Juhannuksena oli perkele kylymempää ku jouluna, mutta se ei meitä karaistuneita lappilaisia haitannut! Viikonloppuna seitsemän miehen taistelujoukko hyökkäsi Harrin mökille nauttimaan saunasta, nuotiosta, grillisafkasta, neljän asteen lämpötilasta sekä samanlämpöisistä alkoholijuomista. Etukäteen hieman panikoin että miten sellainen puolijoukkue mahtuisi pikkuiseen mökkiin, mutta homma sujui itse asiassa tosi mukavasti. Reissusta jäi jälkipolvien ihmeteltäväksi aika reilusti otoksia, joista olen diktaattorin valtuuksillani valikoinut muutamia netissä julkaistavaksi. Oli muuten mukavaa, että oikeastaan kaikki meistä toimivat paparazzeina. Monesti kun tuppaa käymään niin, että vain meikäläinen ehtii räpsiä kuvia reissujen aikana. Mutta nyt saamme kiittää etenkin Mikaelia useista... Jäätävistä otoksista. :D
Arska paistoi peräti kahden tunnin ajan, joten otimme siitä kaiken irti! Tässä on muuten näkyy meikän nykyinen hiustyyli. Leikkautin keesin takaosan pois ja annan kasvaa päältä. Pitää vain varoa, ettei kuontalo pääse kasvamaan liian emomaiseksi otsatukaksi.
Jonain päivänä vannon pääseväni Kalifiksi Harrin paikalle. Tämä on melkein kuin jokin saakelin elokuvajuliste. :D
Olli päätti heti koteloitua riippumattoonsa kuin mikäkin hedonistinen ylipäällikkö. Tuollainen puiden välissä keinuva löhöilyparatiisi pitäisi hankkia itsekin! Vaikka aika harvoinhan sille löytyisi käyttöä...
Myös Mikael löysi paikkansa auringossa.
Harri ja Pekka paistattelivat meikäläisestä hohkaavassa pyhässä valossa. Nimeni olkoon tästä eteenpäin Pyhä Tuomas, sisällä istuvien suojeluspyhimys.
Artsy Fartsy -tekotaiteellinen mustavalko-otos mölkkypelin tiimoilta. (Jossa muuten ounasimme Jonin kanssa aika tyylikkäästi)
Äijät innostuivat kaljan kittaamisen välissä pelaamaan shakkia. En vieläkään voi uskoa että tämä tapahtui. Ja Ollin pohdiskeleva asento on kuin antiikin filosofilta matkittu. :D
Onko nämä nyt ne makkarabileet, joista olen niin usein kuullut? Hä?
Maggara. Maggara maggara. (Maggara)
Lapin juhannus 2014. Piti pistää pipo päähän ja lämmitellä vähän sormia, etteivät ne olisi pudonneet yksi kerrallaan routaiseen maahan. No ehkei sentään, mutta hitto miten koleaa tuolla oli.
Usvaa vetten päällä. (Päässä alkoi soida eräs nimeltä mainitsematon Deep Purplen biisi. Voi ei.)
Paluumatka ei mennyt ihan niinku strömssössä. Audi kyllä luikerteli mutaista tietä pitkin, mutta paku jumittui ihan saakelin pahasti visvaiseen saveen. Edes McGyver-konsteilla ja seitsemän miehen voimalla sitä ei saatu hievahtamaan.
Ratsuväki saapui mönkijän ja työkalujen kanssa! Ja kaikkien ilmeet ovat aika 6/5-tasoa. :D
Työ___mies lapioimassa paskaa renkaiden takaa. Lopulta auto lähtikin peruuttamalla liikkeelle, mutta jäi hetkeä myöhemmin jumiin eri kohtaan. Ei vituttanu sitten yhtään.
Fuck this. Puolentoista tunnin taistelun jälkeen soitimme Harrin enolle, joka hinasi pakun ojasta maailman massiivisimmalla traktorilla. Siitä ei ikävä kyllä jäänyt todistusaineistoa.
Kaiken kaikkiaan juhannusviikonloppu oli äärimmäisen mukava. Ja jopa vittumainen paluumatka alkoi naurattaa heti kun sain kuivat sukat jalkaan. :D Olipahan ainakin ikimuistoinen juhannusreissu!
Ps. Uusi Retroluolasto-jakso on netissä tänään. Ja tällä kertaa peli ei ole aivan niin klassikko, kuin voisi kuvitella...
Wolfenstein: The New Order on toistaiseksi vuoden kovin yllätys pelirintamalla. Vielä vuosi sitten kiinnostukseni tätä tavallisen näköistä räiskintää kohtaan oli enemmän tai vähemmän nollissa. Tämän kevään aikana Wolfenstein alkoi kuitenkin vaikuttaa koko ajan lupaavammalta. Armottoman verinen vaihtoehtoiselle kuuskytluvulle sijoittuva räiskintä erottuu edukseen, kun vastassa on tusinan verran "moderneja ja vakavia sotapelejä".. Odotin silti saavani "vain" tyylikkään ja mustalla huumorilla varustetun natsintapporymistelyn. Lopputulos osoittautui kuitenkin erinomaiseksi elämykseksi, joka sisältää ketsupilla läträämisen lisäksi oikeaa sisältöä.
Tätä videota editoidessani iski heti sellainen tunne, että minun tulisi palata The New Orderin pariin uudestaan. Todella harvinaista, yleensä jaksan läpäistä pelit vain kerran jos sitäkään. Mutta The New Order onnistuu yhdistämään elokuvamaisen kerronnan, ikimuistoiset hahmot ja hyvän toiminnan. Moni on sitä yrittänyt, mutta vain harva onnistunut. Olisin jopa valmis ostamaan pelin uudestaan PS4:lle sitten joskus, kun varani riittävät moisen rotiskon hankkimiseen. Tällaisia tarvittaisiin lisää.
Onhan tämäkin yksi tapa aloittaa kesätyöt. Ensimmäisenä aamuna satoi rakeita. Seuraavana aamuna näytti tältä:
Tiedättehän, kuinka kaikki aina hokevat laiskoille opiskeijoille: "Ei kukaan työnantaja ryhdy soitteleen että tuu töihin". Mutta kuinka ollakaan, meikälle kävi juuri sillä lailla pari viikkoa sitten! Olin tavalliseen tapaan pelailemassa Boxilla kämpilläni, kun Kemijärveltä soitettiin ja suorastaan vadittiin tulemaan oppaaksi kotiseutumuseolle. Tämä oli sen verran imartelevaa, etten kehdannut kieltäytyä. :D
Joku blogiani pidempään stalkkaillut saattaa muistaa, että olin museolla pööpöilemässä jo kaksi kesää sitten. Eihän tämä mitään maailman vaativinta (tai etenkään kovapalkkaisinta) työtä ole, mutta juuri meikäläiselle sopivaa. Kuuden tunnin työpäivät, sisällä istumista sekä raikasta ulkoilmaa, kohtuu lyhyt työmatka, runsaasti aikaa lukemiselle ja... Krhm... Pelaamiselle. Museolla käy porukkaa vaihtelevalla tahdilla, yleensä kuitenkin todella verkkaisesti. Tämä arktinen ilmasto ei varsinaisesti houkuttele porukoita liikkeelle.
Aika kävisi helposti pitkäksi, ellei mukana olisi roppakaupalla podcasteja ynnä muuta nykyteknologian suomaa ajanvietettä. ilman niitä joutuisin varmaan leikkimään käpylehmillä. Tai väsäisin samanlaisia jättiveistoksia kuin Pääsiäissaaren asukit aikoinaan. Tai muodostaisin pihalla lojuvista rojuista suuren S.O.S -merkin, jotta yli lentävä lentokone voisi havaita tuskani.
Mutta eiköhän kuusi viikkoa kulu varsin mallikkaasti, kunhan iPodista ei lopu akku kesken. Juhannuksen jälkeen turisteja alkaa yleensä valua paikalle hieman paremmalla tahdilla.
Ps. Yllä oleva natsikypärä toimikoon vinkkinä siitä, mitä huomenna julkaistava arvosteluni käsittelee. ;)
Kesäkuun alku on ollut varsin kiireistä aikaa meikäläiselle! Tai no kiireistä ja kiireistä, oikeastaan olen vain lomaillut siskon perheen luona. Mikäli pallon potkiminen, uima-altaalla norkoilu ja videopelikonsultointi ovat suurimmat kiireeni, taitavat asiani olla aika hyvällä mallilla! Ylihuomenna pitäisi aloittaa oikeat kesätyöt Kemijärvellä, joten tämä vajaan viikon mittainen visiitti etelässä tuli todellakin tarpeeseen.
Maanantain ja keskiviikon välillä järjestettiin Amerikassa E3-messut, joita tietenkin seurasin silmä kovana. Tämän suunnattoman massiivisen tapahtuman aikana firmat paljastelivat ja esittelivät tulevia pelejään ja suunnitelmiaan. Siksi E3 on nörteille kuin uskonnollinen juhlapyhä, jonka aikana valvotaan energiajuoman voimalla naama kiinni näytössä. Tänä vuonna odotin suuria paljastuksia. Olen nimittäin jo tovin pohdiskellut huolestuneena, ettei horisontissa odota mitään kovin kiinnostavia pelejä. Vielä pari vuotta sitten huipputeoksia ilmestyi kuin sieniä sateella, mutta nykyään yhä harvempi peli jaksaa kiinnostaa ennakkoon. Syytän tästä iän mukanaan tuomaa kyynisyyttä, mutta myös pelitarjonnan tasapäistymistä. matelin siis polvillani ja kohotin käteni kohti taivaita. Paljastettaisiinko messuilla mitään uutta ja ihmeellistä?
No eipä oikeastaan. Tämän vuoden E3-messut olivat suurimmaksi osaksi melkoista puuroa. Jatko-osan jatko-osat valtasivat alaa, kun lavalla käppäilevät markkinamiehet mehustelivat uutuuspelien hienoilla grafiikoilla ja "mullistavilla sosiaalisilla ominaisuuksilla" ynnä muilla kliseillä. Pressitilaisuuksien tarjonta koostui enemmän tai vähemmän peleistä "Mies ja pyssy 4", "Mies ja pyssy Reboot", "Autopeli avoimessa maailmassa", "Vanha peli uusilla laitteilla HD" sekä tietenkin "Zumba Fitness Tanssibileet 2015".
Ennakkotilaa omasi jo nyt. Mukana mies ja pyssy.
Toisin sanoen pelien vartavirta koostuu edelleen parikymppisten miesten eskapismiräiskinnöistä, joiden vastapainoksi tarjotaan sitten kevyttäkin kevyempää höttöä. Mihin katosi kaikki siitä väliltä? Missä ovat toimintaseikkailupelit kuten Beyond Good & Evil? Ubisoft paljasti lopuksi kauan odotetun uutuuspelinsä, joka oli... Rumpujen pärinää.... Uusi Rainbow Six, jossa taistellaan terroristeja vastaan. Vau. Olenkin aina odottanut, milloin videopelissä pääsisi kurittamaan terroristeja. Tap tap tap ja fap fap fap.
Tätä et ole ennen nähnyt
Olen ihan varma, että monet messuilla näytetyistä peleistä osoittautuvat varsin laadukkaiksi, mutta minun on vaikea innostua niistä ennakkoon. Ainoan poikkeuksen tarjosi jälleen kerran Nintendo, jonka vuoro koitti viimeisenä. Nipponin ihme pisti kehiin hieman yllätyksettömän, mutta varman ja laadukkaan esityksen. Tietysti olen hieman tekopyhä, koska myös Nintendon esityksen selkärankana olivat vanhojen pelien uudet tulemiset. Mutta ainakin meikäläistä kiinnostaa rutkasti enemmän uusi avoimen maailman Zelda, kuin jokin tunkkainen Battlefield Hardcock. Selman trailerin lisäksi nähtiin maistiaisia uudesta paintball-kalmareilla varustetusta moninpelihässäkästä (Mitävit...) sekä uudesta Star Fox-pelistä.
STAR FOX-PELISTÄ!
Star Foxista ei näytetty vielä mitään, mutta peliä tekee itse kehittäjäguru Shigeru Miyamoto. Olen edelleen suunnaton fani, joten tämä uutinen sai minut näkemään tähtiä. Vuodesta 2007 asti olen joka kerta odottanut Nintendon paljastavan uuden Star Foxin, mutta joka ainut kerta toiveeni on jäänyt toteutumatta. Parina viime vuonna en ole tohtinut edes oikeasti uskoa, että jatko-osia olisi luvassa. Mutta nyt se sitten varmistui. Ensi vuonna päästään lentelemään avaruudessa hävittäjillä. Kehoni on valmis!
Nintendon yllätyksestä huolimatta tämän vuoden messut jättivät aika kehnon maun suuhuni. Pitää vakavasti harkita, hankinko Playstation 4:ää vielä tämän vuoden puolella. Yhtä hyvin voisin pysytellä Nintendonssa ja retropeleissä.
Katselen edelleen runsaasti elokuvia, vaikka kirjoittelenkin niistä harvemmin kuin joskus muinaisina aikoina. Kesän helteillä käppäilen mielihyvin Finnkinon saleihin viilentymään, rouskuttamaan poppareita ja haukkumaan uunituoreita megabudjetin rymistelyrainoja... Paitsi kun ne osoittautuvat ihan hyviksi, kuten parin viimeisimmän tapauksen kohdalla! Pinnallinen tehosteilla mehustelu maistuu namilta, ainakin niin kauan kuin se tehdään hyvällä maulla.
X-Men: Days of the Future Past herätti suurta ennakkokiinnostusta jo ensimmäisten traileriensa perusteella. Ryhmä X on ehdottomasti meikäläiselle rakkain supersankarimytologia, nautin mutanttien mähinöistä jopa enemmän kuin Spider-Manista tai Kostajista. Elokuvien laatu on kuitenkin heitellyt melko villisti, X-Men 2 ja X-Men: First Class olivat mainioita, mutta viime vuoden The Wolverine jäi aika kädenlämpöiseksi. Tällä kertaa oli kuitenkin lupa odottaa jotain tavallistakin parempaa. Hämmentävästi nimettyuutuussisältää aikamatkustusta, suuria tunteita ja vaihtoehtoisessa historiassa nujakointia. Jo edellä mainittu resepti sai veden herahtamaan huulilleni, mutta kaiken kukkuraksi elokuva keräsi ensimmäisten päivien aikana melkoisesti kehuja nörttilaumoilta. Toisaalta onhan Godzillakin otettu innolla vastaan, joten yritin pysytellä nahoissani. Enää en anna ennakkohuuman hämätä itseäni.
Onneksi Ryhmä X:n tuorein valkokangasrymistely täytti sille asettamani odotukset. Itse asiassa se jopa ylitti ne kirkkaasti! Elokuva sekoitti Terminator-leffojen tyyliä supersankarisaagaan todella tyylitajuisesti. Samalla ajassa matkustaminen tarjosi oivallisen tilaisuuden saada mukaan kaikki aiempien elokuvien valovoimaisimmat tähdet sekä näiden nuoremmat versiot, joihin oli toki tutustuttu parin vuoden takaisessa First Classissa. Niinpä kyseessä oli melkein kuin jokin suuri mutanttien luokkakokous! Mukaan oli ängetty jopa niin paljon hahmoja, että osan tehtäväksi jäi harmillisesti pelkkä pikainen pyörähtäminen valkokankaalla. Mutta juonen kannalta tärkeimmät hahmot saivat tarpeeksi lihaa luidensa päälle. Tyyppien kohtalot jaksoivat kiinnostaa, eikä näyttelijäsuorituksista löytynyt valittamisen varaa. Hugh Jackman oli paremmassa vireessä kuin koskaan aikaisemmin, ja Michael Fassbenderin roolisuoritus nuorempana Magnetona oli jälleen kerran erinomainen. Äijän tulkinta tästä ristiriitaisesta antisankarista oli samalla aavistuksen surumielinen, mutta myös uhkaava ja kauttaaltaan uskottava.
Kaikkein eniten The Days of the Future Pastissa tykkäsin siitä, miten oivallisesti draamaa rakennettiin. Liian usein nykyajan supersankarileffat syyllistyvät liialliseen keittiöpsykologiaan, jossa päähenkilöt ulisevat ja yli-analysoivat ihmissuhdesotkujaan. X-Menissä homma hoidettiin onneksi tyylikkäämmin. Mukana oli tietysti inhimillinen elementti ja henkilöhahmojen sisäistä angstia, mutta elokuva ei silti kadottanut missään vaiheessa identiteettiään. Hahmoihin oli hankittu syvyyttä jo aiemmissa osissa, ja siksi näiden väliset höpinät jaksoivat pitää otteessaan. Lisäksi elokuva pysyi koko ajan liikkeessä, eikä missään vaiheessa jämähdetty liian pitkäksi aikaa mököttämään.
Lisäksi toimintakin osoittautui huikeakai. Olisi ollut helppoa vajota pelkkään pinnalliseen fanien miellyttämiseen, mutta elokuva sisältää aidosti mielikuvituksellista mätkintää. Toisella katselukerralla suorastaan odotin, milloin pääsisin näkemään erään tietyn keittiökohtauksen... Elokuvan katsoneet kyllä tietävät, mistä puhun. Ehkä olisin silti halunnut nähdä vielä hieman enemmän kohtauksia, joissa Magneto potkii persettä. Olli harmitteli samaa asiaa leffareissun jälkeen. Tietysti tämä nyt vain on tällaista itkua siitä, että kaksituntinen elokuva ei uhraa tarpeeksi aikaa kaikille suosikkimutanteilleni.Yhyy.
Nautin elokuvasta niin suuresti, että kävin mielihyvin mulkaisemassa sen toiseenkin kertaan Pekan ja Harrin kanssa. Suosittelen kaikkia sarjakuvien ystäviä katsomaan elokuvan vielä kun voitte! Jos aiemmat elokuvat ovat jääneet välistä, ei senkään pitäisi pilata katseluelämystä. Osa hahmojen taustoista vain saattaa siinä tapauksessa jäädä hämärän peittoon. Toisaalta ainakin meikäläisestä tuntui Days of the Future Pastin jälkeen, että haluan palata aikaisempien X-Men-elokuvien äärelle uudestaan. Siitäkin huolimatta että uusin osa on sarjansa tähän asti parhain.
Ps. 3D-efekti oli melkein huomaamaton. On sinänsä aivan sama, menettekö katsomaan rainan kolmedeekakkulat nokalla vai ilman.
