sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Nintendo-värisuorani on nyt täydellinen!



Minulla on jälleen pitkästä aikaa hieman rahaa, kiitos kaksien kesätöiden sekä valtiolta huijatun anotun opintolainan. Päätin siis toteuttaa ikuisuuden ajan hautomani haaveen, ja ostin pelikokoelmani koristeeksi Nintendo 64:n. Kaltaiseni Nintendon lippua liehuttelevan tosipelaajan kannalta on jopa häpeällistä, että olen laiminlyönyt masiinan ostoa näin kauan.

Koska olen tällainen nostalgiassa märehtivä tunteilija niin eiköhän muistella vähän menneitä. Nipa kuusnepa oli olennainen osa meikäläisen muksuaikoja. Ensimmäiset todelliset muistoni videopeleistä ajoittuvat vuoden 1998 keväälle, jolloin pääsin käsiksi Super Mario 64:ään Rovaniemen keskussairaalan lastenosastolla. Kolmiulotteinen ja yltiövärikäs grafiikka oli tuohon aikaan tavattoman päräyttävää kamaa kenelle hyvänsä, mutta etenkin viisivuotiaalle noobille se oli kuin magiaa. Itse pelaamisesta ei tietenkään tullut juuri mitään, mutta jo pelkästään Mariolla juokseminen tarjosi tarpeeksi haastetta. Tästä heräsi meikäläisen kiinnostus videopeleihin ja kaikkeen niihin liittyvään. Tai näin olen ainakin jälkikäteen itselleni uskotellut.




Tulevina vuosina Nintendo 64 säilyi edelleen mysteerisenä ja haluttuna taikaboksina, joka löytyi vain harvalta kaveriltani. Joka nulikalla (paitsi minulla) oli kotona Pleikkari, mutta kasetteja nielevä Nintendo säilyi porvareiden pelilaitteena. Ehkä juuri siksi muistelen niin suurella lämmöllä Pokémon Stadiumin, Yoshi’s Storyn ja ennen kaikkea Super Mario 64:n äärellä vietettyjä harvinaisia hetkiä. Nuorisotiloilta löytyi toki yksi kuusnelonen, mutta ilkeät teinit pelasivat sillä GoldenEye 007:aa eivätkä antaneet meidän juniorien pelata juuri ikinä. Yhyy.

Hypätäänpä armon vuoteen 2015. Nykyään pelikonsoleissakin alkaa olla noin 2000 kertaa enemmän keskusmuistia ja ylipäätään moninkertainen määrä vääntöä kuusneloseen nähtynä. Kiiltäviin ja seksikkäisiin nykyvehkeisiin verrattuna yhdeksänkymmentäluvun konsolit ovat kuin antiikkisia leluja, mutta juuri siinä piilee niiden viehätys. Kaipaukseni tuhnua pelilaitetta kohtaan yltyi niin suureksi että lopulta päätin hommata masiinan huutonetistä. Kolmen ohjaimen ja viiden pelin kera paketille kertyi hintaa hieman reilu satanen. Tilasin paketit suoraan Kemijärvelle jotta pääsisin nautiskelemaan ostoksestani mahdollisimman ripeästi.

Näistä on hyvä lähteä liikkeelle


Meikän oli vaikea peitellä lapsellista intoani kun revin postipakettia auki apinan raivolla. Sisältä paljastui kaikki mitä luvattiin, joskin huomasin välittömästi ohjainten olevan hieman rapakuntoisia. Nintendo 64:n kapulat nyt ovat ylipäätään lievästi sanottuna omaperäisiä kolmihaaraisia palikoita, mutta niillä on myös ärsyttävä tapa kulua käytössä. Ohjaintikut alkavat normaalin pelailun seurauksena lerpattaa holtittomasti, mikä tietysti tekee ohjauksesta vähemmän tarkkaa. Kaikissa ohjaimissa oli havaittavissa löystymistä, joskin vain yhdessä oikeaksi riesaksi asti. Päätin vähän kokeilla, josko osaisin korjata ongelman itse.

Etsin netistä videon jossa mainostettiin ”helppoa ja nopeaa korjausta”. Tarvittiin vain ruuvimeisseli ja pari palaa teippiä. Okei. Katsoin videon ja tein kaiken liioitellun huolellisesti perässä. Irrotin minikokoiset ruuvit ja purin ohjaimen pöydälle pala kerrallaan. Aivan kuin tekisi ruumiinavausta sammakolle. Oli jännä huomata, etteivät nämä laitteet toimikaan taialla vaan niiden sisällä on paljon mitättömän pieniä (mutta ilmeisen tärkeitä) osia. Ohjeiden avulla homma hoitui hitaasti mutta varmasti, ja sain uusavuttomuudestani huolimatta analogitatin fiksattua. Enää piti pistää palat takaisin paikalleen.

45 minuuttia myöhemmin ohjain ei ole vieläkään kasassa joten pistän sen nyrkillä pillun päreiksi. Mikään ei ole tämän vaivan arvoista. :D

Easy Fix my Ass


Ostin netistä valmiiksi huolletun pädin tilalle ja nyt homma pelittää. En uskalla enää koskea pädeihin uusavuttomilla tahmanäpeilläni, vaan annan kavereiden kokeilla onneaan kapuloiden kanssa jahka pääsen takaisin Ouluun. Kun tyhmä säätäminen oli saatu pois alta, pääsin käsiksi itse pääasiaan eli peleihin. Eniten aikaani olen upottanut Star Wars Episode I Raceriin ja Goldeneyen kampanjaan. Vanhat pelit ovat tavallaan uskomattoman kökköjä, mutta toisaalta juuri sellaisia kuin muistelinkin. Tätä videopelit parhaimmillaan olivat silloin kun olin penska! Kömpelöitä mutta kunnianhimoisia. Toisin kuin nykyajan pelit jotka ovat teknisesti upeita mutta sisällön suhteen turvallisia. 




Nyt pitää vielä ostella lisää pelejä kuusneloselle. Toivottavasti saan tulevaisuudessa tehtyä näistä peleistä Retroluolasto-jaksoja. Mutta saa nähdä mihin aika ja into riittävät. Kandin deadline lähestyy joten omat videoprojektit on jätettävä vähän syrjään siksi aikaa.

1 kommentti:

  1. Tuota "easy fixiä" tuli itsekin kokeiluta kun kuusnepa tuli hyllyyn, ja yhtä paskastihan se toimi. Vastaava toinen jippo kuulema olisi rullata villalankaa samalla tavalla mutta en usko että on kokeilemisen arvoista.
    Sen sijaan kantsiikin etsiä ihan vaihtotatteja, tai sitten varaosia. Semmonen pulju kuin Kitsch-bent myy näitä kuluvia mustia osia joilla omia tattejani sain fiksatua pelikuntoon.

    Mut muutoin N64 on näin retroharrastajan vinkkelistä kyllä "must have"-kamaa, etenkin jos diggaa konsoliräiskinnöistä ja 3d-tasohyppelyistä, ja tietty Nipan laadusta ylipäätään. Monia hyviä pelejä joutuu vähän etsimään jos edullisemmin haluaa pulittaa, mutta ainakin kasetit on ns. lähes ikuisia.

    VastaaPoista