torstai 25. joulukuuta 2014

Jouluinen arvostelu ja uusi täppäri!

Ensiksi hoidan pois alta pakollisen mainostuksen: Tässä olisi se moneen otteeseen myöhästynyt Super Smash Bros. -arvostelu! Meikäläisellä oli kerrankin aikaa rentoutua ja editoida hiljalleen, minkä takia video on pistetty kasaan hivenen huolellisemmin kuin yleensä. Kamalan flunssan vuoksi höpinöiden äänittäminen oli kuitenkin taistelua. Köhisin, pihisin, kiroilin ja yskin kuin mikäkin ketjupolttaja. Lopullisessa versiossa kamala tuskani onneksi peittyy innokkaan sepityksen alle. Ainakin luulisin.




Joulu on tähän saakka sujunut aika rennoissa fiiliksissä, kuten aiemmin ounastelinkin. Ruokaa, juomaa ja pelailua. Sain jopa lahjoja, vaikka en niitä pyytänyt enkä varmaan ansainnutkaan. :D Rahallisen sponsoroinnin lisäksi Finnkinon jouluahjaliput ovat muodostuneet jo perinteeksi. Löydän niille takuulla käyttöä, etenkin koska ensi vuodesta tulee aika mainio elokuvavuosi. Lisäksi kääreistä paljastui Don Rosan nimikirjoituksella varustettu Aku Ankka-albumi (Oih!) ja poikamiehen kämppään soveltuvat monitoimisakset. Niistä löytyy muun muassa metallilankaleikkuri, nyörileikkuri, pullonavaaja, naskalikärki, saksenteroitin ja voimalovi kevyelle köydelle. Huhujen mukaan niillä voi myös leikata paperia.



Kaikista seksikkäin joululahja oli kuitenkin uusi 3G-tablettitietokone... Yhhh. Inhoan tuota sanahirviötä. Ja ylipäätään sanaa tabletti. Itse suosin sanaa täppäri, mutta sitä pidetään kuulemma kummallisena. No kuitenkin, armas äitini lahjoi minua parin sadan euron hintaisella Lenovo Tab A10-70 Android-täppärillä. Yritin ensiksi vastustella kohteliaasti, mutta toista kertaa en pystynyt kieltäytymään. :D Täppärit ovat juuri sellaisia kapistuksia, minkä omistaminen kiinnostaa, mutta jonka ostamiseen varallisuus ei ikinä riittäisi.

Lenovon laite on saanut arvosteluissa runsaasti kehuja, ja päivän käyttökokemuksen perusteella voin allekirjoittaa ne. Kymmenen tuuman näytöllä varustettu kapistus on paljon suorituskykyisempi kuin olisin osannut kuvitella! Nopea nelinydinprosessori takaa sen, että kaikki pyörii mukisematta. Resoluutio ei ole iPadin tapaan retina-luokkaa, mutta kaikki verkkosivuista tv-sarjoihin toistuu kristallinkirkkaana. Katseluelämyksiä edesauttavat Dolby-kaiuttimet, jotka arvostelujen mukaan vetävät vertoja jopa kaikista kalleimpien mallien vastaaville. Se on helppo uskoa.

Latasin laitteelle kokeilumielessä pari peliäkin. Galaxy on Fire 2 toimi mainiosti, samoin kuin Riptide GP2. Wolf Among Us näytti hieman totuttua köpöisemmältä, mutta pyöri oikein pelikelpoisesti. Vähän jopa pelottaa, josko minustakin tulee kohta mobiilipelien orja! :D Latasin Lenovolle myös Xbox Smartglass-sovelluksen, jolloin lättyä voi käyttää yhteydessä Xbox Oneen. En tahdo uskoa, kuinka pitkällä tulevaisuudessa elämmekään!

Tekstitykset kertovat kaiken

maanantai 22. joulukuuta 2014

Kyllä kotona on mukavaa!

En oikein tiedä, milloin meikäläisestä on tullut jouluihminen. Kammoksun kylymyyttä ja ennen kaikkea pimeyttä enemmän kuin syöpää, mutta huomaan silti haaveilevani joulusta jo kuukausia etukäteen. Laiskoista vapaapäivistä vanhempien, sukulaisten ja kaverien seurassa. Konsolipelien mättämisestä mukavasti peiton alla. Kävelyretkistä pimeinä iltoina. (Tai päivinä, Lapissa on aina saatanan pimeää talvella).  Ja tietysti jouluun kuuluvasta holtittomasta ylensyönnistä! Kyllä opiskelijan mieltä lämmittää, kun pääsee mussuttamaan äidin taikomia joulumurkinoita. Mmmmm.

Olen perinteiseen tapaani linnoittautunut kotipaikkakunnalleni Kemijärvelle joulunpyhiksi. Monesti naljailen Kemppatownille täällä blogissa sekä kavereiden kesken ja ihan syystäkin. Suomen pohjoisimman kaupungin kadut ovat parin viime vuoden aikana hiljentyneet, ja kaikki näyttäisi surkastuvan entisestään. Tuttujakaan ei tahdo enää löytyä, kun ikäpolveni on jo paennut uppoavasta laivasta maailmalle. Ehkä vähän ilkeästi sanottu, mutta siltä se välillä näyttää.

En haluaisi asua Kemijärvellä, mutta oikeasti siellä on aina kiva käydä! Palvon Oulun kaupunkimeininkiä, mutta en ikinä voisi kuvitella viettäväni siellä joulua. Kempassa pääsen kulkemaan yli tunnin mittaisia kävelylenkkejä aivan rauhassa. Ei munat vaahdossa huohottavia juoksijoita eikä pyörillä polkevia hulluja pilaamassa elämyksiäni. Olisi ennenkuulumatonta törmätä metsäpolulla keneenkään itseäni ihmeellisempään hiippailijaan. Lisäksi Kemijärvellä on takuuvarmasti lunta joka ikisenä jouluna. Takapihalla avautuu melkoinen talvinen ihmemaa.



Ainoa joulufiiliksiäni pilaava seikka on tietysti joulumusiikki. Ostosreissut kannattaa suosiolla tehdä netin puolella tai pikkukaupoissa, mikäli haluaa säästyä tekopirteiltä renkutuksilta. Tai siirappia tihkuvilta "hartaan perinteikkäiltä" värssyiltä, jotka ovat vielä pahempia. Kuulin viime viikolla Stockmannissa käydessäni Joulumaa-biisin kokonaisuudessaan ensimmäistä kertaa vuosiin. Kappaleen yltyessä viimeiseen väkinäiseen kertosäkeeseen toivoin Joulupukilta enää nopeaa kuolemaa.

No mutta hei, Kemijärvellä ei ole Stockmannia. Voin keskittyä itseni hemmottelemiseen ja joulusta nauttimiseen. :)

Ps. Jouluaattona ilmestyy näillä näkymin vuoden viimeinen arvostelu! Se on vähemmän yllättäen Super Smash Bros. for Wii U.

Pyyryyyy
 

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Hobitti paketissa!

Blogi tahtoo jäädä unohduksiin, kun olen jo niin hyvissä joulufiiliksissä! Kymmenen päivän hiljaiselon jälkeen olisi kuitenkin hyvä avata jälleen sanaista arkkuani. Kävin nimittäin viikko sitten katsomassa sen kolmannen Hobitin. Vieläpä keskellä yötä ensi-illassa, kuten meikäläiselle on muodostunut tavaksi.

Meininki öisessä Finnkinon teatterissa oli jälleen sitä luokkaa, että tunsin itseni melkeinpä normaaliksi muiden rinnalla. Aulassa törmäsi edellisten vuosien tapaan esimerkiksi hobitteihin, haltioihin ja sormusaaveisiin. Uutuutena pari äijää pokkuroi paikalle kunnioitusta herättävissä örkkitamineissa. Siis tyypit olivat tehneet itselleen kunnon haarniskat ja pahvimiekat sekä värjänneet ihonsa harmaiksi. Pahoin pelkään, että jäin toljottamaan kavereita kuin mitäkin eläintarhan jääkarhuja.

En haluaisi spoilata liikaa juonta, mutta toisaalta kirja julkaistiin joskus 30-luvulla... En nyt jaksa olla niin kovin tarkka. Hobitti kolmonen alkaa rytinällä, kuten kakkosen kauhean cliffhanger-lopun jälkeen saattoi odottaa. Mutta suurin piirtein neljän minuutin rytistelyä seuraa kaikkien aikojen isoin antikliimaksi. Edellisen leffan paras hahmo päästetään päiviltä kuin jokin punainen pierutyyny, mikä on (ennustettavuudestaan huolimatta) aika julmaa vuoden odottelun jälkeen. Sitten aletaankin odottaa leffan nimessä mainostettua viiden armeijan taistelua. Thorin kärsii siinä välissä kamalista nitkuista ja kaikki punovat juonia toistensa päiden menoksi.



Itse taistelu kahmaisee varmaan puolet leffan kestosta. Nujakka on kauttaaltaan hyvin ohjattu, ja monivaiheisuudestaan huolimatta hyvin selkeä. Armeijoiden rytäkässä piisasi silmänkarkkia, vaikka tunnepuolella jäätiin pahasti puolitiehen. Tarpeen tullen sankarit muuttuvat aina joiksikin sarjakuvahahmoiksi, jotka fysiikan lakeja uhmaten ja väsymyksestä välittämättä pistävät porukkaa pinoon. Etenkin Legolas suorittaa tässä kolmannessa elokuvassa lopullisen muodonmuutoksensa hämähäkkimieheksi. Putoavien tiiliskivien päällä poukkoilu näytti niin videopelimäiseltä, että teki mieli riuhtaista ohjain kouraan. :D

Lopussa tietenkin pari henkilöä heittää henkensä, mutta nämä venytetyt ulinat eivät saaneet meikäläistä herkistymään. Vieressä istuskeleva (väärissä paikoissa naurava) randomi muija oli toista maata. Samalla kun kieriskelin penkilläni siirappisen dialogin kiduttamana, tämä naishenkilö pärski tunnekuohun vallassa. Eli fanityttöihin meininki takuulla iskee. Itse nautin elokuvan katsomisesta, mutta tunne ja hahmoista välittäminen jäivät hieman puuttumaan. Siitäkin huolimatta, että hahmoihin on saanut tutustua jo kahdessa aiemmassa leffassa.



Kolmas Hobitti tuntui kaikista vähiten kokonaiselta elokuvalta. Se on pikemminkin kuin edellisten osien pakolla paisuteltu loppuhuipennus. Se alkaa rytinällä, pysähtyy tunniksi ja sitten rytiseekin enemmän kuin koskaan. Toiminnannälkää se täyttää hyvin, ja ehkä juuri välkkyvän toiminnan vuoksi leffa tuntui etenevän paljon edeltäjiään nopeammin. Silti myönnän hieman pettyneeni. Viiden armeijan taistelu ei toimi ilman edeltäjiään.

Kolme elokuvaa käsittelevänä kokonaisuutena Hobitti on toki nautinnollinen ja huolella tehty kertomus Keski-Maasta. Odotan innolla sitä hetkeä, jolloin pääsen katsomaan kaikki elokuvaa peräjälkeen. Siinä on luultavasti paras tapa tarinasta nauttimiseen. 




Edellisestä videosta on muuten vierähtänyt tänään kuukauden verran! Laiskapaskuuteni nousee uuteen potenssiin. Koen asiasta vähän huonoa omatuntoa, mutta en jaksa stressata joulun alla liikaa. Viimeistään aattona pitäisi tulla pikku joululahja niille tuhmille pikku otuksille, jotka kanavaani tilaavat.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Smäshiä, Smäshiä, Smäshiä...

Olisipa joulu. Viime viikon uskomattoman opiskelumäärän uuvuttamana en jaksaisi enää uhrata ajatuksiani opiskelulle, blogille tai Youtube-videoille. Mieleni tekisi vain matkustaa pohjoiseen, ottaa mukaan muutama peli (sekä ehkä jokin hyvä kirja) ja vain rötköttää ensi vuoteen saakka. Kohtahan se toki luonnistuu, mutta vielä pitäisi hieman jaksaa velvollisuuksia. Perjantaina on luvassa vuoden viimeinen kirjatentti, minkä jälkeen aion keskittyä lomailuun.

Noh, ainakin opintotuet pamahtivat tilille keskiviikkona! Pienen sadetanssin jälkeen kipitin noukkimaan uusimman Super Smash Bros. -pelin Wii U:lle. Se julkaistiin jo reilu viikko sitten, mutta en tietenkään pystynyt hommaamaan sitä vararikossa. Sekös meikäläistä tympi. Samaan aikaan kun kaverit hehkuttivat peliä Whatsappin puolella, minä väsäsin oppimispäiväkirjaa tiedonhankinnan strategioista köyhimyksenä. ASDFGHFDSAHgHDF!!!

Mutta onneksi tämä viikko on mennyt  melkeinpä kokonaan Smashin pauloissa. Maanantaina Jannen luona kevyet kahdeksan tuntia Smashia. Keskiviikkona jälleen viitisen tuntia Smashia. Torstaina ja perjantaina Smashia. Samaten eilen itsenäisyyspäivänä vedettiin vähän Smashia ennen Tuntematonta sotilasta... Voisi sanoa, että supermättövelipojat on vetänyt meidän kaveriporukan täysin sekaisin.



Jopa itse koen olevani valtavan uutuudenviehätyksen pauloissa siitä huolimatta, että olen tahkonnut pari kuukautta sitten ilmestynyttä Smah Bros. for 3DS:ää yli 55 tuntia! Nintendo-fanipojalle peli on todella hemmotteleva joululahja. Ja se on samaan aikaan sekä hauskin että vittumaisin peli, jonka äärellä kaveriporukka voi keskenään kilpailla. Suurilta tunteilta ei voi välttyä, kun JOKU päättää ryhtyä perseilemään Pac-Manin paloposteilla tai vastaavilla pöljillä kikoilla.

Yritän vääntää Smash Brossista videoarvostelun vielä tämän vuoden puolella, joten tämä blogipäivitys jää aika lyhkäiseksi. Muutenkaan en oikein keksi mitään, mistä jaksaisin avautua. Olen viettänyt aikaa kavereiden kanssa, lähinnä pelaillen Smashia. Ensi viikolla tiistain ja keskiviikon välisenä yönä menen jälleen katsomaan Hobittia ensi-illassa. En voi kuin ihmetellä, kuinka nopeasti kaksi vuotta on kulunut. Tuntuu kuin ensimmäinen Hobitti olisi ilmestynyt aivan äskettäin. On aika pitkälti tästä viimeisestä osasta kiinni, millainen jälkimaku trilogiasta jää.

Nyt odotellaan!

perjantai 28. marraskuuta 2014

Nörtin avautumista tuoreista trailereista

Tänään tapahtui jotain historiallista. Jotain, mitä on odotettu kauan ja hartaasti. Asia, joka on herättänyt ennakkoon epäluuloja, kauhua ja sitäkin enemmän varauksetonta intoa...

Enkä nyt puhu mistään sukupuolineutraalista avioliitosta, vaikka sekin oli ihan kiva juttu.

Paljon merkittävämpi (ja useampaa koskettava) oli uuden Star Wars -trailerin julkaisu. Ensi vuoden joulukuussa maailmankaikkeutemme rakenteet horjuvat, kun Star Wars Episodi VII saapuu elokuvateattereihin J.J. Abramsin ohjaamana. The Force Awakens -lisänimellä varustetun seikkailun saapuminen on ollut tiedossa jo parin vuoden ajan, mutta mitään konkreettista siitä ei ole nähty. Ennen tätä iltaa.

Istahdin koneelle ja huomasin erään kaverini linkanneen puolentoista minuutin mittaisen pätkän facebookiin. Hetken hyperventiloinnin jälkeen kipitin hakemaan kuulokkeet ja valmistauduin näkemään ensimmäistä uutta Tähtien sotaa yhdeksään vuoteen. Katsokaapa traileri itse, jos ette ole sitä vielä nähneet:



Traileri mehustelee aivan häpeilemättä vanhojen elokuvien kuvastolla. Stormtroopereiden kypärät, X-Wingit, Tie Fighterit ja droidit näyttävät pitkälti samanlaisilta, kuin yli kolmekymmentä vuotta sitten. Tavallaan tämä on aika hassua, kun elokuvissakin aikaa on kulunut vuosikymmeniä. Ilmeisesti tekninen kehitys on jämähtänyt paikoilleen... Toisaalta trailerin tarkoituksena on epäilemättä oikein alleviivaten vakuutella, että uudet elokuvat muistuttavat alkuperäistä trilogiaa. Onhan se myönnettävä, että järven yllä kiitävät tähtihävittäjät nostattivat hymyn huulille. Millennium Falconin lentäessä Tie Fightereiden keskellä melkein itkin onnesta! Star Wars -teemakappale ei voi olla nostamatta fiiliksiä kattoon, jos sille on ehdollistunut pienestä pitäen.

Toivottavasti Abrams ei vajoa uuden elokuvan kanssa liialliseen vanhalle kumarteluun. Kaveri ei ole maailman hienovaraisin ohjaaja, eikä varsinaisesti kainostele viittausten nakkelussa. Eiköhän mies kuitenkin ymmärrä, ettei koko elokuvaa voi rakentaa nostalgialla lypsämisen ympärille.

Trailerissa nähtiin toki jotain uuttakin. Mysteerisen mustiin pukeutuneen sithin käyttämä valosapeli oli mielestäni aika makea. Se muistutti pikemminkin valtavaa broadswordia kuin kepeää valosäilää. Sivusta pilkistävä "kahva" oli toki periaatteessa epäkäytännöllisin asia koskaan, mutta mielestäni aika hauska idea. Olli luonnehti uutta valomiekkaa pyhäinhäväistykseksi, mutta odotan innolla, miltä valomiekkataistelut tulevat näyttämään uudessa rainassa.


Nyt kun olen päässyt trailerista vaahtoamisen makuun, voisin vielä höpistä Jurassic Worldin ensimmäisestä maistiaisesta.  Sekin ilmestyi tällä viikolla, joskin pari päivää aikaisemmin. En kerta kaikkiaan voi uskoa, että sekä Star Wars että Jurassic Park saavat jatkoa ensi vuonna. Tätä olen odottanut lapsesta saakka!



Trailerin katsottuani joudun myöntämään, että ennakko-odotukseni elokuvaa kohtaan laskivat askeleen verran. Toki ne olivat epätodellisen korkealla, sillä neljännestä Jurassic Parkista on huhuiltu jo yli vuosikymmenen ajan. Uuden elokuvan ensimmäinen pettymys johtuu jo siitä, että eräs päähenkilöistä on lapsi. Miksi joka ikisessä JP-leffassa pitää olla Viaton mutta nokkela pentu (tm) joka jallittaa sauruksia ja selviytyy tilanteista huisin täpärästi? Toki ensimmäinen elokuva on tästä huolimatta klassikko, mutta olisin odottanut tämän kliseen hylkäämistä uuden osan myötä.

Toinen nihkeilyä aiheuttava seikka on geenilaboratoriossa muovattu supedinosaurushybridi. Hirmuliskot ovat tarpeeksi pelottavia ja upeita ilman, että sekaan heitetään jotain mielikuvituksellisia mutanttidinoja. Jos mysteerinen murhasaurus on Tyrannosaurus Rex pitkillä käsivarsilla, lupaan juosta ulos teatterista ja sytyttää paikan tuleen. :D

Mutta ei se traileri sentään aivan onneton ollut. Vedessä uiva liopleurodon (tai sen näköinen vesipeto) oli mahtava ilmestys. Vaikka eihän se oikeasti ole dinosaurus. Eivät tosin olleet lentoliskotkaan joten se siitä. Lisäksi pääsemme ensimmäistä kertaa näkemään kirjoista tuttuja paikkoja, kuten joen vartta etenevän safarinpätkän. Ja velociraptorit näyttävät jälleen omalta itseltään, eivätkä Jurassic Park III:n tapaan hörhöiltä.

Ehkä elokuva paljastuu heikosta trailerista huolimatta katsomisen arvoiseksi kolmen tähden leffaksi. Se riittäisi minulle.


keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Opiskelijaelämän glamouria

Eissssssaatana.

Marraskuun loppu on yliopistomaailman kurimuksessa kieriskelevälle yksilölle kaikista pahinta aikaa. Kurssien deadlinet kasaantuvat yleensä samalle viikolle, jolloin opiskelijaparan taistelutahto joutuu koetukselle.Väsäsin maanantain ja tiistain mittaan peräti kahdentoista sivun mittaisen, täysin yhdentekevän oppimisportfolion informaatiotutkimuksesta. Aivoni sulivat velliksi viimeistään vääntäessäni käsitekarttaa oikuttelevan kuvankäsittelyohjelman avulla. Tänään vietin päiväni aamukymmenestä iltaseitsemään luennoilla, vaikka välissä kirjoittelinkin luentopäiväkirjaa tiedonhaun ja tallennuksen kurssista. Homman pitäisi olla valmis sunnuntaihin mennessä. Tosin kirjoitusurakkaani häiritsevät hieman huomisen KAKSI tenttiä. Siis samana päivänä. Niiihin pitäisi varmaan päntätä tänä iltana ja huomenna aamulla. Oikeastaan kirjoitan tätä blogimerkintää vain pakoillakseni velvollisuuksiani. :D

Vielä vähemmän naurattaa meikän varallisuustilanne. Jouduin jo pari viikkoa sitten lainaamaan satasen, jotta selviäisin kuun vaihteeseen saakka. No enpä selvinnyt. Tänään valuin miltei yhdeksän tunnin opiskelun päätteeksi kauppaan, nappasin hyllyltä kaksi mikropopparipussia ja mehutiivisteen. Maksusuoritus hylätty. Uusi yritys. Hylätty. Tilillä ei vain kerta kaikkiaan ole 3,15 euroa. :D Olin niin nuutunut etten jaksanut sen kummemmin tuohtua asiasta. Hörähdin vain kassalle: "Jaahas, tais loppua massit" ja laahustin pois paikalta. Kerjäämään almuja äidiltä.

Olen kyllä kerta kaikkiaan paska käyttämään rahaa. Kesällä ja syksyllä hankin kaikkea kivaa, marraskuussa ja loppukeväästä kärvistelen köyhänä. Jos mulla on rahaa, käytän rahaa. Ja sitten ei olekaan rahaa. Niinhän se menee. Jo viime vuonna kirosin asiaa, mutta silloin tilille jäi aina muutama kymppi. Nyt olen vielä pahemmassa pummitilassa, vaikka parin viikon ajan olen parhaani mukaan vältellyt turhia ostoksia. Pitää varmaan oikeasti siirtyä pelkkään makaroniin ja veteen... Tai sitten ensi keväänä en ostele puolen tonnin Xboxeja alkuvuodesta. Sekin olisi yksi keino.

Veronpalautukset ja opintorahat ilmestyvät tilille sitten joulukuun neljäntenä päivänä. Sitä odotellessa pitää pummia, totutella makaroniin... Ja kenties myydä pari peliä vähemmäksi. :D Säästämisen taitokin olisi varmaan korkea aika opetella. Jos ei vapaaehtoisesti, niin sitten pakon edessä niin kuin nyt.

Olisi varmaan kannattanut käydä se amis.

perjantai 21. marraskuuta 2014

Videot, pelit ja meisselit. Sekä uusi arvostelu!



Tällä viikolla olen jälleen ryhdistäytynyt videorintamalla! Toki rästissä olisi joitain elintärkeitä yliopistojuttuja, mutta onneksi keskityin pänttäämisen sijaan nollabudjetin pelivideoiden taikomiseen! :D 

Toissapäivänä pistin ilmoille 2000 tilaajan spesiaalivideon toisen osan. Tästä ei onneksi tullut IHAN yhtä jäätävän mittainen eepos kuin ensimmäisestä mustavalkoisesta monologista, mutta kyllä nytkin riitti hommaa! Pelijuttuihin ja kivesten väriä koskeviin häröilyihin on sentään hauskaa vastailla. :D Urakan jälkeen jään vain toivomaan etten enää ikinä joudu pällistelemään kameran edessä näin paljoa kerrallaan.


 Asiaan liittyen: Huomasin samana päivänä, että tilaajamäärähän keikkuu jo 2140 tienoilla. Eli olen aina ajastani jäljessä.

Samalla kun olen pälättänyt parhaani mukaan, oikeiden arvosteluiden ja Retroluolasto-episodien teko on jäänyt heitteille. No, perjantain kunniaksi tarjoilen arvosteluni Halo: The Master Chief Collectionista! Massiivisena Halo-fanina odottelin kokoelmaa oikeasti kuin (rinkulan muotoista) kuuta nousevaa. Nettipelin uskomattomat ongelmat ovat ikävä kyllä vieneet isoimmat tuulet meikäläisen purjeista, mutta yritin olla mahdollisimman puolueeton. Jos pelinhaku korjataan vaikka huomenna, ei ole syytä haukkua kokoelmaa pataluhaksi. 

Toisaalta kyllä vituttaa kun näköjään Nintendoa lukuun ottamatta kukaan ei osaa tuoda markkinoille VALMIITA ja TOIMIVIA pelejä heti julkaisussa. En jaksaisi odottaa.  



tiistai 18. marraskuuta 2014

Interstellar. Vau.

Christopher Nolan, olen pahoillani, että olen inissyt elokuvistasi niin vuolaasti. Saavuin juuri Interstellarin näytöksestä, ja olen täysin myyty! Edes Dark Knight Risesin jättämä ankea jälkimaku ei kummittele mielessäni tämän illan tieteiselämyksen jälkeen. Yleensä arvostelijoita varoitetaan kirjoittamasta mielipiteitään ennen kuin kovin ensihuuma on laskeutunut. Mutta eihän tämä olekaan mikään oikea arvostelu, vaan henkilökohtainen blogi. Niinpä aion fiilistellä oikein olan takaa...Mutta spoilaamatta tietenkään yhtään mitään! Suosittelen kyllä katsomaan elokuvan, ennen kuin internetin ihmishirviöt innostuvat mölisemään juonenkäänteistä verkossa.



En ole koskaan ymmärtänyt, miksi Nolania pidetään modernin ajan huippuohjaajana. Inception ja kaksi kolmasosaa Batman-trilogiasta olivat ehdottomasti katsomisen arvoisia, mutta ohjaajan maneerit eivät varsinaisesti ole koskaan lämmittäneet meikäläisen mieltä. Nolanin leffoja vaivaa perinteisesti liika kesto, vähän ontuva rytmitys ja liiallinen selittely. Niinpä en varsinaisesti vaikuttunut Interstellarin trailerista. Maailmanloppu ja avaruusmatkat on nähty ennenkin. Edes Jannen ja muiden kavereiden vuolaat kehut eivät saaneet minua hypettymään kolmituntisesta spektaakkelista. Mutta tänä iltana hyödynsin Finnkinon superpäivien tarjouksen, ja survouduin Harrin kanssa melkein täpötäyteen elokuvateatteriin. Elämyksen jälkeen tuntui, kuin olisin itse palannut pitkältä matkalta. Se kertonee jotain tavasta, jolla leffa vei mukanaan.

Juonesta ei kannata selittää mitään, koska ennakkoon tietäminen ei lisää nautintoa. Mutta kuten nimestäkin voisi päätellä, elokuvassa matkataan tähtien välillä. Ei Tähtien sodan tyyliin, vaan Nolanin tapaan näennäisen realistisesti. Toki fysiikan lakeja rikotaan tai ainakin venytetään joka käänteessä, mutta tätä vaikuttavampaa kuvausta avaruusmatkasta harvoin näkee. Erityisen hyvin Nolan onnistuu yksinäisyyden ja eristyneisyyden kuvauksessa. Avaruus on liki äärettömiin mittasuhteisiin yltävä, kylmä ja eloton tyhjiö, jossa mitättömän ihmisen kokema kaipaus saattaa yltyä sietämättömäksi. Asiaa ei ainakaan auta päähenkilöiden armoton (ja varsin kirjaimellinen) kamppailu aikaa vastaan.

Interstellarin maalaama tunnelma on ehdottomasti surumielinen ja jopa painostava, mutta elokuvan sanoma on kaikkea muuta. Kantavana teemana toimii ihmisen loputon kyky sopeutua ja selviytyä, olivat olosuhteet mitkä hyvänsä. Suorastaan yllätyin huomatessani, kuinka sentimentaaliseksi Interstellar ajoittain yltyi. Leffa vetelee tunnenyöreistä juuri oikeissa kohdissa, ja vasemmalla puolellani istuva typy oikeasti nyyhkytti lopun hempeilyssä. Ehkä muutama "Rakkaus on universumin selittämätön voima blaa blaa blaa" -heitto menee liiallisen juustoisuuden puolelle, mutta olen valmis antamaan tämän anteeksi. Välitin itsekin hahmojen kohtaloista aidosti, mikä ei ole kovin tavallista tällaiselle tunnevammaiselle miehen kuvatukselle.



Nolanin perinteiset vahvuudet ovat ilmiselviä. Interstellar on visuaalisesti uskomattoman komea. Kertaakaan ei tuntunut, että silmieni eteen piirretyt maisemat olisivat liian keinotekoisia tai tylsiä. Interstellarin voisi pysäyttää miltei missä hyvänsä kohdassa, ja se näyttäisi upealta. Leikkaus ja etenkin musiikkien poikkeuksellisen aggressiivinen käyttö herättävät minussa varauksetonta ihastusta toimintakohtausten tuoksinnassa. Näyttelijävalinnatkin tuntuvat osuneen enimmäkseen nappiin. Toisaalta ohjaajalle tavalliseen tapaan alku laahaasi hieman turhan pitkään.

Kun leffa lopulta pääsee vauhtiin, sitä ei kuitenkaan pysäytä mikään. Se on kuin eeppinen matka, joka herättää tunteiden lisäksi ajatuksia. En ole oikea jätkä sanomaan, onko tämä mikään aidosti syvällinen, ihmisluontoa kuvastava taideteos. En ole nimittäin mikään maailman syvällisin ajattelija. Mutta ainakin Interstellar johdattelee katsojan isojen kysymysten äärelle. Elokuvateatterista kävellessäni en edes jaksanut tavalliseen tapaan hehkuttaa kaikkea näkemääni tai pohtia parasta yksittäistä kohtaa. Sen sijaan läksin kävelemään kotiin ja pyörittelin leffakokemusta mielessäni. Aika inspiroivaa kamaa!

Tehkää itsellenne palvelus ja kipittäkää leffateatteriin katsomaan Interstellar.  Mitä suuremmalta valkokankaalta pystytte sen näkemään, sitä parempi. Ja mitä vähemmän tiedätte elokuvasta ennakkoon, sitä iloisemmin saatatte yllättyä. Interstellar on melkoinen tapaus. Vain äärimmäisen harvoin ison budjetin Hollywood-raina vetää hiljaiseksi ja pistää pohtimaan.

5/5



perjantai 7. marraskuuta 2014

Velkam tu Finland. Tis is veer ai liiv.



En ymmärrä, miksi ihmiset tuntuvat suhtautuvan niin nuivasti solukämpässä asumiseen. Opiskelijatovereistani löytyy yllättävän paljon yksilöitä, jotka kauhistelevat pelkkää ajatustakin. Yleisin kommentti lienee :”Ite en ainakaan pystyis asumaan joidenki randomien kanssa!”  Tietenkin jos käy töissä ja hillo pakottaa taskunpohjia, kannattaa satsata asumiseen. Mutta jos on niin kuin meikäläinen, eli sinkkuelämää viettävä opiskelijan retale, solukämppä on just paras juttu. Reilun kahdensadan euron vuokraan kuuluu kaikki sähköstä nettiin ja vesimaksuun jne. Sitä paitsi solukämpässä ei tarvitse luopua yksityisyydestä, sillä eiväthän kämppikset ikinä tule tunkeilemaan huoneen ovelle tai urkkimaan suihkuun. Kaiken kaikkiaan meikän elo kolmen hengen solussa on sujunut varsin rauhallisesti. Ellen sitten tietämättäni itse häiriköi muiden elämää vihaisella huutelullani pelien tuoksinnassa. :)

Toinen kämppäkavereistani muutti lyhyellä varoitusajalla pois alkusyksystä. Sen jälkeen olen jakanut keittiön vain yhden erakkoravun kanssa. Hiljaista on siis ollut. Viime viikonloppuna tilalle muutti viimeinkin uusi kämppis. Kovasti intialaisen näköinen tyyppi, jonka etunimestä en oikein saanut ensi kuulemalta selvää. Siistiä, ilmi elävä vaihto-oppilas! Pikaisen esittelyn jälkeen meikän oli pakko kipittää luennolle, emmekä sen jälkeen tavanneet moneen päivään. Melkein jo unohdin koko tapauksen. Eilen illalla kuitenkin törmäsin äijään (melkein kirjaimellisesti) sännätessäni sisään ovesta. Kaveri kysyi, missä mahtaa olla pyykkitupa ja miten homma täällä toimii. Olisittepa nähneet epäuskoisen ilmeen, kun kerroin että pyykkivuorot on pakko varata netistä. :D. Ite olen jo ihan tottunut näihin taloyhtiön omituisuuksiin, mutta kaveri oli ihan varma että yritän kusettaa hyväuskoista ulkomaalaista. 

Niinpä sitten pidin kunnon turistikierroksen kerrostalon yhteisissä tiloissa. Pyykkituvassa, alakerran ghettotyylisessä kuntosalin kuvatuksessa, varastohuoneissa ja saunan takana… Eiku siis saunan luona. Ja tyyppi alkoi suu vaahdossa selittää, miten aikoo käydä mahdollisimman paljon saunassa täällä Suomessa. Kun ei muuten tule kuulemma hiki lumen ja jään keskellä. Tunnustaessani etten itse pahemmin välitä saunomisesta, sain kuulla melkoisen palopuheen saunomisen hyödyistä terveydelle ja ulkonäölle ja kaikelle. Tsiisys! Enpä olisi uskonut, että tämä propaganda kulkisi näin päin :D

Kierroksen lopuksi annoin kaverille puhelinnumeroni siltä varalta, että tälle tulisi jotain muuta kysyttävää. Sitten painelin sotkuiseen poikamiesboksiini tyytyväisenä toimintaani. Vain hetkeä myöhemmin kännykkä vibrasi viestin merkiksi: ”Dude. Why are there Xbox games in the closet? Is this normal??”

Siinäkin on yksi etu solukämpässä norkoilulle. Saattaa sattumanvaraisesti löytää edellisen asukkaan konsolipelejä siivouskomerosta. Ainakin itse pitäisin tätä plussana!

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Paljastan kaiken... Melkein

Hyvää marraskuuta, ihmiset! Viikkokausia sitten hypettämäni "Kysy mitä vain"-spesiaali on nyt täällä! Tai ainakin puolet siitä. Tällä tavalla jaettunakin pätkästä tuli melkein kolmen vartin mittainen, joten parasta varata mukaan päänsärkylääkettä. Tai jos ei kiinnosta katsoa koko juttua kerralla, videon kuvauksesta voi hypätä suoraan kiinnostaviin kysymyksiin! Paljastin perusjuttujen lisäksi esimerkiksi naistenkaatovinkkejä, paskimmat pelaamani pelit, lempitäytteeni pizzaan, seurusteluhistoriani (siinä ei ollut paljoa paljastettavaa) ja otinpa myös kantaa oravien ja majavien väliseen paremmuuskiistaan. Joten jos sinulla on tuhottomasti ylimääräistä aikaa ja haluat urkkia tietoja meikästä, klikkaa alta.



Valtavasta työmäärästä huolimatta oli hauskaa vastailla ihmisten kysymyksiin. Etenkin koska samalla tajusin, miten vähän meikästä (onneksi) netissä tiedetään. Kun en ole mikään internet-persoonallisuus, vaan teen pelkästään nörttimäisiä pelivideoita harrastuksena. Ei siinä tule mainostettua lempimusiikkigenrejä tai muuta sellaista. Nyt sain sitten "vähän" seliteltyä juttuja. Toisen osan lisäksi pitäisi vielä tehdä arvostelu Halo: The Master Chief Collectionista sekä IGN Suomeen että Youtubeen. Kiireitä siis riittää.

Oulussa on muuten tullut yhtäkkiä täys talvi. Aurinko paistaa ja lumi peittää Alppilan harmaat kadut. Tämä merkitsee samalla sitä, että en uskalla enää kauaa kulkea pyörällä. Perkele.

maanantai 27. lokakuuta 2014

Sporttista menoa (No ei sentään)

Olen ollut jo kaksi päivää aivan kamalan flunssan armoilla. Tänäänkin olisi pitänyt aloittaa uusi kurssi yliopistolla, mutta aamulla minulla ei ollut voimia sellaiseen urotekoon. Jäin vain korisemaan sängyn pohjalle pohjattoman kurkkukivun kourissa. Tässäpä oivallinen tekosyy neljän seinän sisällä norkoiluun! Donkey Kongin pelaamisen sivussa ehdin sentään lukea sitä ensimmäistä Jurassic Park -kirjaa sekä editoida kasaan tällaisen pikku videon. Vammaisesti nimetty Sportsfriends on itse asiassa tosi koukuttava ja hauska kännipeli, joskin kovin lyhytikäinen sellainen. Katsokaa vaikka itse:



Videopätkä kuvattiin joskus viime kuussa, mutta itse asiassa tuorein peli-iltama pidettiin aivan pari päivää sitten. Olin ajoittanut syyslomareissuni siten, että kerkeäisin juuri sopivasti pelaajaboardilaisten miittiin. Hyppäsin päiväjunaan Rovaniemeltä, ja pari tuntia myöhemmin löysin itseni sohjon täyteisestä ripulikaupungista nimeltä Oulu. Siis oikeasti, ruskeanharmaan mäskin täyttämät ja vesisateessa rypevät kadut poikkesivat melkoisesti Rovaniemen talvisesta ihmemaasta. Onneksi Rotten tuli sentään hakemaan minut autollaan, enkä joutunut käppäilemään mihinkään. Itse miittihän oli älyttömän mukava kuten aina. Jos löytyy jotain yhteistä pelattavaa saman sohvan äärellä, ei homma voi mennä pieleen. Kalja auttaa myös.

Sunnuntaina krapula ja flunssa sitten vetivätkin minut ihan finaaliin. Mutta enköhän minä tästä ennen pitkää tokene. Pääasia, että saisi sen äänen jälleen kulkemaan normaalisti. :)

torstai 23. lokakuuta 2014

Nörtti lapsenvahtina

Mitä seuraa, kun pistetään meikän kaltainen elämästä vieraantunut äijän kuvatus huolehtimaan tarhaikäisestä kummipojasta? Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustajaeukko aavistaakseen, että siitä seuraisi herkullista kaaosta. Tämä ei kuitenkaan estänyt siskoa nakittamasta meikää tuohon vastuuta vaativaan tehtävään. Tai no ei minua oikeasti nakitettu, vaan suostuin hommaan ilomielin. Kun satuin kerran vierailemaan siskon kämpillä pari päivää, ei viisivuotiaan mukulan vahtiminen ollut urakka eikä mikään! Sitä paitsi kaitsemista oli luvassa vain yhden päivän verran. Tai no tarkemmin sanottuna yhden aamupäivän. Joten ei hätää, meikähän hoiti homman kotiin varsin... Persoonallisella tavallani. :D

Kello löi kahdeksan, joten pakotin itseni hereille hieman ennen kuin sisko lähti töihin ja tämän vanhemmat muksut kouluun. Sitten kämppä jäi meikäläisen ja kummipojan valtakunnaksi. Aamupalan syömisestä venyi yli tunnin mittainen operaatio, kun katsottiin samalla telkkaria ja värkättiin niitä näitä olohuoneessa. Laiskan mutustelun jälkeen tajusin ettei minulla ollut aavistustakaan mitä poika haluaisi tehdä. Onneksi sain polttavaan kysymykseen suoran vastauksen "PELATAAN MARIOO!"

No mehän mentiin pelaamaan Marioo.

En voi kuin ihmetellä, miten noin pikkuinen kaveri on voinut ehtiä niin eteväksi Nintendotaituriksi.  Kenttä toisensa jälkeen valui ohitse, kun tehokas kaksikkomme tahkosi Super Mario 3D Worldia älyttömissä fiiliksissä. Harvoin saa repeillä niin huolella videopelien parissa! Toki Mariosta nauttii yksinkin, mutta yli-innokkaan viisivuotiaan kanssa pelistä tuli sekasortoisen villi elämys. Kaikesta sekoilusta huolimatta pääsimme yhdeltä istumalta viidenteen maailmaan saakka, eli melkein pelin puoliväliin. Siinä vaiheessa tunsin selkäpiissäni hiipivän epäilyksen ja tajusin vilkaista kelloa.

13:58!

Kepeä neljän ja puolen tunnin pelisessio saatiin saman tien paniikinomaiseen päätökseen! Kipitin pää kolmantena jalkana lämmittämään ruokaa keittiöön ja soitin siinä sivussa siskolle joka ei tietenkään ollut uskoa korviaan. :D Poika ei ollut venähtäneestä aikataulusta moksiskaa, mutta itse kikatin kuin kaistapää. Niinhän sitä nörtille välillä käy, että pelin tuoksinnassa umohtaa syödä! Samalla kun kauhoimme perunasoselaatikkoa naamariin, vanhin poika palasi koulusta. Ja ihmetteli kovaan ääneen miksi pikkuveljellä on vieläkin yövaatteet päällä...

1) Ai on vai?
2) Emmätiiä lol :D

Joten kaiken kaikkiaan voin sanoa, että meikä on oivallinen lapsenlikka! Näillä meriiteillä ei kannata hakea mihinkään vastuutehtäviin, mutta ainakin meillä oli hauskan leppoisa päivä. Ja mikä tärkeintä, päästiin pitkälle Mariossa joten homman voisi katsoa sujuneen kerrassaan mainiosti. Jään siis innolla odottamaan vaivalla ansaittua kunniamitalia. :)

tiistai 21. lokakuuta 2014

No tulihan sitä verta nenästä.

Kysymysten kerjäys tuotti niin älyttömän lopputuloksen, että voin vain ravistella päätäni epäuskon vallassa. Videoon ilmestyi sunnuntaihin mennessä melkein 180 kommenttia. Ja kun suuressa osassa oli vieläpä monta erillistä kyssäriä... Taivas varjele. :D Olen nyt käynyt hieman läpi tätä massiivista palauteryöppyä ja repeillyt itteni kipeäksi! Katsojakunnasta löytyy selvästi huumorimiehiä ja -naisia. Minulta udeltiin muun muassa naistenkaatovinkkejä sekä esikuvia pukeutumisen suhteen. :D Siis jätkältä joka pukee aamulla päälleen sen t-paidan joka ensimmäisenä sattuu käteen (eikä mielellään haise raadolta). Tulen nauttimaan vastausvideon tekemisestä, mutta sitä ei kannata odottaa vielä pariin viikkoon.

No nyt kun höpisen (jälleen) videoharrastuksesta, niin voisin vielä mainostaa uusinta luomustani. Viime viikolla alkoi iskeä pikku paniikki, kun pohdiskelin Retroluolaston tekemistä. Edellinen jakso ilmestyi elokuun puolella ja vihaiset retrosedät heristelivät minulle nyrkkiä. Miten tässä Smash Brossin ja Forzan ja kumppaneiden keskellä ehtisi tahkota jotain ikäloppuja tekeleitä? Niinpä pläräilin pelihyllyä läpi hikikarpalot otsalla kunnes sormeni osui pahamaineisen Warpath Jurassic Parkin kohdalle. Madonsyömä mättöpeli oli siis ikään kuin hätäratkaisu, mutta jaksosta tuli vallan tasapainoinen kokonaisuus. Samalla iski ihan hirviä dinosaurusvimma, pitäisi varmaan lainata kirjastosta ensimmäinen Jurassic Park-kirja! 



Vietän nyt syyslomaa siskon luona. Ehkä ensi kerralla olisi luvassa lomafiiliksiä eikä loputonta nörttiharrastuksesta fiilistelyä?

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Kerjään kysymyksiä ( ja verta nenästäni)

Vaikka videoiden julkaisutahti on mennyt aina vaan epäsäännöllisemmäksi, meikän Youtube-kanavalle eksyy silti lisää porukkaa. Tilaajia on nyt himpun verran vaille 2000 kappaletta, mikä lämmittää introvertin pelinörtin mieltä. Pikku virstanpylvään kunniaksi päätin tehdä jotain spesiaalia. Nimittäin ottaa vastaan kyssäreitä ja vastata niihin parhaani mukaan. Voi juku.



Meikän kanavahan on siinä mielessä vähän erikoinen, etten oikeastaan ole missään vaiheessa esitellyt itteäni tai pahemmin selitellyt tekemisiäni. Syykin on selvä. Aloin vain tehdä näitä videoita sen kummempia suunnittelematta, kun armeijan jälkeen iski tylsyys. Ja enimmäkseen suuntaan videot omalle lähipiirille. Sen takia monet uudet katsojat utelevat kommenteissa suosikkipeleistäni tai mistä olen kotoisin tai opiskelenko ja niin edelleen. Joten ajattelin, että nyt voisi olla paikallaan vähän vastailla kuumiin kyssäreihin.

Videon teko ja julkaisu vei alle puoli tuntia. Sitten jäin odottamaan kysymyksiä. Kului vartti, eikä Youtubessa näkynyt ilmoitusta uusista kommenteista. Odotin puoli tuntia. Ei mitään. Kuumotus iski ja aloin jo pohtia, oliko idea egoistisin ja tyhmin koskaan. Sitten klikkasin itse videota ja huomasin, että kysymyksiä oli putkahtanut jo parikymmentä kipaletta. :D Tällä hetkellä pätkä on ollut tuubissa alle kaksi tuntia, ja kysymyksiä on jo ihan sairas määrä! Toivottavasti osaan tiivistää vastaukset tavallista paremmin, sillä muuten edessä on koko illan mittainen savotta.

torstai 9. lokakuuta 2014

Supermättövelipojat taskussa!

Viime postauksessa ounastelin, että Super Smash Bros. 3DS tulisi viemään meikäläisen mennessään. En väitä olevani oraakkeli, mutta tälläkin kertaa ennustukseni kävi toteen. Nintendon uusi megamätkintä julkaistiin viime perjantaina, mutta ikävä kyllä Verkkokauppa.comin vellihousut munasivat postituksen kanssa. Niinpä pääsin käsiksi tähän kauan kuolaamaani tekeleeseen vasta maanantaina. Eipä sikäli että viikonloppuna olisin ehtinyt kamalasti pelaamaan, kun Lapin ihmiset kävivät taas pyörähtämässä Oulussa. Rellestämise... Rakentavan yhdessäolon keskellä ei olisi ollut aikaa käsikonsolin äärellä möllöttämiselle.




No mutta tosiaan, maanantaina kävin hakemassa oman kappaleeni Oselotin kämpiltä. Äijä oli tilannut Verkkiksestä Smash Bros Double Packin, joka siis nimensä mukaisesti sisältää kaksi kappaletta kyseistä peliä. Todella näppärä paketti tuli puoliksi maksettuna paljon halvemmaksi kuin kahden erillisen pelikotelon nappaaminen kaupasta. Ikävä kyllä meikällä oli kauheita kiireitä kandintyön opponoinnin suhteen, joten meikän ja Oselotin välienselvittely jäi vielä maanantaina lyhyeen. Tiistainakaan en rohjennut pahemmin uppoutua sen äärelle... Mitä nyt vähän luennolla testailin. :D

Eilen ja tänään olen sitten nautiskellut uudesta Nintendo-fanipojan juhlapaketista. Ja miten hienoa onkaan saada uutta sisältöä, ennen näkemättömiä kenttiä ja tuoreita hahmoja Smash Brosiin! Yli kymmenen vuoden ajan Super Smash Bros. Melee on kuulunut meikän kaveriporukan vakiokalustoon.Violetin pelikuution klassinen mukilointipeli kestää vuodesta toiseen, mutta sisältö alkaa olla tuttuakin tutumpi. Siksi saa oikein äimistellä, miten yllättävältä ja tuoreelta Smash jälleen tuntuu. Hahmojakin on niin tolkuttoman paljon, etten ole ehtinyt kokeilla kaikkia. Tai edes avata jokaista piilotettua hahmoa. Jos tässä pelissä haluaa nähdä kaiken, tulee sitä tahkota satoja tunteja!

Harmi vain että 3DS on välillä niin kehitysmaassa tehty ghettokonsoli. En saa sitä kunnolla yhdistämään meikän langattomaan verkkoon. Kokeilin vähän pelata netissä kännykän verkon avulla... Mutta arvaatte varmaan miten kävi. Kahden minuutin matsista tuli neljän minuutin diaesitys. Kiitti vitusti Nintendo! Käsikonsolipelissä on sekin ongelma, etten voi tietenkään kutsua kavereita pelaamaan kanssani, ellei heillä ole omia laitteita ja pelejä. Niinpä kavereiden piekseminen taitaa jäädä satunnaisiin Oulumiitteihin ja Oselotin kanssa kaksinpelailuun.

Mutta onneksi se Wii U:n versio saapuu kauppoihin jo 5. joulukuuta. Eiköhän joulu ole sillä pelastettu!

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Forza Horizon ja menetetyt yöunet

En tajua autoista oikeastaan mitään. Ajokortti toimii meikäläisellä käytännössä "voin ostaa kaljaa"-passina, ja ainoastaan pakon edessä suostun hyppäämään auton rattiin. Sen takia en ole pahemmin jaksanut innostua simulaatiomaisesta Forza Motorsport-pelisarjasta. Nelosta pätkin menemään pari kesää sitten, koska halusin jotain tekemistä halvalla hankkimalleni Speed Wheel-ohjaimelle. Hyviä pelejä, mutta ehkä vähän kuivia meille jotka emme kiihotu Corvetten moottorin pauhunnasta.

Forza Horizon 2 on kuitenkin ihan toista maata. Meikän piti toden teolla kiirehtiä, jotta sain kirjallisen arvostelun IGN Suomelle maanantaihin mennessä. Mutta homma ei edes tuntunut uuvuttavalta, sillä Etelä-Euroopan aurinko veti nörtin kuvatusta puoleensa vastustamattomalla voimalla. Enpä olisi vielä viikko sitten uskonut pitäväni pelistä näin paljon. Arvostelu olisi tässä.



Maanantaina luentoaikatauluni oli typötyhjä, joten saatoin pyhittää koko päivän Forza Horizon kakkoselle. Heräsin, pelasin, kirjoitin arvostelun, pelasin, söin ja pelasin. Vasta kolmelta aamuyöstä oli pakottava tarve laskea ohjain kädestä. Jos en olisi vilkaissut kelloon, olisin varmaan ajanut vielä kerran pelimaailman päästä päähän. Lienee sanomattakin selvää että tiistain ensimmäisellä luennolla muistutin elävää kuollutta.

No okei, pelkkää kuollutta.

Toisinaan on mukavaa astella oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja yllättyä iloisesti. Destiny osoittautui hyvistä hetkistään huolimatta melkoiseksi pettymykseksi, mutta se kaikki unohtui Forzan aurinkoisissa maisemissa. Vielä kun jäisi aikaa verkkopelissä pyörimiselle, mutta kun eräs nimeltämainitsematon jumalpeli ilmestyy perjantaina... Voi elämä tätä loppuvuotta!


sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Uudet silmälasit, ou jee!

Jos et ole rillipää, et voi edes kuvitella miten upealta uusien silmälasien saaminen tuntuu. Uunituoreet kakkulat muuttavat suttuisen maailman kertaheitolla niin kirkkaaksi ja teräväksi, ettei sitä tahdo uskoa todeksi. Meikän näkö ei ole paljoa muuttunut viimeisten kolmen vuoden aikana, mutta edelliset lasit vetelivät silti viimeisiään. Ne joutuivat nimittäin kokemaan kovia täällä Oulun vaarallisessa metropolissa. Jo ensimmäisen Oulussa vietetyn kuukauden aikana onnistuin heittämään itseni voltilla pyörän tangon ylitse, minkä seurauksena kakkulat kieroutuivat pahanpäiväisesti. Noh, taikuudella ne saatiin melkein entiselleen, mutta viime vuodenvaihteessa sammunut ruhoni runteli ne vieläkin perusteellisemmin. Kännisen kieriskelyn jälkeen lasit jäivät optikon parhaista yrityksistä huolimatta vituralleen. Niitä sai olla koko ajan tökkimässä nenän vartta pitkin, enkä enää nähnyt yhtä hyvin kuin ennen.

Mutta nyt sain sitten hommattua uudet lasit! Onneksi äiti sponsoroi vajaan parinsadan euron hintaisen ostokseni, muuten vaeltaisin edelleen utuisuudessa nenänvarttani tökkien. Meikän silmälasien kehitys on kulkenut suoraviivaisesti aina vain isompia ja isompia kehyksiä kohti.  Nämä hipsteripokat ovat tuon kehityksen huipentuma. Olen erittäin tyytyväinen siihen, miten tummasankaiset lasit kehystävät kasvojani. Ne ovat edestä aika samanlaiset kuin vanhatkin, mutta sivusta huomattavasti tuhdimmat. Ylipäätään ne sopivat meikän nörttimäiseen persoonaan aika saumattomasti.

Hiukset aina huonosti ja naamakarvat ajamatta. That's me!


Tällä kertaa tajusin muuten hankkia laseihin parin vuoden takuun. Siis siltä varalta, että jatkossakin sattuu kummallisia edesottamuksia. Eihän sitä tiedä. :D

torstai 25. syyskuuta 2014

Destiny-arvostelu



Hiljainen syyskuu sen kun jatkuu. Räntäsateiden ja opiskelukiireiden keskellä on kuitenkin hyvä rentoutua videopelien parissa. Meikä ainakin nauttii ihan oikeasti siitä tunteesta, kun voi vain pyhittää vapaapäivän jollekin uutuuspelille. Etenkin jos tämän vetelehtimisen onnistuu vielä tekemään siten, ettei ainakaan ennen iltaa astu lainkaan ulos kämpästä. Pari viikkoa sitten ilmestynyt Destiny oli yksi meikäläisen eniten odottamista konsolipeleistä piiitkään aikaan. Kaikki näytti niin komialta ja elämää suuremmalta ja tajunnan posauttavalta. Lopputulos ei sitten ollutkaan aivan ennakko-odotuksen arvoinen.


Vaikka omakin arvosteluni oli varsin kriittinen, myönnän mykistyväni internetin Destiny-vihan edessä. Peliä haukutaan kusiseksi ripuliksi ja vuosikymmenen pahimmaksi vedätykseksi. Olen myös nähnyt käytettävän termiä ”vuoden paskin ostos”. Joillain ihmisillä on ilmeisesti liian täydellinen elämä, jos tällainen lievästi pettänyt peruspaketti tuottaa noin suunnatonta mielipahaa. Vaikka toiminta toistaa itseään pahemmin kuin meikäläisen blogimerkinnät, niin ei itseään kannata silti hirteen heittää. Oikealla asennoitumisella Destinyn äärellä voi aidosti nauttia. Vihollisten surmaaminen on pirun hauskaa riippumatta siitä, kuinka monta kertaa sitä tekee.

Arvostelun teko sujui laiskuudestani huolimatta ihan näppärästi. Onneksi ei pitänyt vääntää yli vartin mittaista mammuttiarviota tällä kertaa. Kuvanlaatukin on uuden videokaapparin ansiosta oikein jees. Harmi vain että lopun (tyhmä) Gay Lord –vitsi meni renderöinnin takia vielä enemmän pipariksi. Editointiohjelmassa kaikki tapahtui oikeaan aikaan, lopullisessa videossa ääni laahaa tekstin perässä. En jaksa tuollaisen asian takia rendata koko pätkää uusiksi, mutta kyllähän tuo ärsyttää.