lauantai 30. marraskuuta 2013

Joulusesonki vituttaa jo nyt

Illat pimenee ja ulkona on saatanan kylmä. Tästä voimme päätellä joulun lähestyvän! Mutta ennen lunta ja kaamosta asian voi nähdä siitä yksinkertaisesta seikasta, että ostoskeskukset ja supermarketit täyttyvät etovasta joulumarkkinoinnista. Yleensä tämä tapahtuu joskus marraskuun puolivälissä, jolloin imelät joululaulujen pop-versiot porautuvat korvista sisään ja kauppojen sisustus muuttuu punasävyiseksi. Vähemmästäkin tekisi mieli kuristaa joku.

Minulla ei ole mitään joulua vastaan, päinvastoin se on mielestäni eräs vuoden kohokohdista. Viime hetken shoppailut, perheen kanssa bondailu, ruoka ja tietysti välipäivien laiskottelu pistävät aina mielialan korkealle. Mutta miksi  jouluun pitäisi alkaa valmistautua marraskuun puolella? Minulle joulu alkaa pari päivää ennen aattoa ja loppuu joskus uudenvuoden aikoihin kun voi keskittyä dokaamiseen. Tuon reilun viikon ajan jaksan mielelläni fiilistellä joulutunnelmaa ja ehkä jopa kuunnella niitä vitun joululauluja joka kaupassa. Mutta pakko se vain on sanoa, että tänä vuonna olen kyllästynyt koko juhlaan jo nyt. Ennen joulukuuta. Uskomatonta.

Kämppäni lähistöllä on LIDL-myymälä, jossa aika usein käyn noukkimassa sapuskaa. Marraskuun kymmenentenä päivänä (jolloin pyhäinpäivästä oli kulunut reilu viikko) kassalta sai joulukalentereita sekä jouluteemaisia muovipusseja. En voinut uskoa koko hommaa todeksi. Ja nyt yli viikon ajan joka ikisessä kaupassa on vallinnut hillitön joulumania. Tuntuu kuin koko paska alkaisi joka vuosi aikaisemmin, tai sitten olen vain ollut ennen sokea. Nyt olisi mielestäni sopiva aika alkaa fiilistellä tätä mahtavaa juhlaa, mutta marraskuu ampuu jo hieman yli. Vähän kuin jotain vappua alettaisiin fiilistellä maaliskuun puolella.

Mutta koko homman kruunu on se, että joulukoristeet ja muu tunnelmointi usein jatkuu aivan loppiaiseen saakka! En ymmärrä mitä tällä yritetään saavuttaa. Viimeistään vuodenvaihteen jälkeen pelkkä ajatuskin tontuista tai joulupukista tai poroista alkaa etoa, mutta joulukoristeet pysyvät silti niin kauan kuin mahdollista. Varmasti ostareissa jo pohditaan, voisiko joulumarkkinointia jatkaa vielä viikolla tai parilla. Maltan tuskin odottaa, kuinka kymmenen vuoden päästä joulusesonki starttaa koulujen alkaessa ja päättyy laskiaisen tienoilla. Vittujen kevät!

Mutta varmasti uskoni jouluun palautuu viimeistään siinä vaiheessa, kun oikea juhla saapuu, olenhan sen verran sentimentaalinen yksilö. Ehkä juuri sen takia tämä joulun inflaatio pistää vituttamaan. Joulu on vain kerran vuodessa, mutta ei sen tarvitse kestää kahta kuukautta sentään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti