tiistai 18. marraskuuta 2014

Interstellar. Vau.

Christopher Nolan, olen pahoillani, että olen inissyt elokuvistasi niin vuolaasti. Saavuin juuri Interstellarin näytöksestä, ja olen täysin myyty! Edes Dark Knight Risesin jättämä ankea jälkimaku ei kummittele mielessäni tämän illan tieteiselämyksen jälkeen. Yleensä arvostelijoita varoitetaan kirjoittamasta mielipiteitään ennen kuin kovin ensihuuma on laskeutunut. Mutta eihän tämä olekaan mikään oikea arvostelu, vaan henkilökohtainen blogi. Niinpä aion fiilistellä oikein olan takaa...Mutta spoilaamatta tietenkään yhtään mitään! Suosittelen kyllä katsomaan elokuvan, ennen kuin internetin ihmishirviöt innostuvat mölisemään juonenkäänteistä verkossa.



En ole koskaan ymmärtänyt, miksi Nolania pidetään modernin ajan huippuohjaajana. Inception ja kaksi kolmasosaa Batman-trilogiasta olivat ehdottomasti katsomisen arvoisia, mutta ohjaajan maneerit eivät varsinaisesti ole koskaan lämmittäneet meikäläisen mieltä. Nolanin leffoja vaivaa perinteisesti liika kesto, vähän ontuva rytmitys ja liiallinen selittely. Niinpä en varsinaisesti vaikuttunut Interstellarin trailerista. Maailmanloppu ja avaruusmatkat on nähty ennenkin. Edes Jannen ja muiden kavereiden vuolaat kehut eivät saaneet minua hypettymään kolmituntisesta spektaakkelista. Mutta tänä iltana hyödynsin Finnkinon superpäivien tarjouksen, ja survouduin Harrin kanssa melkein täpötäyteen elokuvateatteriin. Elämyksen jälkeen tuntui, kuin olisin itse palannut pitkältä matkalta. Se kertonee jotain tavasta, jolla leffa vei mukanaan.

Juonesta ei kannata selittää mitään, koska ennakkoon tietäminen ei lisää nautintoa. Mutta kuten nimestäkin voisi päätellä, elokuvassa matkataan tähtien välillä. Ei Tähtien sodan tyyliin, vaan Nolanin tapaan näennäisen realistisesti. Toki fysiikan lakeja rikotaan tai ainakin venytetään joka käänteessä, mutta tätä vaikuttavampaa kuvausta avaruusmatkasta harvoin näkee. Erityisen hyvin Nolan onnistuu yksinäisyyden ja eristyneisyyden kuvauksessa. Avaruus on liki äärettömiin mittasuhteisiin yltävä, kylmä ja eloton tyhjiö, jossa mitättömän ihmisen kokema kaipaus saattaa yltyä sietämättömäksi. Asiaa ei ainakaan auta päähenkilöiden armoton (ja varsin kirjaimellinen) kamppailu aikaa vastaan.

Interstellarin maalaama tunnelma on ehdottomasti surumielinen ja jopa painostava, mutta elokuvan sanoma on kaikkea muuta. Kantavana teemana toimii ihmisen loputon kyky sopeutua ja selviytyä, olivat olosuhteet mitkä hyvänsä. Suorastaan yllätyin huomatessani, kuinka sentimentaaliseksi Interstellar ajoittain yltyi. Leffa vetelee tunnenyöreistä juuri oikeissa kohdissa, ja vasemmalla puolellani istuva typy oikeasti nyyhkytti lopun hempeilyssä. Ehkä muutama "Rakkaus on universumin selittämätön voima blaa blaa blaa" -heitto menee liiallisen juustoisuuden puolelle, mutta olen valmis antamaan tämän anteeksi. Välitin itsekin hahmojen kohtaloista aidosti, mikä ei ole kovin tavallista tällaiselle tunnevammaiselle miehen kuvatukselle.



Nolanin perinteiset vahvuudet ovat ilmiselviä. Interstellar on visuaalisesti uskomattoman komea. Kertaakaan ei tuntunut, että silmieni eteen piirretyt maisemat olisivat liian keinotekoisia tai tylsiä. Interstellarin voisi pysäyttää miltei missä hyvänsä kohdassa, ja se näyttäisi upealta. Leikkaus ja etenkin musiikkien poikkeuksellisen aggressiivinen käyttö herättävät minussa varauksetonta ihastusta toimintakohtausten tuoksinnassa. Näyttelijävalinnatkin tuntuvat osuneen enimmäkseen nappiin. Toisaalta ohjaajalle tavalliseen tapaan alku laahaasi hieman turhan pitkään.

Kun leffa lopulta pääsee vauhtiin, sitä ei kuitenkaan pysäytä mikään. Se on kuin eeppinen matka, joka herättää tunteiden lisäksi ajatuksia. En ole oikea jätkä sanomaan, onko tämä mikään aidosti syvällinen, ihmisluontoa kuvastava taideteos. En ole nimittäin mikään maailman syvällisin ajattelija. Mutta ainakin Interstellar johdattelee katsojan isojen kysymysten äärelle. Elokuvateatterista kävellessäni en edes jaksanut tavalliseen tapaan hehkuttaa kaikkea näkemääni tai pohtia parasta yksittäistä kohtaa. Sen sijaan läksin kävelemään kotiin ja pyörittelin leffakokemusta mielessäni. Aika inspiroivaa kamaa!

Tehkää itsellenne palvelus ja kipittäkää leffateatteriin katsomaan Interstellar.  Mitä suuremmalta valkokankaalta pystytte sen näkemään, sitä parempi. Ja mitä vähemmän tiedätte elokuvasta ennakkoon, sitä iloisemmin saatatte yllättyä. Interstellar on melkoinen tapaus. Vain äärimmäisen harvoin ison budjetin Hollywood-raina vetää hiljaiseksi ja pistää pohtimaan.

5/5



1 kommentti:

  1. Pidin itsekin suuresti Intestellarista, joka oli monilta osin parempi kuin Inception.

    Leffa tuli katsottua aika kehnossa teatterissa Englannissa, jossa istuinten jouset paukkuivat ja valkokankaan koko oli varsin vaatimaton. Kuitenkin nautin elokuvasta, mutta aion käydä vielä katsomassa sen Lontoon IMAX-teatterissa! Käy varmaan vähän kateeks. :D



    VastaaPoista