati tuuliseen ja loputtoman hurjaan vauhtimestaan. Käytännössä koko kesä meni Kemijärvellä roikkuessa, mikä oli tietenkin osaltaan mukavaa aikaa. Töitä kirjastossa, ilmainen ruoka ja eläminen, tuttuja naamoja... En voi valittaa! Toisaalta QStockissa vietetyn viikonlopun jälkeen iski jo melkoinen "koti-ikävä". Nyt olenkin ottanut kaiken irti parista ensimmäisestä päivästäni syksyisessä Oulussa. Olen käynyt leffassa, pyöräilemässä ja viettämässä muuten vain aikaa kaupungilla... Sekä istuskellut kotosalla ja uppoutunut pelien ääreen. Oi tätä yksin elämisen autuutta!


 Pelit. Pelit pelit pelit pelit pelit!!!

Edellisestä kappaleesta päästäänkin aasinsillalla peleihin. Nyt kun olen jälleen kämpilläni kaikkien konsoleiden äärellä, on minulla ollut runsaasti aikaa ja mahdollisuuksia pelailuun. Super Nintendon Donkey Kong Country on saanut osakseen vähintään yhtä paljon aikaa kuin Wii U:n New Super Mario Bros. U. Olenpa niiden lisäksi tuskaillut NES:n Turtles-pelien äärellä. Pitää olla todellinen Sherlockin pikkuserkku arvatakseen, mikä on seuraavan Retroluolaston aihe...



Tämän päiväinen päivitys oli jälleen aika tiivis, mutta ehkäpä jaksan taas aktivoitua paremmin kun syksy alkaa oikeasti olla käsillä. Ennen pitkää jatkan opiskelua, tapaan opiskelukavereita, miittaan armeijakavereita, miittaan pelaajaboardilaisia ja kulutan vähäisiä opintotukiani loppuvuoden uutuuspeleihin. Jösses!

maanantai 12. elokuuta 2013

DuckTales Remastered -videoarvostelu





Kello on lyönyt puolenyön yli, joten voin hyvällä omallatunnolla julkaista videoarvostelun DuckTales Remasteredista. Peli ilmestyy tämän viikon aikana suurin piirtein kaikille pelilaitteille (Paitsi Xbox 360:lle vasta syyskuussa), mutta suureksi onnekseni pääsin siihen käsiksi jo etukäteen. En suinkaan siksi, että saisin tehtyä paskan videon nettiin ajoissa, vaan siksi että kirjoitin pelistä ihan oikean arvostelun IGN Suomeen. Kannattaa käydä lukaisemassa tuo kirjallinen mielipiteeni, jos pelkää spoilaantuvansa ikivanhasta Ankronikka-pelistä videon katsomalla.

Uskoisin muuten ratkaisseeni kiusallisen ongelman, joka on aiheuttanut videoissani kummalista sahalaitaa etenkin Chrome-selaimella katsottaessa. Kyse oli sinänsä mitättömästä säädöstä, mutta nyt uskoisin kaiken olevan viimeinkin kunnossa. Jee jee!

Huomenna pakenen pariksi päiväksi mökille ryyppäämään ja relles… Siis nauttimaan ulkoilmasta ja tervehenkisestä tekemisestä kaukana netistä ja sähköistä. Sen jälkeen pääsenkin sitten palaamaan takaisin Ouluun ja valmistautumaan opiskeluiden jatkamiseen. Tämä kolmen kuukauden tauko on saanut meikäläisen gonahtamaan niin pahasti, että saa nähdä pääsenkö enää tenttejä läpi lainkaan, haha!

torstai 8. elokuuta 2013

Retroluolasto: Crash Bandicoot (PS1)

Parin videottoman viikon jälkeen uusin luomukseni on tässä:



Crash Bandicoot oli aikoinaan eräs kaikkein eniten fanittamistani pelisarjoista. Ala-asteella nämä piirrettymäiset tasohyppelyt tarjosivat kaikkea mitä saatoimme kavereiden kanssa toivoa: Ne tyydyttivät pelinälkää ja ruokkivat mielikuvitusta. Saatoinpa myös keksiä pari kokonaan uutta kirosanaa Crashien parissa tuskaillessani!

Oma suosikkini on sarjan toinen osa, mutta joka tapauksessa oli ilo palata jälleen ensimmäisen pelin pariin. Saatan höpistä jatko-osista lisää tulevaisuudessa, kävin nimittäin jo tallentamassa kuvamateriaalia Crash Bandicoot 2:sta Pekan luona (Thänks dude!). Seuraavaksi taidan kuitenkin muistella jotain ihan muuta.

Ja ensi maanantaihin mennessä olisi tarkoitus taikoa DuckTales Remasteredista kirjallinen arvio IGN Suomeen! Myöhemmin samalla viikolla  teen siitä videoarvion Youtubeen... Siis jos kaikki sujuu niin kuin pitää. Tietokoneeni on syystä tai toisesta yskinyt ja lagaillut viime aikoina huolestuttavasti. Onneksi ensi viikon lopulla olen palaamassa jälleen Ouluun, mikä helpottaa kovasti elämäni kaikkia osa-alueita (lukuunottamatta taloudellisia seikkoja, heh heh).



sunnuntai 4. elokuuta 2013

Wii U: Ensifiiliksiä

QStock-fiilistelyssäni unohtui mainita, että viime sunnuntaina hankin itselleni Nintendon uusimman pelikonsolin, Wii U:n! Vammaisesti nimetty laite julkaistiin jo viime vuoden lopulla, mutta meikäläisellä sen osto vähän venähti. Eipä minulla ollut mikään kiire, koska uutta Mariota lukuunottamatta alkuaikojen pelivalikoima ei kiinnostanut ihan hulluna, eikä minulta löytynyt tarpeeksi hilloa masiinan hankkimiseen.. Nyt konsolin hinta on kuitenkin monin paikoin pudonnut siedettävälle tasolle, joten nappasin sen pelihyllyn koristeeksi.


Wii U:ta saa kahtena erilaisena mallina. Kalliimman Premium Packin suositushinta pyörii 350 euron tienoilla, Basic Pack irtoaa satasen halvemmalla. Kannattaa seurata tarjouksia, itse nimittäin nappasin Premium -version 299 eurolla. Vaikka karvalakkimalli onkin reilusti edullisempi, suosittelen ehdottomasti Premiumiin sijoittamista. Tavisten mallissa tallennustilaa on säälittävät 4 Gt, josta osa menee järjestelmälle. Niinpä verkosta ei voi latailla juuri mitään, ellei osta erikseen lisää tallennustilaa. Tosin on pakko mainita, ettei kalliimmassakaan versiossa ole kuin 32 Gt tallennustilaa, mikä ei nykyään vakuuta oikein ketään. Kuitenkin Premiumin mukana tulee kaikkea mukavaa, kuten lataustelakka ohjaimelle, seisontatuki konsolille, Wii Sensor Bar sekä tärkeimpänä ominaisuutena NintendoLand -peli. Jo yksistään Nintendoland on 60 euron arvoinen, joten hinnalle saa todella hyvin vastinetta. Basic on valkoinen, Premium miehekkään musta. Ainoa valituksen aihe pianomustassa monoliitissa on se, kuinka laite suorastaan imee sormenjälkiä itseensä.

Nintendolla tuntuu olevan jonkin sortin fetissi erikoisia ohjaimia kohtaan, eikä Wii U ole poikkeus. Konsolin erikoisin piirre on isolla kosketusnäytöllä varustettu pädi. Massiivisen kokoinen kalikka istuu käteen oikein mainiosti, vaikka näyttää ensialkuun epäilyttävän litteältä. Kosketursuudun kuvanlaatu on selkeä ja hyvä, vaikka ei tietenkään vedä vertoja uusien LED-telkkarien värikylläisyydelle tai kontrastille. Ohjaimen sisällä on myös ihan pätevät kaiuttimet ja liikkeentunnistusteknologiaa. Niinpä kyseessä on todellinen monitoimilaite. Olen muun muassa pelannut New Super Mario Bros. U:ta ja katsonut Netflixiä ohjaimen näytöltä samaan aikaan kun televisiossa on pyörinyt jotain aivan muuta. Aika kätevää!

Tehojensa puolesta Wii U ei ole seuraavaa sukupolvea. Ero Wiin suttuisuuteen on tietenkin aivan tolkuton, mutta Wii U:n pelit eivät silti näytä paremmilta kuin PS3:n tai Xbox 360:n tekeleet. Kun PS4 ja Xbox One vyöryy kauppoihin loppuvuodesta, tulee Wii U jäämään tehoissa auttamatta jalkoihin. Tämä ei kuitenkaan ole niin iso ongelma, kuin muna vaahdossa speksejä tuijottavat nörtit antavat ymmärtää. Tärkeintä ainakin itselleni on se, että tulevaisuudessa Wii U:lle julkaistaan Nintendon loistavia yksinoikeuspelejä. Ulkoasulla ja teknologialla leveily koetaan sitten vaikka Playstation 4:llä, mutta Wii U:lla seikkaillaan Hyrulessa ja mätetäään Super Smash Bros:n parissa..

Wii U:n myynti on kalliin hinnan ja vähäisen pelivalikoiman vuoksi lähtenyt huonosti liikkeelle. Onneksi julkaisussa päästiin silti nauttimaan esim. New Super Mario Bros. U:sta, joka on pelailujeni perusteella noin tuplasti parempi kuin viime kesänä pelaamani New Super Mario Bros. 2. Etenkin viime torstaina oli uskomattoman hauskaa, kun pelasimme Harrin luona nelinpelinä. Se perseilyn ja huudon määrä oli aivan uskomaton, ihme ettemme saaneet häätöä! Pelasimme Wii U:lla varmaan viisi tuntia putkeen, mikä on nykyään todella harvinaista. Marion lisäksi Nintendolandin minipelit veivät mennessään.

Nyt vain odottamaan lokakuussa ilmestyvää The Legend of Zelda: The Wind Waker HD:tä. Siihen saakka pitänee tutustua Virtual Consolen valikoimaan ja mahdollisesti kohta ilmestyvään Raymaniin. Kunpa Nintendo vain pistäisi pelejään ulos paremmalla tahdilla...