torstai 25. joulukuuta 2014

Jouluinen arvostelu ja uusi täppäri!

Ensiksi hoidan pois alta pakollisen mainostuksen: Tässä olisi se moneen otteeseen myöhästynyt Super Smash Bros. -arvostelu! Meikäläisellä oli kerrankin aikaa rentoutua ja editoida hiljalleen, minkä takia video on pistetty kasaan hivenen huolellisemmin kuin yleensä. Kamalan flunssan vuoksi höpinöiden äänittäminen oli kuitenkin taistelua. Köhisin, pihisin, kiroilin ja yskin kuin mikäkin ketjupolttaja. Lopullisessa versiossa kamala tuskani onneksi peittyy innokkaan sepityksen alle. Ainakin luulisin.




Joulu on tähän saakka sujunut aika rennoissa fiiliksissä, kuten aiemmin ounastelinkin. Ruokaa, juomaa ja pelailua. Sain jopa lahjoja, vaikka en niitä pyytänyt enkä varmaan ansainnutkaan. :D Rahallisen sponsoroinnin lisäksi Finnkinon jouluahjaliput ovat muodostuneet jo perinteeksi. Löydän niille takuulla käyttöä, etenkin koska ensi vuodesta tulee aika mainio elokuvavuosi. Lisäksi kääreistä paljastui Don Rosan nimikirjoituksella varustettu Aku Ankka-albumi (Oih!) ja poikamiehen kämppään soveltuvat monitoimisakset. Niistä löytyy muun muassa metallilankaleikkuri, nyörileikkuri, pullonavaaja, naskalikärki, saksenteroitin ja voimalovi kevyelle köydelle. Huhujen mukaan niillä voi myös leikata paperia.



Kaikista seksikkäin joululahja oli kuitenkin uusi 3G-tablettitietokone... Yhhh. Inhoan tuota sanahirviötä. Ja ylipäätään sanaa tabletti. Itse suosin sanaa täppäri, mutta sitä pidetään kuulemma kummallisena. No kuitenkin, armas äitini lahjoi minua parin sadan euron hintaisella Lenovo Tab A10-70 Android-täppärillä. Yritin ensiksi vastustella kohteliaasti, mutta toista kertaa en pystynyt kieltäytymään. :D Täppärit ovat juuri sellaisia kapistuksia, minkä omistaminen kiinnostaa, mutta jonka ostamiseen varallisuus ei ikinä riittäisi.

Lenovon laite on saanut arvosteluissa runsaasti kehuja, ja päivän käyttökokemuksen perusteella voin allekirjoittaa ne. Kymmenen tuuman näytöllä varustettu kapistus on paljon suorituskykyisempi kuin olisin osannut kuvitella! Nopea nelinydinprosessori takaa sen, että kaikki pyörii mukisematta. Resoluutio ei ole iPadin tapaan retina-luokkaa, mutta kaikki verkkosivuista tv-sarjoihin toistuu kristallinkirkkaana. Katseluelämyksiä edesauttavat Dolby-kaiuttimet, jotka arvostelujen mukaan vetävät vertoja jopa kaikista kalleimpien mallien vastaaville. Se on helppo uskoa.

Latasin laitteelle kokeilumielessä pari peliäkin. Galaxy on Fire 2 toimi mainiosti, samoin kuin Riptide GP2. Wolf Among Us näytti hieman totuttua köpöisemmältä, mutta pyöri oikein pelikelpoisesti. Vähän jopa pelottaa, josko minustakin tulee kohta mobiilipelien orja! :D Latasin Lenovolle myös Xbox Smartglass-sovelluksen, jolloin lättyä voi käyttää yhteydessä Xbox Oneen. En tahdo uskoa, kuinka pitkällä tulevaisuudessa elämmekään!

Tekstitykset kertovat kaiken

maanantai 22. joulukuuta 2014

Kyllä kotona on mukavaa!

En oikein tiedä, milloin meikäläisestä on tullut jouluihminen. Kammoksun kylymyyttä ja ennen kaikkea pimeyttä enemmän kuin syöpää, mutta huomaan silti haaveilevani joulusta jo kuukausia etukäteen. Laiskoista vapaapäivistä vanhempien, sukulaisten ja kaverien seurassa. Konsolipelien mättämisestä mukavasti peiton alla. Kävelyretkistä pimeinä iltoina. (Tai päivinä, Lapissa on aina saatanan pimeää talvella).  Ja tietysti jouluun kuuluvasta holtittomasta ylensyönnistä! Kyllä opiskelijan mieltä lämmittää, kun pääsee mussuttamaan äidin taikomia joulumurkinoita. Mmmmm.

Olen perinteiseen tapaani linnoittautunut kotipaikkakunnalleni Kemijärvelle joulunpyhiksi. Monesti naljailen Kemppatownille täällä blogissa sekä kavereiden kesken ja ihan syystäkin. Suomen pohjoisimman kaupungin kadut ovat parin viime vuoden aikana hiljentyneet, ja kaikki näyttäisi surkastuvan entisestään. Tuttujakaan ei tahdo enää löytyä, kun ikäpolveni on jo paennut uppoavasta laivasta maailmalle. Ehkä vähän ilkeästi sanottu, mutta siltä se välillä näyttää.

En haluaisi asua Kemijärvellä, mutta oikeasti siellä on aina kiva käydä! Palvon Oulun kaupunkimeininkiä, mutta en ikinä voisi kuvitella viettäväni siellä joulua. Kempassa pääsen kulkemaan yli tunnin mittaisia kävelylenkkejä aivan rauhassa. Ei munat vaahdossa huohottavia juoksijoita eikä pyörillä polkevia hulluja pilaamassa elämyksiäni. Olisi ennenkuulumatonta törmätä metsäpolulla keneenkään itseäni ihmeellisempään hiippailijaan. Lisäksi Kemijärvellä on takuuvarmasti lunta joka ikisenä jouluna. Takapihalla avautuu melkoinen talvinen ihmemaa.



Ainoa joulufiiliksiäni pilaava seikka on tietysti joulumusiikki. Ostosreissut kannattaa suosiolla tehdä netin puolella tai pikkukaupoissa, mikäli haluaa säästyä tekopirteiltä renkutuksilta. Tai siirappia tihkuvilta "hartaan perinteikkäiltä" värssyiltä, jotka ovat vielä pahempia. Kuulin viime viikolla Stockmannissa käydessäni Joulumaa-biisin kokonaisuudessaan ensimmäistä kertaa vuosiin. Kappaleen yltyessä viimeiseen väkinäiseen kertosäkeeseen toivoin Joulupukilta enää nopeaa kuolemaa.

No mutta hei, Kemijärvellä ei ole Stockmannia. Voin keskittyä itseni hemmottelemiseen ja joulusta nauttimiseen. :)

Ps. Jouluaattona ilmestyy näillä näkymin vuoden viimeinen arvostelu! Se on vähemmän yllättäen Super Smash Bros. for Wii U.

Pyyryyyy
 

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Hobitti paketissa!

Blogi tahtoo jäädä unohduksiin, kun olen jo niin hyvissä joulufiiliksissä! Kymmenen päivän hiljaiselon jälkeen olisi kuitenkin hyvä avata jälleen sanaista arkkuani. Kävin nimittäin viikko sitten katsomassa sen kolmannen Hobitin. Vieläpä keskellä yötä ensi-illassa, kuten meikäläiselle on muodostunut tavaksi.

Meininki öisessä Finnkinon teatterissa oli jälleen sitä luokkaa, että tunsin itseni melkeinpä normaaliksi muiden rinnalla. Aulassa törmäsi edellisten vuosien tapaan esimerkiksi hobitteihin, haltioihin ja sormusaaveisiin. Uutuutena pari äijää pokkuroi paikalle kunnioitusta herättävissä örkkitamineissa. Siis tyypit olivat tehneet itselleen kunnon haarniskat ja pahvimiekat sekä värjänneet ihonsa harmaiksi. Pahoin pelkään, että jäin toljottamaan kavereita kuin mitäkin eläintarhan jääkarhuja.

En haluaisi spoilata liikaa juonta, mutta toisaalta kirja julkaistiin joskus 30-luvulla... En nyt jaksa olla niin kovin tarkka. Hobitti kolmonen alkaa rytinällä, kuten kakkosen kauhean cliffhanger-lopun jälkeen saattoi odottaa. Mutta suurin piirtein neljän minuutin rytistelyä seuraa kaikkien aikojen isoin antikliimaksi. Edellisen leffan paras hahmo päästetään päiviltä kuin jokin punainen pierutyyny, mikä on (ennustettavuudestaan huolimatta) aika julmaa vuoden odottelun jälkeen. Sitten aletaankin odottaa leffan nimessä mainostettua viiden armeijan taistelua. Thorin kärsii siinä välissä kamalista nitkuista ja kaikki punovat juonia toistensa päiden menoksi.



Itse taistelu kahmaisee varmaan puolet leffan kestosta. Nujakka on kauttaaltaan hyvin ohjattu, ja monivaiheisuudestaan huolimatta hyvin selkeä. Armeijoiden rytäkässä piisasi silmänkarkkia, vaikka tunnepuolella jäätiin pahasti puolitiehen. Tarpeen tullen sankarit muuttuvat aina joiksikin sarjakuvahahmoiksi, jotka fysiikan lakeja uhmaten ja väsymyksestä välittämättä pistävät porukkaa pinoon. Etenkin Legolas suorittaa tässä kolmannessa elokuvassa lopullisen muodonmuutoksensa hämähäkkimieheksi. Putoavien tiiliskivien päällä poukkoilu näytti niin videopelimäiseltä, että teki mieli riuhtaista ohjain kouraan. :D

Lopussa tietenkin pari henkilöä heittää henkensä, mutta nämä venytetyt ulinat eivät saaneet meikäläistä herkistymään. Vieressä istuskeleva (väärissä paikoissa naurava) randomi muija oli toista maata. Samalla kun kieriskelin penkilläni siirappisen dialogin kiduttamana, tämä naishenkilö pärski tunnekuohun vallassa. Eli fanityttöihin meininki takuulla iskee. Itse nautin elokuvan katsomisesta, mutta tunne ja hahmoista välittäminen jäivät hieman puuttumaan. Siitäkin huolimatta, että hahmoihin on saanut tutustua jo kahdessa aiemmassa leffassa.



Kolmas Hobitti tuntui kaikista vähiten kokonaiselta elokuvalta. Se on pikemminkin kuin edellisten osien pakolla paisuteltu loppuhuipennus. Se alkaa rytinällä, pysähtyy tunniksi ja sitten rytiseekin enemmän kuin koskaan. Toiminnannälkää se täyttää hyvin, ja ehkä juuri välkkyvän toiminnan vuoksi leffa tuntui etenevän paljon edeltäjiään nopeammin. Silti myönnän hieman pettyneeni. Viiden armeijan taistelu ei toimi ilman edeltäjiään.

Kolme elokuvaa käsittelevänä kokonaisuutena Hobitti on toki nautinnollinen ja huolella tehty kertomus Keski-Maasta. Odotan innolla sitä hetkeä, jolloin pääsen katsomaan kaikki elokuvaa peräjälkeen. Siinä on luultavasti paras tapa tarinasta nauttimiseen. 




Edellisestä videosta on muuten vierähtänyt tänään kuukauden verran! Laiskapaskuuteni nousee uuteen potenssiin. Koen asiasta vähän huonoa omatuntoa, mutta en jaksa stressata joulun alla liikaa. Viimeistään aattona pitäisi tulla pikku joululahja niille tuhmille pikku otuksille, jotka kanavaani tilaavat.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Smäshiä, Smäshiä, Smäshiä...

Olisipa joulu. Viime viikon uskomattoman opiskelumäärän uuvuttamana en jaksaisi enää uhrata ajatuksiani opiskelulle, blogille tai Youtube-videoille. Mieleni tekisi vain matkustaa pohjoiseen, ottaa mukaan muutama peli (sekä ehkä jokin hyvä kirja) ja vain rötköttää ensi vuoteen saakka. Kohtahan se toki luonnistuu, mutta vielä pitäisi hieman jaksaa velvollisuuksia. Perjantaina on luvassa vuoden viimeinen kirjatentti, minkä jälkeen aion keskittyä lomailuun.

Noh, ainakin opintotuet pamahtivat tilille keskiviikkona! Pienen sadetanssin jälkeen kipitin noukkimaan uusimman Super Smash Bros. -pelin Wii U:lle. Se julkaistiin jo reilu viikko sitten, mutta en tietenkään pystynyt hommaamaan sitä vararikossa. Sekös meikäläistä tympi. Samaan aikaan kun kaverit hehkuttivat peliä Whatsappin puolella, minä väsäsin oppimispäiväkirjaa tiedonhankinnan strategioista köyhimyksenä. ASDFGHFDSAHgHDF!!!

Mutta onneksi tämä viikko on mennyt  melkeinpä kokonaan Smashin pauloissa. Maanantaina Jannen luona kevyet kahdeksan tuntia Smashia. Keskiviikkona jälleen viitisen tuntia Smashia. Torstaina ja perjantaina Smashia. Samaten eilen itsenäisyyspäivänä vedettiin vähän Smashia ennen Tuntematonta sotilasta... Voisi sanoa, että supermättövelipojat on vetänyt meidän kaveriporukan täysin sekaisin.



Jopa itse koen olevani valtavan uutuudenviehätyksen pauloissa siitä huolimatta, että olen tahkonnut pari kuukautta sitten ilmestynyttä Smah Bros. for 3DS:ää yli 55 tuntia! Nintendo-fanipojalle peli on todella hemmotteleva joululahja. Ja se on samaan aikaan sekä hauskin että vittumaisin peli, jonka äärellä kaveriporukka voi keskenään kilpailla. Suurilta tunteilta ei voi välttyä, kun JOKU päättää ryhtyä perseilemään Pac-Manin paloposteilla tai vastaavilla pöljillä kikoilla.

Yritän vääntää Smash Brossista videoarvostelun vielä tämän vuoden puolella, joten tämä blogipäivitys jää aika lyhkäiseksi. Muutenkaan en oikein keksi mitään, mistä jaksaisin avautua. Olen viettänyt aikaa kavereiden kanssa, lähinnä pelaillen Smashia. Ensi viikolla tiistain ja keskiviikon välisenä yönä menen jälleen katsomaan Hobittia ensi-illassa. En voi kuin ihmetellä, kuinka nopeasti kaksi vuotta on kulunut. Tuntuu kuin ensimmäinen Hobitti olisi ilmestynyt aivan äskettäin. On aika pitkälti tästä viimeisestä osasta kiinni, millainen jälkimaku trilogiasta jää.

Nyt odotellaan!