torstai 25. syyskuuta 2014

Destiny-arvostelu



Hiljainen syyskuu sen kun jatkuu. Räntäsateiden ja opiskelukiireiden keskellä on kuitenkin hyvä rentoutua videopelien parissa. Meikä ainakin nauttii ihan oikeasti siitä tunteesta, kun voi vain pyhittää vapaapäivän jollekin uutuuspelille. Etenkin jos tämän vetelehtimisen onnistuu vielä tekemään siten, ettei ainakaan ennen iltaa astu lainkaan ulos kämpästä. Pari viikkoa sitten ilmestynyt Destiny oli yksi meikäläisen eniten odottamista konsolipeleistä piiitkään aikaan. Kaikki näytti niin komialta ja elämää suuremmalta ja tajunnan posauttavalta. Lopputulos ei sitten ollutkaan aivan ennakko-odotuksen arvoinen.


Vaikka omakin arvosteluni oli varsin kriittinen, myönnän mykistyväni internetin Destiny-vihan edessä. Peliä haukutaan kusiseksi ripuliksi ja vuosikymmenen pahimmaksi vedätykseksi. Olen myös nähnyt käytettävän termiä ”vuoden paskin ostos”. Joillain ihmisillä on ilmeisesti liian täydellinen elämä, jos tällainen lievästi pettänyt peruspaketti tuottaa noin suunnatonta mielipahaa. Vaikka toiminta toistaa itseään pahemmin kuin meikäläisen blogimerkinnät, niin ei itseään kannata silti hirteen heittää. Oikealla asennoitumisella Destinyn äärellä voi aidosti nauttia. Vihollisten surmaaminen on pirun hauskaa riippumatta siitä, kuinka monta kertaa sitä tekee.

Arvostelun teko sujui laiskuudestani huolimatta ihan näppärästi. Onneksi ei pitänyt vääntää yli vartin mittaista mammuttiarviota tällä kertaa. Kuvanlaatukin on uuden videokaapparin ansiosta oikein jees. Harmi vain että lopun (tyhmä) Gay Lord –vitsi meni renderöinnin takia vielä enemmän pipariksi. Editointiohjelmassa kaikki tapahtui oikeaan aikaan, lopullisessa videossa ääni laahaa tekstin perässä. En jaksa tuollaisen asian takia rendata koko pätkää uusiksi, mutta kyllähän tuo ärsyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti