maanantai 22. kesäkuuta 2015

Jurassic World ei ollut kamala!



Otsikko kertoneekin ensimmäisen ajatuksen, joka mieleeni juolahti astellessani ulos leffateatterista. Huokaisin helpotuksesta, sillä ensimmäisestä trailerista saakka olin odottanut Jurassic Parkin paluuta pieni pelko perseessäni. Siis tietysti näin rakkaan ja legendaarisen saagan jälleensyntyminen sai perhoset vatsanpohjiini, mutta katastrofin merkkejä leijaili silti horisontissa. Puistossa juokseva pikkupentu, geneettinen hybridimurhasaurus ja kesytetyt Velociraptorit vaikuttivat ennakkoon hirveiltä ideoilta. Jaksaisiko samaa surkeiden sattumusten sarjaa eksoottisessa eläinpuistossa katsella neljännen kerran? Näköjään jaksoi. Maltillisten ennakko-odotusten vuoksi Jurassic World onnistui jopa hieman yllättämään minut.

En ala kirjoittamaan mitään koko leffaa spoilaavaa arvostelua, vaan pikemminkin omia kommenttejani tajunnanvirtana sieltä täältä. Mitä todennäköisimmin suuri osa sekavien raapustusteni lukijoista on jo itsekin katsonut Jurassic Worldin. Leffahan tuotti jo ensimmäisen viikonloppunsa aikana päälle puolen miljardin dollarin lipputulot, mikä on uskomaton määrä millä hyvänsä mittapuulla. Jos minulle olisi kaksi vuotta sitten sanottu, että seuraava Jurassic Park menestyy paremmin kuin Avengersin jatko-osa, olisin vain nauranut räkäisesti. Ehkä olisin nauranut pelkälle ajatukselle uudesta Jurassic Parkista. Sarjahan vaikutti pitkään aivan kuolleelta. Mutta niin vain astelin ensi-iltaan Pekan, Harrin ja Jukan kanssa. Jännä muuten ajatella, että Jurassic Park III:n aikoihin ikäni pystyi vielä kirjoittamaan yhdellä numerolla. Kuinka aika kiitääkään jne jne...

Jurassic Park on minulle henkilökohtaisesti niin tärkeä elokuva, että sen ylittäminen olisi ollut mahdoton tehtävä. Mikään uusi elokuva ei pysty aiheuttamaan minussa samanlaisia tuntemuksia kuin tietokoneella luodun Brachiosauruksen näkeminen viisivuotiaana. Puhumattakaan Tyrannosaurus Rexin hyökkäyksestä vesisateessa! Yhä edelleen nämä kohtaukset aiheuttavat minussa kylmiä väreitä jokaisella katselukerralla. Vaikka nostalgian jättäsi sikseen, ensimmäinen elokuva on sarjan ehdottomasti paras osa. Siinä yhdistyvät näppärä tieteisraina, jännittävät toimintakohtaukset ja uraauurtavat erikoistehosteet, jotka näyttävät edelleen päteviltä. Samalla elokuvan hitaus ja hienovaraisuus erottavat sen jatko-osista. Jurassic Parkin osat kaksi ja kolme tyytyivät vain nakkaamaan valkokankaalle enemmän dinosauruksia ja enemmän kirkuvia ihmisiä. Uusi Jurassic World tekee saman, mutta tällä kertaa lopputulos on sentään pari astetta toimivampi.

Ensinnäkin rakastin sitä, että uudessa elokuvassa dinosauruspuisto on viimeinkin sellainen kuin sen aina piti olla: Täynnä ihmisiä ja mitä moninaisimpia dinosauruksia. Tähän asti elokuvissa on aina vain toistettu, kuinka mahdotonta muinaisten liskojen kahlitseminen onkaan. Sen takia oli ilo nähdä maailman vaarallisin teemapuisto kaikessa komeudessaan. Kuinka haluaisinkaan viettää tuossa paikassa päivän tai vaikka pari. Siis ennen kuin kaikki menisi taas mönkään kuten aina.



Hahmot olivat tällä kertaa yllättävän symppiksiä. Chris Prattista tulee takuulla elokuvan menestyksen siivittämänä Hollywoodin kovin stara. Jo Guardians of the Galaxyssä mies veti pisteet kotiin, eikä meininki jäänyt mielestäni nytkään kovin kauaksi. Miehen rento charmi puree jopa silloin, kun läppä tuntuu muuten liian... Käsikirjoitetulta. Prattin vastaparina toimiva neuroottisen kontrollifriikkinainen oli hänkin hyvä. Lapsista vieraantunut mutta hyvää tarkoittava hössöttäjä tekee leffan aikana paljon muutakin kuin kirkuu. Toki lopussa hahmot saavat toisensa koska he ovat eri sukupuolen edustajia. Se riittää.

Edes pikkumuksu ei  muuten ärsyttänyt meikää kovin paljoa. Ehkä vähän samaistuin tuohon lapsellisella innolla hirmuliskoista papattavaan vaahtosammuttimeen. Tämän teini-ikäinen veli olikin sitten käsikirjoitettu höyhenenkevyesti. Hänen roolinsa oli... Nuori ja tyhmä jonne, mutta tosi paikan tullen yllättäen ihan jees nuorukainen. Tätä ei olekaan aiemmin nähty.

Ihmiset sikseen, dinosauruksia minä menin katsomaan! Ja niitähän näkyi enemmän kuin osasin etukäteen odottaa. Huomasin ilokseni, että raptorit eivät olleet aivan yhtä kesyjä kuin ennakkomateriaali antoi ymmärtää. Kaikkien rakastamat petoeläimet tuntuivat juuri sopivan fiksuilta ja vaarallisilta. Koko ajan sai jännittää, milloin niiden tottelevaisuus järkkyisi, vai pysyisivätkö ne sittenkin ruodussa. Raptorit veivät huomiota elokuvan hypetetyltä mahtisaurukselta. Huvikseen tappava ja todella älykäs hybridimutantti Indominus Rex näytti hienolta, mutta persoonallisuus jäi puolitiehen. En vain jaksa tätä "meidän on keksittävä T-Rexiä pahempi eläin" -fiksaatiota. Kun Tyranniliskojen kiisatoton kuingas lopulta saapui elokuvan lopussa pieksemään kalpeaa korvaajaansa, melkein tuuletin innosta. Asiaa toki auttoi se, että jyristessään Rex tuhosi Jurassic Park 3:sta tutun Spinosauruksen luurangon tuhannen paskaksi. Siitäs sait, Spinosaurus!

Taistelun loppu oli pienoinen antikliimaksi, mutta en jaksa spoilata sitä. Pekka ja Harri ainakin kikattivat sille oikein antaumuksella.



Elokuva on ennen kaikkea popcorn-viihdettä. Tieteellinen jargon pidetään lyhyenä, jotta kukaan ei takuulla kyllästyisi. Itse olisin kyllä kuunnellut sitä enemmänkin. Viittauksia ensimmäiseen elokuvaan nakellaan suunnasta jos toisestakin, mutta jatko-osat jätetään miltei huomiotta. Näinhän sen pitäisikin olla. Mutta loppupeleissä juoni on ehkä liiankin suoraviivainen. Sanoma tuntuu jälleen kerran olevan se, kuinka ihmisen ahneus ja jumalan leikkiminen aiheuttavat kauheita ongelmia. Pahisten motivaatio ei voisi olla enempää kliseekirjasta kopioitu. Lopussa ruudulle nakataan nykyajan tyyliin kymmeniä dinosauruksia ja niin älyttömästi toimintaa, että jopa innokkain dinofani alkaa turtua. Toisinaan enemmän on vähemmän, ja epäilemättä pieni maanläheisyys olisi tehnyt tunnelmalle vain hyvää.

Jotakin yhteiskunnallista kommentaaria olin sentään havaitsevinani. Mielestäni oli sangen huvittavaa nähdä, kuinka elokuvan ihmiset vaikuttivat melkeinpä kyllästyneen dinosauruksiin. Olen itse asiassa aivan varma, että näin kävisi myös oikeassa maailmassa varsin pian. Ei siksi että saurukset olisivat tylsiä, vaan koska nykyajan ihmiset kyllästyvät niin uskomattoman nopeasti ja rakastavat valittamista. Näkeehän sen verkon keskustelupalstoilla, jossa toinen toistaan upeammat elokuvat, palvelut ja pelit lytätään sekunnissa paskoiksi ja tylsiksi. Siis sellaisetkin elämykset, jotka vain vuosikymentä aikaisemmin olisi otettu vastaan ilolla ja hämmästyksellä. Ehkä tosimaailman Jurassic Worldin pitäisi todella taistella pysyäkseen pystyssä. Vaikka itsehän kävisin siellä varmasti neljä kertaa vuodessa. :D

Elokuvalle heittäisin kolme tähteä. Henkilökohtaisena elämyksenä se oli niin tervetullut, että voisin antaa neljännenkin. Mutta niin hyvästä teoksesta ei oikeasti ole kyse. Jurassic World on sarjansa paras jatko-osa, mutta elokuvana vain perushyvä. Toivottavasti (varsin todennäköisesti) tämä ei jää viimeiseksi vierailuksi dinosauruspuistoon.

1 kommentti:

  1. Itse en ole tätä vielä nähnyt, jotten elokuvasta en voi sanoa oikein. Olen tosin huommanut, että monet monet kriitikot on tätä haukunut, mutta tavaliset katsojat ovat tästä pitäneet. Eivät tietty kaikki, mutta on näitä ennemmän kuin kriitikoija.

    Mitä olen kuulut, niin on sanottu, että tämä alotaisi uuden trilogian. Viidenestä leffasta ei ole vielä oikein tietoa, mutta kuulema ohjaaja aiko olla luultavemmin vaan tuottajan paikalla.

    VastaaPoista