Olen palannut, oliko ikävä?

Kandi on ollut kasassa jo reilun viikon verran, enkä ole uhrannut sen jälkeen ajatustakaan millekään kirjalliselle projektille. Elämä palautuu jälleen uomiinsa. Aurinko paistaa. Linnut laulavat. Meikä käy silloin tällöin yliopistolla ja pelailee siinä välissä vähän pelejä. Tarkoituksena olisi saada tässä kuussa valmiiksi videoita Youtuben puolelle, kunhan vain parannun kauhiasta flunssastani. Ilman ääntä on vähän paha pälättää.

Öö edellisestä blogipäivityksestä on vierähtänyt niin pitkä tovi, että hieman harmittaa. Mitäpä jos koittaisin kirjoitella blogiin vaikka kahdesti viikossa? Joskus kolme tai kaksi vuotta sitten juttua riitti, ja kirjoittelin blogiin yleensä jotain kuusi tai seitsemän kertaa kuukaudessa. Viime kuussa kirjoitin ehkä kaksi postausta, joissa oli yhteensä viisi riviä tekstiä. Aijaijai. Aiheita kyllä riittäisi, kun vain saisin itselleni jonkinlaisen kirjoitusrutiinin. Pitää vain päästä naputtelemisen makuun ja antaa mennä. 

 

Asiasta toiseen, Metal Gear Solid V odottelisi avaamistaan tässä työpöydän vieressä. Ajatuskin sen aloittamisesta ahdistaa. Pelihän on saanut mediassa osakseen kaiken mahdollisen ja mahdottoman ylistyksen, ja varsin hyvältä se vaikuttaa jopa meikän mielestä. Olen katsellut sen pelaamista kaverin olan yli ja nauttinut näkemästäni. Taktista hiiviskelyä ja soluttautumista avoimessa pelimaailmassa. Loputtomasti valinnanvapautta ja kokeilemisen riemua. Elokuvamaisia välipätkiä ja tavikselle käsittämättömiä juonikuvioita. Mutta ongelmaksi nousee pelin kesto. MGS V on kymmenien tuntien mittainen jättipakettipaketti hiippailutoimintaa. Ajatuskin tuollaisen urakan aloittamisesta tuntuu lannistavalta. :D

On tämä saatana työmaa

Mutta hei, ensimmäisen maailman ongelmat ovat niitä parhaita ongelmia.