perjantai 7. marraskuuta 2014

Velkam tu Finland. Tis is veer ai liiv.



En ymmärrä, miksi ihmiset tuntuvat suhtautuvan niin nuivasti solukämpässä asumiseen. Opiskelijatovereistani löytyy yllättävän paljon yksilöitä, jotka kauhistelevat pelkkää ajatustakin. Yleisin kommentti lienee :”Ite en ainakaan pystyis asumaan joidenki randomien kanssa!”  Tietenkin jos käy töissä ja hillo pakottaa taskunpohjia, kannattaa satsata asumiseen. Mutta jos on niin kuin meikäläinen, eli sinkkuelämää viettävä opiskelijan retale, solukämppä on just paras juttu. Reilun kahdensadan euron vuokraan kuuluu kaikki sähköstä nettiin ja vesimaksuun jne. Sitä paitsi solukämpässä ei tarvitse luopua yksityisyydestä, sillä eiväthän kämppikset ikinä tule tunkeilemaan huoneen ovelle tai urkkimaan suihkuun. Kaiken kaikkiaan meikän elo kolmen hengen solussa on sujunut varsin rauhallisesti. Ellen sitten tietämättäni itse häiriköi muiden elämää vihaisella huutelullani pelien tuoksinnassa. :)

Toinen kämppäkavereistani muutti lyhyellä varoitusajalla pois alkusyksystä. Sen jälkeen olen jakanut keittiön vain yhden erakkoravun kanssa. Hiljaista on siis ollut. Viime viikonloppuna tilalle muutti viimeinkin uusi kämppis. Kovasti intialaisen näköinen tyyppi, jonka etunimestä en oikein saanut ensi kuulemalta selvää. Siistiä, ilmi elävä vaihto-oppilas! Pikaisen esittelyn jälkeen meikän oli pakko kipittää luennolle, emmekä sen jälkeen tavanneet moneen päivään. Melkein jo unohdin koko tapauksen. Eilen illalla kuitenkin törmäsin äijään (melkein kirjaimellisesti) sännätessäni sisään ovesta. Kaveri kysyi, missä mahtaa olla pyykkitupa ja miten homma täällä toimii. Olisittepa nähneet epäuskoisen ilmeen, kun kerroin että pyykkivuorot on pakko varata netistä. :D. Ite olen jo ihan tottunut näihin taloyhtiön omituisuuksiin, mutta kaveri oli ihan varma että yritän kusettaa hyväuskoista ulkomaalaista. 

Niinpä sitten pidin kunnon turistikierroksen kerrostalon yhteisissä tiloissa. Pyykkituvassa, alakerran ghettotyylisessä kuntosalin kuvatuksessa, varastohuoneissa ja saunan takana… Eiku siis saunan luona. Ja tyyppi alkoi suu vaahdossa selittää, miten aikoo käydä mahdollisimman paljon saunassa täällä Suomessa. Kun ei muuten tule kuulemma hiki lumen ja jään keskellä. Tunnustaessani etten itse pahemmin välitä saunomisesta, sain kuulla melkoisen palopuheen saunomisen hyödyistä terveydelle ja ulkonäölle ja kaikelle. Tsiisys! Enpä olisi uskonut, että tämä propaganda kulkisi näin päin :D

Kierroksen lopuksi annoin kaverille puhelinnumeroni siltä varalta, että tälle tulisi jotain muuta kysyttävää. Sitten painelin sotkuiseen poikamiesboksiini tyytyväisenä toimintaani. Vain hetkeä myöhemmin kännykkä vibrasi viestin merkiksi: ”Dude. Why are there Xbox games in the closet? Is this normal??”

Siinäkin on yksi etu solukämpässä norkoilulle. Saattaa sattumanvaraisesti löytää edellisen asukkaan konsolipelejä siivouskomerosta. Ainakin itse pitäisin tätä plussana!

2 kommenttia:

  1. Mulla ainaki oli Torniossa maailman paras kämppis (ei mokkamaisteri niin kuin etukäteen luultiin ahhahahahhah)! Muutin ko. solusta pois ennen ku lähdin vaihtoon, ja kotiuduttua oli pakko muuttaa takasin samaan paikkaan, koska se nyt vaan oli täydellinen järjestely. Tosin olen kuullut niin paljon juttuja mitä kummallisimmista kämppiksistä, että ymmärrän hyvin tuon toisenkin näkökannan... :D

    Mutta oikeastihan tulin tänne kertomaan sitä, että olit unissani viime yönä! Tiivistettynä: olin ottamassa itsestäni meitsietä kummallisissa vermeissä (kruunu päässä ja joku ihmeen kultakääty kaulalla), kunnes kuulin jonkun kovaäänisesti ilkkuvan minua. Nostin katseeni, ja huomasin sinut roikkumassa ylösalaisin viereisessä kiipeilytelineessä. Pyysin ottamaan kuvan puolestani - minkä teitkin - mutta paettuani paikalta unohdin ottaa puhelimeni takaisin. Sitten metsästinkin sinua ympäri pitäjiä, jotka olivat yhtäkkiä muuttuneet normaalista maailmasta peliksi, joka oli kummallinen sekoitus Pokémonia ja Heroes of Might and Magicia. Valitettavasti tiemme eivät enää koskaan kohdanneet ja menetin puhelimeni ikuisiksi ajoiksi. Nyyh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hitto, näin tämän kommentin vasta nyt! :D Sainpahan tälle yölle kunnon huutonaurut tuosta unesta. Tuonhan voisi jo melkein laskea liskojen yöksi!

      Olin muuten kokonaan unohtanut henkevät Mokkamaster-keskustelut. Taas lensi kahvit näppikselle :D

      Poista