keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Tietokone hajosi, elän hetken pimennossa

Kuten otsikko kertoo, meikäläisen tietokone sanoi itsensä irti pari päivää sitten. Olimme juuri viettäneet erittäin hauskaa viikonloppua kaveriporukalla, kun ruutuun pamahti sekunnin mittainen Blue Screen of Death (tm). Sen jälkeen kone ei ylipäätään lähtenyt enää päälle, ja kiintolevy rapisteli sen merkkinä, että jokin on pahasti pielessä. Todella harmillinen takaisku, etenkin jos kiintolevyltä ei voi palauttaa enää tietoja. Siinä saattoi mennä 1000 Gigan edestä valokuvia ja videoita viimeisen kahden vuoden ajalta. Fiksu ihminen olisi ottanut tärkeimmistä varmuuskopiot, mutta enhän minä sellaiseen ryhtynyt. Perhana.

Joka tapauksessa kone on nyt korjattavana, ja joudun pakenemaan vanhempien luokse netin äärelle. Elämä jatkuu, mutta saatan viettää pari viikkoa pimennossa. Blogiin yritän kirjoitella vähän aktiivisemmin, mutta uusia videoita ei kannata odottaa ihan vähään aikaan, etenkin kun minulla ei ole aavistustakaan Pinnacle Studion aktivointiavainten sijainnista. Ehkä tämä toimii mukavana pikku lomana editoinnista! Lupaan kuitenkin palata asiaan viimeistään kuukauden päästä, kun Donkey Kong Country Tropical Freeze julkaistaan. Siihen mennessä kaiken pitäisi olla taas kunnossa.

Muuten meikäläisen tammikuu on sujunut mukavissa merkeissä. Pekka ja Harri viettivät pidennettyä viikonloppua meikäläisen kämpillä, ja muutaman vuorokauden aikana tulikin pidettyä hauskaa koko rahan edestä. Nyt pitäisi vain hieman varoa tuon rahankäytön suhteen, etten joudu loppukeväästä köyhäilemään surkeana. Eiköhän se kuitenkin onnistu. Meikäläisellä on henkilökohtaisesta tietokonekatastrofista huolimatta aika hyvät fiilikset!

1 kommentti:

  1. DK:sta tulikin mieleeni, katselin noita vanhoja videoitasi ja aloin tuumaamaan että onkohan Tropical Freezestä odotettavissa samanlaista ragevideota? :D Saas nähä jos siinä on vain yhtään suurempi vaikeuskäyrä ja vaikeammat pomot.

    VastaaPoista