tiistai 21. tammikuuta 2014

Peliraivoa! (Ja lisää Star Warssia)

Käteen sattuu ja päätä jomottaa. Syypää näihin kamaliin vaivoihin lojuu edessänne: Super Star Wars: Empire Strikes Back! Tämä vittumaisen vaikea retropeli oli ajaa jopa säyseän ja uusavuttoman nörttiparan pimeälle puolelle. Toisin sanoen tällä kertaa Retroluolastossa kaikuvat tavallista tuskaisemmat huudot. Itse asiassa koko juttu on sivusta seurattuna jopa hupaisaa, joten olkaapa hyvät!



Peliraivo on kyllä siinä mielessä hassu ilmiö, että se on täysin irrationaalista ja iskee aina takavasemmalta. Jotkut saavat paskaraivareita ajaessaan autolla. Itse olen liikenteen seassa liian paniikissa suuttuakseni. Toiset puolestaan ryhtyvät riehumaan ollessaan päissään. Meikäläinen ei ole ikinä ollut vihainen humalassa, pikemminkin leppoisan välinpitämätön. En ylipäätään muista, milloin olisin saanut raivokohtausta minkään muun asian kuin videopelin vuoksi! Siksi on aika kummallista, että 21-vuotiaana "kypsänä aikuisena" huomaan toisinaan nakkaavani ohjaimen lattialle ja lyöväni nyrkin täysillä seinään! Viime torstaina otsaani koristi hetken aikaa kaunis intialaistyylinen kastimerkki, kun pamautin peliohjaimen keskelle naamariani. En voi kuin hämmästellä!

Nyt joku kukkahattutäti voisi kauhistella, miten väkivaltaiseksi videopelit saavatkaan ihmisen. En kuitenkaan lähtisi omien kokemuksieni perusteella väittämään, että videopelit muokkaisivat ihmisestä vihamielistä. Peliohjaimen nakkelu tai seinän mukiloiminen ovat aika kaukana kaverin tai lemmikin pahoinpitelystä. Sellaiseen en ikinä ryhtyisi (plus että saisin aika nopeasti itse köniini, heh heh!) Pikemminkin kyse on oman turhautumisen purkamisesta hyvin epäkäytännöllisellä ja alkukantaisella tavalla. Yleensä adrenaliinipuuska menee sitä paitsi ohi parissakymmenessä sekunnissa, ja voin jatkaa yrittämistä paljon seesteisemmässä mielentilassa. Nykyään sentään olen oppinut vähän hillitsemään tuhoviettiäni, kun rikotun ohjaimen tilalle pitää ostaa uusi ihan omilla rahoilla. :D

Noh, tämän tuskallisen elämyksen jälkeen on hyvä aika siirtyä helpompien pelien pariin! En millän jaksa uskoa, että saisin trilogian päättävästä Super Return of the Jedistä aikaiseksi kokonaista jaksoa. Muutaman ensimmäisen kentän perusteella se on sarjan paras peli, mutta lisää sitä samaa kuin kaksi edellistäkin. Niinpä Retroluolasto palaa eetteriin vasta joskus ensi kuussa ja kokonaan toisenlaisella aiheella.



1 kommentti:

  1. Aika mukava arvostelu, ja mun peliraivo on semmoinen juttu että yritän pitää se hallussa, mutta Sonic Lost World oli vähällä ajaa mut hulluksi tiettyjen seikkojen vuoksi, kuten Frozen Factoryn ensimmäinen kenttä liukkaiden kohtien vuoksi. Kuka haluaa edes pelata Sonic -peliä jossa on liukkaita kohtia?? Se jotenkin tappaa momentumia liian helposti, ja vaikka tiedän että ensimmäiset Sonic -pelit Mega Drivellä olivat pelkkää tasoloikkaa nopeus ollessaan toisena seikkana, mutta kriitikot nykypäivänä haluavat että Sonic olisi nopea hahmo, sillä IGN justiinsa kritisoi Sonic Lost World -peliä sen nopeuden puutteesta.

    Tämä menee valittamisen puolelle ja myös off-topicin puolelle, mutta yritän silti olla rento ihminen etten vihastu nopeasti, ja jos mulla alkaa mennä metsään koko pelailu, niin mä suljen konsolin ja lähden ulos kävelylle rauhoittamaan mieltäni.

    VastaaPoista