torstai 20. elokuuta 2015

Arvostelussa Vuoden maskuliinisin peli!


Kappas, kandin vääntämisen ohessa sain kuin sainkin viimeisteltyä yhden videon! Tällä kertaa arvostelu oli jopa tavallista värikkäämpi ja happoisampi. Tai siis… Yoshi’s Woolly World on kyllä eriskummallinen peli. Katsokaa itse niin ymmärrätte kyllä.

Ensi kuussa tulee muuten takuuvarmasti Retroluolastoa. Nyt menen kuitenkin mökille vähän rentoutumaan, ennen kuin kandin viime hetken paniikki alkaa pukata päälle. Adios!

lauantai 15. elokuuta 2015

Väsään kandia ja painelen maan alle.



Meikästä ei ole kuulunut internetin ihmemaassa juuri mitään viikkokausiin, eikä välttämättä kuulukaan ennen syyskuuta. Keskityn tällä hetkellä kandin taikomiseen, mikä tuhlaa varsin runsaasti kallisarvoista aikaani.Tämän sitä saa kun ei osaa aloittaa mitään ajallaan. Kesäloman pari viimeistä viikkoa menevät sitten ikivanhoja avioliittoasioita pähkäillessä. 

Niinpä blogi kasvaa hetken aikaa heinää, eikä uusia videoita ole tulossa ilmoille vieläkään. Siinä nyt ei ole mitään uutta.  :D


Ps. Tässä placeholderina yrmeä sammak... Rupikonna, johon törmäsin eräänä iltana Kemijärvellä. Parhaita poseeraajia.