keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Kyllä lapset osaa!

Siskontyttö (8v) piirsi aika osuvan kuvan meikäläisestä poikamiesboksini syövereissä. Etenkin lattialla valuvat likaiset sukat, pizzapalat sekä nurkassa kyhjöttävä ES-tölkki lämmittävät mieltä. :D

Olen nyt tosiaan viettänyt todella leppoisaa viikkoa siskon perheen luona. Omaan nörttikomerooni verrattuna tämä tilava ja siisti kämppä on aivan eri planeetalta! En ole oikeastaan ehtinyt edes kaivata takaisin Ouluun, koska täällä on jatkuvasti meno päällä. Voitte vain kuvitella sen kuhinan joka syntyy, kun perheeseen kuuluu kolme alle kymmenenvuotiasta lasta. Skidit ravaavat edes takaisin ja suorastaan kilpailevat vanhempiensa ja meikäläisen huomiosta. Täällä voi olla varma siitä, että moninpelimatseihin löytyy osallistujia! Joskus pennut suorastaan raahaavat minut mukaansa pelaamaan Mariota tai Raymania. Ja kun kaikki pelaavat yhdessä, huuto vetää vertoja tykistökeskitykselle!

Lasten kanssa on siinä mielessä hauskaa pelata, että he ovat automaattisesti  täysillä mukana menossa. Jokainen uusi kenttä on hämmästyttävä, kaikki vastaantulevat pikkukikat mahtavia, ja pelien  kummallisuudet otetaan vastaan itsestäänselvyyksinä. Vaikka meikäläinen onkin suhteellisen kaikkiruokainen videopelien suhteen, niin en tietenkään ole onnistunut välttymään aikuisuuteen kuuluvalta kyynisyydeltä ja välinpitämättömyydeltä. Siksi on niin hauskaa pelailla keskenkasvuisten kanssa ja seurata, miten kikseissä he ovat nappeja hakatessaan. Ei turhaa marmatusta resoluutiosta, analogitattien sijoittelusta tai nettiominaisuuksien puutteellisuudesta. Silkkaa pelaamista!

Otetaanpa esimerkki. Uudessa Mario-pelissä putkimies saa vähän hölmön näköisen kissapuvun, jonka avulla tämä kykenee kiipeilemään seiniä pitkin. Pelaajat (myös minä) alkoivat välittömästi ulvoa siitä, kuinka surkea idea tuo oli ja kuinka tyhmältä puku näytti. Siskon lapset puolestaan päästivät yhteen ääneen ihastuneen huokauksen ja alkoivat heti kilpailla siitä, kuka pääsee ekana pelaamaan kissana. "Onpa suloinen, minä haluan olla kissa!" Rayman Legends puolestaan on raudanluja tasohyppely, mutta lapset viihtyvät erityisesti höyhenenkevyen jalkapallominipelin äärellä. Ja Legendsin paras puoli on tietysti se, että läpäistyn kentän jälkeen saa raaputtaa arpoja Wii U:n kosketusnäytön avulla! Seuraan tätä kaikkea huvittuneena ja palloilen mukana. Näin yli-innokkaat pelikaverit saavat minutkin arvostamaan tuttuja pelejä vähän uudesta näkökulmasta!

Totuuden nimissä on toki myönnettävät, että harmonian ja hauskanpidon vastapainoksi penskat ovat viiden minuutin välein toistensa kurkussa kostamassa vääryyksiä jotka "TOI ALOTTI". Hah hah hah! :D Ehkä iän tuoma välinpitämättömyys on toisinaan hyvä juttu.

Tarjoituksenani olisi lähteä huomenna kotia kohti. Tietokoneen pitäisi olla siihen mennessä kasattuna toimintakuntoon, mutta mitään tiedostoja ei ole vielä onnistuttu pelastamaan. Uusia videoita on siis turha odotella aivan heti. Retroluolastoa ei ainakaan ilmesty tässä kuussa ollenkaan, jonkin videoarvostelun sentään pyrin taikomaan. Siis olettaen että saan asennettua editointiohjelmat ja videokaapparin uudelle koneelle ongelmitta. Mutta en jaksa nyt murehtia sitä enempää, vaan jatkan laatuajan viettoa kaukana internetin sivistyneestä maailmasta!

1 kommentti: