sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Uudet silmälasit, ou jee!

Jos et ole rillipää, et voi edes kuvitella miten upealta uusien silmälasien saaminen tuntuu. Uunituoreet kakkulat muuttavat suttuisen maailman kertaheitolla niin kirkkaaksi ja teräväksi, ettei sitä tahdo uskoa todeksi. Meikän näkö ei ole paljoa muuttunut viimeisten kolmen vuoden aikana, mutta edelliset lasit vetelivät silti viimeisiään. Ne joutuivat nimittäin kokemaan kovia täällä Oulun vaarallisessa metropolissa. Jo ensimmäisen Oulussa vietetyn kuukauden aikana onnistuin heittämään itseni voltilla pyörän tangon ylitse, minkä seurauksena kakkulat kieroutuivat pahanpäiväisesti. Noh, taikuudella ne saatiin melkein entiselleen, mutta viime vuodenvaihteessa sammunut ruhoni runteli ne vieläkin perusteellisemmin. Kännisen kieriskelyn jälkeen lasit jäivät optikon parhaista yrityksistä huolimatta vituralleen. Niitä sai olla koko ajan tökkimässä nenän vartta pitkin, enkä enää nähnyt yhtä hyvin kuin ennen.

Mutta nyt sain sitten hommattua uudet lasit! Onneksi äiti sponsoroi vajaan parinsadan euron hintaisen ostokseni, muuten vaeltaisin edelleen utuisuudessa nenänvarttani tökkien. Meikän silmälasien kehitys on kulkenut suoraviivaisesti aina vain isompia ja isompia kehyksiä kohti.  Nämä hipsteripokat ovat tuon kehityksen huipentuma. Olen erittäin tyytyväinen siihen, miten tummasankaiset lasit kehystävät kasvojani. Ne ovat edestä aika samanlaiset kuin vanhatkin, mutta sivusta huomattavasti tuhdimmat. Ylipäätään ne sopivat meikän nörttimäiseen persoonaan aika saumattomasti.

Hiukset aina huonosti ja naamakarvat ajamatta. That's me!


Tällä kertaa tajusin muuten hankkia laseihin parin vuoden takuun. Siis siltä varalta, että jatkossakin sattuu kummallisia edesottamuksia. Eihän sitä tiedä. :D

torstai 25. syyskuuta 2014

Destiny-arvostelu



Hiljainen syyskuu sen kun jatkuu. Räntäsateiden ja opiskelukiireiden keskellä on kuitenkin hyvä rentoutua videopelien parissa. Meikä ainakin nauttii ihan oikeasti siitä tunteesta, kun voi vain pyhittää vapaapäivän jollekin uutuuspelille. Etenkin jos tämän vetelehtimisen onnistuu vielä tekemään siten, ettei ainakaan ennen iltaa astu lainkaan ulos kämpästä. Pari viikkoa sitten ilmestynyt Destiny oli yksi meikäläisen eniten odottamista konsolipeleistä piiitkään aikaan. Kaikki näytti niin komialta ja elämää suuremmalta ja tajunnan posauttavalta. Lopputulos ei sitten ollutkaan aivan ennakko-odotuksen arvoinen.


Vaikka omakin arvosteluni oli varsin kriittinen, myönnän mykistyväni internetin Destiny-vihan edessä. Peliä haukutaan kusiseksi ripuliksi ja vuosikymmenen pahimmaksi vedätykseksi. Olen myös nähnyt käytettävän termiä ”vuoden paskin ostos”. Joillain ihmisillä on ilmeisesti liian täydellinen elämä, jos tällainen lievästi pettänyt peruspaketti tuottaa noin suunnatonta mielipahaa. Vaikka toiminta toistaa itseään pahemmin kuin meikäläisen blogimerkinnät, niin ei itseään kannata silti hirteen heittää. Oikealla asennoitumisella Destinyn äärellä voi aidosti nauttia. Vihollisten surmaaminen on pirun hauskaa riippumatta siitä, kuinka monta kertaa sitä tekee.

Arvostelun teko sujui laiskuudestani huolimatta ihan näppärästi. Onneksi ei pitänyt vääntää yli vartin mittaista mammuttiarviota tällä kertaa. Kuvanlaatukin on uuden videokaapparin ansiosta oikein jees. Harmi vain että lopun (tyhmä) Gay Lord –vitsi meni renderöinnin takia vielä enemmän pipariksi. Editointiohjelmassa kaikki tapahtui oikeaan aikaan, lopullisessa videossa ääni laahaa tekstin perässä. En jaksa tuollaisen asian takia rendata koko pätkää uusiksi, mutta kyllähän tuo ärsyttää.

tiistai 16. syyskuuta 2014

Tuorein Turtles-elokuva oli aika kuonaa

Viime viikolla keräsin rohkeuteni ja käväisin katsomassa uunituoreen Teenage Mutant Ninja Turtles -elokuvan. Siis huolimatta kaikesta siitä inhosta, mitä ennakkotrailerit meikässä herättivät. Olen varmasti ennenkin kertonu että kersana fanitin ninjakilpikonnia ihan täysiä. Katselin vihreän nelikon seikkailuja VHS-kaseteilta jopa turhan paljon, minkä lisäksi tietysti piirtelin fanitaidetta ja mussutin pizzaa. Kahdeksankymmentäluvun ikoniset hahmot on ehditty vuosien varrella keksiä uudelleen jo pariin kertaan, mutta elokuvia on ilmestynyt harvakseltaan. Kaksi ensimmäistä lukeutuivat aikoinaan suosikkieni joukkoon kaikessa köpöisyydessään. Niiden jälkeisiin leffoihin en ole edes vaivautunut tutustumaan. Ennen kuin nyt.



Parin trailerin perusteella tiesin varata mukaan reilun annoksen päänsärkylääkkeitä. Kilpikonnat näyttävät uudessa elokuvassa suorastaan oksettavan rumilta. Valtavilla sieraimilla varustetut juustonaamat saivat vatsani kääntymään jo ensisilmäyksellä. Toinen toistaan kökömpiä Transformers-rymistelyjä tehtaillut Michael Bay ei ole ohjannut Turtlesia, mutta on toiminut elokuvan tuottajana ja "luovana voimana". Heh, luovana. Noh, Bayn jälki on nähtävissä vähän joka puolella. Elokuva ottaa itsensä ihan liian vakavasti, mutta tätä korvataan huonosti ajoitetulla pikkutuhmalla huumorilla ja popkulttuuriviittauksilla. Ja tietenkin parilla pieruvitsillä, jotta kakaratkin saataisiin pysymään paikallaan puolentoista tunnin ajan. Michael Bayn ei siis tarvitse edes ohjata elokuvaa pilatakseen sen. Äijä on kuin tartuntatauti joka leviää kaikkeen mitä hän koskee.

No mutta kun ennakko-odotukseni olivat näinkin kohdallaan, en voinut ainakaan pettyä. Lopputekstien vyöryessä kamalan räppibiisin tahdissa kohautin olkapäitäni ja poistuin teatterista katse tyhjänä. Elokuva ei ollut oikein mistään kotoisin, mutta toisaalta se ei ollut samanlaista lapsuuden raiskaavaa kurapaskaa kuin ennakkoon kuvittelin. Pikemminkin leffa turrutti minut kestämättömällä keskinkertaisuudellaan. Kilpikonnien kuvottavat pärstät pistivät silmään koko leffan ajan, mutta muuten ninjanelikko oli varsin hyvin edustettuna.  Oli ilo huomata että pintapuolisesta vakavuudesta huolimatta kilpparit heittivät jälleen läppää pahisten pieksemisen lomassa. Huono huumori sai minut kiemurtelemaan penkillä mutta ei aiheuttanut minulle munuaiskiviä kuten Transformers 4:n tapauksessa. Edes Megan Fox ei syystä tai toisesta ärsyttänyt juuri lainkaan. Nainen hoiti roolinsa kunnialla, eli luki vuorosanansa seksikkäästi ja juoksi kameran edessä hidastettuna monta kertaa. Boing boing.



Elokuvan kompastuskivet olivat tiedossa jo ennakkoon, joten osasin varautua niihin. Silppuri ei suinkaan voi olla samuraisotisopaan sonnustautunut soturi, vaan kolmimetrinen lentävillä puukoilla varustettu panssarirobottihäiskä. Tämän jalkaklaanilaiset eivät tietenkään ole ninjoja vaan mediaseksikkäästi puolisotilaallisia terroristeja. Koska robottininjathan ovat täysin pöhk... Eikun hetkinen! Myös kilpikonnien syntytarinaa oli käyty käpälöimässä tavalla, joka aiheutti minulle ihottumaa. Ei se mikään pyhäinhäväistys ollut, mutta uuteen syntytarinaan liittyvät yhteensattumat ovat melko järkyttävää sorttia. Ei sikäli että kaipaisin realismia elokuvassa, joka käsittelee renessanssitaiteilijoiden mukaan nimettyjä ninjutsukilpikonnia. Mutta edes elokuvan sisäisen uskottavuuden mukaan syntytarina ei ollut mistään kotoisin.

Ylipäätään dubstepillä varustettu 2010-luvun Turtles-elokuva oli puuduttava esitys. Se on suunnattu kaulapartaisille 30-vuotiaille miehille, jotka tykkäävät väkivallasta ja kaipaavat ullakolle unohtuneita lelufiguureitaan. Toisaalta myös lapset ja etenkin esiteinit voivat viihtyä elokuvan parissa, ainakin niissä kohdissa joissa rymistellään menemään. Takanani istuva alle kymmenenvuotias pentu  huokaisi haltioituneena, kun tietokoneella tehdyt kilpikonnat taistelivat tietokone-Silppuria vastaan kerrostalon katolla. Itse huokaisin vanhuudesta johtuvan väsymyksen vuoksi.

Kokonaisuutena 1½/5. Kannattaa katsoa jos haluaa tietää, mistä ihmiset valittavat. Tai jos ikäsi voi kirjoittaa yhdellä numerolla.


sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Alkusyksyn taivaallista saamattomuutta.

Säännöllisyys, mitä se on? Enpäs tiedä, mutta kai tänne blogiin voisi jotain kirjoitella taas vaihteeksi. Jos tekemättömyydellä voisi tienata, olisin varmasti meleko äveriäs!

Oletin, että opiskelujen jatkuminen vaikuttaisi meikäläisen päivärytmiin edes jollain tasolla. Mutta ainakaan alun perusteella ei siltä vaikuta. :D Luentoja ei ole nyt syksyllä ruuhkaksi asti, vain muutama siellä täällä. Esimerkiksi historiaa en tänä vuonna tule opiskelemaan kuin yhden kurssin verran. Siis koko vuoden aikana! Paitsi tietenkin jos laskee kandin väsäämisen mukaan. Hyi, kai sekin urakka pitäisi muka aloittaa jossain välissä. Varmaan keväällä. Nyt pitää keskittyä siihen, että saisin elokuvatutkimuksen ja viestinnän sivuaineet pakettiin ennen joulua.

Meikän syksy on leppoisasta alusta huolimatta ollut ihan viihtyisä. Kavereiden kanssa tulee roikuttua tavallistakin enemmän. Osittain varmasti koska Harri asuu viimein täällä ihmisten keskuudessa. Eilenkin palloiltiin Harrin ja Mikaelin kanssa baarissa perseilemässä valomerkkiin saakka. Toissapäivänä puolestaan riehuttiin pelaajaboardilaisten keskuudessa elämää suuremmassa peli-illassa. Siitä tulee videota joskus kun ehdin tai jaksan. Vain harvana iltana on oikeasti aikaa jäädä kämpille väsäämään videoita saati pelaamaan jotain itsekseen. Ja se on oikeastaan hyvä juttu. Talven saatananmoisilla pakkasilla luulisi olevan ihan tarpeeksi aikaa kämpässä möllöttämiselle.

Äitikin käväisi viikko sitten hieman sisutamassa meikän opiskelijakämppää. Asun tosiaan kolmen ihmisen solussa, ja kämppäkaverini ovat jopa meikäläistä pahempia erakon kuvatuksia. Niinpä kämpän sisustus suorastaan huokuu tuota yhteistä piittaamattomuutta ja askeettisuutta. Kuka kaipaa mattoja tai verhoja, kun yhteisissä tiloissa ei tule oleskeltua oikeastaan ikinä? Noh, äitiä tuollainen poikamiesmeininki ahisti sen verran syvästi, että päätti tuoda autolastillisen tavaraa mukanaan Ouluun. Nyt kämpässä on neljä mattoa enemmän, keittiön verhoja voi katsella oksentamatta ja löytyypä eteiskäytävästä näppärä kaapin kuvatuskin. Pakko myöntää, että asunto on heti huomattavasti viihtyisämmän oloinen kuin ennen. En silti suostu viettämään aikaani yhteisissä tiloissa. Siinähän saattaisi vaikka törmätä kämppäkavereihin!


No mutta hei! Ylihuomenna julkaistaan odotettu tieteisräiskintä Destiny! Teen siitä videoarvostelun niin nopsaan kuin suinkin kykenen. :) Tuskin kuitenkaan ensi viikolla vielä. Onneksi netistä ei tekeminen lopu silloinkaan kun olen saamaton laiskuri.