Minulla on jälleen pitkästä aikaa hieman rahaa, kiitos
kaksien kesätöiden sekä valtiolta huijatun anotun opintolainan. Päätin
siis toteuttaa ikuisuuden ajan hautomani haaveen, ja ostin pelikokoelmani
koristeeksi Nintendo 64:n. Kaltaiseni Nintendon lippua liehuttelevan
tosipelaajan kannalta on jopa häpeällistä, että olen laiminlyönyt masiinan
ostoa näin kauan.
Koska olen tällainen nostalgiassa märehtivä tunteilija niin
eiköhän muistella vähän menneitä. Nipa kuusnepa oli olennainen osa meikäläisen
muksuaikoja. Ensimmäiset todelliset muistoni videopeleistä ajoittuvat vuoden
1998 keväälle, jolloin pääsin käsiksi Super Mario 64:ään Rovaniemen keskussairaalan
lastenosastolla. Kolmiulotteinen ja yltiövärikäs grafiikka oli tuohon aikaan tavattoman
päräyttävää kamaa kenelle hyvänsä, mutta etenkin viisivuotiaalle noobille se oli kuin magiaa. Itse pelaamisesta ei tietenkään
tullut juuri mitään, mutta jo pelkästään Mariolla juokseminen tarjosi tarpeeksi
haastetta. Tästä heräsi meikäläisen kiinnostus videopeleihin ja kaikkeen niihin
liittyvään. Tai näin olen ainakin jälkikäteen itselleni uskotellut.
Tulevina vuosina Nintendo 64 säilyi edelleen mysteerisenä ja
haluttuna taikaboksina, joka löytyi vain harvalta kaveriltani. Joka nulikalla
(paitsi minulla) oli kotona Pleikkari, mutta kasetteja nielevä Nintendo säilyi
porvareiden pelilaitteena. Ehkä juuri siksi muistelen niin suurella lämmöllä
Pokémon Stadiumin, Yoshi’s Storyn ja ennen kaikkea Super Mario 64:n äärellä
vietettyjä harvinaisia hetkiä. Nuorisotiloilta löytyi toki yksi kuusnelonen,
mutta ilkeät teinit pelasivat sillä GoldenEye 007:aa eivätkä antaneet meidän
juniorien pelata juuri ikinä. Yhyy.
Hypätäänpä armon vuoteen 2015. Nykyään pelikonsoleissakin
alkaa olla noin 2000 kertaa enemmän keskusmuistia ja ylipäätään moninkertainen
määrä vääntöä kuusneloseen nähtynä. Kiiltäviin ja seksikkäisiin nykyvehkeisiin
verrattuna yhdeksänkymmentäluvun konsolit ovat kuin antiikkisia leluja, mutta
juuri siinä piilee niiden viehätys. Kaipaukseni tuhnua pelilaitetta kohtaan yltyi niin suureksi että lopulta päätin hommata masiinan huutonetistä. Kolmen ohjaimen ja
viiden pelin kera paketille kertyi hintaa hieman reilu satanen. Tilasin paketit
suoraan Kemijärvelle jotta pääsisin nautiskelemaan ostoksestani mahdollisimman ripeästi.
![]() |
Näistä on hyvä lähteä liikkeelle |
Meikän oli vaikea peitellä lapsellista intoani kun revin
postipakettia auki apinan raivolla. Sisältä paljastui kaikki mitä luvattiin,
joskin huomasin välittömästi ohjainten olevan hieman rapakuntoisia. Nintendo 64:n
kapulat nyt ovat ylipäätään lievästi sanottuna omaperäisiä kolmihaaraisia
palikoita, mutta niillä on myös ärsyttävä tapa kulua käytössä. Ohjaintikut
alkavat normaalin pelailun seurauksena lerpattaa holtittomasti, mikä tietysti
tekee ohjauksesta vähemmän tarkkaa. Kaikissa ohjaimissa oli havaittavissa
löystymistä, joskin vain yhdessä oikeaksi riesaksi asti. Päätin vähän kokeilla,
josko osaisin korjata ongelman itse.
Etsin netistä videon jossa mainostettiin ”helppoa ja nopeaa
korjausta”. Tarvittiin vain ruuvimeisseli ja pari palaa teippiä. Okei.
Katsoin videon ja tein kaiken liioitellun huolellisesti perässä. Irrotin minikokoiset ruuvit ja purin
ohjaimen pöydälle pala kerrallaan. Aivan kuin tekisi ruumiinavausta sammakolle.
Oli jännä huomata, etteivät nämä laitteet toimikaan taialla vaan niiden sisällä
on paljon mitättömän pieniä (mutta ilmeisen tärkeitä) osia. Ohjeiden avulla
homma hoitui hitaasti mutta varmasti, ja sain uusavuttomuudestani huolimatta
analogitatin fiksattua. Enää piti pistää palat takaisin paikalleen.
45 minuuttia myöhemmin ohjain ei ole vieläkään kasassa joten
pistän sen nyrkillä pillun päreiksi. Mikään ei ole tämän vaivan arvoista. :D
![]() |
Easy Fix my Ass |
Ostin netistä valmiiksi huolletun pädin tilalle ja nyt homma
pelittää. En uskalla enää koskea pädeihin uusavuttomilla tahmanäpeilläni, vaan annan kavereiden kokeilla
onneaan kapuloiden kanssa jahka pääsen takaisin Ouluun. Kun tyhmä säätäminen oli
saatu pois alta, pääsin käsiksi itse pääasiaan eli peleihin. Eniten aikaani olen upottanut Star Wars Episode I Raceriin
ja Goldeneyen kampanjaan. Vanhat pelit ovat tavallaan uskomattoman kökköjä,
mutta toisaalta juuri sellaisia kuin muistelinkin. Tätä videopelit
parhaimmillaan olivat silloin kun olin penska! Kömpelöitä mutta
kunnianhimoisia. Toisin kuin nykyajan pelit jotka ovat teknisesti upeita mutta
sisällön suhteen turvallisia.
Nyt pitää vielä ostella lisää pelejä kuusneloselle.
Toivottavasti saan tulevaisuudessa tehtyä näistä peleistä Retroluolasto-jaksoja.
Mutta saa nähdä mihin aika ja into riittävät. Kandin deadline lähestyy joten
omat videoprojektit on jätettävä vähän syrjään siksi aikaa.
Tuota "easy fixiä" tuli itsekin kokeiluta kun kuusnepa tuli hyllyyn, ja yhtä paskastihan se toimi. Vastaava toinen jippo kuulema olisi rullata villalankaa samalla tavalla mutta en usko että on kokeilemisen arvoista.
VastaaPoistaSen sijaan kantsiikin etsiä ihan vaihtotatteja, tai sitten varaosia. Semmonen pulju kuin Kitsch-bent myy näitä kuluvia mustia osia joilla omia tattejani sain fiksatua pelikuntoon.
Mut muutoin N64 on näin retroharrastajan vinkkelistä kyllä "must have"-kamaa, etenkin jos diggaa konsoliräiskinnöistä ja 3d-tasohyppelyistä, ja tietty Nipan laadusta ylipäätään. Monia hyviä pelejä joutuu vähän etsimään jos edullisemmin haluaa pulittaa, mutta ainakin kasetit on ns. lähes ikuisia.