tiistai 10. helmikuuta 2015

Yökerhot. Miksi?

Tykkään käydä silloin tällöin baareissa. Ei mikään maailman harvinaisin tai ylevin harrastus, tiedän. Joskus teininä baarissa pyöriminen merkitsi ryyppäämistä, mutta nykyään kyse on ennen kaikkea kavereiden kanssa bondailusta ja kuulumisten vaihtamisesta. Kuulumisia voi toki vaihtaa missä hyvänsä, mutta miellyttävintä se on kapakan ihmishälinässä huurteisten tuoppien äärellä. Oulun kaltaisessa etelän suurkaupungissa on tavattoman helppoa lähteä illaksi kapakkaan kavereiden kanssa. Opiskelijana ei ole edes niin nuukaa, minä viikonpäivänä nesteytyshalut iskevät. Torstaina tilaa riittää eikä itsetuhoisasti riehuvia suomileijonatatuoinneilla varustettuja juoppohulluja liiku yhtä runsaasti kuin viikonloppuisin. Edes tiistai ei ole täysin ennen kuulumaton valinta hauskanpidolle.

Viime viikonloppu oli oivallinen esimerkki hyvästä baarireissusta. Rovaniemen Tivolissa järjestettiin nimittäin "rantafestarit", joiden kunniaksi paikalle kärrättiin parikymmentä kuutiota hiekkaa aidon rantameiningin takaamiseksi. Samaten paikan lämpötila nostettiin jonnekin 30 asteen tietämille. Niinpä saimme astella pöllyävän hiekan ja vähäpukeisten misujen ympäröiminä keskellä kylmintä helmikuuta! Idea on kaikessa pöhköydessään aivan nerokas, ja haluaisin jotain tämän kaltaista muuallekin. Lämmössä loikoilu voittaa jotkin köpöiset vaahtobileet melko reippaasti. Itse asiassa niin reippaasti, että iskujoukkomme vieraili bileissä sekä perjantaina että lauantaina!

Aitoon lappilaiseen tapaan kuljimme paikalle shortseissa. Sivullisten katseet olivat nannaa.

Viikonloppu oli siis mahtava kokemus. Samalla se oli ällistyttävää, koska yleensä pidän yökerhoja vihoviimeisinä loukkoina. En kuollakseni ymmärrä, miksi ihmiset vaivautuvat pyörimään joka viikko yökerhoissa. Toki ensimmäinen baarireissuni sijoittui tuollaiseen hämärästi valaistuun, hittimusiikkia pumppaavaan teinihelvettiin. Kemijärven äskettäin edesmennyt Nightlife oli melkoinen tuulikaappi verrattuna useimpiin yökerhoihin, mutta juuri täysi-ikäistyneelle nuorukaiselle se tarjosi ikimuistoisen elämyksen. Paljon keskenään kyhnääviä päihtyneitä ihmisiä. Vessassa oksentavia lukiokavereita. Tärykalvoja pahoinpitelevä Pendulumin Watercolor... Vielä pari seuraavaa kertaa meni uutuudenviehätyksen voimalla, mutta pian aloin tajuta, ettei yökerhoissa ole yleensä juuri mitään rahan arvoista.

Klubeilla käyminen on pelkkä rituaali, joka kuuluu tehdä... Koska se nyt vaan kuuluu tehdä. Ilta ei yleisen uskomuksen mukaan ole hauska, ellei se pääty itsensä nolaamiseen jonkin yökerhon tanssilattialla. Siispä muutaman pubissa nautitun oluen jälkeen tapahtuu seuraava ilmiö: Joku seurueen jäsen soittaa tutulleen/luokkakaverilleen/mujulleen, joka on luonnollisesti jonottamassa yökerhoon. Ja totta kai meidänkin on mentävä sinne. Miksipä ei. Sehän kuuluu asiaan.

Hyvällä tuurilla klubille saattaa päästä lompsimaan saman tien, mutta viikonloppuina jonon perällä värjöttely on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Tässä vaiheessa saa useimmiten nautiskella mitä monipuolisimmista tupakan, hien ja kusen aromeista. Lopulta odotus kuitenkin palkitaan: Ovella odottaa sisäänpääsymaksu. Hinta voi illasta riippuen olla mitä hyvänsä kahden ja viidentoista euron väliltä. No mikäpä siinä. Ainakin pääsen notkumaan sisälle. Pujottelemaan päihtyneiden ihmisten keskelle samalla kun liian kovalla soiva musiikki ja hämärä valaistus tekevät aistihavainnot mahdottomiksi.


Tässä vaiheessa tunnen useimmiten, kuinka laskuhumala iskee limaiset lonkeronsa ympärilleni. Niinpä ensimmäiseksi menen tilaamaan itselleni jotain juotavaa. Tämä vie aikaa, koska ensiksi baarimikot palvelevat hyvännäköisiä muijia. Sen jälkeen hyvännäköisiä äijiä. Kaltaiseni rillipäiset taikinapallot ovat ravintoketjun loppupäässä. Lopulta saan seitsemän euron hintaisen kaljatuoppini, ja voin lähteä metsästämään mukaan tulleita kavereita. Osa on tietenkin tupakkahuoneessa. Osa tanssimassa. Ehkä joku tolkun henkilö on lähtenyt etsimään istumapaikkoja. Sellaisen löytäminen yökerhosta tuntuu keitaan löytämiseltä autiomaasta.

Toisaalta istumapaikatkaan eivät muuta sitä seikkaa, että yökerhoissa keskusteleminen on fyysisesti mahdotonta. Kajareista kantautuvaa meteliä pidettäisiin missä tahansa muussa ympäristössä joukkotuhoaseena. Tärykalvot paukkuvat ja sylki lentää, kun ihmiset yrittävät kommunikoida puolen metrin päässä heiluvien lajitovereidensa kanssa. Pöydän ääressä voi juoda kaljaa, selata kännykkää tai ilmeillä jotain kaverin suuntaan. Useimmiten suurieleinen ilmeily liittyy joko ympärillä pyörivien akkojen perseisiin tai kulloinkin soivan kappaleen kamaluuteen.

Viimeistään tunnin kuluessa tämä kuluttava ajanviete on ajanut minut kooman partaalle. Kajareista soi Cheekin Timantit on ikuisia, ja tuijotan kelloa puolen minuutin välein. Valomerkki ei ole vielä tarpeeksi lähellä, että kehtaisin ehdottaa paikalta poistumista. En halua vaikuttaa tylsimykseltä. Viisi minuuttia ennen valomerkkiä melkeinpä kaikki asiakkaat ryntäävät vielä tiskien äärelle, jolloin laputan helpottuneena kohti narikkaa. Narikan edessä joillain elämän sankareilla on yleensä päällä rähinä tai vähintään uhkava puhina, joten takki kannattaa napata messiin nopeasti. Ihmiset ovat yllättävän kärttyisiä siihen nähden, että yökerhoissa kuuluisi pitää hauskaa.

Yllä mainittujen, hivenen kärjistettyjen seikkojen vuoksi suhtaudun yökerhossa käyntiin kuin vuokran maksamiseen. Vituttaa kun rahaa menee, mutta minkäs sille voi. Kerta toisensa jälkeen raahaudun kavereiden matkassa yökerhoihin toivoen, että meininki osoittautuisi hauskaksi. Ja onneksi sellaisiakin kertoja on, kuten viime viikonloppu niin selkeästi osoitti. Hauskoilla teemapirskeillä tympeistä luolista saa tehtyä yllättävän mukavia. Ja vaikka suurin osa reissuista olisikin turhia, niin ainakin kärsimystä on hauska muistella jälkikäteen. Ehkä klubeilla on siis sittenkin paikkansa kännikalojen ekosysteemissä... Jos rantabileet järkätään taas ensi vuonna, säntään paikalle sandaalit vipattaen!


Mutta suosin silti kapakoita. :)


1 kommentti:

  1. Repeilin tälle sillä tämä on niin totta. En itse viihdy yökerhoissa koska tuntuu että näin käy juuri joka kerta ja sit ihmettelen miksi menen mukaan jos ei kiinnosta mutta kun kaverit menee niin ei kehtaa jäädä pois koska pidettäisiin tylsimyksensä tai jää yksin katsoen kun muut menevät. Viihdyn siksi paremmin kapakoissa tai baareissa missä on vähän rauhallisempi meininki ja voi JUTELLA ihmisille muuten kuin huutaen naama punaisena ja toinen ei vieläkään kuule mitä sanoit. Yksi suosikki paikoistani on Oulun Coctail company, suosittelen lämpimästi vaikka juomat ovatkin kalliita.

    Toki pitäisi varmaan testata muitakin yökerhoja kuin vain paria, tuo rantateema kuulosti paljon hauskemmalta kuin jotkin vaahtobileet :D

    VastaaPoista