tiistai 17. joulukuuta 2013

Retroluolasto: Bushido Blade!

Hitto, että minulla on ollut kiire! Tämäkin jakso on ollut työn alla jo melkein kolmen viikon ajan, mutta sain sen kasaan vasta viikonlopun jälkeen. Usean luentotentin, puhe-esityksen, kotiprojektin ja kirjatentin sekä IGN Suomeen kirjoittaman arvostelun lisäksi pitäisi löytää aikaa videoille, pelaamiselle ja vieläpä sosiaaliselle elämälle. Onneksi olen suoriutunut kaikesta edellä mainitusta enemmän tai vähemmän kunniakkaasti.



Bushido Bladesta on ehtinyt muodostua parin peli-illan aikana yksi suosikkitappelupeleistäni. Kuvasimme itse asiassa Harrin kanssa yli puolen tunnin edestä kaksinkamppailua Bushidon äärellä, ja se oli valehtelematta hauskinta perseilyä vähään aikaan! Mutta tietenkin tekninen ongelma päätti ryhtyä riivaamaan meikäläistä. Kaapattu pelikuva nimittäin skippailee parissa kohdassa, ja ääni jää jokaisen lataustauon aikana hieman jälkeen. Niinpä reaktioiden ajoittaminen pelikuvan ja -äänien kanssa on melkein mahdoton projekti. Pitää nyt katsoa, josko saisin pelastettua sieltä pari pätkää, sen verran kovaa vääntöä oli!

Lähden huomenna viettämään joulua Kemijärvelle, ja olen luonnollisesti aivan täpinöissäni hyvin ansaitusta lomasta. Mutta ei hätää! Retroluolaston vuoden viimeinen jakso ilmestyy vielä... Öööh... Joulun jälkeisinä päivinä. Aiheena kyseisessä episodissa on kevyesti maailman parhaaksi peliksi kehuttu The Legend of Zelda: A Link to the Past. En itse tietenkään itse ole tätä mieltä, mutta katsotaan ehtiikö mieleni muuttua, kun koluan kyseisen seikkailun ensimmäistä kertaa alusta loppuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti