keskiviikko 27. elokuuta 2014

Retroluolastossa ajetaan kovaa ja korkealta





Uusin Retroluolasto on viimeinkin väsätty. Ja jaksosta tuli edellisen tavoin suorastaan mammuttimaisen mittainen! Oli aivan tuskallinen urakka vääntää näin kattava jakso. Aloitin editointiohjelman kanssa taistelun jo ennen puolta päivää, ja palapelin viimeiset palaset loksahtivat paikoilleen iltakahdeksan aikoihin. Tällä kertaa episodin kesto selittyy sillä, että käsittelin samalla kertaa peräti kolme peliä. Mielessäni kävi kolmen erillisen videon tekeminen, mikä olisi ollut tavallaan aika fiksua. Olisin saanut videoita ilmoille tasaisin väliajoin. Nythän ehti mennä kokonainen kuukausi ilman uutta materiaalia. Mutta sitten tulin toisiin aatoksiin. Jokaisesta kolmesta jaksosta olisi ollut turhan lyhyt, ja halusin joka tapauksessa saada kaiken sanottua samalla kertaa. Joten ei auttanut muu kuin tykittää energiajuomaa suoniin ja ryhtyä hommiin!

F-Zero GX on suorastaan jumalainen tekele, mutta häpeäkseni tutustuin sen edeltäjiin ensimmäistä kertaa vasta nyt. Vanhojen pelien mättäminen olikin ehkä koko urakan parasta antia. GX:n kanssa meikää alkoi eniten vituttaa se, että komposiittikaapelin takia kuvanlaadusta tuli kamalaa sössöä. Yritä siinä selittää grafiikan parantumisesta, kun laatu jää vanhan nettivideon tasolle. No, minkäs sille mahtaa. Rehellisesti sanottuna en ole lopputulokseen aivan yhtä tyytyväinen kuin Pokémon-videon kohdalla. Taskuhirviöspesiaali oli sellaista nostalgiamyrkytystä, että jakso tuntui syntyneen kuin itsestään. Nyt jouduin näkemään kaiken eteen hirveästi vaivaa.  Onneksi jaksosta ei tästä huolimatta tullut ihan niin raskassoutuinen kuin aluksi pelkäsin. Pitkähän se on kuin mikä, mutta koitin olla saarnaamatta liikaa. Ja olen varsin tyytyväinen siihen, että onnistuin upottamaan videoon hassun vauvantappovitsin. Nyt olen saavuttanut kaiken mitä olen osannut toivoa.

tiistai 26. elokuuta 2014

Meitsie madness!

Eilen illalla tulin hihtelleeksi tietokoneen äärellä niin älyttömästi, että melkein repeilin liitoksistani! Kaverit nimittäin päättivät vähän leikitellä meikän tuoreen facebook-profiilikuvan kustannuksella. Ja jälki oli vähintään mahtavaa. :D

 
Tässä on uusi yltiöpäisen positiivinen profiilikuvani, jonka nappasin solukämpän keittiössä. Mikäpä olisikaan upeampi tausta poseeraukselle! Edellinen kuvatus alkoi olla jo kohtuu vanha, joten päivitykselle oli tosiaan tarvetta. Etenkin kun meikän letti on ehtinyt kasvaa noinkin mittavaksi kesän aikana. En silti aikonut valita juuri TÄTÄ lasittuneen söpöä otosta naamakirjaan. Halusin ainoastaan testata sen sopivuutta mahdollisimman pikaisesti ja ottaa sen jälkeen lisää samantyylisiä kuvia. Alle minuutin sisällä autuaasta selfiestäni oli ehtinyt tykätä jo pari typyä (Jes!) joten en enää kehdannut poistaa sitä. Onhan se kaikessa hipsterimäisyydessään kohtuullisen edustava.

Illalla kävin kittaamassa pari kaljaa opiskelukavereiden seurassa, ja kotiin hoiperrellessani PBC-podcastista tuttu Hazuki oli nakannut kommentteihin alla lojuvan taideteoksen viestillä "Ite tykkään tästä enemmän."


Huutonaurun jälkeen keräsin itseni lattialta ja kehotin tekemään näitä lisää. Sain mitä tilasin.



Viimeiseen päätin vastata samalla mitalla. :D Hoidettu'd


Tämän jälkeen Juho jatkoi suureksi riemukseni elokuvalinjalla.


Ja Olli viimeisteli todellisella taideteoksella Jurassic Parkin jalanjäljissä. Repskops maximus. :D


Meikällä on kyllä aivan kaistapäisiä kavereita. Hyvää työtä tyypit! Erästä viisaudestaan tunnettua kehonrakentajaa lainatakseni: "Ei voi muuta sanoo ku hattuu nostaa".

maanantai 25. elokuuta 2014

Laiskan paskan viimeaikaisia ostoksia

Miksi en ole päivittänyt blogia tai tehnyt uusia videoita? Laiskottaa. Olen viettänyt jo melkein kolme viikkoa aivan lamaantuneissa lomafiiliksissä, enkä suostu potemaan siitä tunnontuskia. :D Harvoin on samalla tavalla aikaa pelaamiselle tai hedonistiselle elokuvien ja tv-sarjojen katselulle. Saatan herätä puolen päivän jälkeen, tiirailla pari tuntia videoita sängyn pohjalla loikoillen, ja painella sitten metsästämään jotain aamupalaksi kelpaavaa. Illaksi kipitän yleensä kavereiden kämpille norkoilemaan. Tästähän kaikki salaa haaveilevat! Mutta jos totta puhutaan niin nyt alan jo pikku hiljaa kaivata jonkinlaista päiväjärjestystä elämälle. Pitäisi potkia itseä edes sen verran perseelle, että osaisi lukukauden alussa herätä ennen iltapäivää. Vielähän tässä olisi viikkoa aikaa...

En halua sen suuremmin avautua viimeaikaisesta elämästäni, mutta voisin sentään vähän esitellä uunituoreita ostoksiani. Syksyn koittaessa tulee hankittua kaikenlaista enemmän tai vähemmän tarpeellista tavaraa. Noh, meikän tuntien vähemmän tarpeellista.

Xbox-pelejä - 10€


Eräänä päivänä kuljin keskustassa suuren krapulan vallassa. Tiesin että ainoastaan pelikaupan tunkkainen ja aavistuksen hieltä haiseva ilma voisi lievittää kurjaa olotilaani. Niinpä laahustin Pelimieheen ja kävin tuttuun tyyliin läpi vanhojen pelien täyttämiä hyllyjä. Ikäväkseni en löytänyt kovin kiinnostavia Playstation 1-klassikoita, mutta ensimmäisen Xboxin pelejä pläräillessäni sormeni osui Jade Empiren kohdalle. Tämä takavuosien toimintaroolipeli on kuulemani mukaan silkkaa hunajaa kaikille aisteille, joten nappasin kotelon mukaani kahdesti miettimättä. Tiskin luona norkoili poikkeuksellisen herkun näköinen naismyyjä, joka alkoi heti heittää meikälle läppää Jade Empiren erinomaisuudesta. Yritin krapulaisena erakkona vain nyökytellä kohteliaasti ja saada pelin maksettua mahdollisimman nopeasti. Sitten muija totesi iloiseen sävyyn, että ensimmäisen Xboxin pelejä saisi kymmenellä eurolla peräti kolme kappaletta. Mitä vittua, siistiä! Kipaisin vielä pelihyllyn eteen ja nappasin mukaan kaksi vähiten huonoa Xbox-peliä mitä satuin löytämään. Unreal II ja Project Snowblind ovat sen luokan tekeleitä, etten varmaan ikinä tule pelaamaan kumpaakaan. Mutta näyttäväthän ne hyviltä pelihyllyssä. Hetken aikaa jo meinasin ottaa mukaan Dead or Alive Beach Volleyballin, mutta en kehdannut kun se muija oli kassalla. Olisi varmaan pitänyt meikää ihan kamalana animerunkkarina. :D



Elgato Gaming Capture HD - 170 €


Tämä sulavalinjainen kaunotar varasti sydämeni jo edellisessä Oulumiitissä. Kyseessähän on siis videokaappari, jonka avulla kykenen tallentamaan pelailujani mainiolla kuvanlaadulla. Minulla on ennestään Hauppaugen kaappari, jota olen käyttänyt retroluolaston ja videoarvosteluiden nauhoittelussa. Mutta Hauppaugessa on aimo kasa vittumaisia ongelmia, joiden vuoksi päätin törsätä rahaa tähän uudempaan versioon. Ensinnäkin Elgato pystyy viimeinkin tallentamaan videota täydellä 1080p -kuvanlaadulla, toisin kuin Hauppauge. Lisäksi tämä ihana teknologian pikku ihme käyttää HDMI-kaapeleita eikä komponenttiliitäntöjä. Näppärät HDMI-piuhat eivät aiheuta läheskään samanlaista lakumattosekasotkua tv:n viereen kuin komponenttimötkylät. Ja kaiken kukkuraksi Elgaton videokaappari on mitättömän pikkuinen vekotin, sen pystyy nakkaamaan helposti kämmenelle. Niinpä se kulkee mukana naurettavan näppärästi (Ja varmaan menee hukkaan vähintään yhtä vaivattomasti).

Ai niin, ilman Elgatoa en voisi edes tallentaa videokuvaa Xbox Onesta. Joten siinäkin mielessä sijoitus oli mielestäni tarpeellinen.


Vaatteita - n. 100€


Miten ylipäätään saan kaiken näin ryttyyn?


Toissa viikonloppuna havahduin karmivaan totuuteen: Vaatteet alkoivat käydä vähiin. Likapyykkisäkki suorastaan huojui räjähtämispisteessä ja vaatekaappia koristi enää muutama ikivanha riepu. En alentunut pyykkäämään, vaan kipaisin kaupungilla ostamassa pari uutta T-paitaa ja muutamat bokserit. Ja uudet farkut, koska kaikissa entisissä tuntuu olevan jotain vikaa. Ikävää vain, että tällaiselle persjalkaiselle ei tahdo löytyä oikean mittaisia farkkuja. Parin päivän jälkeen lahkeet ovat ehtineet rispaantua pahanpäiväisesti. Pitäisi kääntää  tai lyhentää lahkeet jos vain osaisin/jaksaisin.

Meikä tykkää nörttimäisistä t-paidoista. Kaapista löytyy jo reilusti yli tusinan verran vanhojen tieteis- ja kauhuelokuvien fanipaitoja sekä videopeliteemaisia vaatekappaleita. Kuvan Star Wars-paita on hankittu jo kesän aikana, mutta ajattelin laittaa sen silti näkyville koska se on niin päheä. Oma suosikkini on varmaan vuosi sitten hankkimani valkoinen Plan 9 From Outer Space -paita, jota ei kuvassa ikävä kyllä näy. Vähempikin saa naiset pyörimään ympärilläni kiiman vallassa.

torstai 14. elokuuta 2014

Meikähän on Lepakkomies!

Kesäloman alussa tulin ostaneeksi Loimaan Gigantista läjän Wii U-pelejä aivan sikamaisen halpaan hintaan. Ilmeisesti Nintendon laitteilla eivät myy mitkään muut kuin Nintendon itsensä julkaisemat pelit. Ainakin Gigantti halusi päästä näistä kappaleista hanakasti eroon. Walking Dead: Survival Instinct on jäätävää jämäpaskaa, mutta vitosen hinnalla en voinut jättää sitä väliin. Samalla hinnalla irtosi supersankareilla varustettu oivallinen mätkintäpeli Injustice: Gods Among Us sekä hämmästyttävän hämähäkkimiehen oma lisenssipeli parin vuoden takaa. Mutta kaikista eniten mieltäni lämmitti KAHDEN EURON hintainen Batman: Arkham City Armored Edition. Siis yksi viime vuosien kehutuimmista toimintapeleistä! Käkätin koko matkan kaupan hyllyltä parkkipaikalle.



Arkham City jäi meikäläiseltä aikoinaan kokematta. Syytän tästä varusmiespalvelusta. Siis oikeasti, kyllä vitutti mädäntyä intissä, kun vuoden 2011 syksy ja talvi olivat suurin piirtein jatkuvaa huippupelien tykitystä! Arkham City, Skyrim, Battlefield 3, Rayman Origins, Deus Ex: Human Revolution, Sonic Generations, Super Mario 3D Land, Mario Kart 7, Zelda Skyward Sword... Ja kaiken tämän keskellä piti syödä pakkimuonaa jossain Sodan-vitun-kylässä. Urgh...

Mutta siis tosiaan, Batmanin suhteen jäin aika pahaan paitsioon. Pari vuotta sitten vedin sarjan ensimmäisen pelin, eli Batman: Arkham Asylumin läpi. Peli oli varsin mainio, mutta ei säväyttänyt aivan samalla tavalla kuin ennakkoon toivoin. Siksi en pitänyt varsinaisesti kiirettä Arkham Cityn suhteen. Yhtenä iltana meikään iski kuitenkin aivan suunnaton Batman-kuume, joten pistin pelin sisään... Ja hotkaisin tämän huippukivan panssaroidun version läpi parissa päivässä. Nälkäni ei ollut kuitenkaan tyydytetty, joten siirryin tuon jälkeen välittömästi Arkham Originsin pariin. Olen itse asiassa niin koukussa Batman-peleihin, että uusi Retroluolasto on sen vuoksi jo pahasti myöhässä. Miten aika muka riittää käsikirjoitukseen, kuvaamiseen ja editointiin, kun päivästä yhdeksän tuntia kuluu rikollisia mukiloidessa? :D



Batman Arkham City on vähän niin kuin rakkauskirje kaikelle Batmaniin liittyvälle. Suurin piirtein kaikki tunnetut (ja vähemmän tunnetut) lepakkomiehen vastustajat esiintyvät tässä massiivisen kokoisessa toimintapaketissa. Tietenkin osa näistä hahmoista jää aivan yhdentekeviksi Einareiksi, mutta eipä tuo menoa haittaa. Tärkeintähän on se, että pelissä pääsee liikkumaan Batmanin saappaissa ympäri suurta kaupunkialuetta, jota kansoittaa Gothamin roskasakki. Isot välimatkat liidellään viitan avulla ja talojen katoille pääsee tarttumakoukkua käyttämällä. Lisäksi räjähdysgeelin kaltaiset apuvälineet toimivat ongelmanratkaisun lisäksi itse taisteluissa. Pelatessa tulee väkisinkin tunne siitä, että "Meikähän on kova jätkä... Meikähän on JUMALAUTA LEPAKKOHEMMO!". Niinkin tavallinen arjen aktiviteetti kuin armoton turpiinveto tuntuu aivan mahtavalta! Jokainen nyrkin lasautus aiheuttaa nimittäin äänitehosteen, jota voisi verrata ukkosen jysähdykseen. Kohtuu köpöisestä juonesta huolimatta suosittelen ketä tahansa pelaamaan peliä... Siis jos joku ei sitä ole muka vielä tehnyt. Wii U:n versiossa ohjaimen näyttöä hyödynnetään varsin mallikkaasti, etenkin karttaruudun selailu hoituu muitta mutkitta sen ansiosta.

Nyt olen tosiaan aloittanut Arkham Originsin mättämisen... Toivottavasti ähky ei iske ihan vielä. Ja toivottavasti onnistun supersankaritouhujen keskellä elämään kaksoiselämääni tunnollisena nörtin kuvatuksena.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Guardians of the Galaxy... Vau!

En ole aivan niin kova sarjakuvatietäjä kuin haluaisin uskotella. Niinpä myönnän kuulleeni Guardians of the Galaxystä vasta noin vuosi sitten, kun ensimmäiset uutiset elokuvasovituksesta kantautuivat nettiin. Galaksin vartijat lukeutuu Marvel-sarjakuvien sekopäisempään osastoon. Siis koska hämähäkkimies tai ukkosenjumala Thor eivät ole lainkaan sekopäisiä konsepteja, eiväthän? Guardians suorastaan pursuilee avaruusolentoja, palkkionmetsästäjiä ja ylilyötyä äksöniä. Sekä runsaasti huumoria, mikä kävi selväksi jo ensimmäisistä trailereista. Itsehän rakastan elokuvia, jotka eivät ota itseään liian vakavasti, mutta Guardians of the Galaxy vaikutti ennakkoon vähän liiankin höpöhöpökomedialta. Mitä voi odottaa elokuvalta, jonka päähenkilöihin lukeutuvat polven korkuinen puhuva pesukarhu sekä elävä kasvi joka hokee vain olevansa Groot?



Olli kävi mulkaisemassa GotG:n heti ensi-iltapäivänä ja oli suurin piirtein valmis menemään leffan kanssa naimisiin. Äijä oikein vaatimalla vaati, että myös meikä katsastaisi elokuvan mahdollisimman pian. Niinpä pakenin harmaata lauantaipäivää Finnkinon hämyisiin saleihin... Ollin kanssa. En voinut välttyä ennakkohuumalta, kun frendi lähtee silmät kiiluen katselemaan samaa leffaa toiseen kertaan viikon sisällä. Pakkohan sen on olla hyvä! Nappasin sour cream & onion -popcornit kouraan, nakkasin liian  painavat 3D-kakkulat nenälleni ja matkustin Marvelin matkassa kaukaiseen galaksiin.

Kun lopputekstit vierivät valkokankaan poikki, tunnustan kehränneeni kuin kissa. Guardians of the Galaxy on meikäläiselle SE vuoden yllätysrymistely, joka iski aivan täysiä. Kaksi vuotta sitten The Avengers räjäytti pääni. Viime vuonna The Pacific Rim näytti, miten jättihirviöleffat tulisi tehdä (Olisivatpa Godzillan tekijät ottaneet mallia). Tänä vuonna Guardians of the Galaxy tarjoilee parasta Star Warsia sitten... Star Warsin.

Tämä kevyt, hahmovetoinen avaruusseikkailu on rehellisen pöhkö, eikä häpeile mitään. Jo ensi hetkistä näkee, että tässä on yhdistetty suurin piirtein kaikkia mahdollisia tieteisuniversumeita. Hahmojen asusteet ja komeat taustat jäljittelevät Tähtien sodan ajatonta tyyliä. Avaruusalukset ovat melkein yhtä räkäisiä kuin vanhoissa Aliens-elokuvissa. Nova Primen kliiniset kadut muistuttavat erehdyttävästi Mass Effect-pelien Citadelia. Parista hahmosta tulee niin kovat Star Fox-vibat, että heti teki mieli hypätä tähtihävittäjän puikkoihin. Yleensä tällainen sillisalaatti ei toimisi lainkaan, mutta jotenkin Guardians onnistuu luomaan lainatuista ideoista oman identiteettinsä.



Hehkuvan energiakekäleen ympärillä pyörivä taustatarina toimii vain tekosyynä sille, että galaksin viisi kovanaamaisinta korstoa saadaan liittoutumaan samalle puolelle. Ja näiden kavereiden keskinäistä pottuilua seuraa mielihyvin. Päähenkilö Star-Lord (Chris Pratt) on itsestään liikaa luuleva Han Solo-wannabe, ja sellaisena varsin sympaattinen sankari. Tämän mukaan lyöttäytyvä vihreä eukko Gamora (Zoe Saldana) tahtoo jäädä muun kaartin jalkoihin, mutta ajaa silti asiansa vahvana soturina. Loputtoman laajalalla sanavarastolla varustettu mörssäri Drax (Dave Bautista) aiheuttaa pökkelöllä olemuksellaan ja huumorintajuttomuudellaan eräät leffan parhaimmista lainauksista. En vieläkään voi uskoa, miten pari näistä heitoista pääsi Disneyn tuottamaan elokuvaan. Shown varastaa tietenkin jo aikaisemmin mainitsemani kaksikko: Rocket-pesukarhu (Bradley Cooper) ja tämän puiseva kaveri Groot (Vin Diesel). Rocket tulee takuuvarmasti olemaan internet-fanien loputtoman ihailun kohde. Näennäisen suloisen oloinen supikoira on oikeasti koko leffan pahin kusipää, ja Bradley Cooperin ääni istuu hahmolle kuin nenä naamaan.

Viisikon välinen kemia toimii mainiosti. Yleensä nokkela sanailu tahtoo olla tämän tapaisissa vähän liiankin nokkelaa ja käsikirjoitetun oloista. Guardiansissa pään aukominen naurattaa loppuun saakka. Musiikkivalikoima koostuu ovelasti lähinnä kahdeksankymmentäluvun popkappaleista, mikä on vähemmän käytetty ratkaisu tieteiselokuvissa. Itse ainakin tykkäsin. Nipotuksen aiheita en paljoa jaksa keksiä, mutta välillä elokuva eteni vähän nytkähdellen ja hätäisen oloisesti. Etenkin lopussa saattoi huomata, miten seuraava kohtaus vain alkoi ennen kuin edellisen tajusi edes loppuneen. Ja jälleen kerran hyvä sankarikaarti saa vastaansa kohtuullisen laimean ison pahan sedän. Pientä Avengers-tautia on siis havaittavissa. Siitä tulikin mieleeni, että elokuva nivoo itseään monessa kohtaa yhteen Avengers-universumin kanssa. En osannut odottaa, että yhteydet olisivat näin selkeitä. Pysyn tuskin pöksyissäni, jos jossain Avengers 3:ssa Iron Manin, Hulkin ja Kapteeni Amerikan rinnalle asettuu rynnäkkökiväärillä varustettu pesukarhu ja muu avaruusjengi!

Guardians of the Galaxy tekee juuri sen, mitä elokuvan pitääkin. Poistuin salista perin pohjin tyytyväisenä. Raina tarjoaa kahden tunnin edestä elämyksiä, toimintaa ja naurunremakkaa. Silti siinä on tarpeeksi sisältöä, eikä homma pääse taantumaan sirkukseksi. Saatanpa itsekin pyörähtää leffateatterissa vielä toistamiseen. Niin kova nälkä tästä jäi.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Keräsin hilloja, käärin hilloa

Meikän kesätyöt museolla loppuivat noin viikko sittten. Kuuden viikon sopimuksen jälkeen tarkoituksena oli jatkaa  jobia vielä kuukauden päivät, mutta homma kaatui rahoituksen puutteeseen. Kellään ei olisi ollut varaa maksaa meikälle kesätyöläisen vaatimatonta massisummaa, vaikka töitä olisi riittänyt. Eipä tämä kuitenkaan haittaa, sillä nyt jää yltäkylläisesti aikaa loppukesästä nautiskelemiseen. Käväisin esimerkiksi tällä viikolla taas Oulussa maistamassa kaupunkielämän hienouksia. Elämiseen ja matkusteluun kuluvia pikkuhiluja voi sitä paitsi keräillä muutenkin kuin museolla palloilemalla. Esimerkiksi rymyämällä metsässä!

Kuva: Pentti Kalliainen /YLE


Jotenkin isä ja äiti onnistuivat houkuttelemaan meikäläisen mukaansa hillajängälle. Ja kun sanon "jotenkin", tarkoitan tietysti "rahallisen palkkion avulla".  Hyppäsin perjantaina aamuyöstä pikajunaan Kemijärvelle, ja jo ennen kello kymmentä löysin itseni metsän laidalta kumisaappaat jalassa. Armeija-aikojen jälkeen vannoin etten ikinä palaisi risukossa tarpomiseen. Aurinko porotti taivaalla, ja saatoin jo kuulla korvieni juuressa itikoiden pahaenteisen ininän... Mutta ainakaan tällä kertaa ei tarvinnut ylittää jokea rinkkalautalla. Tai sytyttää nuotiota palavan käävän avulla. Ihan nousee oksennus kurkkuun kun miettii, miten vittumaisia juttuja sitä onkaan elämässään joutunut tekemään. Urgh!

Takaisin perjantaihin. Katalat vanhuks... Rakkaat vanhempani eivät tietenkään "muistaneet" mainita, että unelmien hillapaikka sijaitsi viiden kilometrin kävelymatkan takana. Niinpä sain samota kapeilla metsäpoluilla kuin kunnon eräjorma. Tosin ei se meikäläistä haitannut, koska olin varautunut lataamalla iPodiin rutkasti Podcast Beyondin jaksoja. Videopelihönttien papatusta kuunnellessa matka taittui varsin jouhevasti. Ja  totta tosiaan, perillä odotti ämpärikaupalla hillaa. Parin tunnin kumartelun ja rennon kömyämisen jälkeen plakkarissa oli kilokaupalla oransseja suomuuraimia (Typerin sana koskaan?).

Mukavasta pikku reissusta jäi käteen varsin pätevä määrä kahisevaa, koska hillasta maksetaan about 15 euroa KILOLTA. Tai ainakin naapureille se meni kaupaksi sillä hinnalla, kaupasta massia olisi herunut vähän kitsaammin. Sain siis muutaman tunnin metsäreissun avulla melkeinpä maksettua tuoreen Nokia Lumia 630 -luurin, jonka nappasin itselleni Oulussa käydessäni. Rakas 620 otti kuolettavan osuman Rovaniemen rautatieasemalla, joten meikän piti hankkia uusi puhelin tilalle. Moni voisi kysyä että miksi ostaa Lumia, ja vastaukseni olisi "I dunno lol". Tykkään Lumian käyttöliittymästä, ja 630 on hintaluokkansa parhaimmistoa prosessorinopeuden ja käytettävyyden kannalta. Kelpo luuri erinomaiseen hintaan!

Hirviö ja kaunotar. Uutukaista varten hankin tuollaisen ihastuttavan vihastuttavan suojaläpyskäkotelojuttuhommelin.