maanantai 30. joulukuuta 2013

Retroluolasto: EarthBound!



Tässä se on, vuoden viimeinen Retroluolasto-jakso! Aiheena erittäin hyväksi haukuttu EarthBound, jota olen halunnut pelata jo yli vuosikymmenen ajan. Melkein kymmenen minuutin mittainen video paljastaa, oliko odotus aiheellista, vai paljastuiko arkistojen kätköistä pelkkä vanhentunut maitopurkki.

 

EarthBound on kuin tehty meikäläiselle! Sinänsä hassua, sillä en ole ikinä sen kummemmin välittänyt roolipeleistä. Final Fantasyt jäävät yleensä jo muutaman kymmenen minuutin jälkeen unohduksiin, ja länsimaisista roolipeleistä maistuvat ainoastaan ne kaikkein toimintapainotteisimmat. Selkeästi minulla on kuitenkin sydämessäni heikko kohta tällaisille nykymaailmaan sijoittuville ja vuoropohjaisille japsiropelluksille! Pokémonit iskevät vauvaan ja vaariin, ja samoin teki EarthBound. Tosin täysin erilaisista syistä. Pokémon –peleissä juoni on yhdentekevä, ja nerokkaat taistelut vievät pääroolin. EarthBoundissa taistelut ovat vähän puuduttavaa pullaa, jota mussutetaan silloin kun juoni ei muuten etene.

Mutta tosiaan, video kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tuon jälkeen olen päässyt jälleen eteenpäin, pelituntejakin on kellossa kunnioitettavat 26 kappaletta. Vielä olisi matkaa Giygasin pieksemiseen, mutta en aio turhaan kiirehtiä. Matka on tällaisen pelin kohdalla tärkeämpi kuin päämäärä. Pitäisi kenties jostain taikoa Mother 3:n ROM sekä siihen tehdyt englanninkielinen käännös. Tekisi nimittäin mieli kokeilla, millainen kokemus se on tähään ensimmäiseen verrattuna. Tällaisia pelejä saisi olla enemmän!

Nyt menen viettämään uuttavuotta Jonin mökille Leville. Nähdään jälleen ensi vuonna!

torstai 26. joulukuuta 2013

Joulu tuli, joulu meni... On ollu kivaa. :D

Pahoittelen, etten ole vaivautunut kirjoittelemaan tänne juuri mitään kymmeneen päivään! Mutta joulu on erinomaista aikaa kotopuolessa rentoutumiseen, joten en jaksa sen suuremmin stressata blogin ylläpidosta ennen vuodenvaihdetta. Seuraava Retroluolasto-jakso ilmestyy sentään viimeistään uutenavuotena, ja edellisestä infosta poiketen se koskeekin EarthBoundia, ei suinkaan A Link to the Pastia.

 Hauskaa lomaa kaikille blogini lukijoille (vai sanoisinko kummallekin kahdelle). Toivottavasti teidänkin jouluunne kuului ähky ja ihmisten seurasta nautiskelu. :)

tiistai 17. joulukuuta 2013

Retroluolasto: Bushido Blade!

Hitto, että minulla on ollut kiire! Tämäkin jakso on ollut työn alla jo melkein kolmen viikon ajan, mutta sain sen kasaan vasta viikonlopun jälkeen. Usean luentotentin, puhe-esityksen, kotiprojektin ja kirjatentin sekä IGN Suomeen kirjoittaman arvostelun lisäksi pitäisi löytää aikaa videoille, pelaamiselle ja vieläpä sosiaaliselle elämälle. Onneksi olen suoriutunut kaikesta edellä mainitusta enemmän tai vähemmän kunniakkaasti.



Bushido Bladesta on ehtinyt muodostua parin peli-illan aikana yksi suosikkitappelupeleistäni. Kuvasimme itse asiassa Harrin kanssa yli puolen tunnin edestä kaksinkamppailua Bushidon äärellä, ja se oli valehtelematta hauskinta perseilyä vähään aikaan! Mutta tietenkin tekninen ongelma päätti ryhtyä riivaamaan meikäläistä. Kaapattu pelikuva nimittäin skippailee parissa kohdassa, ja ääni jää jokaisen lataustauon aikana hieman jälkeen. Niinpä reaktioiden ajoittaminen pelikuvan ja -äänien kanssa on melkein mahdoton projekti. Pitää nyt katsoa, josko saisin pelastettua sieltä pari pätkää, sen verran kovaa vääntöä oli!

Lähden huomenna viettämään joulua Kemijärvelle, ja olen luonnollisesti aivan täpinöissäni hyvin ansaitusta lomasta. Mutta ei hätää! Retroluolaston vuoden viimeinen jakso ilmestyy vielä... Öööh... Joulun jälkeisinä päivinä. Aiheena kyseisessä episodissa on kevyesti maailman parhaaksi peliksi kehuttu The Legend of Zelda: A Link to the Past. En itse tietenkään itse ole tätä mieltä, mutta katsotaan ehtiikö mieleni muuttua, kun koluan kyseisen seikkailun ensimmäistä kertaa alusta loppuun.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Hobitti: Smaugin täyttämä teatteri

Kunnon haltiakorvaisena puoliörkkinä en voinut vastustaa kiusausta: Kun vuorokausi vaihtui viime tiistaista keskiviikoksi, istuin tukevasti Finnkinon ykkössalissa 3D-lasit naamalla! Jo viime vuonna kävin tutustumassa Hobitin ensimmäiseen osaan heti ensi-iltayönä, ja tykkäsin kokemuksesta kohtuu paljon.Elokuvan katsominen on tuplasti tavallista hauskempaa, kun leffateatteri on täynnä asialle omistautuneita fantasianörttejä ja fanityttöjä. Ja niin kävi nytkin: Aina kun joku leffan hahmo sanoi tai teki jotain etäisesti siistiä tai hauskaa, kuului vasemmalta puoleltani ihastuksen huokauksia ja tyttömäistä kikatusta. Minua tämä ei ainakaan haitannut!

Olli päätti vähän taiteilla elokuvan jälkeen. Ei helvetti!


Odotukseni Smaugin autioittamaa maata kohtaan olivat varovaisen toiveikkaat. Tietysti halusin ennen kaikkea nähdä, miltä punainen lohikäärme Smaug tulisi näyttämään (ja ennen kaikkea kuulostamaan). En kuitenkaan ollut aivan supervaikuttunut siitä, kuinka hitaasti ensimmäinen osa tuntui etenevän kirjaan nähtynä, ja pelkäsin saman venytetyn linjan jatkuvan. Onneksi jatko-osassa sattuu ja tapahtuu! Heti ensimmäisten hetkien aikana tuntui hyvältä palata Keski-Maahan. Seuraavat kaksi ja puoli tuntia rullasivat erittäin hyvin, kokemus oli ison osan ajasta Sormusten Herran tasolla.

Erityisen maininnan ansaitsee leffan loppupuolisko, kun suunnattoman kokoinen Smaug varastaa koko shown. Tämä on taatusti komein lohikäärme, mitä elokuvien historiassa on nähty! Otuksen suunnittelu on kaikin puolin onnistunutta kasvoista hännän päähän. Erityisen vaikuttavaa oli nähdä, miten otuksen suun liikkeet näyttivät luonnollisilta tämän puhuessa. Ja se puhe... Benedict Cumberbatchin möreääkin möreämpi murahtelu on ilmiömäistä kuunneltavaa. Smaug on siinäkin mielessä harvinaislaatuinen elokuvahirviö, että otus tuntuu pelottavalta ja uhkaavalta vielä sen jälkeen kun yleisö on nähnyt sen kunnolla.  Smaugin viimeiset sanat elokuvan lopussa saavat meikäläisen odottamaan Hobitin päätösosaa housut kermassa.

Muutenkin leffassa riitti nähtävää. Järvikaupunki oli kuin jokin "Norjan Venetsia", ja metsähaltioiden alueetkin ihastuttivat. Osa hahmoista pääsi tällä kertaa paremmin oikeuksiinsa, alan viimein muistaa kääpiöiden nimet ja kasvot ulkoa. Toisaalta Bilbo ja etenkin Gandalf jäivät tällä kertaa hieman taka-alalle tarinan rattaiden pyöriessä. Legolasin paluu toimi, koska hahmo on tässä vaiheessa vielä ylimielinen ja häijy haltiaprinssi, eikä samanlainen kultapoika kuin Sormusten Herrassa. Toisaalta Kili-kääpiön ja tyhjästä temmatun Tauriel -halitan välinen Disney-romanssi oli aika nolo. Miksi tuhansien vuosien ikäinen haltianainen muka olisi niin pinnallinen, että ihastuu ensimmäiseen tapaamaansa kääpiöön? Noh, mitäpä minä asiasta tietäisin.

Joka tapauksessa Smaugin autioittama maa oli niin hyvä elämys, että kävin katsomassa sen lauantaina uudemman kerran Lapin miesten kanssa. Kyllähän se maittoi toisellakin kerralla erittäin hyvin, mutta Smaugin odotus oli tuplasti tuskallisempaa. Kolmatta kertaa en sentään viitsi leffalipusta maksaa, nyt kiintiöni on täytetty vähäksi aikaa. Jään odottelemaan trilogian päätöstä malttamattomana. Jos se onnistuu jatkamaan samanlaisella fiiliksellä kuin tämä, olen enemmän kuin tyytyväinen!

maanantai 9. joulukuuta 2013

Leffassa katsottua: Gravity

Veronpalautusten saapumisen jälkeen kykenen jälleen tyydyttämään hedonistisia tarpeitani leffateattereissa. Perjantaina yritin parhaani mukaan vältellä ensi viikon tentteihin lukemista, joten pyörähdin Finnkinossa katsomassa kovasti kehutun Gravityn. Perjantai-illan 3D-esitys maksoi peräti 14 euroa, mikä on aivan naurettava määrä yhdestä elokuvasta. Mutta Gravity oli toisaalta sellainen leffa, että se on pakko nähdä isolta kankaalta ja kunnon äänten kera. Mitäpä en maksaisi tuollaisesta audiovisuaalisesta herkusta!



Gravityn alku oli ehkä parasta mitä olen vähään aikaan valkokankaalla todistanut. Ensimmäisten sekuntien aikana elokuva valistaa katsojaa parilla painostavalla faktalla avaruuteen liittyen.  

"Avaruudessa ei ole ääntä.
Siellä ei ole ilmanpainetta. 
Eikä siellä ole happea. 
Elämä avaruudessa on mahdotonta."

Näiden sanojen iskostuessa tajunnan sopukoihin taustamusiikki kasvaa miltei sietämättömäksi mylvinnäksi, kunnes yhtäkkiä on aivan hiljaista. Kuva panoroi hiljalleen avaruudessa kelluvaan Maapalloon ja näky on suurin piirtein kaunein mitä olen ikinä nähnyt.

Sitten George Clooney leijailee kuvaruutuun avaruuspuvussa ja kertoo vitsin. Voi helvetti.

Mutta ei Gravity sentään tuohon kaadu. Kun pääsin yli siitä tosiseikasta että George Clooney "näyttelee" elokuvassa jälleen kerran omaa itseään, käänsin keskittymiseni elokuvan muihin ansioihin. Tarina kertoo Sandra Bullockin esittämästä muijasta, joka on muutaman muun astronautin kanssa korjaamassa maata kiertävää satelliittia. Kun venäläiset ampuvat ohjuksilla oman satelliittinsa romuksi, aiheuttaa tämä suunnattoman ketjureaktion. Tuhoutuvista laitteista irtoavat palaset syöksyvät stratosfäärin halki valtavalla vauhdilla tuhoten suurin piirtein kaiken tieltään. Siis hieman kuin avaruusromusta koostuva tsunami. Ei lainkaan hullumpi lähtökohta avaruuteen sijoittuvalle katastrofielokuvalle.



Elokuvan ensimmäinen vartti on kuvattu niin mestarillisesti, että haluaisin katsoa pelkästään sen useampaan otteeseen. Rauhallinen alkupätkä, jossa hahmot lähinnä juttelevat keskenään, näyttää siltä kuin se olisi kuvattu yhdellä otolla painottomassa tilassa. Näin ei tietenkään ole, mutta illuusio on vakuuttava. Sitten kaikki menee luonnollisesti vituilleen, mistä seuraa Sandran ja Clooneyn epätoivoinen selviytymistaistelu maata kiertävällä radalla.

Ajatus siitä, että joutuisi ajelehtimaan painottomaan, hapettomaan ja miltei äärettömään avaruuteen on todella puistattava. Elokuvan ensimmäinen puolikas mehustelee oikein kivasti tällä ajatuksella. Leffa on taatusti täynnä tieteellisiä epätarkkuuksia ja mahdottomuuksia, mutta kaltaiselleni tavikselle realismin illuusio on tarpeeksi vakuuttava. Toinen puolisko pilaa kuitenkin tunnelmaa todella rankalla kädellä. Pakomatka avaruudesta muuttuu Hollywood-kliseiden sekamelskaksi. Hahmot selittävät kaikki tuntemuksensa ääneen ja Bullock ulisee traagista menneisyyttään. Vielä kun loppuun saadaan pari äärityperää stunttia ja yliluonnollista vihjailua, taantuu mahdollinen merkkiteos vain ihan hyväksi leffaksi.

Suosittelisin silti Gravityn katselua elokuvateattereissa. Ihan vain siksi, että se on niin näyttävä ja kiehtova elämys. Olen nyt pyöritellyt elokuvaa mielessäni useamman päivän ajan, ja haluan ehdottomasti katsoa sen uudestaan. Ainakin ensimmäisen puolikkaan!


lauantai 7. joulukuuta 2013

Super Mario 3D World -arvostelu

Tässä se nyt olisi: Super Mario 3D Worldin arvostelu! Pistin sen sen pihalle eilen itsenäisyyspäivän kunniaksi. Mikäpä sopisi paremmin itsenäisyyspäivän tunnelmaan kuin japanilainen videopeli, jonka pääosassa on italianamerikkalainen putkimies Sienivaltakunnasta? No ei mikään!



Väänsin tämän arvion kasaan hypernopeudella. Ostin pelin keskiviikkona, ja video oli Youtubessa ihmisten ihasteltavana alle kaksi vuorokautta myöhemmin. Tämä ei kuitenkaan kerro siitä, että olisin vain kiirehtinyt munat vaahdossa. Oikeasti ehdin pelata peliä aika runsaasti parin päivän aikana, ja videoiden editointi alkaa sujua jo rutiinilla. Tekisi vain mieli arvioida enemmänkin pelejä, mutta juuri tällä hetkellä ei ilmesty oikein mitään itseäni kiinnostavaa... Ei ainakaan Xbox 360:lle tai Wii U:lle. Pitäisi varmaan ostaa PS4 joskus ensi vuonna, että pääsen arvioimaan muutakin kuin Nintendon yksinoikeuspelejä tai kaiken maailman tasoloikkia.

Pakko silti vielä sanoa, että 3D World on yksi viime vuosien parhaista peleistä! Jopa Mario-hyppelyiden mittapuulla se erottuu edukseen hyvän fiiliksensä ansiosta. Nintendo pystyy ylittämään itsensä silloin kun oikein tosissaan yrittää. Harmi vain, että nyt pitää keksiä jotain muuta pelattavaa joulua varten. Sonic Lost World oli jäätävää paskaa, Zeldan ehdin jo kokea ja pian myös tämä uusi Mario on tahkottu täydellisesti läpi. Pakko keksiä jotain muuta, millä pääsen hemmottelemaan itseäni joulunjälkeisinä päivinä!

torstai 5. joulukuuta 2013

Veronpalautukset hyötykäyttöön!

En ole ikinä elämäni aikana ollut yhtä vähävarainen köyhimys kuin tänä syksynä. Ilman opintolainaa ei voi elää... Paitsi jos kävisi opiskelujen ohella töissä, mutta siitähän ei tulisi mitään. Niinpä tämä syksy on mennyt nuudelia syödessä ja vanhemmilta kerjätessä, kun massit eivät tahtoneet riittää elämisen lisäksi mihinkään kivaan. Kun tilillä kilisee muutama kymppi rahaa, ei sillä pahemmin käydä leffassa tai ostella pelejä. Niinpä etenkin parin viime viikon aikana on alkanut suoraan sanottuna vituttaa tämä jatkuva köyhäily.

Mutta niin saapui tämä maaginen päivä, joulukuun neljäs! Tilille pamahti opintotuen lisäksi yli neljäsataa euroa veronpalautuksia! Tämä massimäärä tuli siitä hyvästä, kun toissa keväänä työskentelin lukiolla kouluavustajana työmarkkinatuella. Vaikka työmarkkinatuki onkin pelkkiä pikkuhiluja, peritään siitä veroa peräti 20 prosenttia. Niinpä palautuksia tuli ihan kivasti kerralla.

Lähdin tietysti heti ensiksi kaupungille noukkimaan pari peliä. (Minkäs sitä pelaaja luonteelleen mahtaa!) Super Mario 3D World on kutkutellut meikäläisen mielikuvitusta melkoisesti jo viimeisen kuukauden aikana. Sinänsä hassua, sillä putkimiehen moninpelattava kolmedeeseikkailu ei kiinnostanut vielä kesällä oikeastaan lainkaan. Mutta kun arvostelut ylistivät sitä uskomattomaksi tekeleeksi ja fanit suurin piirtein ejakuloivat pelin päälle, oli minunkin pakko noukkia se matkaani.

Lisäksi olin jo ennakkoon tilannut CDON.comista paketin, jonka kävin noutamassa samalla reissulla. Paketista paljastui viime kevään miehekkäin räiskyttely Gears of War: Judgement. Tämä testosteronilla ja suolenpätkillä kuorrutettu elämys toiminee hyvänä vastapainona kaiken maailman Nintendo-peleille. Lisäksi paketista löytyi alla olevassa kuvassakin esiintyvä haulikko-ohjain Wiille. Sen ohessa tuli jokin metsästyspeli jota en tosipelaajana kehdannut edes kuvaan asetella. Ajatuskin moisen roskan kokeilusta pistää minut voimaan pahoin, mutta saattaahan siitä huumorimielessä saada jotain irti. Köyhän junttipelin sijaan haulikko pääsee oikeuksiinsa Resident Evil: Darkside Chroniclesin parissa. Sen olin hankkinut pelihyllyni koristeeksi jo kuukausia sitten, mutta en kehdannut koskea siihen ennen kunnollisen ohjaimen hommaamista.



Ensimmäisenä pelitykseen pääsi silti 3D World... Ja kyseinen sessio kesti sitten melkein 7 tuntia! Hakkasin pääjuonen siis läpi yhdeltä istumalta, mikä on todella harvinaista minulta. Tässä taitaakin olla seuraavan videoarvostelun paikka, yritän taikoa sen valmiiksi mahdollisimman pian. Sanotaanko vaikka, että 3D World on välittömästi eräs kaikkien aikojen suosikkitasoloikistani! Vaatii melkoisia taikatemppuja, jotta pystyy erottumaan edukseen niinkin tasaisen laadukkaassa sarjassa kuin Mario. Mutta jotenkin 3D World iskee napakymppiin jokaisella osa-alueella! Juuri kun luulee nähneensä kaiken, eteen heitetään jotain uutta ja uskomatonta. Lisäksi peli on kaunis ja musiikeiltaan ilmiömäinen... Okei, kerron lisää arvostelussa!

Mariomaratonin jälkeen olin aika fiiliksissä, ja päätin kokeilla vielä pikaisesti haulikkoa. Lelumainen pikkuohjain toimi erinomaisesti Resident Evilin kanssa, mutta massiivisen pelinirvanan jälkeen rosoinen Wii-peli ei jaksanut innostaa enää kauaa. Parin kentän jälkeen laskin aseen käsistäni ja päätin lopettaa pelaamisen tältä illalta. Niinpä etsin kännykän kouraani ja tsekkasin uusimman tekstarin. Se oli isältä:

"Joulupukki laittoi tilillesi joululahjarahaa."

AWWWWWWWWWWWWWW YYYYYYYEEEEEEEAAAAAAAHHHHHHHH!