maanantai 16. joulukuuta 2013

Hobitti: Smaugin täyttämä teatteri

Kunnon haltiakorvaisena puoliörkkinä en voinut vastustaa kiusausta: Kun vuorokausi vaihtui viime tiistaista keskiviikoksi, istuin tukevasti Finnkinon ykkössalissa 3D-lasit naamalla! Jo viime vuonna kävin tutustumassa Hobitin ensimmäiseen osaan heti ensi-iltayönä, ja tykkäsin kokemuksesta kohtuu paljon.Elokuvan katsominen on tuplasti tavallista hauskempaa, kun leffateatteri on täynnä asialle omistautuneita fantasianörttejä ja fanityttöjä. Ja niin kävi nytkin: Aina kun joku leffan hahmo sanoi tai teki jotain etäisesti siistiä tai hauskaa, kuului vasemmalta puoleltani ihastuksen huokauksia ja tyttömäistä kikatusta. Minua tämä ei ainakaan haitannut!

Olli päätti vähän taiteilla elokuvan jälkeen. Ei helvetti!


Odotukseni Smaugin autioittamaa maata kohtaan olivat varovaisen toiveikkaat. Tietysti halusin ennen kaikkea nähdä, miltä punainen lohikäärme Smaug tulisi näyttämään (ja ennen kaikkea kuulostamaan). En kuitenkaan ollut aivan supervaikuttunut siitä, kuinka hitaasti ensimmäinen osa tuntui etenevän kirjaan nähtynä, ja pelkäsin saman venytetyn linjan jatkuvan. Onneksi jatko-osassa sattuu ja tapahtuu! Heti ensimmäisten hetkien aikana tuntui hyvältä palata Keski-Maahan. Seuraavat kaksi ja puoli tuntia rullasivat erittäin hyvin, kokemus oli ison osan ajasta Sormusten Herran tasolla.

Erityisen maininnan ansaitsee leffan loppupuolisko, kun suunnattoman kokoinen Smaug varastaa koko shown. Tämä on taatusti komein lohikäärme, mitä elokuvien historiassa on nähty! Otuksen suunnittelu on kaikin puolin onnistunutta kasvoista hännän päähän. Erityisen vaikuttavaa oli nähdä, miten otuksen suun liikkeet näyttivät luonnollisilta tämän puhuessa. Ja se puhe... Benedict Cumberbatchin möreääkin möreämpi murahtelu on ilmiömäistä kuunneltavaa. Smaug on siinäkin mielessä harvinaislaatuinen elokuvahirviö, että otus tuntuu pelottavalta ja uhkaavalta vielä sen jälkeen kun yleisö on nähnyt sen kunnolla.  Smaugin viimeiset sanat elokuvan lopussa saavat meikäläisen odottamaan Hobitin päätösosaa housut kermassa.

Muutenkin leffassa riitti nähtävää. Järvikaupunki oli kuin jokin "Norjan Venetsia", ja metsähaltioiden alueetkin ihastuttivat. Osa hahmoista pääsi tällä kertaa paremmin oikeuksiinsa, alan viimein muistaa kääpiöiden nimet ja kasvot ulkoa. Toisaalta Bilbo ja etenkin Gandalf jäivät tällä kertaa hieman taka-alalle tarinan rattaiden pyöriessä. Legolasin paluu toimi, koska hahmo on tässä vaiheessa vielä ylimielinen ja häijy haltiaprinssi, eikä samanlainen kultapoika kuin Sormusten Herrassa. Toisaalta Kili-kääpiön ja tyhjästä temmatun Tauriel -halitan välinen Disney-romanssi oli aika nolo. Miksi tuhansien vuosien ikäinen haltianainen muka olisi niin pinnallinen, että ihastuu ensimmäiseen tapaamaansa kääpiöön? Noh, mitäpä minä asiasta tietäisin.

Joka tapauksessa Smaugin autioittama maa oli niin hyvä elämys, että kävin katsomassa sen lauantaina uudemman kerran Lapin miesten kanssa. Kyllähän se maittoi toisellakin kerralla erittäin hyvin, mutta Smaugin odotus oli tuplasti tuskallisempaa. Kolmatta kertaa en sentään viitsi leffalipusta maksaa, nyt kiintiöni on täytetty vähäksi aikaa. Jään odottelemaan trilogian päätöstä malttamattomana. Jos se onnistuu jatkamaan samanlaisella fiiliksellä kuin tämä, olen enemmän kuin tyytyväinen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti