keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Tietokone hajosi, elän hetken pimennossa

Kuten otsikko kertoo, meikäläisen tietokone sanoi itsensä irti pari päivää sitten. Olimme juuri viettäneet erittäin hauskaa viikonloppua kaveriporukalla, kun ruutuun pamahti sekunnin mittainen Blue Screen of Death (tm). Sen jälkeen kone ei ylipäätään lähtenyt enää päälle, ja kiintolevy rapisteli sen merkkinä, että jokin on pahasti pielessä. Todella harmillinen takaisku, etenkin jos kiintolevyltä ei voi palauttaa enää tietoja. Siinä saattoi mennä 1000 Gigan edestä valokuvia ja videoita viimeisen kahden vuoden ajalta. Fiksu ihminen olisi ottanut tärkeimmistä varmuuskopiot, mutta enhän minä sellaiseen ryhtynyt. Perhana.

Joka tapauksessa kone on nyt korjattavana, ja joudun pakenemaan vanhempien luokse netin äärelle. Elämä jatkuu, mutta saatan viettää pari viikkoa pimennossa. Blogiin yritän kirjoitella vähän aktiivisemmin, mutta uusia videoita ei kannata odottaa ihan vähään aikaan, etenkin kun minulla ei ole aavistustakaan Pinnacle Studion aktivointiavainten sijainnista. Ehkä tämä toimii mukavana pikku lomana editoinnista! Lupaan kuitenkin palata asiaan viimeistään kuukauden päästä, kun Donkey Kong Country Tropical Freeze julkaistaan. Siihen mennessä kaiken pitäisi olla taas kunnossa.

Muuten meikäläisen tammikuu on sujunut mukavissa merkeissä. Pekka ja Harri viettivät pidennettyä viikonloppua meikäläisen kämpillä, ja muutaman vuorokauden aikana tulikin pidettyä hauskaa koko rahan edestä. Nyt pitäisi vain hieman varoa tuon rahankäytön suhteen, etten joudu loppukeväästä köyhäilemään surkeana. Eiköhän se kuitenkin onnistu. Meikäläisellä on henkilökohtaisesta tietokonekatastrofista huolimatta aika hyvät fiilikset!

tiistai 21. tammikuuta 2014

Peliraivoa! (Ja lisää Star Warssia)

Käteen sattuu ja päätä jomottaa. Syypää näihin kamaliin vaivoihin lojuu edessänne: Super Star Wars: Empire Strikes Back! Tämä vittumaisen vaikea retropeli oli ajaa jopa säyseän ja uusavuttoman nörttiparan pimeälle puolelle. Toisin sanoen tällä kertaa Retroluolastossa kaikuvat tavallista tuskaisemmat huudot. Itse asiassa koko juttu on sivusta seurattuna jopa hupaisaa, joten olkaapa hyvät!



Peliraivo on kyllä siinä mielessä hassu ilmiö, että se on täysin irrationaalista ja iskee aina takavasemmalta. Jotkut saavat paskaraivareita ajaessaan autolla. Itse olen liikenteen seassa liian paniikissa suuttuakseni. Toiset puolestaan ryhtyvät riehumaan ollessaan päissään. Meikäläinen ei ole ikinä ollut vihainen humalassa, pikemminkin leppoisan välinpitämätön. En ylipäätään muista, milloin olisin saanut raivokohtausta minkään muun asian kuin videopelin vuoksi! Siksi on aika kummallista, että 21-vuotiaana "kypsänä aikuisena" huomaan toisinaan nakkaavani ohjaimen lattialle ja lyöväni nyrkin täysillä seinään! Viime torstaina otsaani koristi hetken aikaa kaunis intialaistyylinen kastimerkki, kun pamautin peliohjaimen keskelle naamariani. En voi kuin hämmästellä!

Nyt joku kukkahattutäti voisi kauhistella, miten väkivaltaiseksi videopelit saavatkaan ihmisen. En kuitenkaan lähtisi omien kokemuksieni perusteella väittämään, että videopelit muokkaisivat ihmisestä vihamielistä. Peliohjaimen nakkelu tai seinän mukiloiminen ovat aika kaukana kaverin tai lemmikin pahoinpitelystä. Sellaiseen en ikinä ryhtyisi (plus että saisin aika nopeasti itse köniini, heh heh!) Pikemminkin kyse on oman turhautumisen purkamisesta hyvin epäkäytännöllisellä ja alkukantaisella tavalla. Yleensä adrenaliinipuuska menee sitä paitsi ohi parissakymmenessä sekunnissa, ja voin jatkaa yrittämistä paljon seesteisemmässä mielentilassa. Nykyään sentään olen oppinut vähän hillitsemään tuhoviettiäni, kun rikotun ohjaimen tilalle pitää ostaa uusi ihan omilla rahoilla. :D

Noh, tämän tuskallisen elämyksen jälkeen on hyvä aika siirtyä helpompien pelien pariin! En millän jaksa uskoa, että saisin trilogian päättävästä Super Return of the Jedistä aikaiseksi kokonaista jaksoa. Muutaman ensimmäisen kentän perusteella se on sarjan paras peli, mutta lisää sitä samaa kuin kaksi edellistäkin. Niinpä Retroluolasto palaa eetteriin vasta joskus ensi kuussa ja kokonaan toisenlaisella aiheella.



tiistai 14. tammikuuta 2014

Star Wars -kuumetta ilmassa!

Heti ensiksi esittelen teille uusimman Retroluolasto-jakson, joka koskee tämän päivän fiilistelyäni!

 

Olen fanittanut Tähtien sotaa jo aivan pikkuskidistä saakka. Ensimmäistä kertaa tutustuin sarjaan melkein viisitoista vuotta sitten. Auton takapenkillä istuessani löysin muutaman sivun mittaisen mainoslehtisen Star Wars episodi ykkösestä, joka oli tulossa elokuvateattereihin kesän lopulla. Upean näköiset hahmot, rakettirekikilpailut ja Naboon tähtihävittäjä kiinnittivät huomioni välittömästi. Hieman myöhemmin sain itselleni kolme ensimmäistä elokuvaa VHS-kasetteina, ja matkani tieteisnörtiksi alkoi toden teolla! Muistan, kuinka eka luokalla katsoin yhdessä vaiheessa yhden Star Wars -elokuvan päivässä. Niinpä tuijotin koko trilogian läpi kahdesti viikossa. Ja parin kuukauden aikana se teki melkoisen määrän katselukertoja! Viime vuosituhannen viimeisenä jouluna sain lahjaksi Episodi 1 -VHS:n sekä kaksi elokuvaan liittyvää LEGOa. Ehkä yksi parhaimmista jouluista ikinä!

Jotkin asiat eivät muutu. Viime jouluna sain lahjaksi tämän hienon herätyskellon!


Star Wars oli siis aika oleellinen osa lapsuuttani, olen nähnyt jokaisen elokuvan vähintään kymmeniä kertoja. Niiden lisäksi lainasin yhdessä vaiheessa kaikki suomeksi julkaistut Star Wars -sarjakuvat, ja myönnä jopa lukeneeni niitä kirjoja. Hämmentävää kyllä sarja jaksaa edelleen kiehtoa, vaikka olenkin jo kolmannella kymmenellä! Itse asiassa viimeisen viikon ajan olen kieriskellyt melkoisen Tähtien sota-manian kourissa! Tämä tarkoittaa sitä, että sukelsin jälleen kerran tuntikausiksi Wookiedpedian syövereihin ja ahmin tietoa joka ikisestä sarjaan liittyvästä pikku yksityiskohdasta. Sen lisäksi olen fiilistellyt elokuvien musiikilla ja jopa pelaillut hieman Star Wars-videopelejä. Tämä ei ole minulle mitään uutta, yleensä fanitukseni nousee pinnalle ainakin kerran vuodessa. Siisteintähän koko jutussa on se, että sarjan universumi on paisunut sellaisiin mittasuhteisiin, ettei yksi ihminen voi mitenkään tietää kaikkea. Niinpä opin joka kerta jotain uutta, mikä pitää sarjan aina tuoreena. Nyt sitä vain toivoisi, että omistaisin Blu-Ray-soittimen, niin voisin katsoa kaikki elokuvat sadannen kerran läpi. Warettamaan en ryhdy.


Seuraavaksi pitäisi tahkota läpi Super Star Warsin jatko-osat. Latasin ne Virtual Consolesta eilen illalla, ja ehdin hieman testata Imperiumin vastaiskua. Vartin taistelun jälkeen olin lähellä nakata ohjaimen seinään! Nyt pitää vetää naamaan purkillinen rauhoittavia lääkkeitä ja kokeilla uudestaan. Pikku haaste on se pelien suola... Perkele.

torstai 9. tammikuuta 2014

Mahtavia pelejä nopeasti läpäistynä!



Monen viikon lomailun jälkeen tuntui melkein pahalta palata opiskelujen pariin. Laskeutuminen akateemiseen maailmaan ei kuitenkaan olisi voinut olla leppoisampi. Tällä viikolla luentokertoja oli huikeat kaksi kappaletta, joten tunnen oloni melkoiseksi lahnaksi. :D Laiskan yliopistolla palloilun jälkeen tajusin, että edessäni häämöttää peräti viisi vapaapäivää!  On siis hyvä aika pelailla, kirjoittaa yhtä esseetä ja suunnitella tulevia projekteja. Mutta jää nähtäväksi, onnistunko toteuttamaan ainuttakaan edellä mainituista tehtävistä. Jumitan nimittäin jo kolmatta päivää tietokoneen äärellä tuijottamassa silmät punaisena AGDQ:n pelistriimiä! Toisin sanoen katselen kuinka muut pelaavat videopelejä. Ihan kuin itselläni ei olisi kylliksi pelattavaa! 



En seuraa kovin usein toisten pelaamista (lukuun ottamatta Jarin satunnaisia striimauksia), mutta Speed Demos Archiven järjestämä AGDQ (Awesome Games Done Quick) on erityislaatuinen. Tammikuun 5. - 11. päivä pidettävä tapahtuma kerää samaan paikkaan maailman parhaita videopelaajia, jotka sitten mättävät yötä päivää pelejä läpi ennätysnopeudella. On lievästi sanottuna uskomatonta seurata, kuinka tyypit läpäisevät Donkey Kong Countryn 101% reilusti alle tunnissa… Tai Super Mario Bros.:n alle viidessä minuutissa. Tällaiset huippuunsa hiotut (ja miljoonaan kertaan harjoitellut) pelien pikajuoksut saavat minut häpeämään omia säälittäviä taitojani! 

Tällä maratonilla on toki syvempikin tarkoitus kuin kaltaisteni keskinkertaisten pelaajien nöyryyttäminen. AGDQ kerää lahjoituksia, jotka menevät kokonaan jollekin amerikkalaiselle syöpäjärjestölle. Koska striimit ovat niin mukavaa seurattavaa, päätin lahjoittaa tyypeille viisi dollaria. Yhteensä AGDQ on kerännyt jo satoja tonneja rahaa, joten lauantaihin mennessä massia pitäisi kertyä vielä kottikärrykaupalla. Tuskinpa tällä syöpää nujerretaan, mutta ainakin peleistä näyttäisi olevan jotain oikeaa hyötyä.
 
Striimi jatkuu tosiaan ylihuomiseen saakka, joten vielä ei ole myöhäistä ryhtyä katsomaan. Aplodeita tarjoileva yleisö sekä vaatimattomat (mutta tolkuttoman taitavat) pelaajat nostavat tunnelmaa kuin parhaimmassakin urheilutapahtumassa. Ensi vuonna pitää valmistautua kunnolla, ja alkaa seurata tapahtumaa aivan alusta saakka.

Loppuun vielä osoitus pelottavasta omistautumisestani. Koska haluan katsella striimiä melkein koko ajan koneella ollessani, päätin asentaa vanhan 22" HD-television tietokoneeseen toiseksi näytöksi. Nyt en voi kuin ihmetellä, että miksi en tajunnut tehdä tätä aikaisemmin! On aivan eri tavalla näppärää, kun voi tehdä asioita kahdella ruudulla samanaikaisesti. Katsokaa nyt tätä kaunista nörttitukikohtaani, tunnen melkein ruskettuvani näiden kirkkaiden näyttöjen loisteessa!


tiistai 7. tammikuuta 2014

Vuosi 2013 pähkinänkuore... tekstiseinässä



Huh, sain viimeinkin hoidettua erään opiskeluprojektin pois alta, joten voin lopulta muistella vuotta 2013 nostalgiankyynel silmäkulmassa. Kaiken kaikkiaan kyseessä oli meikäläisen näkökulmasta katsottuna melkoisen mieleenpainuva vuosi, vaikka ei (onneksi) yhtä vaihtelevaa vuoristorataa kuin 2012. En ymmärrä miten tämä tekstiseinä voisi kiinnostaa ketään itseni lisäksi, mutta annanpa silti palaa. Vuosi 2013 meni kutakuinkin näin:


Tammikuussa tein uhkarohkean päätöksen, joka vavisutti lompakkoani melkoisen ankarasti. Otin nimittäin tehtäväkseni katsoa joka viikko ainakin yhden elokuvan finnkinossa tai jossain muussa leffateatterissa! Onnistuin pysymään tässä vauhdissa melkein puoli vuotta, ja leffoja tuli katsottua peräti 32 kappaleen verran. Tammikuun leffoista pinnalle nousivat etenkin erinomainen Piin elämä sekä Django Unchained, jonka kävin katsomassa ennakkonäytöksessä. Piin elämä oli niin upea, että ravasin teatterissa sen vuoksi kahteen kertaan! Samaan aikaan sapuskan hinta aiheutti minulle harmaita hiuksia. Ja rakas irokeesini oli kasvanut jo sen verran, että sitä saattoi luonnehtia irokeesiksi muutenkin kuin sarkastisessa mielessä.

Helmikuussa vietin paljon aikaa Netflixin äärellä, etenkin Dexter ja Spartacus anastivat aimo annoksen vapaa-ajastani. Sain kuitenkin tehtyä paljon opistojuttuja, ja vietin muutaman kunnon peli-illan kaveriporukan kesken. NES-kaksintaistelu Harria vastaan jätti sieluuni ikuiset arvet, jotka sain onneksi korjattua Pelaajaboardien ensimmäisessä miitissä! Tuntuu hassulta, että ensimmäisestä Oulumiitistä on vasta alle vuosi aikaa, sen jälkeen kokoontumisia on ollut kolme lisää!

Maaliskuu alkoi vauhdikkaasti Levillä, jossa kävimme kuuntelemassa Haloo Helsinkiä ja juomassa viinaa. Reissu oli todella miellyttävä kokemus! Samalla aloin saada IGN Suomelta ensimmäisiä kunnon arvostelukappaleita ja oloni oli kuin kovallakin peliarvostelijalla. Naruto Ultimate Ninja Storm 3 ei ollut ihan omaan makuuni kolahtava, mutta BattleBlock Theaterin otin vastaan avosylin. Maaliskuun aikana ruotsin opiskelu yliopistossa alkoi maistua toden teolla puulta, mutta taistelin urheasti tieni kurssin läpi. Blogissa muistelin kaikkien aikojen parhaita piirrossarjojen alkutunnareita, ja lista herätti kaveripiirissäni yllättävän voimakkaita tuntemuksia.


Huhtikuussa pelasin Bioshock infiniteä aivan kikseissä. Siis oikeasti, miten peli voikaan yllättää niin perusteellisesti!? Elokuvien puolella Iron Man 3 osoittautui kerran katsottavaksi perusrymistelyksi, mutta myönnän pettyneeni erinomaisen Avengersin jälkeen. Kuun lopulla täytin 21 vuotta ja iskin sen kunniaksi limaiset pelinörtin näppini Hyrule Historia –kirjaan. 

Toukokuu koitti ja opinnot loppuivat! Samalla Ouluun saapui aivan ennennäkemätön kolmen viikon helleaalto. Jo keskellä kuuta Oulussa vallitsi kesä, ja saatoin nauttia jäätelöstä meren rannalla pelkkä T-paita päällä… Mikä parasta, elokuvateattereihin saapui Jurassic Parkin 3D –versio, jonka kävin mulkoilemassa kolmen päivän sisällä kahteen kertaan. EN KADU MITÄÄN! Pelirintamalla juhlistin Jurassic Parkin paluuta pelaamalla Ollin kanssa maailman huonointa tappelupeliä (Warpath Jurassic Parkia PS1:llä) ja tekemällä videoarvostelun Primal Carnagesta. Olen itse asiassa edelleen aika tyytyväinen Primal Carnage –arvioon, siinä ei ole enää niin paljon ujostelua kuin aiemmissa arvosteluissani. Kivan videotrilogian viimeisteli uusavuton kokkausvideo, jossa taioimme Harrin kanssa isoja hampurilaisia… Miksi vitussa en enää tee uusavuttomia kokkausvideoita? 



Kesäkuu kului edelleen lomailun merkeissä ennen töiden alkamista. Leikkasin rehottavan irokeesini pois ja kaduin päätöstä välittömästi nähdessäni kaljun kalloni.  Kesäkuun alussa mehustelin suorastaan hypnoosissa E3-pelimessujen äärellä, ja vakuutuin PlayStation 4:n ylivertaisuudesta... Ainakin hetkeksi! Otin periaatteekseni, että kuukaudessa olisi hyvä saada ainakin kaksi videota Youtubeen. Vielä kesällä se ei ollut mikään urakka, kun vapaa-aikaa oli vaikka muille jakaa! Samalla aloin suunnitella uutta retropelejä käsittelevää videosarjaa, kun olin viimeinkin saanut hommattua videokaapparin itselleni. Muuten kesäkuu oli aika rentoa chillailua, vietin juhannuksenkin kypsästi perheen kesken.


Heinäkuussa aloitin kesätyöt Kemijärven kirjastossa. Se oli varmasti paras kesäduuni, mitä olen tehnyt! Rento ilmapiiri ja leppoisa sisätyö sopivat minulle erinomaisesti. Aloin julkaista Retroluolasto-videosarjaa Youtubessa omaksi ilokseni, ja ne otettiin vastaan enimmäkseen suopeasti. Nyt jälkikäteen katsottuna heinäkuun episodit olivat vielä vähän raakileita, mutta niinhän se yleensä videotuotannon kanssa menee. Loppukuusta painelimme kavereiden kanssa QStockiin riehumaan. Festariviikonloppu oli aivan uskomaton, vaikka vietinkin koko lauantain infernaalisessa krapulassa. Reissun päätteeksi pääsin toteuttamaan nörttimäiset haaveeni, ja ostin Wii U:n telkkaritason koristeeksi. Silloin oli vielä massia…

Tämä kuva... Mitä? :D
Elokuussa olin vielä pari viikkoa töissä. Kävimme myös riehumassa Harrin mökillä kesän viime hetkillä, ja tein DuckTales Remasteredista videoarvostelun. Olin ihan pähkinöinä kun pääsin käsiksi niin kovasti odottamaani tasoloikkaan reilusti etuajassa. Muuten elokuu sujui rauhallisesti, en muista siitä paljon mitään. Oli ilo huomata, että moni Oulusta pois muuttamista suunnitellut kaveri päätti jäädä asumaan tähän eteläiseen metropoliin. Sosiaalinen vuorovaikutus on iisimpää kun kaikki asuvat samassa kaupungissa. 

Syyskuussa palasin pitkän tauon jälkeen opintojen pariin… Tosin tavattoman laiskasti. No ainakin löysän aikataulun vastapainoksi pääsin bilettämään rankasti! Iltaisin otin jälleen tavaksi käydä pimeillä kävelylenkeillä bongailemassa siilejä. Nuo syksyiset seikkailut ovat mielestäni tuon kylmän ja krapulaisen vuodenajan paras puoli. Tutustuin myös keilaamisen saloihin, ja suureksi hämmästyksekseni ihastuin lajiin kertaheitolla! Videopelirintamalla konsolissa pyörivät Zelda Wind Waker HD (Vaahtoa lensi joka reiästä kun sain arvostelukappaleen kaksi viikkoa ennen julkaisua), Animal Crossing sekä Rayman Legends


Lokakuussa kävin siskon luona rentoutumassa. Samalla minulla oli mainio tilaisuus esitellä Rayman Legendsiä siskon mukuloille. Ne moninpelisessiot olivat lievästi sanottuna levottomia! :D Rahat alkoivat tässä vaiheessa käydä vähiin, mutta minun piti silti hankkia huumetta hinnalla millä hyvänsä… Huumeella tarkoitan Pokémon X:ää, jota sitten mätin parin viikon aikana silmät ristissä ja kasvot virneessä. Halloweenin lähestyessä katselin Netflixistä aimo annoksen kauhuleffoja. Siitä voisi melkein tehdä jonkinlaisen perinteen, vielä riittäisi roppakaupalla nähtävää tuleville vuosille!

Marraskuu alkoi haikeissa merkeissä, nimittäin ukin hautajaisilla. Myös opiskelukiireet alkoivat painaa harteilla, mutta painoin hommia täysillä ja onnistuin hoitamaan hommat enemmän tai vähemmän kunnialla loppuun. Rahanpuutteen vuoksi keskityin lähinnä retropelien pieksemiseen, etenkin Donkey Kong Country, Super Mario All-Stars sekä Bushido Blade saivat ajan kulumaan iltojen pimentyessä.



Joulukuu oli ihan äsken, joten mitäpä siitä kertoisi. Sain veronpalautukset jajoululahjarahat kerralla, jolloin kuukausien köyhäily muuttui kuin kaikkein siirappisimmassa tuhkimotarinassa. Massin ansiosta pääsin katsomaan erinomaista Hobitti 2:ta ja ostin itselleni Super Mario 3D Worldin. Pakenin kuun puolivälin paikkeilla Kemijärvelle viettämään joulua. Kulutusjuhlan odotus sujuikin näppärästi EarthBoundin merkeissä, aaton jälkeen hakkasin pari päivää Assassin’s Creed IV:ää. Tärkeintä oli kuitenkin perheen ja kavereiden kanssa roikkuminen ja kaiken syksyllä opitun järjestelmällinen unohtaminen. Uutena vuotena sitten pakenimme (Pekkaa lukuun ottamatta, yhyy) Leville ja pistimme koko paikan matalaksi… Tai näin ainakin kuulin jälkikäteen, omat muistikuvani ovat jokseenkin sekavat.


Okei, siinä taitaa olla vuosi kauniissa, helposti stalkattavassa paketissa. Katsotaan mitä 2014 tuo tullessaan! :)

torstai 2. tammikuuta 2014

Uusi vuosi, uudet kujeet ja TONNI RIKKI

Elämme nyt vuotta 2014, eli olemme jo naurettavan kaukaisessa tulevaisuudessa. Minusta tuntuu, että tämä vuosi tulee olemaan huikea!

Vuodenvaihde sujui Levillä lievästi sanottuna levottomissa tunnelmissa. Päihtynyt seikkailijajoukkomme pääsi tutustumaan Levin tavallistakin villimpään yöelämään! Sitä ennen oli kuitenkin reilusti aikaa mökillä hengailuun ja yleiseen hauskanpitoon. Siis muuhunkin kuin kännäämiseen! Oli nimittäia erinomainen idea raahata Nintendo GameCube mukaan mökille. Pienen kuvaputkitelkkarin ääressä oli miellyttävää mättää Super Smash Bros. Meleetä ja muita klassikoita.

Vain tunteja ennen vuoden vaihtumista huomasimme, että Youtube-tilaajamääräni ylitti 1000 rajapyykin! Tämän kunniaksi päätin pitää pienen kiitospuheen aiheesta. Olimme jo melkoisissa tuiskeissa, joten alla oleva pätkä sisältää sammallusta, lasittuneen katseen ja lievästi sanottuna levotonta meininkiä. Toivottavasti pääasiani tuli kuitenkin selville. :D



Ollin suorittama kaunis mahatanssi tuli minulle täytenä yllätyksenä, en oikeasti huomannut sitä ennen kuin pätkä oli kuvattu! Pitää vain ihmetellä miten Harrin pokka piti melkein loppuun saakka. :D Mutta tosiaan, on hauskaa että tilaajia kertyi viime vuonna niin runsaasti. En ole koskaan sen kummemmin välittänyt videoideni katsojamääristä, eivätkä ne nytkään ole Youtube-mittapuulla korkeita. Silti pätkiä editoi mielellään, kun tietää, että niitä myös katsellaan. Vuosi sitten tilaajia oli noin 150 kappaletta, nyt tuhat. Katsotaanpa, millaisena kehitys jatkuu. :)