lauantai 26. lokakuuta 2013

Halloween lähestyy, olen valmis!

On tavallaan sääli, ettei halloween ole vieläkään lyönyt itseään kunnolla läpi täällä Suomessa. Rapakon takana tämä kalmainen markkinajuhla jyllää melkoisen tehokkaasti, ja on melkinpä kuin toinen joulu. Talot koristellaan kauhuteeman mukaisesti, kurpitsalyhdyt hehkuvat ja skidit pyörivät ympäriinsä siisteissä kauhukostyymeissä kerjäten karkkia. Täällä Pohjan perukoilla halloweenin lähestyminen näkyy lähinnä siinä, että parista krääsäkaupasta saa halutessaan ostaa luurankonaamareita. Aika laimeaa!

Mitä siis kaltaiseni popkulttuurista kiinnostunut eurooppalaisjätkä voi tehdä juhlistaakseen halloweenia? Ei paljon muuta kuin virittäytyä oikeaan tunnelmaan. Parhaiten tämä onnistuu joko pelaamalla kauhupelejä tai katselemalla kauhuleffoja. Veri ja suolenpätkät eivät minua hetkauta, suorastaan nautin hyvin tehdyistä teurastustehosteista. Sittä huolimatta myönnän olevani ihan kamala vellihousu, kun puhutaan oikeasti pelottavista elokuvista ja -peleistä.Kenties eläydyn vähän liikaa, sillä vääntelehdin penkilläni ja säikyn suorastaan nolostuttavan helposti. Etenkin pelien parissa olen aivan riekaleina, koska epäonnistuminen tarkoittaa sitä, että pelihahmo oikeasti voi kuolla milloin tahansa. Siksi nautin mieluiten verisistä kauhuleffoista ja jätän aidosti pelottavat teokset muiden huoleksi.

Eilen vietin taas iltaa Harrin ja Pekan kanssa, ja päätettiin siinä samalla katsoa halloweenin kunniaksi Texasin moottorisahamurhaajan. Emme suinkaan sitä alkuperäistä klassikkoa, vaan vuoden 2003 uusintaversion. Se oli mielestäni reilusti mainettaan parempi leffa, nautin katseluelämyksestä melkoisesti. Ahdistava tunnelma, hyvät tuotantoarvot ja irtoraajoja vilisevät moottorisahatapot tekivät höpöä. Ja ehkä koko leffan parhaasta roolisuorituksesta vastasi R. Lee Ermey, tuo Full Metal Jacketista tuttu äijä, joka jälleen kerran veti roolinsa hullunkiilto silmissään. Moottorisahamurhaajan jälkimainingeissa mulkaisimme vielä vuoden 2007 uusintaversion Halloweenista. Mikäpä sen sopivampaa? Ylipitkä ja laimea raina sisälsi niin isoja juoniaukkoja, että sellaisista mahtuisi ratsastamaan läpi intiannorsulla. Ei ihan jäätävää kakkaa, mutta moottorisahamurhaajaan verrattuna
kokonaisuus jäi vaatimattomaksi.

Nyt on vielä pari päivää ennen virallista halloweenia, joten tarkoituksena olisi katsella seuraavien iltojen aikana lisää kauhuleffoja. Dawn of the Dead nyt ainakin, kenties jopa Kauna. Epäilen tosin, että jälkimmäinen saa minut huutamaan ja itkemään kuin pikkutyttö. :D Jos joku blogini stalkkaaja tietää lisää halloweeniin sopivia leffoja, ottaisin ehdotuksia mielihyvin vastaan kommenteissa.

7 kommenttia:

  1. Itselle ainakin on uponnut aina slasher-leffoista klassisimmat, eli Nightmare on Elm Street ja Friday the 13th, Halloween-leffojen lisäksi. Yksi hyvä klassikko on myös Hellraiser. Goreen jos haluat perehtyä suosittelen ehdottomasti Cannibal Holocaustia tai Hostellia. Myös rankempia "trillerikauhuleffoja", jotka oikeasti pelästyttävät (ainakin tätä nössöä täällä) on mm. The Sixth Sense ja IT. Ja jos yksikään näistä ei nappaa, niin suosittelen ehdottomasti tutustumaan Italialaisten ja Aasialaisten kauhuleffoihin.

    VastaaPoista
  2. Painajainen Ennen Joulua.

    VastaaPoista
  3. Jos itkeä haluat niin Ring. :D

    VastaaPoista
  4. Suosittelesin itse ainakin Sinisteriä ja V/H/S 1 ja 2.

    VastaaPoista
  5. Miksi jotain paskoja remakeja olette töllötelleet? Etenkin tuon luokan kovista nimikkeistä. Ei näin.

    Niin ja suosituksena tietenkin Halloween 3, paras itse juhlaan liittyvä pätkä.

    VastaaPoista
  6. Killer klowns from outer space (Kyllä, klown k:lla). Kasarikauhua parhaimmillaan. Avaruudesta saapuneet pellet ulevat maahan riehumaan, teurastavat ihmisiä ja käärivät ne hataraan myöhemmin nauittavaksi. Naamarit kruunaavat kaiken.

    VastaaPoista
  7. Thänks dudes! Hyviä ehdotuksia kaikki. :D Killer Klownsin olen kattonu tänä vuonna ekan kerran ja se oli kyllä happoisinta kasarikauhua (sanan laajimmassa merkityksessä) mitä olen ikinä nähnyt. Ja kattelin muuten sen Kaunan amerikkaversion. Aika kuumottavaa kamaa, mutta ei ihan maineensa veroinen mielestäni.

    VastaaPoista