lauantai 30. marraskuuta 2013

Joulusesonki vituttaa jo nyt

Illat pimenee ja ulkona on saatanan kylmä. Tästä voimme päätellä joulun lähestyvän! Mutta ennen lunta ja kaamosta asian voi nähdä siitä yksinkertaisesta seikasta, että ostoskeskukset ja supermarketit täyttyvät etovasta joulumarkkinoinnista. Yleensä tämä tapahtuu joskus marraskuun puolivälissä, jolloin imelät joululaulujen pop-versiot porautuvat korvista sisään ja kauppojen sisustus muuttuu punasävyiseksi. Vähemmästäkin tekisi mieli kuristaa joku.

Minulla ei ole mitään joulua vastaan, päinvastoin se on mielestäni eräs vuoden kohokohdista. Viime hetken shoppailut, perheen kanssa bondailu, ruoka ja tietysti välipäivien laiskottelu pistävät aina mielialan korkealle. Mutta miksi  jouluun pitäisi alkaa valmistautua marraskuun puolella? Minulle joulu alkaa pari päivää ennen aattoa ja loppuu joskus uudenvuoden aikoihin kun voi keskittyä dokaamiseen. Tuon reilun viikon ajan jaksan mielelläni fiilistellä joulutunnelmaa ja ehkä jopa kuunnella niitä vitun joululauluja joka kaupassa. Mutta pakko se vain on sanoa, että tänä vuonna olen kyllästynyt koko juhlaan jo nyt. Ennen joulukuuta. Uskomatonta.

Kämppäni lähistöllä on LIDL-myymälä, jossa aika usein käyn noukkimassa sapuskaa. Marraskuun kymmenentenä päivänä (jolloin pyhäinpäivästä oli kulunut reilu viikko) kassalta sai joulukalentereita sekä jouluteemaisia muovipusseja. En voinut uskoa koko hommaa todeksi. Ja nyt yli viikon ajan joka ikisessä kaupassa on vallinnut hillitön joulumania. Tuntuu kuin koko paska alkaisi joka vuosi aikaisemmin, tai sitten olen vain ollut ennen sokea. Nyt olisi mielestäni sopiva aika alkaa fiilistellä tätä mahtavaa juhlaa, mutta marraskuu ampuu jo hieman yli. Vähän kuin jotain vappua alettaisiin fiilistellä maaliskuun puolella.

Mutta koko homman kruunu on se, että joulukoristeet ja muu tunnelmointi usein jatkuu aivan loppiaiseen saakka! En ymmärrä mitä tällä yritetään saavuttaa. Viimeistään vuodenvaihteen jälkeen pelkkä ajatuskin tontuista tai joulupukista tai poroista alkaa etoa, mutta joulukoristeet pysyvät silti niin kauan kuin mahdollista. Varmasti ostareissa jo pohditaan, voisiko joulumarkkinointia jatkaa vielä viikolla tai parilla. Maltan tuskin odottaa, kuinka kymmenen vuoden päästä joulusesonki starttaa koulujen alkaessa ja päättyy laskiaisen tienoilla. Vittujen kevät!

Mutta varmasti uskoni jouluun palautuu viimeistään siinä vaiheessa, kun oikea juhla saapuu, olenhan sen verran sentimentaalinen yksilö. Ehkä juuri sen takia tämä joulun inflaatio pistää vituttamaan. Joulu on vain kerran vuodessa, mutta ei sen tarvitse kestää kahta kuukautta sentään.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Retroluolasto: Donkey Kong Country

Uusin Retroluolaston jakso on järjestysnumeroltaan peräti kymmenes, joten sen kunniaksi päätin muistella jotain itselleni tärkeää peliä. Mikäpä olisikaan sopinut paremmin kuin Donkey Kong Country, tuo kaikkien rakastama ysäriklassikko?



Pakko myöntää jo tässä vaiheessa, etten lapsena pelannut peliä Super Nintendolla, eihän meidän vaatimattomassa lappilaisperheessä sellaisia ollut. Sen sijaan muistan mättäneeni peliä apinan raivolla tietokoneen emulaattorilla kuin mikäkin piraatti! En tuolloin ajatellut sen olevan mitenkään laitonta, nautin vain Super Nintendon sekä Megadriven parhaista peleistä ilman huolen häivää! Ja jos Donkey Kong Country tuntuu vaikealta, kokeilkaapa pelata sitä tietokoneen näppäimistöllä! Saatoinpa keksiä pari uutta kirosanaa samalla kun paukutin näppäimistöä ja katselin gorillan lentoa rotkoon...

Ne olivat hyviä aikoja.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Luennot ovat töhertelyä varten: Part 2


Huhtikuun tienoilla esittelin hieman, millaisia kammotuksia piirtelen luennoilla vihkon sivuille. Kaivoin juuri esille joukon luentolehtiöitä viime keväältä ja tältä syksyltä ja päätin samalla napata pari uutta otosta blogia varten. Pahoittelen kökköä kuvanlaatua. En osaa vieläkään piirtää, mutta saan näiden töhertämisestä loputtomasti viihdettä tylsinä aamuina ja iltapäivinä! On myös mukavaa huomata, että akateeminen maailma ei ole tehnyt minusta ainakaan yhtään kypsempää.:D


Tieteen filosofian muistiinpanot tiivistettynä. En vain ymmärrä.
Krapula-aamuna piirreyn lokin ilme kertoo kaiken oleellisen.
  
Tästä kuvasta on varmasti ihan vitusti hyötyä pänttäämiseen. Tuo sovinistinen Minna Cunt -kommentti olisi pitänyt sensuroida.
Öööh... Kuvan mustekala ei liity oikeastaan mihinkään.
Tämä ruttunaama tuijottaa minua aina tuomitsevasti kun avaan utopiahistorian muistiinpanot. Pelottavaa.
>:] 
Crash Bandicootista tuttu lihansyöjäkasvi. En kyllä menisi vannomaan yksityiskohtien olevan oikein.

Ruotsin tentti. Vähemmästäkin tulee laksatiivisia oireita. :D

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Matkaan, Ryhmä X!



Meikäläisellä on ollut viime aikoina melkoisesti kiireitä, joten blogi  on jälleen päässyt taantumaan videoiden postauspaikaksi. Yritän kuitenkin lähitulevaisuudessa potkia itseäni palleille ja kirjoitella tänne taas aktiivisemmin. Minulla pyörii vähän väliä mielessäni kaiken maailman pikkujuttuja mistä kirjoitella, mutta sitten unohdan aloittaa.

Nyt kuitenkin tarjoilen uusimman videoblogaukseni, joka on itse asiassa kuvattu melkein kolme kuukautta sitten! Kyseessä on siis lievästi sanottuna levoton X-Men –kolikkopelin läpipeluu Ollin kanssa. Koska koko sessio oli melkein 50 minuuttia pitkä, päätin leikata siitä tällaisen tiiviimmän ja hauskemman koosteen. Siis hauskemman siinä tapauksessa, että jatkuvat puujalkavitsit sekä armoton kohellus eivät aiheuta nenäverenvuotoa. Tällä kertaa sentään vittu-sanan hokeminen jäi tavallista vähemmälle, mikä lienee pienoinen saavutus. Pelaamisella on ärsyttävä tapa kaventaa sanavarastoa, hih hih!

Pidemmittä puheitta, tässä olisi uusin pelivideo. Nauttikaa. Retroluolastoa pitäisi tulla viikon päästä, mutta en vielä aivan varma, minkä jakson teen seuraavaksi… Valinta on vaikeaa.




Ps. Tässä olisi myös kanavani uusi videoesittely, joka näkyy automaattisesti tilaamattomille käyttäjille. Alun perin sen piti olla vain alkupuolen minuutin mittainen montaasi, mutta päätin lisätä leppoisamman lopun ihan vain varmuuden vuoksi. Pelkkä alku on nimittäin sen verran rokkenrollia, ettei se paukutus oikein vastaa kanavan todellista nörttimäisyyttä. Olen itse asiassa todella tyytyväinen tähän luomukseen, koska en ikinä editoi tällaisia musiikkipainotteisia pätkiä.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Retroluolasto: Aliens Versus Predator


 

Meikä on ollu Alien -leffojen fanipoika jo ihan skidistä lähtien. Sinänsä vähän hassua, koska elokuvasarja tunnetaan synkästä ja lohduttomasta tunnelmastaan sekä tietysti verisyydestään. Mutta siitä huolimatta pääsin kattelemaan näitä tieteiselokuvien merkkiteoksia jo varhaisella iällä. MTV3:n lauantai-actionit olivat silloin parasta kamaa ikinä, ja joskus Alienit saapuivat sinne peräkkäisinä viikonloppuina. Sen jälkeen en ole saanut tarpeekseni näistä luonnonoikuista. Predator ykkösen puolestaan olen katsonut varmaan puolen kymmentä kertaa ihan vain Arskan takia, mutta muuten kyseinen sarja ei ole minulle yhtä tärkeä.

Joka tapauksessa näiden kahden tieteissarjan naittaminen keskenään oli täydellinen idea. Vähän kuin pistäisi yhteen suklaan ja pekonin. Tai kossun ja Batteryn. Tai dinosaurukset ja jättiläisrobotit. Tai... Ymmärsitte varmaan. Ostin tämän vanhan Aliens Versus Predatorin joskus monta vuotta sitten Steamista ihan vain siksi, että näin ikivanha peli pyöri jopa läppärillä mukisematta. Tuolloin en ihan kauheasti lämmennyt vaikealle ja kömpelölle räiskintäpelille, mutta nyt osasin asennoitua oikealla masokistisuudella. Tekisi melkein mieleni kokeilla sitä vuonna 2010 ilmestynyttä uusinta AvP -peliä, vaikka sitä haukutaankin kamalaksi pökäleeksi.

Nyt väitöskirjaa lukemaan. Videon editointi on hauska harrastus, ja parhaimmillaan se toimii kätevänä harhautuksena opiskelujen suhteen. Pitäisi vielä keskittyä kurssien suorittamiseen muutamien viikkojen ajan, ennen kuin pääsen nollaamaan aivoni joululomalla. Sitä odotellessa!

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Tosimiesten leikkikentällä


Hei ihmiset! minulla on ilmoitusluontoista asiaa niille kahdelle sielulle, jotka seuraavat videoitani Youtuben puolella. Liityin eilen The Real Men's Playgroundiin, eli suomalaiseen pelisisältöä suoltavaan nettiyhteisöön! TRMP:n sivuilta voi lukaista tarkemmat kuvaukset kaikesta mitä tämä hurja joukko duunailee, mutta lyhyesti sanottuna kymmenistä tekijöistä koostuva kaarti väsää arvosteluja, blogeja, videoita ja podcastia ynnä muuta mukavaa ihmisten ihasteltavaksi. Myös striimailu on TRMP:n erikoisalaa.

Spämmäsin TRMP:lle jo joskus kesällä ja ehdotin, että voisin taikoa heille retroaiheisen peliohjelman. Homma kuitenkin unohtui, koska tyyppien (varovaisen kiinnostunut) vastaus hukkui hotmailin roskapostilaariin kuukauden päiviksi. :D Sen jälkeen aloin vääntää Retroluolastoa omin päin netin syövereihin. Nyt kahdeksan valmiin jakson jälkeen päätin mennä nolona koputtelemaan ovelle ja kysymään, että vieläkö kelpaisi. Pikaisten neuvottelujen jälkeen homma oli sillä selvä: Uudet jaksot tulevat näkyviin myös TRMP:n etusivulla. Jee jee!

Tässä on muuten sekin hieno puoli, että TRMP:n jäsenenä voin tarvittaessa osallistua muun miehistön mukana vaikkapa podcastiin tai striimeihin. Etenkin striimaaminen kiinnostaisi meikäläistä kovasti. Olen toki ollut Jarin wingmanina höpisemässä samalla kun äijä pelasi, mutta oman striimin pitämistä en ole ikinä kokeillut. Meikäläisellä on kuitenkin käytössäni kaikki tarvittava teknologia, joten ehkä uskaltaudun joskus tulevaisuudessa striimailemaan joko omalla profiilillani tai The Real Men's Playgroundin riveissä. Sitten itse kukin pääsee ihastelemaan suorassa lähetyksessä, kuinka kädetön pelaaja todellisuudessa olen.

Päätän tämän pikku ilmoituksen sanomalla, että uusi Retroluolaston jakso ilmestyy maanantai-iltana tai viimeistään tiistaina. Viime viikon megaflunssa ja opiskelukiireeni viivästyttivät jakson ilmestymistä parilla päivällä, kun en voinut tukkoisena turista kameralle. Mutta eipä mitään hätää, uutta kamaa on tulossa. Ensi perjantaina olisi vuorossa jo peräti neljän Oulumiitti, eli siitäkin tulee lapsilta kiellettyä videomateriaalia tämän kuun aikana.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Tavallaan jokainen on surullinen


Marraskuu on jälleen täällä, ja samalla perinteinen alakuloisuus hiippailee mieleeni. Ei siis mikään maailmaa kaatava masennus tai syvästi lamaannuttava epätoivo, vaan kaamoksesta johtuva ahdistus, joka on vain tarvottava läpi. Loppusyksyn angsti on vaivannut meikäläistä oikeastaan joka ikisenä syksynä sen jälkeen kun kasvoin teiniksi. Kai siihen on osasyyllinen tämä jatkuva pimeys, epämiellyttävä kylmyys ja lumettoman maan ruskeus. Ainakaan Oulun harmaat kadut ja ainainen tuuli eivät paranna mielialaa. Tai rahan puute. Tai opiskelupaineet. Elämän pikku epämiellyttävyydet tuntuvat aina kasaantuvan harteilleni syksyn mittaan, kunnes joululomalla pääsen rentoutumaan ja unohtamaan turhat murheet.

Tänä syksynä minulla on kyllä ihan oikeaa syytä apeuteen. Ukkini nimittäin menehtyi muutama viikko sitten syöpään. Niinpä viime viikonloppu meni hautajaisten merkeissä. Niin uskomattomalta kuin se saattaakin kuulostaa, nämä olivat ensimmäiset hautajaiset joihin olen osallistunut. No, tarkasti ottaen kävin armeija-aikana sankarihautajaisissa, mutta se poikkesi aika paljon oman läheisen kuolemasta. Koko juttu sai minut miettimään, kuinka erikoiseen aikaan olen syntynyt. Yli kahteen vuosikymmeneen kukaan lähiomaiseni ei ollut heittänyt henkeään… Ennen tätä syksyä. Melkoinen onni elää näin pumpulissa.


En ala tässä yleisessä blogissa mainostamaan läheisteni elämää liian yksityiskohtaisesti, mutta ukkini oli melkoinen äijä! Laivallaan seilannut musikaalinen partasuti kelpaisi roolimalliksi kenelle tahansa. Erityisen hyvin ukista jäi mieleen tämän terve suhtautuminen elämään. Jopa näennäisesti kyynisten heittojen takaa paljastui aina pilkettä silmäkulmassa, ja äijän juttuja kuunteli mielellään. Suomalaisen miehen tapaan hän osasi myös olla jääräpäinen kaveri, jolla riitti kaiken maailman projekteja. Vielä reilu kaksi vuotta sitten autoin häntä rakentamaan mummilaan uuden rannan. Ukki toimi koko mittavan rakennusprojektin työnjohtajana neuvoen ja tehden samalla paljon töitä itse. syöpää sairastava vanha mies rehki sellaisella tarmolla ja itsevarmuudella, että se veti kaltaiseni uusavuttoman nuoren sanattomaksi. Betonista valettu lopputulos on edelleen nähtävissä järven äärellä. 

Ukin kuolema ei ollut äkillinen tai odottamaton, vaan pitkän sairauden ikävä lopputulos. Siitä huolimatta poismeno tuntuu nopealta, koska ukki ei alistunut sairaudelle tai maannut vuositolkulla vuodepotilaana. Hän eli täyttä elämää aivan kesän loppuun saakka, jolloin syöpä viimein sai yliotteen. Kuolema siis tuntuu iskeneen vähän takavasemmalta, eikä minulla ollut etukäteen paljoa aikaa asian sulatteluun. Onneksi mies ei sentään joutunut viettämään vanhoja päiviään jossain vanhainkodissa toimettomana. En olisi koskaan voinut kuvitella häntä sellaiseen paikkaan.
 
Kaikki nämä ajatukset myllersivät mielessäni ennen hautajaisia. Myönnän hieman jännittäneeni, kuinka tilaisuus sujuisi. Ukin menetys oli nimittäin iso isku koko suvulle. Iskisikö joukkohysteria tai murtuisiko mummi suruunsa? Sitten hautajaispäivä koitti, ja kaikki sujui yllättävän kauniisti. Toki tunnelma oli surumielinen ja haikea, mutta mitään kärsimysnäytelmää siitä ei onneksi muodostunut. Itse en kyyneleitä vuodattanut, mutta en tietenkään ollut mikään välinpitämätön jääpala. Sukulaiset ja läheiset olivat mukana kunnioittamassa ukin muistoa, kirkkoon saapui mahtava määrä ihmisiä. Vanhalla miehellä siis riitti ystäviä! Mikä parasta, juuri tuona päivänä maahan oli satanut lunta, eikä kaikki ollut niin masentavan ruskeaa kuin alussa valittelin. 

Suruadresseja lähetettiin peräti 81 kappaletta!

Hautajaiset ovat nyt ohi ja elämä jatkuu. Vaikka ukin menetys saakin minut surumieliseksi, ei alakuloisuuteen kannata jäädä vellomaan. Joulu, uusi vuosi ja kevät koittavat kuten aina ennenkin. Ennen pitkää suru vaihtuu nostalgiseen kaipuuseen, kun ukin kuoleman sijaan päällimmäisenä mielessä on tämän monivaiheinen ja pitkähkö elämä.

Hyvästi ukki, sinua tullaan kaipaamaan!