Liikuskelen aina Oulun kaduilla ja yliopiston käytävillä
nappikuulokkeet korvissani. Pitkät siirtymät olisivat jotenkin nihkeitä, jos
niiden aikana ei voisi aina kuunnella jotain. Yleensä iPod syöksee korvakäytäviini
podcasteja, sillä en ole kovin hyvä löytämään kuuntelun arvoista musiikkia.
Peleihin, elokuviin ja sen semmoiseen liittyvät podcastit puolestaan saavat
ajan lentämään, ja täyttävät aivoni turhalla nippelitiedolla. Minulla menee
niin paljon aikaa ympäriinsä käppäilyyn, että joudun tilaamaan ainakin tusinaa
erilaista puheohjelmaa iTunesin kautta. Silti tuntuu, että kuunneltavaa ei ole
tarpeeksi.
Sitten äkkäsin äänikirjat! Pentuna tykkäsin kuunnella
sellaisia samalla kun piirsin tai rakentelin legoilla. Kuuntelu on
huomattavasti mukavampaa kuin naaman tunkeminen kirjaa vasten. Tarina etenee,
mutta itse pääsee tekemään siinä sivussa ihan mitä huvittaa. Vaikka pelaamaan.
Joten viimeksi kun käväisin Kempan puolella, nappasin kirjastosta matkaani pari
äänikirjaa. Rippasin ne koneen kiintolevylle ja siitä iPodin kätköihin. Olen nyt
aivan hurahtanut äänikirjoihin!
AARRESAARI
Aarresaari on meikäläiselle tuttu jo lapsuudesta, mutta en
millään tahtonut muistaa tarinan yksityiskohtia. Niinpä paluu tämän ikivanhan
seikkailukertomuksen äärelle oli samaan aikaan nostalginen ja tuore. Jim
Hawkinsin ja kumppaneiden selviytymiskamppailu merirosvokapinan keskellä tuntui
menevän läpi yhdessä hujauksessa. Itse asiassa myös kuuntelin sen samalla kun
pelasin GameCubella retropelejä.
1700-luvun tekeleeksi
teksti oli helposti seurattavaa, vivahteikasta ja jännittävää. Toki tässä
auttaa se, että käännös on paljon uudempi. Ajankuva oli tietysti kohdallaan,
mikä miellyttää historiafriikkiä syvästi. Teoksen iän huomasin lähinnä siitä,
että välillä keskityttiin selittämään antaumuksellisesti joistain pikku
yksityiskohdista, jotka eivät sinällään liittyneet yhtään mihinkään. Mutta
tosiaan, äänikirjamuodossa tekele oli varsin piristävä elämys.
KOMISARIO PALMUN EREHDYS
Komisario Palmun erehdyksen muistan katsoneeni VHS-kasetilta
lapsena. Mika Waltarin kirjoihin en kuitenkaan ole koskaan koskenutkaan.
Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että Palmu toimii myös kirjamuodossa
vallan mainiosti. Kaukaa haettu murhamysteeri sai aina vain uusia käänteitä,
enkä edes yrittänyt alkaa pähkäillä lopputuloksia etukäteen. Sen kun nautin
matkasta ja dialogista. Erityisesti sain hupia lukijan ääninäyttelijänlahjoista.
Murahtelu ja kimitys elävöittivät dialogia. Tässä tapauksessa
äänikirjaformaatista oli siis hyötyä. :)
Kuunneltuani edellä mainitut kävin Oulun
kaupunginkirjastossa metsästämässä lisää kuunneltavaa, Valikoima oli toki
isompi kuin Lapin peräkylillä, mutta ei päätä huimaava. Nyt matkaan tarttui
meikäläiselle kokonaan uutta matskua:
PUHDISTUS

Kolmiodraama oli kyllä kirjan huonointa antia.
Omistushaluinen ja jatkuvan mustasukkainen Aliide olisi saanut vain vetää vitun
päähänsä ja painua vuorille. :D
TALVISOTA

Talvisodassa erityisen makea tyylikeino oli pelkistetty
kerrontatyyli. Tuuri välttelee pitkiä korulauseita ja taiteellista paatosta.
Pikemminkin asiat todetaan suoraan, aika lyhyesti ja kainostelematta, mutta
silti jotenkin tarkasti ja elävän tuntuisesti. Sanoisinko että sotilaalliseen
tyyliin. Kaiken kruunaa Taneli Mäkelän jäyhääkin jäyhempi kertojaääni, jonka
vuoksi voisin suositella äänikirjaversiota varauksetta kaikille. Kuuden levyn
mittaisena tekeleen kuuntelee yhdessä iltapäivässä.
Huh huh. Seuraavaksi ajattelin liittyä esimerkiksi Audibleen jotta voisin kuunnella äänikirjoja kätevästi verkon ylitse. Ei tarvitsisi aina vaivalloisesti rippailla kirjoja miljoonalta CD-levyltä kiintolevyn kätköihin.
Mutta mitähän seuraavaksi? Ai pelejä ja videoita? Emmäääää jaksaaaaaaaa. :D