Pakollinen joulupäivitys

Pahoittelen, etten ole päivittänyt blogia pieneen ikuisuuteen. Syytän tästä joulua. Lomalla on ollut niin runsaasti aikaa vain lötköillä, pelata ja katsella tv-sarjoja, ettei mieleeni ole juolahtanutkaan käydä Luolastossa… Toisaalta, eipä minulla nytkään ole mielessäni mitään sen erikoisempaa aihetta, joten voisin vain esitellä joululahjojani. Eihän niitä paljoa ole, mutta laatu ainakin on kohdillaan. :)

Keesi

Ei varsinaisesti mikään joululahja, mutta päätin sitten leikata itselleni leveähkön irokeesin. Pelkkä kalju päänahka alkoi tuntua niin arkiselta, että minun tulee aktiivisesti etsiä uusia keinoja näyttää naurettavalta. Ikävänä puolena tummat hiukseni kasvavat sen verran vauhdikkaasti, että keesiä pitää siistiä muutaman viikon välein. Todennäköisesti leikkaan sen kokonaan pois ennen pitkää.

 

 

 

Pari hupparia 

Äiti ei oikein keksinyt, kumpi huppari näyttäisi paremmalta, joten osti kummankin. Sangen nohevaa toimintaa!

 

 

 

 

 

 

 

Joululahjalippuja (4kpl)

Olen tänä vuonna ravannut elokuvissa sen verran tiheään tahtiin (katsoin muuten Hobitin jo toisen kerran), että tämä lahja taisi olla itsestäänselvyys. Ilmaisliput Finnkinoon lämmittävät opiskelijan mieltä kylminä talvipäivinä!

 

 

 

 

 

 

 

Star Wars: Return of the Jedi –kahvimuki sekä peltiboksi

Kävin toissapäivänä Pekan, Harrin ja Jonin kanssa pyörähtämässä Rovaniemellä.  Anttilassa tämä tajuttoman komea paketti varasti huomioni täysin. Se kutsui minua seireenin lailla, ja orastavasta rahapulasta huolimatta nörttimäiset käteni kietoutuivat sen ympärille. Onpahan ainakin poikkeuksellisen komea muki!

Luke näyttää aika tympääntyneeltä, mutta kai se on ymmärrettävää, kun oma sisko roikkuu kaulassa kiinni pelkissä bikineissä. That's some fucked up shit, yo.

 

Super Mario Galaxy (Wii)

Kymmenen vuotta sitten sain joululahjaksi GameCuben ja Super Mario Sunshinen. Tämän kunniaksi päätin hankkia joululahjapeliksi Super Mario Galaxyn. Wiin kolmiulotteinen Mariohyppely vetää aivot juuri sopivasti solmuun. Joulupäivänä pelasin melkein yhdeksän tuntia, ja tapaninpäivänä seikkailu oli jo läpäisty. Vieläkin olisi muutama vaikein tähti keräämättä, mutta ei minulla taida riittää sisu sellaiseen urakkaan. (Melekoinen nössykkä!)

Saa nähdä, oliko tämä nyt vuoden viimeinen päivitys. Viimeistään tammikuun ensimmäisinä päivinä ajattelin kuitenkin postailla tänne mietteitä vuoden 2012 parhaista peleistä tai jotain vastaavaa.

Viime aikoina pelattua: Iltahämärän prinsessa

Hyvää tuomiopäivää kaikille! Tänä vuonna nimipäiväni kuluukin sitten sienipilviä tähystellessä... Nääh, oikeasti poden tällä hetkellä kamalaa flunssaa, joten tuomiopäivän pasuunansoitto kuuluu vain sieraimistani. Olen nyt viettänyt jo viikon Kemijärvellä, ja minulla on ollut yltäkylläisesti aikaa rentoutumiseen ja flunssan potemiseen. Rentoutumisella tarkoitan tietenkin pelaamista.

Twilight Princess - Rakastettuni!

Nykyään sana Twilight tuo välittömästi mieleen vampyyrit, ihmissudet ja vähän turhan nätit pojat. Twilight -saaga on mielestäni todella nolo ja kiusallinen ilmiö, ja sen fanikanta on poikkeuksellisen vastenmielistä sorttia. Mutta unohdetaanpa nämä oksettavat vampyyrihullutukset! Minun nuoruudessani (eli pari vuotta sitten) Twilightilla tarkoitettiin GameCuben ja Wiin erinomaista Zelda-peliä! Toisaalta tässäkin tapauksessa päähenkilö on androgyyni teinipoika, joka muuttuu aika ajoin sudeksi... Ei mennä liian syvälle tähän asiaan!

Link, maskuliininen sankari minihameessa ja sukkahousuissaan.

Twilight Princess esiteltiin kesällä 2004, jolloin suurin piirtein huusin onnesta nähdessäni ensimmäiset trailerit. Tavattoman komea grafiikka, synkeä tunnelma ja elämää suurempi musiikki nostattivat odotukseni kattoon. Tämä tulisi olemaan lapsellisesta maineesta kärsivän Nintendon vastaisku! Nykyään on hassua, että tuollaisilla asioilla olisi mitään väliä, mutta ala-asteella nyt ei ainakaan saanut pelata mitään lapsellista! Oi sitä vittuilun määrää, joka seurasi jos joku myönsi pelaavansa Pokémonia tai Mariota... Hienoja aikoja! Vaikka ihailenkin sarjakuvamaista grafiikkaa, olin vakuuttunut siitä, että vähän kypsempi ulkoasu ja tuolloin muodikas synkistely olisivat Zeldalle hyväksi.


Kului vuosi, ja Twilight Princess myöhästeli. Loppuvuodeksi 2005 kaavailtu julkaisu vaihtuikin huhtikuuksi 2006. Odottelin tästä elämäni parasta syntymäpäivälahjaa, mutta Nintendo potkaisikin minua mieluummin kasseille. Jokaisen myöhästymisen myötä odotukseni vain kasvoivat. En ole ikinä aikaisemmin tai tämän jälkeen odottanut peliä samanlaisella intohimolla. Twilight Princess julkaistiin lopulta jouluksi 2006, ja GameCube lisäksi tuolloin uutuuttaan kiiltelevä Wii sai oman versionsa. Itse päätin köyhimyksenä "tyytyä" GameCuben versioon, enkä joutunut katumaan. Twilight Princess on tavattoman hyvä toimintaseikkailupeli, johon liittyy lukemattomia muistoja. Seikkailu kasvoi suorastaan eeppisiin mittasuhteisiin, kun ensimmäinen läpipeluu vei minulta miltei 60 tuntia. Paras joululahja ikinä.

Olen palannut pelin pariin vuosien mittaan moneen kertaan. Aina se jaksaa viehättää, vaikka kaikki onkin tuttua huttua. Tosin on pakko myöntää, että pelkkä ajatuskin vuohien paimentamisesta tai puumiekalla sohimisesta saa verenpaineeni nousemaan. Olen tainnut pelata ne alun tylsät kohtaukset aika monta kertaa siskon lasten mieliksi. :)

Uudemman kerran

Kuusi vuotta myöhemmin kroonisesta rahapulasta kärsivä opiskelija T. Kumpula kävelee ruokakauppaan. Hän on nyt vaikean valinnan edessä: Ostaako nuudeleita ja tonnikalaa VAI Wii-version kuusi vuotta vanhasta pelistä, jonka hän tuntee jo läpikotaisin?

No eihän se ollut oikeasti mikään valintatilanne! Kaappasin Zeldan kainaloon ja nauroin rääkäisesti kotimatkalla. Vietänhän muutenkin joulun Kemijärvellä, jossa ruoka on ilmaista! :D

Nyt olenkin sitten virittäytynyt joulutunnelmaan Twilight Princessin avulla. Kerrassaan maaginen teos se on edelleen, ei voi muuta sanoa! Wiillä pelatessa olen kuitenkin koko ajan aivan sekaisin, sillä kaikki on peilikuvana GameCube-versioon nähden. Kuvittele, jos aamulla heräisit kämpästäsi, ja kaikki onkin peilikuvana entiseen nähden! Siinähän ajautuisi ihan sekaisin eikä tietäisi miten päin sitä pitäisi olla. Lisäksi miekan heiluttelu Wiimotea sätkyttelemällä on... Tuota... Perseestä. Mutta valoisana puolena jousipyssyllä ammuskelu sujuu ihailtavan näppärästi Wiin ohjaimella.

Alkaa vähän vaikuttaa siltä, että maailma säästyy tänäänkin vääjäämättömältä tuholta. Ehkä minulla on siis aikaa pelata Twilight Princess läpi vielä kertaalleen. Ainakin nämä muutama joulua edeltävä päivä sujuvat sutjakkaasti, kun ne voi viettää Hyrulessa seikkaillen!

Videoblogi: Uusavutonta kokkausta - Jouluinen juoma!

Lähestyvän joulun kunniaksi päätän jälleen nolata itseni keittiön puolella. Tällä kertaa luvassa on talvisiin tunnelmiin soveltuva lämmin juoma, joka reseptin mukaan on kahvia, mutta käytännössä kaakaota. Lienee sanomattakin selvää, että jo pelkkä kaakaon keittäminen osoittautuu tällaiselle tunarille kovaksi haasteksi! Meneekö koko homma pipareiksi vai tarttuuko keitokseeni ripaus joulun taikaa? Katso itse!

JOULUINEN VAAHTOKARKKIKAHVIKAAKAOJUOMATSYDEEMIHOMMELI

Raaka-aineet:

1 dl kuohukermaa
3 dl maitoa
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 rkl Dansukker Luomuruokosokeria
1 tl pikakahvijauhetta ripaus Dansukker Vaniljasokeria
ripaus kanelia Pinnalle:
Kermavaahtoa tai vaahtokarkkeja (Pitää olla melkoinen tonttu jos tyytyy vain toiseen)




Ohjeet:

1. Mittaa kasariin kerma, maito, kaakaojauhe, luomuruokosokeri ja pikakahvijauhe.

2. Kiehauta. Mausta vaniljasokerilla ja ripauksella kanelia. Pieni määrä kanelia antaa juomaan jouluisen vivahteen, joten älä unohda sitä!

3. Laita pinnalle kermavaahtoa, muutama vaahtokarkki tai pyöräytä pinnalle vaikkapa jäätelöpallo!

Tarjoa heti! Äläkä kaada kahvia näppikselle! ;)

Paluu Keski-Maahan

Olen varmasti joskus aiemminkin mainostanut, että  Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogia on ehkä parasta, mitä fantasian saralla on tämän vuosituhannen puolella ilmestynyt. Olen katsonut leffat normaaleina ja pidennettyinä versioina niin monta kertaa, että muistan ne ulkoa. Siksi melkeinpä kuolin riemusta kuullessani Peter Jacksonin todellakin tekevän filmatisointia Hobitista, tuosta Tolkienin pikku satukirjasta, joka pohjustaa Sormusten herran tapahtumia! Aluksi tästä mitättömästä lärpäkkeestä suunniteltiin kaksiosaista elokuvaa, mutta lopulta projekti päätettiin venyttää kokonaiseksi trilogiaksi! Mitä ihmettä? Noh, puolentoista vuoden varovaisen odottelun jälkeen tärkeä hetki viimeinkin koitti viime yönä. Painelin keskiyön aikoihin Finnkinoon katselemaan Hobitti: Odottamatonta matkaa ensimmäisten joukossa. Aulassa käveli vastaan useampikin suippokorvainen haltianeito (osa tosin näytti enemmän örkeiltä) ja jopa Gandalf kunnioitti ensi-iltaa läsnäolollaan. Tunnelma oli siis asiaankuuluvan nörttimäinen!

8D

Koska arvostan teknologiaa ja silmänkarkkia, päätin katsoa elokuvan upouudessa HFR (High Frame Rate) 3D-esityksessä. Hobitti on kuvattu huippulaadukkailla 3D-videokameroilla, jotka tallentavat 48 kuvaa sekunnissa. Normaalisti elokuvat pyörivät 24 kuvan sekuntinopeudella, mikä on jäänne muinaisilta filmikelojen aikakaudelta. Esimerkiksi useat videopelit pyörivät joko 30 tai 60 kuvaa sekunnissa, ja eron huomaa. Mitä tiheämmin kuva vaihtuu, sitä sulavammalta liike näyttää. Siksi olinkin etukäteen innoissani uudesta teknologiasta. Jackson lupasi sen tekevän kolmiulotteisesta kuvasta helpommin seurattavan.

Ensimmäinen reaktioni olikin ihmetys. Parin 3D-trailerin jälkeen silmieni eteen iskeytyi Lionsgaten karjuva leijonalogo. Kuva oli niin pöyristyttävän sulava, että eron normaalin huomasi heti! Tämän jälkeen päästiin itse elokuvan pariin, ja hämmästykseni vain lisääntyi. Ensimmäiseen viiteen minuuttiin en oikeasti osannut sanoa, pidinkö HFR-näytöksestä vai en! Hobitti ei näyttänyt niinkään elokuvalta, vaan etenkin alussa tuntui, kuin olisin katsellut näytelmää lähietäisyydeltä. Siinähän ne kääpiöiksi pukeutuneet heput juoksevat edessäni... Toisaalta sulava liike näytti perhanan kivalta, mutta se vei elokuvamaista tunnelmaa pois melkoisesti. Tuntui kuin olisin tuijottanut ikkunasta ulos! Sitten erikoistehosteita vilisevissä toimintakohtauksissa näytti, kuin katsoisin tolkuttoman kaunista videopeliä... Tiivistettynä voisi siis todeta, että Hobitti näytti kaikelta muulta, paitsi elokuvalta! Leffan edetessä en kuitenkaan enää todellakaan ajatellut koko asiaa, vaan silmäni tottuivat, ja pääsin nauttimaan itse sisällöstä.

Niin tosiaan, oli siinä se elokuvakin!

Sisällön määrä minua etukäteen juuri eniten huoletti. Hobitin venyttäminen kolmeksi suurelokuvaksi on hieman kuin ottaisi jonkin Nalle Puh -kirjan ja vääntäisi siitä yhdeksäntuntisen minisarjan. Juoneltaan kirja on melko yksinkertainen, ja tunnelmaltaan Sormusten herraa kepeämpi. Jackson on kuitenkin päättänyt tehdä Hobitista todellisen jatkon Sormusten herralle, joten tunnelma on sopivan synkkä, ja mukaan on heitetty enemmän viittauksia tuleviin tapahtumiin. Tarkoituksena on selvästi ollut näiden tarinoiden tiukempi sitominen toisiinsa, ja mielestäni se toimii yllättävän hyvin.

Toisaalta kestoa tällä ensimmäiselläkin elokuvalla oli aivan liikaa (2h 45min). Ensimmäinen tunti kuluu Konnussa heiluessa, ja muutenkin odottamaton matka lähtee käyntiin varsin verkkaisesti. Tolkien-fania tällainen yksityiskohtiin panostaminen ja mehustelu ei varmasti haittaa, mutta vähemmän perehtynyt katsoja saattaa alkaa vilkuilla kelloa kesken esityksen. Puolitoista tuntia olisi riittänyt ihan hyvin.

Kokonaisuutena Odottamaton matka oli juuri sellainen kuin odotinkin. Sormusten herran hengessä tehty hyvä fantasiaelokuva, joka tosin kesti liian kauan ja loppui silti kesken. Ikävänä puolena örkit oli tehty tietokoneella, ja ne näyttivätkin huonommilta kuin Sormusten herrassa. Lisäksi mukana oli nuorempaan yleisöön vetoavaa slapstick-komiikkaa, jolle en suostunut edes hymähtämään hyväksyvästi. Toisaalta kaltaiselleni Sormusten herra-fanille luvassa on herkullista sisältöä! Jo pelkkä Keski-Maan näkeminen kolmiulotteisena oli upea kokemus. Lisäksi eeppiset musiikit saivat kylmät väreet kulkemaan selkääni pitkin useampaankin otteeseen!

Nyt jatkoa pitääkin sitten odottaa jälleen vuosi... ADSFJDSHKGFDGHGPÅRSEUHGJ!

Joulukuun angstia. Ja aidosti painavaa asiaa.

Sydäntäni riipaisee lukea edellistä blogipäivitystäni. Olin niin aidosti onnellinen uuden television hankinnasta! Kieltämättä tämä rotisko oli hyvä ja mukava töllötin, mutta onneani ei kestänyt kauaa. Eilen illalla, pitkällisen tenttiin pänttäämisen jälkeen (oikeasti!) rojahdin sängylle, käynnistin television ja ryhdyin pelaamaan Sonic Generationsia. Eteeni avautuu kliinisen valkoinen aloitusruutu, mutta jokin on pielessä: Näytön poikki kulkee pystysuunnassa punainen viiva.

Kylmä kuohahdus kulkee kehoni läpi.

vittujen kevät!

Vaihdan kanavaa ja kuvan tulolähdettä, mutta viiva on siinä edelleen. Kyseessä ei siis ole vika kaapelissa tai konsolissa, vaan itse televisioruudussa. Pikselit ovat palaneet (toisin sanoen kuolleet) paikoilleen, eikä asialle voi tehdä mitään. Ei ole lainkaan harvinaista, että LCD-näytöissä on pari kuollutta pikseliä siellä täällä. Yleensä niitä ei edes huomaa, sillä ne uppoavat miljoonien pikseleiden sekaan. Tällainen satojen peräkkäisten kuolleiden pikseleiden jana kuitenkin häiritsee katseluelämystä pahasti. Se on kuin hiekanmuru silmässä. Sinänsä mitätön, mutta tavattoman ärsyttävä ongelma. Elämäni on pilalla.

Totta kai televisio menee takuun piikkiin, koska kyseessä on valmistusvika. Minun pitää kuitenkin lähettää koko hökötys takaisin Prisman Verkkokauppaan, ja sitten he lähettävät minulle uuden. Tähän menee aikaa, etenkin kun joulu on jo ovella ja posti matelee. Huoh! Onneksi minulla on sentään uskollinen 3DS, jolla pelailla. Ja löytyyhän tuo vanha pikku telkku myös, mutta ei sitä kehtaa enää edes vilkaista, kun on tottunut laadukkaaseen täysteräväpiirtoon.

Kokeisiinlukutaktiikkani voisi kaivat hiomista. :D

Sitten aidosti vakavampiin huolenaiheisiin: En saa millään aloitettua laihdutusta! Ouluun muuton jälkeen painoni nousi uskomattomalla tahdilla. Elin siinä harhassa, ettei parissa viikossa voisi lihoa. Päivät menivät juopottelun ja pikaruokaloihin tutustumisen merkeissä. Lokakuussa mainitsin lihoneeni parissa viikossa neljä kiloa. Hurja tahti, mutta tämä oli vasta alkua. Kuukautta myöhemmin painoni oli jo 73kg. Se on 11 kiloa enemmän kuin tänne muuttaessani. Eikä kyse todellakaan ole lihasmassasta, vaan ihan puhtaasta läskistä. Poskeni lerpattavat, miestissit tekivät comebackin ja vatsalihakset katosivat makkaran alle. Minua harmittaa ja hävettää, sillä tämä kaikki on omaa syytäni. Jokainen laihdutusyritykseni on päättynyt järkyttävään mässäilykohtaukseen, joka sitten vie innon koko hommasta. Olen toki onnistunut pitämään painoni samana jo yli kuukauden, mutta suoraan sanottuna haluaisin sen matalammaksi. Neljä viikkoa sitten päätin, että jouluun mennessä painaisin enää alle 70. Se ei enää onnistu mitenkään, vaikka olisi voinut onnistua, jos minulla olisi yhtään selkärankaa jäljellä.

Minun pitää oikeasti ryhdistäytyä, mutta se tuntuu niin hankalalta täällä Oulussa. Repsahtamisen riski on paljon suurempi, kun herkkuja saa vuorokauden ympäri kaupasta kuin kaupasta, eikä kukaan ole estämässä minua tai seuraamassa syömistäni. Lisäksi nämä lukuisat epäonnistuneet yritykset ovat vain laskeneet mielialaani ja päättäväisyyttäni. Tänä viikonloppuna viaton suklaapatukan ostaminen aiheutti pahan morkkiksen, ja päätyi sitten tolkuttomaan repsahdukseen, johon kuului esimerkiksi kilo karkkia ja jättiannos kebabia. Aika vitun noloa ja tyhmää.

Nyt aion kuitenkin onnistua! Pitäkää minulle peukkuja, ettei minun tarvitse enää ikinä inhota omaa saamattomuuttani. Tuntuu kyllä hyvältä avautua tästä tällä tavalla blogissa, koska olen pyöritellyt tätä asiaa mielessäni jo kuukausikaupalla. Toivottavasti ensi kerralla minulla on jotain iloisempaa kerrottavaa, ettei Viimeinen luolasto muutu joksikin keski-ikäisten yksinhuoltajaäitien laihdutusblogiksi!