tiistai 24. syyskuuta 2013

Tulipahan kokeiltua: Pelixir Oulu!



Sunnuntai oli melkoinen päivä. Olen elämäni aikana kokenut monenlaisia koetuksia ja ajautunut mitä kummallisimmille korpimaille. Sunnuntai-iltana löysin kuitenkin itseni paikasta johon en olisi koskaan uskonut päätyväni. En nyt puhu mistään ilotalosta tai putkasta, vaan jostain paljon jännittävämmästä. Nimittäin keilahallista!

Kämppääni vastapäätä sijaitsee keilahalli, jossa en tietenkään ole koskaan aiemmin käynyt. Miksi olisinkaan, minähän inhoan käytännössä kaikkia urheilulajeja, joilla on jotain tekemistä pallon kanssa. Nyt sain kuitenkin hyvän tekosyyn, koska muutama vanhoista inttikavereistani oli päättänyt kokoontua keilahallilla. Miten olisin voinut kieltäytyä, kun miitti pidettiin alle sadan metrin päässä poikamiesboksistani?
  
Hämmennykseni oli melkoinen, kun säntäsin kaatosateesta sisätiloihin. Paikka oli juuri kuten amerikkalaisissa teeveesarjoissa. Olin kuvitellut mielessäni jonkin ghettomaisen hallin, josta löytyisi ehkä muutama rata ja kaksi keski-ikäistä junttia keilaamassa. Mutta paikka osoittautui kunnon trendimestaksi. Siisti sisustus, taustalla vaimeaa mutta hyvää musiikkia… Ja mikä yllättävintä, hulluna jengiä! Armeija-ajan vankitoverini olivat jo täydessä keilaamisen meiningissä astellessani sisään hämmentynyt turisti-ilme kasvoillani. Pari minuuttia myöhemmin olin maksanut osani ratamaksusta, vaihtanut jalkaani vuokrakengät ja seisoin täysin eksyneen näköisenä keilaradan edessä. Ja se oli meikäläisen vuoro.

Nappasin pallon hyppysiini, mulkaisin kauhuissani ensin sohvalla löhöileviä inttikavereita ja sen jälkeen edessäni siintävää keilarataa. Ei jumalauta, pakkohan se oli heittää, vaikka minulla ei ollut aavistustakaan tekniikasta. Tunsin itseni todella ulkopuoliseksi nyypäksi steppaillessani kohti tuomiotani. Yritin tietysti samalla muistella, miltä heitto näytti Wii Sportsissa… Viime hetkellä suoritin tyylipuhtaan kyyristymisen, nakkasin pallon alakautta eteeni ja säikähdin ihan vitun kovaa kolausta, jonka yhdeksän kilon kuula päästi osuessaan puuta vasten. Hetken luulin jo rikkoneeni jotain ja valmistauduin pakenemaan paikalta. Suureksi yllätyksekseni pallo vierikin nätisti aivan keskelle ja kaatoi kahdeksan keilaa kerralla! Tietysti olin kikseissä suorituksestani, saatoin jopa vetää pari komeaa tuuletusta!  Niinpä valmistauduin toiseen heittooni itsevarmuutta uhkuen ja tarkasti tähdäten.

Ohi meni. Pallo vieri sivuränniin metrikaupalla ennen kohdetta. Perkele.


Seuraava tunti sujui tosi hyvissä merkeissä. Keilailu on siinä mielessä mainio laji, että siinä on runsaasti aikaa yleiseen höpisemiseen kavereiden kanssa. Enimmäkseen juttelimme opiskeluista ja pohdimme, missä kävisimme syömässä rankkojen (ja äärettömän epätasaisten) matsien jälkeen. Voin ylpeänä todeta, etten ollut porukkamme kehnoin nakkelija… Vaikka Zhaon kanssa olimmekin melko tasavahvoja peränpitäjiä. Viimeisellä rundilla scoretin pisteiksi komeat 69 ja totesin sen olleen tarkoitukseni alusta lähtien. Munkkipoika Lidström mehusteli ainakin tuplasti korkeammalla pistepotillaan. Ihme himourheilija!

 Lopulta huristelimme äijien kanssa keskustaan syömään johonkin intialaiseen ravintolaan, jonka nimeä en tähän hätään muista. Ei kaltaisellani kroonisesta rahapulasta kärsivällä opiskelijalla oikeasti olisi sellaiseen varaa, mutta ainakin sapuska oli mahtavaa!  Ja meininki ylipäätään. Pitäisi olla enemmän yhteyksissä armeija-ajan kavereihin, sen verran mainioita tyyppejä siihen sakkiin mahtui!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti